Vainkeskiluokkajutut! Kerätään tähän ketjuun statussymboleita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sporttipimu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai vitsi, monet näistä osui meikäläisen perheeseen. Mä tiedostan kyllä että me ei olla mitään rikkaita, eikä uniikkeja lumihiutaleita. Tää on kuulkaa ihan hyvä näin. Nytkin istun sohvalla juomassa kalliimpaa tummapaahto-kahvia Iittalan mukista Lokki-valaisimen alla. :D

Moni kyllä tosiaan osuu.

Just tulin kotiin VW Golfilla ja lapset harrastaa salibandya (Korona tietty vaikeuttaa).

Ja kyllä, valitan harrastuksen kalleutta. Koira tosin puuttuu, koska lasten allergiat.

Kohta juon kahvikupposen terassilla ja laitan saunan ja paljun lämpenee. Ja paljuun tietty otetaan kuoharia ja voi olla, että ladataan kuva Instaan paljuilusta.

Niin, paitsi että salibandy ei todellakaan ole mikään kallis harrastus...

Salibandy on keskiluokkainen harrastus, ei kallis. Totta se.

Mutta keskituloisille noin 200 e / kk ja se kertaa kaksi lasta eli noin 400 e / kk plus kengät, mailat ja pelimatkoille rahat, pistää välillä valittamaan.

Luinko oikein. Salibandy 200 kuussa plus muuta päälle? En olisi uskonut. Mitä maksaa vaikkapa tennis, jääkiekko tai jalkapallo?

Salibandy kilpatasolla seurasta riippuen voi maksaa yli 300 € / kk. 

Olen pienituloinen (omasta tahdostani) sinkkuäiti, mutta lapseni harrastavat lätkää ja säbää ja valitan jatkuvasti niitten kustannuksista. Meillä on myös uusi Golf Sportsvan, mikä on omaan tulotasooni nähden ihan järjetöntä. Muita keskiluokan tunnusmerkkejä ei ole näkynyt enkä niitä kaipaa, mutta jonkin verran pyrkyrin aineksia on tämän perusteella kasassa :D

Avokeittiö ja sen ainainen perustelu, että voi samalla seurustella vieraiden kanssa kun laittaa ruokaa. 

Arjen käytännöllisyys on sivuseikka ja halutaan kuulostaa joltain sosiaaliselta elitiiltä, joilla vieraita on joka viikonloppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Yläluokan ei tarvitse todistaa olemistaan millään merkeillä tai merkittömyydellä, kuten keskiluokan. Merkkien ja brändien arvostaminen on keskiluokkaista, joten sille voi jopa vähän hymähtää alentuvasti. Yleensä kuitenkin, jos rahaa on, niin kyllä se nyt näkyy vähän kaikessa, vaikka sitä ei erityisesti toisi esille, eli näkyy se asumisessakin. Myönnetään pois, että kyllä yläluokan asunnoissa ja köyhälistön korsuissa on eroa. 

Aivan totta, että merkkien ja brändien arvostaminen ja niillä näkyvästi brassailu on jotain muuta kuin yläluokkaista. Kuitenkin, "yläluokkaiset" ihmisetkin tarvitsevat ne kellot ja juomalasit ja sohvat. Tässä kohtaa ne brändi- ja tyylivalinnat ovat sitten kuitenkin hieman erilaisia, kuin ns. alemmalla luokalla. Tämä on vielä juurikin se yläluokkaisuuden paradoksi... meillä on sekaista koska meitä ei kiinnosta, me ostetaan ikeasta vaikka ollaankin aatelisia, eli kuten tuossa ylempänä oli erinomaisesti sosiologisesti analysoitu: kaikesta yläluokkaisinta on se huoleton vastavirtaan meno, oman ns. tavallisuuden korostaminen, koska huomiota herättäminen ja muiden yläpuolella olo vasta noloa onkin. 

Hei, täällä on siis toinenkin aatelinen! Minäkin jäin selaamaan näitä ketjuja ja kirjoitin toiseen samaa aihetta liippaavaan ketjuun näin. Oletko samaa mieltä tästä?:

Olen tässä illan mittaan miettinyt, miksi mulla on ollut tarve kommentoida tätä luokka-asiaa ketjuun. Alunperin olin sitä mieltä, ettei yläluokalla olisi sisäistä tarvetta erottautua, mutta se ei pidäkään paikkaansa. Kyllä se tarve on ihan samanlainen silläkin, mutta ko. yhteiskuntaluokan kirjoittamattomaan sääntöön kuuluu, ettei kuuluisi esittää hienoa julkisesti. Sitä hienouden korostamista ei voi siis mitenkään tehdä hyvällä maulla näkyvästi ja tietysti lisäksi siitä olisi haittaakin, jos se ärsyttäisi muita, kuten keskiluokkaa, joiden kanssa pitää kuitenkin tulla toimeen käytännössä.

Siksi mulla ei ole koskaan ollut oikein tilaisuuksia tuoda taustaani esille, vaan on pitänyt aina olla hirveän vaatimaton ja tavallinen. Haluaisin esimerkiksi käyttää aatelissormusta, mutten kertakaikkiaan pysty, koska se tuntuisi naurettavalta elvistelyltä ja huonolta maulta. Niinpä selvästikin puran siitä kertynyttä patoumaa täällä ketjussa kommentoimalla, että Suomessa on yläluokkakin.

Myös, kun tarkemmin mietin, yläluokan keskenkin on kuitenkin sellaista oman paremmuuden todistelua. Ensinnäkin ne ketjussa jatkuvasti mainitut mahdolliset antiikkihuonekalut - olen satavarma, että moni niistä ei ole todellisuudessa perittyjä, vaan vanhaintavaran liikkeestä ostettuja, sitä ei vaan kerrota kenellekään...

Toisekseen kaikki eivät ole suinkaan sellaisia hyväkäytöksiä, ystävällisiä, sivistyneitä ihmisiä kuin täällä on oletettu. Osa on, mutta osa taas on hirveitä k-päitä, jotka kulkevat nenä pystyssä. Olen ollut monissa ritarihuoneen ja sukuseuranikin tapaamisissa ja joukossa on ollut todella ikäviä ihmisiä, vaikkakin siis myös mukavia, niin suomalaisissa ja ulkomaisissa aatelisissa. Uskon että se "henkinen etiketti", joka kieltää pröystäilemästä avoimesti, aikaansaa sellaista hiljaista itseään korottavaa asennetta niillä, joilla se kuuluu luonteeseen.

Eli ehkä sellainen omanarvon korostaminen on ihmisille luontaista joka yhteiskuntaluokassa, jokainen vain ilmentää sitä eri tavoin. Keskiluokalla ja ehkä työväenluokalla, se on näkyvää, yläluokalla peiteltyä.

Olen samaa mieltä juuri siitä, että se henkinen näyttämisen tarve on juuri sitä, että esitetään kaiken olevan luonnollista, ja että ketään ei kiinnosta, ja kuitenkin kytätään. Oikein taitolaji saada aikaan sellainen understatement kehu, josta tulee esille oma status, mutta se voidaan katsoa aidosti tahattomaksi...Ja monet aateliset kiroilevat, kun taas keskiluokka ajattelee tämän olevan junttia...  tässä kerrotaan ruotsin seurapiireistä, meno kyllä ihan eri kuin Suomessa, –" Sverkerin tuttavapiirissä ei koskaan puhuta rahasta, vaan korostetaan humanistisia arvoja ja sivistystä. Ja jos ostetaan uudet metsästysvaatteet, ne mieluusti liataan ensin, jotta ne näyttävät siltä, että ne on peritty, Pauliina Littorin kuvaili Gloria-lehdelle."

Keskiluokkainen on kapeakatseinen, ei osata ajatella, että on muitakin tapoja elää kuin omansa. Kuuluu siihen sitten lokki, tuplakupla tai Weberin grilli.

Peronpuo kirjoitti:

Mä kuljen reteesti kylillä Sebagon purjehduskengissä, gantin kangashousuissa, vyölaukussa kulkee i phone,

yläosaa verhoilee lacosten pikee ja hilfigerin neule on sidottu huolettomasti

lantiolle. Tää on mun kesäloma look.  Mä olen keskiluokkainen, pidetty ja pätevä kaveri.

Ja taidat elää henkisesti yhä 90-luvulla, koska tuo tuote- ja vaatemerkkien esittely ja luettelu jäi jo silloin pois muodista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Yläluokan ei tarvitse todistaa olemistaan millään merkeillä tai merkittömyydellä, kuten keskiluokan. Merkkien ja brändien arvostaminen on keskiluokkaista, joten sille voi jopa vähän hymähtää alentuvasti. Yleensä kuitenkin, jos rahaa on, niin kyllä se nyt näkyy vähän kaikessa, vaikka sitä ei erityisesti toisi esille, eli näkyy se asumisessakin. Myönnetään pois, että kyllä yläluokan asunnoissa ja köyhälistön korsuissa on eroa. 

Aivan totta, että merkkien ja brändien arvostaminen ja niillä näkyvästi brassailu on jotain muuta kuin yläluokkaista. Kuitenkin, "yläluokkaiset" ihmisetkin tarvitsevat ne kellot ja juomalasit ja sohvat. Tässä kohtaa ne brändi- ja tyylivalinnat ovat sitten kuitenkin hieman erilaisia, kuin ns. alemmalla luokalla. Tämä on vielä juurikin se yläluokkaisuuden paradoksi... meillä on sekaista koska meitä ei kiinnosta, me ostetaan ikeasta vaikka ollaankin aatelisia, eli kuten tuossa ylempänä oli erinomaisesti sosiologisesti analysoitu: kaikesta yläluokkaisinta on se huoleton vastavirtaan meno, oman ns. tavallisuuden korostaminen, koska huomiota herättäminen ja muiden yläpuolella olo vasta noloa onkin. 

Olen huomannut saman. Hyvin toimeentulevien kaapista löytyy kaikkea. Merkkivaatteita ja käytännöllisiä halpisvaatteita, joita käytetään oman mielihalun ja tarpeen mukaisesti. Huolettomuus muiden mielipiteille on ihailtava piirre. Huolettomien ihmisten luokittelu ei onnistu ja sehän raivostuttaa näitä pahansuopaisia lokeroijia. He eivät voi päätellä mitään toisen varallisuudesta pelkkien vaatteiden perusteella.

Vaatimattomuus taitaa olla enemmän suomalainen kuin "yläluokan" piirre. Koen kuuluvani sekä taustani että koulutukseni että tulojeni perusteella ns. keskiluokkaan, mutta ihan aidosti olen kuvitellut olevani tasaveroinen ihminen Suomessa kaikkien kanssa enkä paheksu kenenkään elämäntapaa, harrastuksia, huonekaluja tai tapettien väriä. Jokainen tyylillään eikä sen perusteella voi ihmisistä kauheasti päätellä minkä värinen sohva heillä on olohuoneessa. Vähän kannattaa päästä sieltä omien ennakkoluulojensa vankilasta ja suhtautua kunnioittavasti muita kohtaan. Oma ystäväpiirini on myöskin tukevasti hyvin tavallinen, mutta ei siellä esiinny mitään erityistä tarvetta paheksua muita tai korostaa itseään. Jokainen keskittyy omiin asioihinsa eikä niin välitä siitä mitä muut heistä tai heidän valaisimistaan :D :D ajattelevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Yläluokan ei tarvitse todistaa olemistaan millään merkeillä tai merkittömyydellä, kuten keskiluokan. Merkkien ja brändien arvostaminen on keskiluokkaista, joten sille voi jopa vähän hymähtää alentuvasti. Yleensä kuitenkin, jos rahaa on, niin kyllä se nyt näkyy vähän kaikessa, vaikka sitä ei erityisesti toisi esille, eli näkyy se asumisessakin. Myönnetään pois, että kyllä yläluokan asunnoissa ja köyhälistön korsuissa on eroa. 

Aivan totta, että merkkien ja brändien arvostaminen ja niillä näkyvästi brassailu on jotain muuta kuin yläluokkaista. Kuitenkin, "yläluokkaiset" ihmisetkin tarvitsevat ne kellot ja juomalasit ja sohvat. Tässä kohtaa ne brändi- ja tyylivalinnat ovat sitten kuitenkin hieman erilaisia, kuin ns. alemmalla luokalla. Tämä on vielä juurikin se yläluokkaisuuden paradoksi... meillä on sekaista koska meitä ei kiinnosta, me ostetaan ikeasta vaikka ollaankin aatelisia, eli kuten tuossa ylempänä oli erinomaisesti sosiologisesti analysoitu: kaikesta yläluokkaisinta on se huoleton vastavirtaan meno, oman ns. tavallisuuden korostaminen, koska huomiota herättäminen ja muiden yläpuolella olo vasta noloa onkin. 

Hah, tosi hauska. Yläluokkaisesta kun ei "tavallista" (= alempaa tai keskimmäistä keskiluokkaa) saa sitten millään, vaikka kuinka yrittäisi. Yläluokkainen ei esimerkiksi jaksaisi motivoitua tekemään ikäviä tai merkityksettömiltä tuntuvia töitä edes kuukautta, saati sitten vuositolkulla, kuten turvallisuushakuinen, asuntolainojen kanssa kamppaileva keskiluokka. Tavallisuuden korostaminen niin, että ei osta sitä kalleinta kelloa, astiastoa tai autoa, vaikka varaa olisi, on kovin paradoksaalista. 

Sinäkö tiedät mitä muut tekevät? Et arvaakaan kuinka paljon hyvin toimeentulevat tekevät hyväntekeväisyyttä. Raskasta työtä ilman palkkaa, jos mietit vain rahaa. Heidän palkka on muiden auttaminen ja siitä saatava hyvä mieli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Nämä kuvaukset kyllä perustuu ihan oikeisiin vanhojen sukujen koteihin, missä saattaa olla vielä vahvat yhteydet Eurooppaan ja Ruotsiin...Nykyiset nuoret aateliston edustajat tosin tekee mitä tykkää, ja on alkanut heivaamaan oman luokan "sääntöjä" jopa lasten nimeämisessä...

Liikutko noissa kodeissa ja piireissä IRL vai oletko perehtynyt niihin internetin välityksellä?

Vierailija kirjoitti:

Vaatimattomuus taitaa olla enemmän suomalainen kuin "yläluokan" piirre. Koen kuuluvani sekä taustani että koulutukseni että tulojeni perusteella ns. keskiluokkaan, mutta ihan aidosti olen kuvitellut olevani tasaveroinen ihminen Suomessa kaikkien kanssa enkä paheksu kenenkään elämäntapaa, harrastuksia, huonekaluja tai tapettien väriä. Jokainen tyylillään eikä sen perusteella voi ihmisistä kauheasti päätellä minkä värinen sohva heillä on olohuoneessa. Vähän kannattaa päästä sieltä omien ennakkoluulojensa vankilasta ja suhtautua kunnioittavasti muita kohtaan. Oma ystäväpiirini on myöskin tukevasti hyvin tavallinen, mutta ei siellä esiinny mitään erityistä tarvetta paheksua muita tai korostaa itseään. Jokainen keskittyy omiin asioihinsa eikä niin välitä siitä mitä muut heistä tai heidän valaisimistaan :D :D ajattelevat.

Koen tämän ketjun olevan sellaista sosiologista tarkastelua, jossa nauretaan myös itselle. Ei suinkaan eri tapojen tai makujen paremmuusvertailua. Puhe on Suomessa tärkeää, koska yhteiskuntaluokat kärjistyvät, ja vallalla tuntuu olevan vieläkin sitä ajattelua, että Suomessa on kaikilla samat mahdollisuudet. Joka ei ole totta. Muutama vuosi sitten vielä väitettiin, että työelämä on tasa-arvoista. Vasta kun tasa-arvosta ja sen ongelmista on alettu puhumaan, on niitä myös hoidettu napakammin.  Eri yhteiskuntaluokkien mukana tuleva kulttuurinen pääoma  ja verkostot on usein se ns. erottava tekijä suomalaisten menestymisessä. Jos sellainen etuoikeus on, se olisi hyvä tiedostaa, ettei luule kaikkea saamaansa omaksi ansioksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Kirjoitin tuon ensimmäisen yläluokkakuvauksen - perustuen ihan omiin kokemuksiin. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään eksklusiivinen kuvaus yläluokkaisesta kodista, mutta enemmänkin niin päin että ... onko keskiluokalla paljon ns. aitoja mattoja? entä  seinät täynnä aitoa taidetta? jostain peritty käsin hiottu kristallilasikokelma tai suvussa kulkeneita hopeita? antiikkia? yli sata vuotta suvussa kulkenut kesäpaikka? vacheronin kello? Omaperäinen, vain itselle tehty koti? sukulaisista löytyy kilpa-esteratsastajia, purjehtijoita yms?  Kulttuurista pääomaa on ollut suvussa sen verran ja niin kauan, että kaikennäköistä on ehditty myydä pois huutokaupoissa tai ostaa... Ostetaan ehkä kuitenkin enemmän laatua yhden kerran, kun ravataan ikeassa uudistamassa kodin tyyli senhetkisen instavillitysten mukaan. Normaaleilta ja banaaleilta näyttävät esineet saattavatkin olla aika arvokkaita, mutta ketään ei kiinnosta, niin ne nökottävät siinä hyllyssä sen ikean vieressä...Nämä merkit luettelin provosoiden siksi, että moni suomalainen ajatteleen esimerkiksi Arabian maailmallakin tunnettu, vaikka monilla vanhoilla suvuilla saattaa vielä olla astiastoja ajalta jolloin ne jouduttiin hakemaan vaikka saksasta....

Tämä on taas fantasia höpönhöpöä. Kyllä mä ainakin käyn mieluummin Ikeassa monta kertaa hankkimassa jotain uutta ja kivaa kuin ostaisin kerralla jotain ns kestävää loppuelämäksi. Se olisi todella tylsää, jos ei olisi vaihtelua. Tykkään sisustaa ja jatkuvasta vaihtelusta.

T. Aatelinen

Aatelisuus ei nyt 2020-luvulla mitenkään automaattisesti tarkoita, että olisi yläluokkaa. Aateli oli joskus sääty-yhteiskunnan aikaan ylin sääty, mutta nykyään luokat määräytyvät muilla perusteilla kuin vain sillä, mihin sukuun kuuluu. Toki suvun myötä tulee mukana kulttuuriperintö ja usein myös rahallista pääomaa, joka voi määritellä elämäntapaa paljon enemmän. Nykyiseen yläluokkaan katsotaan kuuluvaksi myös ylin virkamiehistö ja mm. poliittinen eliitti, syntyperästä tai puolueesta riippumatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Yläluokan ei tarvitse todistaa olemistaan millään merkeillä tai merkittömyydellä, kuten keskiluokan. Merkkien ja brändien arvostaminen on keskiluokkaista, joten sille voi jopa vähän hymähtää alentuvasti. Yleensä kuitenkin, jos rahaa on, niin kyllä se nyt näkyy vähän kaikessa, vaikka sitä ei erityisesti toisi esille, eli näkyy se asumisessakin. Myönnetään pois, että kyllä yläluokan asunnoissa ja köyhälistön korsuissa on eroa. 

Aivan totta, että merkkien ja brändien arvostaminen ja niillä näkyvästi brassailu on jotain muuta kuin yläluokkaista. Kuitenkin, "yläluokkaiset" ihmisetkin tarvitsevat ne kellot ja juomalasit ja sohvat. Tässä kohtaa ne brändi- ja tyylivalinnat ovat sitten kuitenkin hieman erilaisia, kuin ns. alemmalla luokalla. Tämä on vielä juurikin se yläluokkaisuuden paradoksi... meillä on sekaista koska meitä ei kiinnosta, me ostetaan ikeasta vaikka ollaankin aatelisia, eli kuten tuossa ylempänä oli erinomaisesti sosiologisesti analysoitu: kaikesta yläluokkaisinta on se huoleton vastavirtaan meno, oman ns. tavallisuuden korostaminen, koska huomiota herättäminen ja muiden yläpuolella olo vasta noloa onkin. 

Hah, tosi hauska. Yläluokkaisesta kun ei "tavallista" (= alempaa tai keskimmäistä keskiluokkaa) saa sitten millään, vaikka kuinka yrittäisi. Yläluokkainen ei esimerkiksi jaksaisi motivoitua tekemään ikäviä tai merkityksettömiltä tuntuvia töitä edes kuukautta, saati sitten vuositolkulla, kuten turvallisuushakuinen, asuntolainojen kanssa kamppaileva keskiluokka. Tavallisuuden korostaminen niin, että ei osta sitä kalleinta kelloa, astiastoa tai autoa, vaikka varaa olisi, on kovin paradoksaalista. 

Sinäkö tiedät mitä muut tekevät? Et arvaakaan kuinka paljon hyvin toimeentulevat tekevät hyväntekeväisyyttä. Raskasta työtä ilman palkkaa, jos mietit vain rahaa. Heidän palkka on muiden auttaminen ja siitä saatava hyvä mieli. 

Vapaaehtoistöitä tehdään yleensä siksi, että ne tuntuvat merkityksellisiltä. Sen sijaan, miksi ihmeessä yläluokka motivoituisi tekemään merkityksettömiltä tuntuvia töitä? Kun sitä asuntovelkaa ei oo, niin on vara valita ... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Kirjoitin tuon ensimmäisen yläluokkakuvauksen - perustuen ihan omiin kokemuksiin. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään eksklusiivinen kuvaus yläluokkaisesta kodista, mutta enemmänkin niin päin että ... onko keskiluokalla paljon ns. aitoja mattoja? entä  seinät täynnä aitoa taidetta? jostain peritty käsin hiottu kristallilasikokelma tai suvussa kulkeneita hopeita? antiikkia? yli sata vuotta suvussa kulkenut kesäpaikka? vacheronin kello? Omaperäinen, vain itselle tehty koti? sukulaisista löytyy kilpa-esteratsastajia, purjehtijoita yms?  Kulttuurista pääomaa on ollut suvussa sen verran ja niin kauan, että kaikennäköistä on ehditty myydä pois huutokaupoissa tai ostaa... Ostetaan ehkä kuitenkin enemmän laatua yhden kerran, kun ravataan ikeassa uudistamassa kodin tyyli senhetkisen instavillitysten mukaan. Normaaleilta ja banaaleilta näyttävät esineet saattavatkin olla aika arvokkaita, mutta ketään ei kiinnosta, niin ne nökottävät siinä hyllyssä sen ikean vieressä...Nämä merkit luettelin provosoiden siksi, että moni suomalainen ajatteleen esimerkiksi Arabian maailmallakin tunnettu, vaikka monilla vanhoilla suvuilla saattaa vielä olla astiastoja ajalta jolloin ne jouduttiin hakemaan vaikka saksasta....

Tämä on taas fantasia höpönhöpöä. Kyllä mä ainakin käyn mieluummin Ikeassa monta kertaa hankkimassa jotain uutta ja kivaa kuin ostaisin kerralla jotain ns kestävää loppuelämäksi. Se olisi todella tylsää, jos ei olisi vaihtelua. Tykkään sisustaa ja jatkuvasta vaihtelusta.

T. Aatelinen

Aatelisuus ei nyt 2020-luvulla mitenkään automaattisesti tarkoita, että olisi yläluokkaa. Aateli oli joskus sääty-yhteiskunnan aikaan ylin sääty, mutta nykyään luokat määräytyvät muilla perusteilla kuin vain sillä, mihin sukuun kuuluu. Toki suvun myötä tulee mukana kulttuuriperintö ja usein myös rahallista pääomaa, joka voi määritellä elämäntapaa paljon enemmän. Nykyiseen yläluokkaan katsotaan kuuluvaksi myös ylin virkamiehistö ja mm. poliittinen eliitti, syntyperästä tai puolueesta riippumatta. 

Kun on aateliset sukujuuret, akateeminen tutkinto ja se kulttuuriperintö, mutta ei kuitenkaan sellaista rahallista perintöä, jonka varassa voisi elellä taloudellisesti täysin huolettomasti, niin on paljon raskaampi taakka jäädä työttömäksi. Vanhemmilta saa tukea, mutta muut sisarukset kyllä pitävät huolen, että se on sitten ennakkoperintöä. Samalla joutuu kokemaan valtavaa häpeää, jollaista en usko, että alemmista sosiaaliluokista tulevilla on vastaavassa tilanteessa. yläluokkainen ei aian työllisty verkostojen avulla. Sellaiset lohkaisut, että kyllähän tekevä aina töitä löytää, ovat loukkaavia, kun sukujuuret ja korkeakoulututkinto estävät menemästä jonnekin Siwan kassalle tai siivoamaan. 

Automerkki merkitsee niin kauheasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Kirjoitin tuon ensimmäisen yläluokkakuvauksen - perustuen ihan omiin kokemuksiin. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään eksklusiivinen kuvaus yläluokkaisesta kodista, mutta enemmänkin niin päin että ... onko keskiluokalla paljon ns. aitoja mattoja? entä  seinät täynnä aitoa taidetta? jostain peritty käsin hiottu kristallilasikokelma tai suvussa kulkeneita hopeita? antiikkia? yli sata vuotta suvussa kulkenut kesäpaikka? vacheronin kello? Omaperäinen, vain itselle tehty koti? sukulaisista löytyy kilpa-esteratsastajia, purjehtijoita yms?  Kulttuurista pääomaa on ollut suvussa sen verran ja niin kauan, että kaikennäköistä on ehditty myydä pois huutokaupoissa tai ostaa... Ostetaan ehkä kuitenkin enemmän laatua yhden kerran, kun ravataan ikeassa uudistamassa kodin tyyli senhetkisen instavillitysten mukaan. Normaaleilta ja banaaleilta näyttävät esineet saattavatkin olla aika arvokkaita, mutta ketään ei kiinnosta, niin ne nökottävät siinä hyllyssä sen ikean vieressä...Nämä merkit luettelin provosoiden siksi, että moni suomalainen ajatteleen esimerkiksi Arabian maailmallakin tunnettu, vaikka monilla vanhoilla suvuilla saattaa vielä olla astiastoja ajalta jolloin ne jouduttiin hakemaan vaikka saksasta....

Tämä on taas fantasia höpönhöpöä. Kyllä mä ainakin käyn mieluummin Ikeassa monta kertaa hankkimassa jotain uutta ja kivaa kuin ostaisin kerralla jotain ns kestävää loppuelämäksi. Se olisi todella tylsää, jos ei olisi vaihtelua. Tykkään sisustaa ja jatkuvasta vaihtelusta.

T. Aatelinen

Aatelisuus ei nyt 2020-luvulla mitenkään automaattisesti tarkoita, että olisi yläluokkaa. Aateli oli joskus sääty-yhteiskunnan aikaan ylin sääty, mutta nykyään luokat määräytyvät muilla perusteilla kuin vain sillä, mihin sukuun kuuluu. Toki suvun myötä tulee mukana kulttuuriperintö ja usein myös rahallista pääomaa, joka voi määritellä elämäntapaa paljon enemmän. Nykyiseen yläluokkaan katsotaan kuuluvaksi myös ylin virkamiehistö ja mm. poliittinen eliitti, syntyperästä tai puolueesta riippumatta. 

Kun on aateliset sukujuuret, akateeminen tutkinto ja se kulttuuriperintö, mutta ei kuitenkaan sellaista rahallista perintöä, jonka varassa voisi elellä taloudellisesti täysin huolettomasti, niin on paljon raskaampi taakka jäädä työttömäksi. Vanhemmilta saa tukea, mutta muut sisarukset kyllä pitävät huolen, että se on sitten ennakkoperintöä. Samalla joutuu kokemaan valtavaa häpeää, jollaista en usko, että alemmista sosiaaliluokista tulevilla on vastaavassa tilanteessa. yläluokkainen ei aian työllisty verkostojen avulla. Sellaiset lohkaisut, että kyllähän tekevä aina töitä löytää, ovat loukkaavia, kun sukujuuret ja korkeakoulututkinto estävät menemästä jonnekin Siwan kassalle tai siivoamaan. 

Miten ne sukujuuret jotenkin sen kassatyön estää? Aivan kilahtanut kommentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Kirjoitin tuon ensimmäisen yläluokkakuvauksen - perustuen ihan omiin kokemuksiin. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään eksklusiivinen kuvaus yläluokkaisesta kodista, mutta enemmänkin niin päin että ... onko keskiluokalla paljon ns. aitoja mattoja? entä  seinät täynnä aitoa taidetta? jostain peritty käsin hiottu kristallilasikokelma tai suvussa kulkeneita hopeita? antiikkia? yli sata vuotta suvussa kulkenut kesäpaikka? vacheronin kello? Omaperäinen, vain itselle tehty koti? sukulaisista löytyy kilpa-esteratsastajia, purjehtijoita yms?  Kulttuurista pääomaa on ollut suvussa sen verran ja niin kauan, että kaikennäköistä on ehditty myydä pois huutokaupoissa tai ostaa... Ostetaan ehkä kuitenkin enemmän laatua yhden kerran, kun ravataan ikeassa uudistamassa kodin tyyli senhetkisen instavillitysten mukaan. Normaaleilta ja banaaleilta näyttävät esineet saattavatkin olla aika arvokkaita, mutta ketään ei kiinnosta, niin ne nökottävät siinä hyllyssä sen ikean vieressä...Nämä merkit luettelin provosoiden siksi, että moni suomalainen ajatteleen esimerkiksi Arabian maailmallakin tunnettu, vaikka monilla vanhoilla suvuilla saattaa vielä olla astiastoja ajalta jolloin ne jouduttiin hakemaan vaikka saksasta....

Tämä on taas fantasia höpönhöpöä. Kyllä mä ainakin käyn mieluummin Ikeassa monta kertaa hankkimassa jotain uutta ja kivaa kuin ostaisin kerralla jotain ns kestävää loppuelämäksi. Se olisi todella tylsää, jos ei olisi vaihtelua. Tykkään sisustaa ja jatkuvasta vaihtelusta.

T. Aatelinen

Aatelisuus ei nyt 2020-luvulla mitenkään automaattisesti tarkoita, että olisi yläluokkaa. Aateli oli joskus sääty-yhteiskunnan aikaan ylin sääty, mutta nykyään luokat määräytyvät muilla perusteilla kuin vain sillä, mihin sukuun kuuluu. Toki suvun myötä tulee mukana kulttuuriperintö ja usein myös rahallista pääomaa, joka voi määritellä elämäntapaa paljon enemmän. Nykyiseen yläluokkaan katsotaan kuuluvaksi myös ylin virkamiehistö ja mm. poliittinen eliitti, syntyperästä tai puolueesta riippumatta. 

Kun on aateliset sukujuuret, akateeminen tutkinto ja se kulttuuriperintö, mutta ei kuitenkaan sellaista rahallista perintöä, jonka varassa voisi elellä taloudellisesti täysin huolettomasti, niin on paljon raskaampi taakka jäädä työttömäksi. Vanhemmilta saa tukea, mutta muut sisarukset kyllä pitävät huolen, että se on sitten ennakkoperintöä. Samalla joutuu kokemaan valtavaa häpeää, jollaista en usko, että alemmista sosiaaliluokista tulevilla on vastaavassa tilanteessa. yläluokkainen ei aian työllisty verkostojen avulla. Sellaiset lohkaisut, että kyllähän tekevä aina töitä löytää, ovat loukkaavia, kun sukujuuret ja korkeakoulututkinto estävät menemästä jonnekin Siwan kassalle tai siivoamaan. 

Miten ne sukujuuret jotenkin sen kassatyön estää? Aivan kilahtanut kommentti.

Kokee tuollaiset työt häpeällisiksi ja itsensä paremmaksi ihmiseksi.

Minä olen kyennyt kaikenlaiseen duunarihommaan samankaltaisella taustalla, joten tavallaan ymmärrän. Voi sitä sukulaisten nenien nyrpistelyn määrää.

Minä kuitenkin teen hyvin jokaisen työn ja olen siitä ylpeä. Heidän häpeänsä, jos nyrpistelevät.

Mistähän syystä muuten kiinteistövälittäjinä tuntuu olevan aika paljon aatelisia? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Kirjoitin tuon ensimmäisen yläluokkakuvauksen - perustuen ihan omiin kokemuksiin. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään eksklusiivinen kuvaus yläluokkaisesta kodista, mutta enemmänkin niin päin että ... onko keskiluokalla paljon ns. aitoja mattoja? entä  seinät täynnä aitoa taidetta? jostain peritty käsin hiottu kristallilasikokelma tai suvussa kulkeneita hopeita? antiikkia? yli sata vuotta suvussa kulkenut kesäpaikka? vacheronin kello? Omaperäinen, vain itselle tehty koti? sukulaisista löytyy kilpa-esteratsastajia, purjehtijoita yms?  Kulttuurista pääomaa on ollut suvussa sen verran ja niin kauan, että kaikennäköistä on ehditty myydä pois huutokaupoissa tai ostaa... Ostetaan ehkä kuitenkin enemmän laatua yhden kerran, kun ravataan ikeassa uudistamassa kodin tyyli senhetkisen instavillitysten mukaan. Normaaleilta ja banaaleilta näyttävät esineet saattavatkin olla aika arvokkaita, mutta ketään ei kiinnosta, niin ne nökottävät siinä hyllyssä sen ikean vieressä...Nämä merkit luettelin provosoiden siksi, että moni suomalainen ajatteleen esimerkiksi Arabian maailmallakin tunnettu, vaikka monilla vanhoilla suvuilla saattaa vielä olla astiastoja ajalta jolloin ne jouduttiin hakemaan vaikka saksasta....

Tämä on taas fantasia höpönhöpöä. Kyllä mä ainakin käyn mieluummin Ikeassa monta kertaa hankkimassa jotain uutta ja kivaa kuin ostaisin kerralla jotain ns kestävää loppuelämäksi. Se olisi todella tylsää, jos ei olisi vaihtelua. Tykkään sisustaa ja jatkuvasta vaihtelusta.

T. Aatelinen

Aatelisuus ei nyt 2020-luvulla mitenkään automaattisesti tarkoita, että olisi yläluokkaa. Aateli oli joskus sääty-yhteiskunnan aikaan ylin sääty, mutta nykyään luokat määräytyvät muilla perusteilla kuin vain sillä, mihin sukuun kuuluu. Toki suvun myötä tulee mukana kulttuuriperintö ja usein myös rahallista pääomaa, joka voi määritellä elämäntapaa paljon enemmän. Nykyiseen yläluokkaan katsotaan kuuluvaksi myös ylin virkamiehistö ja mm. poliittinen eliitti, syntyperästä tai puolueesta riippumatta. 

Kun on aateliset sukujuuret, akateeminen tutkinto ja se kulttuuriperintö, mutta ei kuitenkaan sellaista rahallista perintöä, jonka varassa voisi elellä taloudellisesti täysin huolettomasti, niin on paljon raskaampi taakka jäädä työttömäksi. Vanhemmilta saa tukea, mutta muut sisarukset kyllä pitävät huolen, että se on sitten ennakkoperintöä. Samalla joutuu kokemaan valtavaa häpeää, jollaista en usko, että alemmista sosiaaliluokista tulevilla on vastaavassa tilanteessa. yläluokkainen ei aian työllisty verkostojen avulla. Sellaiset lohkaisut, että kyllähän tekevä aina töitä löytää, ovat loukkaavia, kun sukujuuret ja korkeakoulututkinto estävät menemästä jonnekin Siwan kassalle tai siivoamaan. 

Miten ne sukujuuret jotenkin sen kassatyön estää? Aivan kilahtanut kommentti.

Kokee tuollaiset työt häpeällisiksi ja itsensä paremmaksi ihmiseksi.

Minä olen kyennyt kaikenlaiseen duunarihommaan samankaltaisella taustalla, joten tavallaan ymmärrän. Voi sitä sukulaisten nenien nyrpistelyn määrää.

Minä kuitenkin teen hyvin jokaisen työn ja olen siitä ylpeä. Heidän häpeänsä, jos nyrpistelevät.

No juuri se että kokee yhtään minkään työn häpeälliseksi on aivan tärähtänyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Kirjoitin tuon ensimmäisen yläluokkakuvauksen - perustuen ihan omiin kokemuksiin. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään eksklusiivinen kuvaus yläluokkaisesta kodista, mutta enemmänkin niin päin että ... onko keskiluokalla paljon ns. aitoja mattoja? entä  seinät täynnä aitoa taidetta? jostain peritty käsin hiottu kristallilasikokelma tai suvussa kulkeneita hopeita? antiikkia? yli sata vuotta suvussa kulkenut kesäpaikka? vacheronin kello? Omaperäinen, vain itselle tehty koti? sukulaisista löytyy kilpa-esteratsastajia, purjehtijoita yms?  Kulttuurista pääomaa on ollut suvussa sen verran ja niin kauan, että kaikennäköistä on ehditty myydä pois huutokaupoissa tai ostaa... Ostetaan ehkä kuitenkin enemmän laatua yhden kerran, kun ravataan ikeassa uudistamassa kodin tyyli senhetkisen instavillitysten mukaan. Normaaleilta ja banaaleilta näyttävät esineet saattavatkin olla aika arvokkaita, mutta ketään ei kiinnosta, niin ne nökottävät siinä hyllyssä sen ikean vieressä...Nämä merkit luettelin provosoiden siksi, että moni suomalainen ajatteleen esimerkiksi Arabian maailmallakin tunnettu, vaikka monilla vanhoilla suvuilla saattaa vielä olla astiastoja ajalta jolloin ne jouduttiin hakemaan vaikka saksasta....

Tämä on taas fantasia höpönhöpöä. Kyllä mä ainakin käyn mieluummin Ikeassa monta kertaa hankkimassa jotain uutta ja kivaa kuin ostaisin kerralla jotain ns kestävää loppuelämäksi. Se olisi todella tylsää, jos ei olisi vaihtelua. Tykkään sisustaa ja jatkuvasta vaihtelusta.

T. Aatelinen

Aatelisuus ei nyt 2020-luvulla mitenkään automaattisesti tarkoita, että olisi yläluokkaa. Aateli oli joskus sääty-yhteiskunnan aikaan ylin sääty, mutta nykyään luokat määräytyvät muilla perusteilla kuin vain sillä, mihin sukuun kuuluu. Toki suvun myötä tulee mukana kulttuuriperintö ja usein myös rahallista pääomaa, joka voi määritellä elämäntapaa paljon enemmän. Nykyiseen yläluokkaan katsotaan kuuluvaksi myös ylin virkamiehistö ja mm. poliittinen eliitti, syntyperästä tai puolueesta riippumatta. 

Kun on aateliset sukujuuret, akateeminen tutkinto ja se kulttuuriperintö, mutta ei kuitenkaan sellaista rahallista perintöä, jonka varassa voisi elellä taloudellisesti täysin huolettomasti, niin on paljon raskaampi taakka jäädä työttömäksi. Vanhemmilta saa tukea, mutta muut sisarukset kyllä pitävät huolen, että se on sitten ennakkoperintöä. Samalla joutuu kokemaan valtavaa häpeää, jollaista en usko, että alemmista sosiaaliluokista tulevilla on vastaavassa tilanteessa. yläluokkainen ei aian työllisty verkostojen avulla. Sellaiset lohkaisut, että kyllähän tekevä aina töitä löytää, ovat loukkaavia, kun sukujuuret ja korkeakoulututkinto estävät menemästä jonnekin Siwan kassalle tai siivoamaan. 

Miten ne sukujuuret jotenkin sen kassatyön estää? Aivan kilahtanut kommentti.

Kokee tuollaiset työt häpeällisiksi ja itsensä paremmaksi ihmiseksi.

Minä olen kyennyt kaikenlaiseen duunarihommaan samankaltaisella taustalla, joten tavallaan ymmärrän. Voi sitä sukulaisten nenien nyrpistelyn määrää.

Minä kuitenkin teen hyvin jokaisen työn ja olen siitä ylpeä. Heidän häpeänsä, jos nyrpistelevät.

No juuri se että kokee yhtään minkään työn häpeälliseksi on aivan tärähtänyttä.

Olen samaa mieltä. Mulla valitettavasti näitä tärähtäneitä on koko suku täynnä ja en valitettavasti ole varmasti ainoa jolla outo suku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustustyyli paljastaa melko paljon asujistaan. Sellainen kalustelevymelamiini-ikeatrendi-kerroksettomuus on tyypillistä alemman keskiluokan ja työväestön kodeille. Näissä kodeissa on yleensä liian vähän tavaraa, mikä saa kodin näyttämään aivan asuntomyynti-ilmoitukselta. Hajuton, mauton ja väritön.

Ylempi keskiluokka ja tiedostava kultuurinen keskiluokka pyrkii jäljittelemään yläluokkaa. Kotiin on saatettu tuoda joku haiseva tiikkilipasto kirpputorista, muutama trendivalaisin ja joku kärpäsenpaskan kokoinen grafiikkatyö liian suurissa kehyksissä. Kodin pitää jollain tavalla huutaa "hei me ollaan vähän parempia". Kuitenkin ollaan niin epävarmoja omasta tyylistä, että halutaan välttää ylilyönnit.

Ylempien luokkien kodit ovat kerroksellisempia. Tyyliä hallitsee yleensä antiikki tai kestävä design. Taidetta on yleensä eri aikakausilta. Pääpaino on kestävyydessä ja vähän enemmän mukavuudessa kuin keskiluokilla. Tyyli on keskiluokkaiseen makuun vähän liian raskas, joskus jopa "hyi". Ja aina vähän nuhjuinen, mikä on perus keskiluokalle vaikeasti siedettävissä.

Jeps, yläluokkaiset kodit ovat kaukana steriilista valkoisesta. Omistajien ei tarvitse miellyttää ketään, ja kodeista näkee, että ne on tehty itselle. Varman sisustusmaun todistaa onnistunut yhdistelmä aitoja mattoja, harmonisia mutta värikkäitä sävyjä, erilaisia kuoseja, aitoa taidetta.  Nuhjuisen nojatuolin sisustuskangas on kopio 1800-aikaisesta kasvikuosista ja maksaa 324e metri... Astiat Baccarat, Christofle, Hermes, Bernardaud tai Brittien ja Saksan vastaavat. Jotkut pohjoismaisetkin merkit käy. Juhla-astioina voi olla myös 1800-luvun särölle mennyttä arabiaa. Perittyjä hopeisia tarjoiluastioita ja kynttilänjalkoja joille aika vähän käyttöä. 30-luvun aitoa Artekia, mummon ostama Tynell-lamppu.  Keittiöpyyhkeet noin sata vuotta vanhaa pellavaa, kulkenut suvussa, kirjailtu ehkäpä jonkun isotädin nimikirjaimilla.  Uusia tavaroita hankitaan muun muassa huutokaupoista tai käymällä kesäkodin vintillä, perimällä. Kirjoja, mutta enenevissä määrin moni pitää kirjoista enää ne, joista oikeasti pitää. Ruotsinkieliset sukujuuret, mutta suku saattanut haluta suomettua. Vähintään kolmannen polven akateeminen. Nykyinen sukupolvi ensimmäinen, jonka kotona ei ole sisäkköä.  Suurella todennäköisyydellä asunnossa on jossain piano, jota omistaja soittaa edes pikkuisen (koska joutui lapsena pakotettuna soittotunneille). Perittyjä timanttikoruja eikä mitään hajua onko 1 vai 1,5 vai mikä karaatti...  Ja kaikki tämä niin, että se on ihan luonnollista, koska kaikki muutkin samoista sosiaalisista ympäristöstä elelevät samaan tapaan... Auto saattaa olla vanha, eikä liian huomioita herättävä. 

Nämä palstan yläluokkakuvaukset ovat hassuja, ne perustuvat ilmeisesti leffoihin tai muuhun fantasiaviihteeseen.

Minä satun olemaan aatelinen, akateeminen ja elän pääomatuloilla, eikä kotini, eikä muidenkaan sukulaisteni koti ole yhtään tuollainen. Meillä on aivan tavallisia huonekaluja ja moni niistä Ikeasta, ei mitään antiikkia. Pikemminkin siistiä ja modernia kuin raskasta ja nuhjuista. Vaatteenikin on ostettu ihan normikaupoista kuten H&M.

Noiden yläluokan kuvitelmakuvausten kirjoittajat heijastelevat niissä jotain omia haaveitaan, ne eivät ole todellisuutta.

Huvittuneena itsekin olen lueskellut näitä kuvauksia. Mitä enemmän selaan, sitä yllättyneempi ja hieman liikuttuneempi olen siitä, kuinka meidänkin perheemme kuvitellaan asuvan ja elävän.

Meillä on myös Ikeaa ja Billnäsiä sekaisin eikä sekasotkua tai "boheemia nuhjuisuutta" näy. Minulle ei ole mitään merkitystä merkeillä tai merkittömyydellä. Seurustelen ihan tavallisten ihmisten kanssa, enkä kata pöytään perintöposliineja metsästysreissun jälkeen.

Jotenkin surullistakin se toki on, että tällaisia stereotypioita vielä yritetään ylläpitää. Tavallaan kuintenkin kaikki sadut palvelevat jotain tarkoitusta. Mielelläni kuitenkin tuon esille elämän todellisuuden. Sekoitan samalla innolla myös pakkaa ja elän kuten haluan - pieni dekadenttiys virkistää ketä tahansa.

Kirjoitin tuon ensimmäisen yläluokkakuvauksen - perustuen ihan omiin kokemuksiin. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään eksklusiivinen kuvaus yläluokkaisesta kodista, mutta enemmänkin niin päin että ... onko keskiluokalla paljon ns. aitoja mattoja? entä  seinät täynnä aitoa taidetta? jostain peritty käsin hiottu kristallilasikokelma tai suvussa kulkeneita hopeita? antiikkia? yli sata vuotta suvussa kulkenut kesäpaikka? vacheronin kello? Omaperäinen, vain itselle tehty koti? sukulaisista löytyy kilpa-esteratsastajia, purjehtijoita yms?  Kulttuurista pääomaa on ollut suvussa sen verran ja niin kauan, että kaikennäköistä on ehditty myydä pois huutokaupoissa tai ostaa... Ostetaan ehkä kuitenkin enemmän laatua yhden kerran, kun ravataan ikeassa uudistamassa kodin tyyli senhetkisen instavillitysten mukaan. Normaaleilta ja banaaleilta näyttävät esineet saattavatkin olla aika arvokkaita, mutta ketään ei kiinnosta, niin ne nökottävät siinä hyllyssä sen ikean vieressä...Nämä merkit luettelin provosoiden siksi, että moni suomalainen ajatteleen esimerkiksi Arabian maailmallakin tunnettu, vaikka monilla vanhoilla suvuilla saattaa vielä olla astiastoja ajalta jolloin ne jouduttiin hakemaan vaikka saksasta....

Tämä on taas fantasia höpönhöpöä. Kyllä mä ainakin käyn mieluummin Ikeassa monta kertaa hankkimassa jotain uutta ja kivaa kuin ostaisin kerralla jotain ns kestävää loppuelämäksi. Se olisi todella tylsää, jos ei olisi vaihtelua. Tykkään sisustaa ja jatkuvasta vaihtelusta.

T. Aatelinen

Aatelisuus ei nyt 2020-luvulla mitenkään automaattisesti tarkoita, että olisi yläluokkaa. Aateli oli joskus sääty-yhteiskunnan aikaan ylin sääty, mutta nykyään luokat määräytyvät muilla perusteilla kuin vain sillä, mihin sukuun kuuluu. Toki suvun myötä tulee mukana kulttuuriperintö ja usein myös rahallista pääomaa, joka voi määritellä elämäntapaa paljon enemmän. Nykyiseen yläluokkaan katsotaan kuuluvaksi myös ylin virkamiehistö ja mm. poliittinen eliitti, syntyperästä tai puolueesta riippumatta. 

Kun on aateliset sukujuuret, akateeminen tutkinto ja se kulttuuriperintö, mutta ei kuitenkaan sellaista rahallista perintöä, jonka varassa voisi elellä taloudellisesti täysin huolettomasti, niin on paljon raskaampi taakka jäädä työttömäksi. Vanhemmilta saa tukea, mutta muut sisarukset kyllä pitävät huolen, että se on sitten ennakkoperintöä. Samalla joutuu kokemaan valtavaa häpeää, jollaista en usko, että alemmista sosiaaliluokista tulevilla on vastaavassa tilanteessa. yläluokkainen ei aian työllisty verkostojen avulla. Sellaiset lohkaisut, että kyllähän tekevä aina töitä löytää, ovat loukkaavia, kun sukujuuret ja korkeakoulututkinto estävät menemästä jonnekin Siwan kassalle tai siivoamaan. 

Miten ne sukujuuret jotenkin sen kassatyön estää? Aivan kilahtanut kommentti.

Se on juuri osa sitä kulttuuriperintöä, tai suorastaan taakkaa. Jos ei itsellä ole samaa kokemusta, niin voi olla vaikea ymmärtää. Vastaavasti, monen paremmista oloista olevan on vaikea ymmärtää, miksi keskiluokkaisille on tietyt asiat niin tärkeitä, suorastaan melkein pyhiä, kuten työ. Miten niin muka kaikki työ on arvokasta? Eihän ole! Ei kannata pettää itseään. Jos olisi, niin kaikista töistä saisi saman verran palkkaa, tai ainakin niistä raskaammista ja likaisemmista hommista maksettaisis enemmän kuin kevyistä.