Elon Musk aikoo valloittaa maapallon lisäksi koko Aurinkokunnan! Mitä ajattelette hänestä?
"The world is not enough"
Oletteko lukeneet tämän tyypin toimintatavoista ja visioista?
Se on ampunut nyt jo taivaalle tuhansia satelliitteja. Aikoo perustaa satelliittipohjaisen dataverkon joka kattaa maapallon lisäksi myös osan avaruutta. Tänä vuonna alkaa myydä jo myös tavantallaajille liittymiä tuohon dataverkkoon. Varmaan aikoo syrjäyttää perinteiset teleoperaattorit lopulta kokonaan.
No lisäksi kaikki tietää tietysti Teslat ja hyperloopit. Hyperlooppeja varten kehitetään huipputehokkaita robottiohjattuja kaivureita, joilla pystytään kaivamaan tunneleita hyperlooppeja varten. Eka koetunneli taitaa valmistua jo tänä vuonna?
Teslan robotaksit liikenteeseen USA:ssa jo 2021. Jokainen voi ostaa itselleen omankin robotaksin ja pistää sen liikenteeseen ja tienata myös rahaa tuolla.
Muskin virtuaaliset aurinkosähkövoimalat sitten.
Eli koteihin asennettavat aurinkopaneelit kytketään kaikki isoon virtuaaliverkkoon ja tätä kautta jokainen voi myös myydä sähköään muille.
Lisäksi varmaan tulee jotain Muskin omia megaluokan aurinkovoimaloita, jonnekin Arizonaan. Tällainen tuottaa energiaa yhtä paljon kuin joku ydinvoimala.
Aurinkovoimalat on sitten kytketty Teslan valtaviin akkujärjestelmiin, joihin energiaa voidaan myös varastoida todella isot määrät.
No sitten on tämä aivosiru-hanke (Neurolink) eli Muskin yhtiö kehittää kyborgiteknologiaa, jossa tavoitteena on ainakin asentaa (vapaaehtoisille) mikrosiruja aivoihin, joilla aivoista saadaan suora yhteys nettiin ja esim. musiikkia voitaisiin toistaa suoraan aivoista!!!!!!
Ultimaattinen päämäärä on tietysti siirtokunnan rakentaminen Marsiin. Tähän viimeisimpään käyttää varmaan eniten energiaansa. Siihen liittyy oma avaruusalus ja paljon muita juttuja.
Lisättäköön ettei Musk harrasta lainkaan small talkia (paitsi julkisuudessa) eikä hän puhu edes työasioista muuta kuin niiden kanssa jotka ovat juuri kyseisen asian huippuosaajia. Musk itse saattaa osallistua jopa auton korien suunnitteluun ja ties mihin ihan puhtaasti "insinöörijuttuihin". Ja siirtyy päivän aikana lukemattomia kertoja asiasta A asiaan B asiaan C asiaan D asiaan E jne.
Palavereissa saa olla korkeintaan 4-6 henkilöä, ja jos jollakulla ei ole mitään annettavaa palaverin sisältöön, niin Musk on ohjeistanut että palaverista pitää silloin poistua (kesken palaverin siis).
Elää muuten itse aika vaatimattomasti. Ei pröystäile rahalla ollenkaan (ei kyllä monet muutkaan teknoalalla).
Herättääkö mitään ajatuksia?
Kyllähän jostain Kaliforniasta on tullut paljon teknoguruja, mutta on kai tämä nyt jo aivan omaa luokkaansa?
Ei ole millään tapaa enää normaali henkilö.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musk ei ole itse luonut yhtään mitään.
Ihmiset tosi sitkeästi luulevat, että hän on jonkin sortin nero, vaikka hän on ostanut valmiita yrityksiä eikä itse keksi yhtään mitään. Hän ei ole edes kummoinen koodari. Paypalille teki etusivun, sen helpoimman osan.
Musk on maksanut itsensä brändäämisestä ja siitä, että hänestä julkaistaan vain hyviä asioita. Esim. tuo maailmanlaajuinen satelliitti-internet on aivan turha ja typerä ajatus. Siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Lukekaa esim. avaruustutkijoiden mielipiteitä asiaan. Huomattavasti fiksumpi idea oli Zuckerbergin kehittelemä ajatus, jolla saataisiin netti vaikeille ja köyhille alueille. Zuckerbergin ja Bill Gatesin hyväntekeväisyys ja teknologiset suunnitelmat on paljon parempia, mutta heillä on niin huono maine - pitkälti salaliittoteoreetikoiden takia - että ihmiset ei edes kuuntele.
Ei kukaan pääse tuohon asemaan, jos ei osaa "yhtään mitään". Muskilla ei ole alunperin ollut rahaa ollenkaan.
Elonin osaaminen on ihmisten manipuloinissa ja henkilökultin rakentamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen lapsen tasolle jäänyt Sci-Fi fani nörtti jolla on rahaa leikkiä. Oikeasti han hyperloop ei ole Elonin keksimä, kuten eivät muutkaan jutut. Hän vain rahoittaa niitä ja palkkaa muita toteuttamaan Sci-Fi haaveitaan. Sijoittajat jotka rajoittavat häntä tunkevat rahaa näihin yrityksiin jotka eivät vielä ole tietääkseni tuottaneet voittoa.
Onhan Tesla-autot olleet jo selvästi voitollisia. Toki siellä koko ajan rakennetaan noita valtavia Gigatehtaita, että kaippa niihinkin rahaa uppoaa melkoisesti. Esim. tuo Kiinan gigafactory on aivan käsittämättömän kokoinen paikka.
Voiton tekeminen tuskin Muskille mikään itseisarvo. Ei ole mikään perinteinen businessmies. Tavoitteenaan on muuttaa koko maailma.
Siis mitä?! :DD Etkö sä ole lukenut mitään juttuja siitä, miten se junailee itselleen huippupalkkioita firmoistaan vaikka se painaisi osakkeet alas ja on niin mulkku, että kukaan ei halua työskennellä sen kanssa. Muskille raha todellakin on tärkeää. Se haluaa tehdä maailmasta omansa ja saada oman nimensä kaikkialle.
Ja toistetaan nyt vielä, Musk ei ole itse luonut MITÄÄN.
Miksi on myynyt kaikki talonsakin pois? Vai omistaako yhden talon?
Musk ei tiedä autojen tekemisestä mitään. Osti valmiin yrityksen. Hän on pelkkä sijoittaja.
Hieno esimerkkikun Elonin kaltaisen "siemenen" istuttaa otolliseen yritteliäisyyttä arvostavaan ja kannustavaan maaperään, niin siitä hyötyy parhaassa tapauksessa koko ihmiskunta .
Kun taas sosialismin myrkyllinen maaperä olisi tukahduttanut moisen jo heti alkuunsa.
Hyvä että joku saa aikaan. Koska todellakin olisi jo aika päästä avaruuteenihan oikeasti.
Ei kai se mitään kauhean pahaa ole tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musk ei ole itse luonut yhtään mitään.
Ihmiset tosi sitkeästi luulevat, että hän on jonkin sortin nero, vaikka hän on ostanut valmiita yrityksiä eikä itse keksi yhtään mitään. Hän ei ole edes kummoinen koodari. Paypalille teki etusivun, sen helpoimman osan.
Musk on maksanut itsensä brändäämisestä ja siitä, että hänestä julkaistaan vain hyviä asioita. Esim. tuo maailmanlaajuinen satelliitti-internet on aivan turha ja typerä ajatus. Siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Lukekaa esim. avaruustutkijoiden mielipiteitä asiaan. Huomattavasti fiksumpi idea oli Zuckerbergin kehittelemä ajatus, jolla saataisiin netti vaikeille ja köyhille alueille. Zuckerbergin ja Bill Gatesin hyväntekeväisyys ja teknologiset suunnitelmat on paljon parempia, mutta heillä on niin huono maine - pitkälti salaliittoteoreetikoiden takia - että ihmiset ei edes kuuntele.
Voiko minustakin tulla maailman rikkain vain kun vain rupean brändäämään itseäni?
Harmi ettei missään yliopistossa voi opiskella tätä. :D
Vaatii luontaisia lahjoja ja onnea. Elon on finanssimaailman vastine karismaattisille diktaattoreille jotka ovat saaneet massat taakseen ja onnistuneet rakentamaan henkilökultin.
No kuhan hää nyt sen avaruuen valloittaa.
Ainut paha on se, että ihmisen elinikä on rajallinen. Ja sitäkin rajoittaa vielä loppuiän heikkous.
Eikös se siinä Kirjojen Kirjassa ollut niin, että kun ihminen tulee niin viisaaksi, että luulee olevansa jo Jumalaakin viisaampi, tulee karkotus paratiisista. Kun menee ja ottaa siitä hyvän ja pahan tiedon puusta, vaikka on kielletty.
Ja niin me ihmiskunta jälleen kerran putoamme pois paratiisistamme ja aloitamme taas alusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen lapsen tasolle jäänyt Sci-Fi fani nörtti jolla on rahaa leikkiä. Oikeasti han hyperloop ei ole Elonin keksimä, kuten eivät muutkaan jutut. Hän vain rahoittaa niitä ja palkkaa muita toteuttamaan Sci-Fi haaveitaan. Sijoittajat jotka rajoittavat häntä tunkevat rahaa näihin yrityksiin jotka eivät vielä ole tietääkseni tuottaneet voittoa.
Onhan Tesla-autot olleet jo selvästi voitollisia. Toki siellä koko ajan rakennetaan noita valtavia Gigatehtaita, että kaippa niihinkin rahaa uppoaa melkoisesti. Esim. tuo Kiinan gigafactory on aivan käsittämättömän kokoinen paikka.
Voiton tekeminen tuskin Muskille mikään itseisarvo. Ei ole mikään perinteinen businessmies. Tavoitteenaan on muuttaa koko maailma.
Siis mitä?! :DD Etkö sä ole lukenut mitään juttuja siitä, miten se junailee itselleen huippupalkkioita firmoistaan vaikka se painaisi osakkeet alas ja on niin mulkku, että kukaan ei halua työskennellä sen kanssa. Muskille raha todellakin on tärkeää. Se haluaa tehdä maailmasta omansa ja saada oman nimensä kaikkialle.
Ja toistetaan nyt vielä, Musk ei ole itse luonut MITÄÄN.
Mulkku?
No varmaan on vaativa kyllä.
Mitä tarkoitetaan "luomisella"?
Kyllähän noi jutut keulii ihan liikaa. Jos nyt mentäisiin eka tämä oma aurinkokunta läpi. Matkustaminen nopeasti ei vielä ole edes kunnossa.
Ei hurjissa visioissa mitään pahaa ole, mutta ei vielä kyllä ole saanut mitään muuta aikaan kuin avaruusroskaa.
Ihmiskunnan kananlento päättyy energiakriisiin.
Vierailija kirjoitti:
Musk ei tiedä autojen tekemisestä mitään. Osti valmiin yrityksen. Hän on pelkkä sijoittaja.
Ei ole noin sen perusteella mitä olen asiaan perehtynyt. Ei ole pelkkä sijoittaja. Osallistuu jatkuvasti palavereihin autojen suunnittelijoiden kanssa.

Kim Jong-Un neuvoo myös kaikkien alojen asiantuntijoita koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Hieno esimerkkikun Elonin kaltaisen "siemenen" istuttaa otolliseen yritteliäisyyttä arvostavaan ja kannustavaan maaperään, niin siitä hyötyy parhaassa tapauksessa koko ihmiskunta .
Kun taas sosialismin myrkyllinen maaperä olisi tukahduttanut moisen jo heti alkuunsa.
Millä tavalla olisi tukahdutettu esim. Suomessa?
Suomessa on kyllä hankala kerätä isoja pääomia, joita vaaditaa isojen hankkeiden aloittamiseen. Kaliforniassa taas on paljon rahaa liikkeellä (kuten myös erittäin osaavia henkilöitä), joten siellä on helpompi polkaista liikkeelle näitä hankkeita.
Viranomaisten sääntely voi olla myös kevyempää Kaliforniassa ja tämä voi kyllä jonkun verran helpottaa myös asioita.
Amerikkalainen ajatusmaailma taitaa olla kyllä hieman erilainen. Siellä on tapana ajatella "isosti". Sitä kautta nuo megafirmat on siellä syntyneet.
Musk on itse sanonut, että hyvin todennäköisesti firma epäonnistuu, vaikka yrittäisi kaiken tehdä täydellisesti. Mutta ainoa tapa menestyä on yrittää tehdä asiat täydellisesti.

musk aloitti uransa perustamalla softafirmoja ja sitten myymällä niitä
suomessa työkkärin täti olisi sanonut sille että mene poika nokialle töihin mitään firmoja ei suomessa kannata perustaa
Mitähän Muskin koulukiusaajat ajattelevat tänä päivänä?
Vierailija kirjoitti:
Mitähän Muskin koulukiusaajat ajattelevat tänä päivänä?
Yksi asia on varmaa; heitä vituttaa.

Ostaneet varmaan Teslan osamaksulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen lapsen tasolle jäänyt Sci-Fi fani nörtti jolla on rahaa leikkiä. Oikeasti han hyperloop ei ole Elonin keksimä, kuten eivät muutkaan jutut. Hän vain rahoittaa niitä ja palkkaa muita toteuttamaan Sci-Fi haaveitaan. Sijoittajat jotka rajoittavat häntä tunkevat rahaa näihin yrityksiin jotka eivät vielä ole tietääkseni tuottaneet voittoa.
Onhan Tesla-autot olleet jo selvästi voitollisia. Toki siellä koko ajan rakennetaan noita valtavia Gigatehtaita, että kaippa niihinkin rahaa uppoaa melkoisesti. Esim. tuo Kiinan gigafactory on aivan käsittämättömän kokoinen paikka.
Voiton tekeminen tuskin Muskille mikään itseisarvo. Ei ole mikään perinteinen businessmies. Tavoitteenaan on muuttaa koko maailma.
Siis mitä?! :DD Etkö sä ole lukenut mitään juttuja siitä, miten se junailee itselleen huippupalkkioita firmoistaan vaikka se painaisi osakkeet alas ja on niin mulkku, että kukaan ei halua työskennellä sen kanssa. Muskille raha todellakin on tärkeää. Se haluaa tehdä maailmasta omansa ja saada oman nimensä kaikkialle.
Ja toistetaan nyt vielä, Musk ei ole itse luonut MITÄÄN.
Jos tolle linjalle lähdetään, niin aika vähän maailmassa on isoja rikkaita, jotka ovat luoneet yhtään mitään.
Jos otetaan esimerkkejä täältä kotosuomesta, niin mitä vaikkapa Nalle Wahlroos, tai Vesa Keskinen on luonut?
Eihän Musk tietenkään itse ole siellä firmoissaan kolvi kädessä ollut piirilevyjä juottamassa, mutta jos hän on firmansa luonut, eli ideoinut, rahoituksen hankkinut ja toteuttanut, niin miten hän olisi sen erilaisempi, kuin kukaan muukaan firmoillaan rikastunut ökyrikas? Väittäisin, että Musk on tehnyt keskimääräisesti ottaen huomattavasti enemmän firmojensa eteen hommia, kuin muut maailman superrikkaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän Muskin koulukiusaajat ajattelevat tänä päivänä?
Yksi asia on varmaa; heitä vituttaa.
Ostaneet varmaan Teslan osamaksulla.
No oikeastaan jokaisen kannattaa ostaa Tesla osamaksulla, varakkuudesta huolimatta.
Tesla myös itse tarjoaa osamaksu maksamista.
Mahtava mies, visionääri. Vie maapallon nopeammin tulevaisuuteen kuin yksikään valtio.