Olitko lapsena päiväkodissa? Mitä muistat siitä?

En ollut. Olin kotona koko lapsuuden. Käytiin seurakunnan kerhossa ja leikittiin kotona.

Olin. Oli hirveää. 70-luvulla ei vielä paljon pedagogiikasta varhaiskasvatuksessa välitetty. Jotain hirveitä Pirkkoja ja Seijoja jotka aina tiuskivat.

Minulla oli hoitotäti. Kerran kävin yhdessä päiväkodissa, olin siellä ehkä tunnin, ja se oli mielestäni kauhea paikka. Onnettomia aikuisia ja onnettomia lapsia.

Olen ilmeisesti ollut mutta en muista melkeinpä mitään. Minulle on kerrottu että olin sekaryhmässä vammaisten ja "tavallisten" lasten kanssa, ihmettelen kyllä etten muista. 1. luokasta asti muistankin sitten todella paljon.

Muistan tiettyjä ruokia ja miltä tuntui leikkiä tiettyjä leikkejä muiden lasten kanssa. Vapaat leikit olivat päiväkodissa parasta. Sen muistan, että tarhatäteihin ei erityisemmin kiintynyt, vaan olivat vähän pelottaviakin ja käyttäytyivät eri tavalla, kun äiti tuli hakemaan. Uniaika oli ahdistava.

Löysin mun parhaan kaverin, jonka kanssa ollaan tunnettu nyt n. 19 vuotta.

Olin "tarhassa" reilun vuoden ikäisestä eskariin. Hyviä muistoja jäi. Kivat hoitotädit, paljon leikkejä ja pelejä, ruokaa ja päikkäreitä. Sain hyvän sosiaalisen pääoman, mikä on kantanut kyllä pitkälle aikuisuudessakin. En pelkää uusia ihmisiä tai tilanteita, sopeudun porukkaan ja tulen hyvin toimeen. Koskaan ei ole esimerkiksi kiusattu (en ole kiusannut itsekään). Olisin laittanut lapsenikin päiväkotiin, jos olisin sellaisia joskus hommannut.

Olen ollut useammassakin päiväkodissa 70-80 lukujen taitteessa. Muutimme paljon vanhempien työn takia. Päiväkodeista on mukavia muistoja. Asialliset tädit, paljon kivaa tekemistä, hienot pihat ja leikkiseuraa.

Perhepäivähoitajiksi taas sattui melkoisia sekopäitä. Yhdestä olisin tehnyt rikosilmoituksen aikuisena, mutta vanhempani eivät enää muistaneet kyseisen henkilön nimeä. Konalassa kolmikerroksisessa kerrostalossa tummahiuksinen nainen, jonka juoppo mies liikuskeli viidakkoveitsen kanssa (jos vaikka joku sattuisi tunnistamaan!). Omat lapset ovat olleet sen pari vuotta päiväkodissa. Vieras aikuinen yksin ei ole koskaan heitä hoitanut.

Olin päiväkodissa 1,5-6-vuotiaana. Vaikea vastata kysymykseesi kirjoittamatta romaania, muistan niin paljon kaikkea. Muistan, ettei päiväkodin tädeillä ollut aina aikaa ja usein piti vain odottaa tylsistyneenä.

Tavallaan päiväkoti oli jonkinlainen koulun esiaste, ensimmäinen kokemus laitoksesta kiisseleineen ja aikatauluineen. Kuten koulussa, mentiin ryhmän mukana ja oltiin tiiviissä tekemisissä kaikenlaisten lasten kanssa.

Ensimmäiset varsinaiset häpeän, pelon ja väärinymmärryksen kokemukset oon saanut päiväkodista. Siellähän sitä oppi, miten brutaaleja ihmiset on toisilleen ja miten lähes kaikki tavoittelee omaa etuaan.

Päällimmäisenä muistona on varmaan päiväunet, jotka tietysti nukuttiin yhdessä tiettyyn aikaan. En koskaan saanut unta, paitsi sitten kun muut jo heräilivät. Oli epämiellyttävää nousta pöhnäisenä unikekona ja mennä muiden lasten joukkoon, kun he jo leikkivät pirteinä ja meluisina.

Ysärin lopussa olin vuoden eskarissa/päiväkodissa. Mieleen jäi pakkosyöttö ja se, että vessoissa oli vain verhot ovina ja villeimmät pojat kävi aina kurkkimassa kun istui pöntöllä. Tämän seurauksena aloin käydä vessassa päiväuniaikaan kunnes tädit kielsivät sen häiritsevänä. No, sitten pidättelin koko päivän kupla otsassa :(

Oli kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Muistan tiettyjä ruokia ja miltä tuntui leikkiä tiettyjä leikkejä muiden lasten kanssa. Vapaat leikit olivat päiväkodissa parasta. Sen muistan, että tarhatäteihin ei erityisemmin kiintynyt, vaan olivat vähän pelottaviakin ja käyttäytyivät eri tavalla, kun äiti tuli hakemaan. Uniaika oli ahdistava.

Kiinnostavaa. Mulla oli ambivalentti suhtautuminen tarhatäteihin: olivat välillä ärsyttäviä sääntöineen ja lässytyksineen, mutta toisaalta heiltä sai tukea ja turvaa ja joskus jotain kiinnostavaa ohjattua tekemistä.

Vapaat leikit oli välillä kiehtovia, mutta

välillä ne meni liian kieroiksi tai muuten turhauttaviksi, joten tarhatädin ilmoitus leikin loppumisesta oli toisinaan helpotus.

Päiväkodissa vielä luulin, että lapset ovat niitä ilkeitä ja epäreiluja, mutta aikuiset viisaita ja luotettavia. Koulussa oppi sitten sen, että aikuisissa on ihan samoin mulkkuja ja kieroilijoita.

heh, itse valmistelen juuri nyt ajan kulukseni pienimuotoista sukuhistoriikkia naisesta, joka toimi päiväkodin johtajana 70- ja 80-luvuilla. Aikalaiskertomusten mukaan oli pidetty lasten keskuudessa ja työkaverina.

Häneltä on jäänyt paljon valokuvia, lehtileikkeitä ym noilta ajoilta.

Ihan hyvältä päivähoitoarki näyttää noiden valokuvien perusteella. Leikkejä, ruokailua, potalla käymistä, ulkoilua.

Valokuvat ei toki kerro kaikkea.

Mutta yksi puoli on se, että suomalaisen päivähoitojärjestelmän takia naiset pääsi työelämään kiinni.

Olin. Päiväkodissa olo oli koko lapsuuteni parasta aikaa.

Olin päiväkodissa vasta eskari-ikäisenä, sitä ennen perhepäivähoidossa.

Päiväkodissa oli kamalaa, olin kuitenkin melko rohkea ja reipas lapsi. Vessaan (missä ei ovia) tunkivat pojat kanssa. Yksi yritti pakottaa maistamaan pissaa. Päiväuniaika oli hirveä, en siis nukkunut enää vaan makasin vain. Tädit olivat myös jotenkin kovin ankeita ja pelottavia.

Perhepäivähoidossa kuitenkin viihdyin, paitsi varahoidossa. Omalla pph:lla oli ne omat kaverit ja saatiin leikkiä paljon. Jäänyt mieleen, että leikittiin koko päivä (ehkä ei kuitenkaan) ja mannapuuroon sai itse laittaa kanelia ja ne ihanat ruokakauppalelut!

Päiväkodissa tosi rytmitettyä. Muistan, että sitä vapaata leikkiä oli tosi vähän. Aina istuttiin jossain piirissä ja soitettiin tamburiinia tai kuunneltiin satuja. Minä olisin halunnut leikkiä.

Ei sellaisia ollu vielä keksittykään.

Nykyajan hapatuksia.

En, olin pph:lla ja olin katkera kun en päässyt päiväkotiin. En tiedä miksi koska mm.paras kaverini oli samassa hoidossa.

Tuossa kun eilen ulkoota tullessa omaa lastani harjalla hiekasta puhdistelin, niin muistin kuinka tarhassa meitä näin ulko-ovella aina harjailtiin.

Eipä tuommoinen muisto koskaan ennen ole tullut mieleen. Ihme kun oli tallessa 😊

Olin päiväkodissa 90-luvulla, aloitin siellä jo 9 kk ikäisenä täyspäiväisesti. Mulla itselläni on pelkästään lämpimiä muistoja päiväkodista, tai silloinhan sitä kutsuttiin tarhaksi, niin hoitajista kuin muista lapsistakin. Päivähoidossa oleminen jo pienestä alkaen lieni minulle muutenkin täysin oikea ratkaisu, koska yh-äitini oli moniongelmainen alkoholisti, joka tuolloin kuitenkin vielä pystyi työnsä jotenkuten hoitamaan. 

En ollut. Meillä kävi ensin hoitaja kotona hoitamassa minua ja siskojani, ja sen jälkeen muutettiin pariksi vuodeksi ulkomaille isän töiden takia.

Muistan kolme asiaa ajalta: hoitaja teki minulle kuumaa kaakaota, käytti kylvyssä ja kerran kävimme hänen kotonaan, missä oli keinuhevonen.

Menin päiväkotiin vasta esikoululaisena ja muistan ainakin sen, kun piti ruveta käyttämään kurahousuja, enkä olisi yhtään halunnut! Kotona kun ei ollut aiemmin käytetty, niin tuntuihan ne ihan tyhmältä. 

Muuten sopeuduin mielestäni ihan hyvin ryhmään, vaikka olinkin kotona ollut se uniikki lumihiutale.