Sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen nyt vuosia paennut työtä / opiskelua tekemällä vauvan kolmen vuoden välein. Nyt alan olla liian vanha vauvan äidiksi. Mitäs nyt?

Altistaminen, ja avun hakeminen. Et ole ensimmäinen tai viimeinen, jota sosiaaliset tilanteet jännittävät. 

Samat ongelmat täälläkin, ja yritän haastaa itseäni sosiaalisilla jutuilla mahdollisimman paljon. Joskus menee pieleen, mutta aina on kuitenkin tuntunut paremmalta kuin se, että olisi jättänyt koko jutun väliin. Puhelimessa puhuminen tulee varmaan aina jännittämään, mutta ei se ainakaan sillä helpotu, että välttelee puheluita. 

Olen tullut siihen tulokseen, että nämä sosiaalisesti ahdistuneet on AIVAN JÄRKYTTÄVÄN itsekeskeisiä ihmisiä. Siis eihän kukaan voi tosissaan kuvitella, että kaikki muut vain koko ajan kyttäisivät JUURI SINUN virheitäsi. Jokaisella riittää niissä omissa asioissaan ihan riittävästi murehdittavaa, ei niillä riitä aikaa eikä energiaa välittää sinusta. Voisi auttaa, jos vaikka ryhtyisit sijaisvanhemmaksi jollekin traumatisoituneelle lapselle, tai vaikka useammallekin, niin ei jäisi niin paljon aikaa murehtia omia olemattomia pelkojaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut siihen tulokseen, että nämä sosiaalisesti ahdistuneet on AIVAN JÄRKYTTÄVÄN itsekeskeisiä ihmisiä. Siis eihän kukaan voi tosissaan kuvitella, että kaikki muut vain koko ajan kyttäisivät JUURI SINUN virheitäsi. Jokaisella riittää niissä omissa asioissaan ihan riittävästi murehdittavaa, ei niillä riitä aikaa eikä energiaa välittää sinusta. Voisi auttaa, jos vaikka ryhtyisit sijaisvanhemmaksi jollekin traumatisoituneelle lapselle, tai vaikka useammallekin, niin ei jäisi niin paljon aikaa murehtia omia olemattomia pelkojaan. 

Entä kiusaajat ja muuten pahat, jotka manipuloivat kiusattua vastaan vain koska onhan kivaa kiusata *nyhveröä* ja tuoda esille ettei *nyhveröt* pärjää. Näitäkin on.

Huomannut et kaikki muutkin mokaa ja jännittää eikä se ole vaarallista. Kaikilla on stressaavia sosiaalisia tilanteita, mutta eivät välttele niitä eivätkä jätä menemättä niihin vaan pääsevät niistä eteenpäin. Ihmiset ovat aika ymmärtäväisiä ja empaattisia, mutta on niitä tuomitseviakin ja epäempaattisia, mutta ei niistä kannata välittää, koska kukaan ei ole täydellinen ja jokaisella on oikeus harjoitella, kasvaa ja epäonnistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut siihen tulokseen, että nämä sosiaalisesti ahdistuneet on AIVAN JÄRKYTTÄVÄN itsekeskeisiä ihmisiä. Siis eihän kukaan voi tosissaan kuvitella, että kaikki muut vain koko ajan kyttäisivät JUURI SINUN virheitäsi. Jokaisella riittää niissä omissa asioissaan ihan riittävästi murehdittavaa, ei niillä riitä aikaa eikä energiaa välittää sinusta. Voisi auttaa, jos vaikka ryhtyisit sijaisvanhemmaksi jollekin traumatisoituneelle lapselle, tai vaikka useammallekin, niin ei jäisi niin paljon aikaa murehtia omia olemattomia pelkojaan. 

Entä kiusaajat ja muuten pahat, jotka manipuloivat kiusattua vastaan vain koska onhan kivaa kiusata *nyhveröä* ja tuoda esille ettei *nyhveröt* pärjää. Näitäkin on.

Kiusaajista ei kannata välittää koska niillä on huono itsetunto jota yrittävät kompensoida haukkumalla muita että tuntisivat itsensä paremmaksi.

Sanotaan et pitäisi mennä omille epämukavuusalueille, jotta kasvua ja kehitystä voisi tapahtua eli pitäisi haastaa rohkeasti vähän itseään joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, ja muista kertoa, että asian vuoksi et ole nyt työkykyinen. Rauhoittavat lääkkeet ei pidemmällä tähtäimellä toimi, mutta jokin lääkitys ja terapia yhdessä olisi varmaan sinun hoitomuodoksi sopiva. Tsemppiä!

Mulla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuus jne. Kävin terapiassa 4 vuotta ja edelleen kärsin peloista. En ymmärrä mikä auttaa. IHmiset usein sanoo, että mene vaan rohkeasti ja tee asioita niin pääset peloista mutta olen tehnyt ja kävin koulunkin(selvisin koska kävin erityisoppilaitoksessa) Nyt taas pelkään kaikkea esim töiden tekoa missä pitää olla sosiaalisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ruokakauppaan silti uskallan mennä. Olen silti työnhakijana koska pitäisi olla "parantunut" . ....

Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole, että olet alkanut uudestaan pelätä enemmän. Itsellänikin on vähän niin, että kun on aikoja, jolloin on menoa ja meininkiä, alkaa kaikki pelot painua taka-alalle, mutta jos olen monta päivää kotona, sydän hakkaa jo kauppaan mennessä. Usko pois, ainoa keino parantua on vain sitkeästi altistaa itseään toisten ihmisten seuralle. Aloita jostain melko helposta. Jos vaikka et yleensä uskalla tervehtiä ihmisiä viedessäsi lapsia harrastukseen, sanotkin "hei", mutta et vaadi mitään small talkia itseltäsi vaan kehut itseäsi jo yhdestä tervehdyksestä. Siis tuo oli vain esimerkki. Tai katsot kaupan kassaa silmiin ja kiität, jos et yleensä uskalla. Mikä sinulle nyt vain on sellainen pieni askel eteenpäin. Luulen, että vaikka olisi miten hyvät terapiat ym., niin silti se ratkaiseva asia on, uskaltaako lähteä kotoa vai ei. Usko pois, lapsesi tulevat sinua kiittämään tästä, sillä olet myös esimerkki siitä, miten elämää eletään - ei vanhemmuus ole vain hoivaa ja keskinäistä seuranpitoa.

Ai meinaatko että elämää ei voi elää näin? Hyvin se on tähänkin asti onnistunut ja olen melkein 40v.

Teini meillä teki esitelmän pienryhmässä, kun ei uskaltanut koko luokan edessä. Ja minusta se on ok ja mahtavasti tehty opettajalta.

Enemmän ymmärrystä erilaisille ihmisille.

Kun kerran nykyään hyväksytään eri rodut ja erilaiset kehot, niin miksi ei eri luonteisia ihmisiä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut siihen tulokseen, että nämä sosiaalisesti ahdistuneet on AIVAN JÄRKYTTÄVÄN itsekeskeisiä ihmisiä. Siis eihän kukaan voi tosissaan kuvitella, että kaikki muut vain koko ajan kyttäisivät JUURI SINUN virheitäsi. Jokaisella riittää niissä omissa asioissaan ihan riittävästi murehdittavaa, ei niillä riitä aikaa eikä energiaa välittää sinusta. Voisi auttaa, jos vaikka ryhtyisit sijaisvanhemmaksi jollekin traumatisoituneelle lapselle, tai vaikka useammallekin, niin ei jäisi niin paljon aikaa murehtia omia olemattomia pelkojaan. 

Minä ainakin olen lapsuudessa traumatisoitunut ja sen seurauksena minulle kehittyi vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko. Ei nämä sairaudet yleensä tyhjästä synny.

Se pelko voi tuntua sinusta olemattomalta, mutta ei ole sitä minulle. Olisit mielummin kiitollinen siitä, ettet joudu kantamaan tätä taakkaa joka invalidisoi aika pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on avutonta porukkaa ja sitten vielä ihmetellään kun tämä maa on suossa kaulaa myöten.Olet UUSAVUTON TYHMÄ LEHMÄ.

Tollaisten ilkeiden haukkujien takia aremmat jännittääkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, ja muista kertoa, että asian vuoksi et ole nyt työkykyinen. Rauhoittavat lääkkeet ei pidemmällä tähtäimellä toimi, mutta jokin lääkitys ja terapia yhdessä olisi varmaan sinun hoitomuodoksi sopiva. Tsemppiä!

Mulla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuus jne. Kävin terapiassa 4 vuotta ja edelleen kärsin peloista. En ymmärrä mikä auttaa. IHmiset usein sanoo, että mene vaan rohkeasti ja tee asioita niin pääset peloista mutta olen tehnyt ja kävin koulunkin(selvisin koska kävin erityisoppilaitoksessa) Nyt taas pelkään kaikkea esim töiden tekoa missä pitää olla sosiaalisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ruokakauppaan silti uskallan mennä. Olen silti työnhakijana koska pitäisi olla "parantunut" . ....

Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole, että olet alkanut uudestaan pelätä enemmän. Itsellänikin on vähän niin, että kun on aikoja, jolloin on menoa ja meininkiä, alkaa kaikki pelot painua taka-alalle, mutta jos olen monta päivää kotona, sydän hakkaa jo kauppaan mennessä. Usko pois, ainoa keino parantua on vain sitkeästi altistaa itseään toisten ihmisten seuralle. Aloita jostain melko helposta. Jos vaikka et yleensä uskalla tervehtiä ihmisiä viedessäsi lapsia harrastukseen, sanotkin "hei", mutta et vaadi mitään small talkia itseltäsi vaan kehut itseäsi jo yhdestä tervehdyksestä. Siis tuo oli vain esimerkki. Tai katsot kaupan kassaa silmiin ja kiität, jos et yleensä uskalla. Mikä sinulle nyt vain on sellainen pieni askel eteenpäin. Luulen, että vaikka olisi miten hyvät terapiat ym., niin silti se ratkaiseva asia on, uskaltaako lähteä kotoa vai ei. Usko pois, lapsesi tulevat sinua kiittämään tästä, sillä olet myös esimerkki siitä, miten elämää eletään - ei vanhemmuus ole vain hoivaa ja keskinäistä seuranpitoa.

Ai meinaatko että elämää ei voi elää näin? Hyvin se on tähänkin asti onnistunut ja olen melkein 40v.

Teini meillä teki esitelmän pienryhmässä, kun ei uskaltanut koko luokan edessä. Ja minusta se on ok ja mahtavasti tehty opettajalta.

Enemmän ymmärrystä erilaisille ihmisille.

Kun kerran nykyään hyväksytään eri rodut ja erilaiset kehot, niin miksi ei eri luonteisia ihmisiä?

Ap

Taitaa olla ilkeä luokka, kun ei uskalla luokan edessä pitää esitelmää.. luokka täynnä kiusaavia kusipäitä luokkatovereina. Jos saa kivan luokan niin yleensä ei tarvitse jännittää, koska siellä ei kiusata.

Suosittelen rukousta, koska Jumala voi tehdä rohkeammaksi ja luokkakavereita voi muuttaa olemaan ihminen ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, ja muista kertoa, että asian vuoksi et ole nyt työkykyinen. Rauhoittavat lääkkeet ei pidemmällä tähtäimellä toimi, mutta jokin lääkitys ja terapia yhdessä olisi varmaan sinun hoitomuodoksi sopiva. Tsemppiä!

Mulla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuus jne. Kävin terapiassa 4 vuotta ja edelleen kärsin peloista. En ymmärrä mikä auttaa. IHmiset usein sanoo, että mene vaan rohkeasti ja tee asioita niin pääset peloista mutta olen tehnyt ja kävin koulunkin(selvisin koska kävin erityisoppilaitoksessa) Nyt taas pelkään kaikkea esim töiden tekoa missä pitää olla sosiaalisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ruokakauppaan silti uskallan mennä. Olen silti työnhakijana koska pitäisi olla "parantunut" . ....

Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole, että olet alkanut uudestaan pelätä enemmän. Itsellänikin on vähän niin, että kun on aikoja, jolloin on menoa ja meininkiä, alkaa kaikki pelot painua taka-alalle, mutta jos olen monta päivää kotona, sydän hakkaa jo kauppaan mennessä. Usko pois, ainoa keino parantua on vain sitkeästi altistaa itseään toisten ihmisten seuralle. Aloita jostain melko helposta. Jos vaikka et yleensä uskalla tervehtiä ihmisiä viedessäsi lapsia harrastukseen, sanotkin "hei", mutta et vaadi mitään small talkia itseltäsi vaan kehut itseäsi jo yhdestä tervehdyksestä. Siis tuo oli vain esimerkki. Tai katsot kaupan kassaa silmiin ja kiität, jos et yleensä uskalla. Mikä sinulle nyt vain on sellainen pieni askel eteenpäin. Luulen, että vaikka olisi miten hyvät terapiat ym., niin silti se ratkaiseva asia on, uskaltaako lähteä kotoa vai ei. Usko pois, lapsesi tulevat sinua kiittämään tästä, sillä olet myös esimerkki siitä, miten elämää eletään - ei vanhemmuus ole vain hoivaa ja keskinäistä seuranpitoa.

Ai meinaatko että elämää ei voi elää näin? Hyvin se on tähänkin asti onnistunut ja olen melkein 40v.

Teini meillä teki esitelmän pienryhmässä, kun ei uskaltanut koko luokan edessä. Ja minusta se on ok ja mahtavasti tehty opettajalta.

Enemmän ymmärrystä erilaisille ihmisille.

Kun kerran nykyään hyväksytään eri rodut ja erilaiset kehot, niin miksi ei eri luonteisia ihmisiä?

Ap

Taitaa olla ilkeä luokka, kun ei uskalla luokan edessä pitää esitelmää.. luokka täynnä kiusaavia kusipäitä luokkatovereina. Jos saa kivan luokan niin yleensä ei tarvitse jännittää, koska siellä ei kiusata.

Kiva luokka on, mutta teini vaan pelkää. Ja ymmärrän häntä.

Minua ei teininä tuossa asiassa ymmärretty, isä vain haukkui hulluksi. Lopulta lopetin lukion esitelmien vuoksi.

Vanhempien olisi pitänyt ottaa yhteyttä opettajaan tai viedä lääkäriin minut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, ja muista kertoa, että asian vuoksi et ole nyt työkykyinen. Rauhoittavat lääkkeet ei pidemmällä tähtäimellä toimi, mutta jokin lääkitys ja terapia yhdessä olisi varmaan sinun hoitomuodoksi sopiva. Tsemppiä!

Mulla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuus jne. Kävin terapiassa 4 vuotta ja edelleen kärsin peloista. En ymmärrä mikä auttaa. IHmiset usein sanoo, että mene vaan rohkeasti ja tee asioita niin pääset peloista mutta olen tehnyt ja kävin koulunkin(selvisin koska kävin erityisoppilaitoksessa) Nyt taas pelkään kaikkea esim töiden tekoa missä pitää olla sosiaalisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ruokakauppaan silti uskallan mennä. Olen silti työnhakijana koska pitäisi olla "parantunut" . ....

Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole, että olet alkanut uudestaan pelätä enemmän. Itsellänikin on vähän niin, että kun on aikoja, jolloin on menoa ja meininkiä, alkaa kaikki pelot painua taka-alalle, mutta jos olen monta päivää kotona, sydän hakkaa jo kauppaan mennessä. Usko pois, ainoa keino parantua on vain sitkeästi altistaa itseään toisten ihmisten seuralle. Aloita jostain melko helposta. Jos vaikka et yleensä uskalla tervehtiä ihmisiä viedessäsi lapsia harrastukseen, sanotkin "hei", mutta et vaadi mitään small talkia itseltäsi vaan kehut itseäsi jo yhdestä tervehdyksestä. Siis tuo oli vain esimerkki. Tai katsot kaupan kassaa silmiin ja kiität, jos et yleensä uskalla. Mikä sinulle nyt vain on sellainen pieni askel eteenpäin. Luulen, että vaikka olisi miten hyvät terapiat ym., niin silti se ratkaiseva asia on, uskaltaako lähteä kotoa vai ei. Usko pois, lapsesi tulevat sinua kiittämään tästä, sillä olet myös esimerkki siitä, miten elämää eletään - ei vanhemmuus ole vain hoivaa ja keskinäistä seuranpitoa.

Ai meinaatko että elämää ei voi elää näin? Hyvin se on tähänkin asti onnistunut ja olen melkein 40v.

Teini meillä teki esitelmän pienryhmässä, kun ei uskaltanut koko luokan edessä. Ja minusta se on ok ja mahtavasti tehty opettajalta.

Enemmän ymmärrystä erilaisille ihmisille.

Kun kerran nykyään hyväksytään eri rodut ja erilaiset kehot, niin miksi ei eri luonteisia ihmisiä?

Ap

Taitaa olla ilkeä luokka, kun ei uskalla luokan edessä pitää esitelmää.. luokka täynnä kiusaavia kusipäitä luokkatovereina. Jos saa kivan luokan niin yleensä ei tarvitse jännittää, koska siellä ei kiusata.

Kiva luokka on, mutta teini vaan pelkää. Ja ymmärrän häntä.

Minua ei teininä tuossa asiassa ymmärretty, isä vain haukkui hulluksi. Lopulta lopetin lukion esitelmien vuoksi.

Vanhempien olisi pitänyt ottaa yhteyttä opettajaan tai viedä lääkäriin minut.

Ap

Harjoittelee kotona paljon niin sujuu sitten koulussa hyvin.. Esiintymiskoulutusta kannattaa hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, ja muista kertoa, että asian vuoksi et ole nyt työkykyinen. Rauhoittavat lääkkeet ei pidemmällä tähtäimellä toimi, mutta jokin lääkitys ja terapia yhdessä olisi varmaan sinun hoitomuodoksi sopiva. Tsemppiä!

Mulla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuus jne. Kävin terapiassa 4 vuotta ja edelleen kärsin peloista. En ymmärrä mikä auttaa. IHmiset usein sanoo, että mene vaan rohkeasti ja tee asioita niin pääset peloista mutta olen tehnyt ja kävin koulunkin(selvisin koska kävin erityisoppilaitoksessa) Nyt taas pelkään kaikkea esim töiden tekoa missä pitää olla sosiaalisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ruokakauppaan silti uskallan mennä. Olen silti työnhakijana koska pitäisi olla "parantunut" . ....

Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole, että olet alkanut uudestaan pelätä enemmän. Itsellänikin on vähän niin, että kun on aikoja, jolloin on menoa ja meininkiä, alkaa kaikki pelot painua taka-alalle, mutta jos olen monta päivää kotona, sydän hakkaa jo kauppaan mennessä. Usko pois, ainoa keino parantua on vain sitkeästi altistaa itseään toisten ihmisten seuralle. Aloita jostain melko helposta. Jos vaikka et yleensä uskalla tervehtiä ihmisiä viedessäsi lapsia harrastukseen, sanotkin "hei", mutta et vaadi mitään small talkia itseltäsi vaan kehut itseäsi jo yhdestä tervehdyksestä. Siis tuo oli vain esimerkki. Tai katsot kaupan kassaa silmiin ja kiität, jos et yleensä uskalla. Mikä sinulle nyt vain on sellainen pieni askel eteenpäin. Luulen, että vaikka olisi miten hyvät terapiat ym., niin silti se ratkaiseva asia on, uskaltaako lähteä kotoa vai ei. Usko pois, lapsesi tulevat sinua kiittämään tästä, sillä olet myös esimerkki siitä, miten elämää eletään - ei vanhemmuus ole vain hoivaa ja keskinäistä seuranpitoa.

Ai meinaatko että elämää ei voi elää näin? Hyvin se on tähänkin asti onnistunut ja olen melkein 40v.

Teini meillä teki esitelmän pienryhmässä, kun ei uskaltanut koko luokan edessä. Ja minusta se on ok ja mahtavasti tehty opettajalta.

Enemmän ymmärrystä erilaisille ihmisille.

Kun kerran nykyään hyväksytään eri rodut ja erilaiset kehot, niin miksi ei eri luonteisia ihmisiä?

Ap

Taitaa olla ilkeä luokka, kun ei uskalla luokan edessä pitää esitelmää.. luokka täynnä kiusaavia kusipäitä luokkatovereina. Jos saa kivan luokan niin yleensä ei tarvitse jännittää, koska siellä ei kiusata.

Kiva luokka on, mutta teini vaan pelkää. Ja ymmärrän häntä.

Minua ei teininä tuossa asiassa ymmärretty, isä vain haukkui hulluksi. Lopulta lopetin lukion esitelmien vuoksi.

Vanhempien olisi pitänyt ottaa yhteyttä opettajaan tai viedä lääkäriin minut.

Ap

Juu kysy voisko ope antaa vinkkejä esiintymiseen..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, ja muista kertoa, että asian vuoksi et ole nyt työkykyinen. Rauhoittavat lääkkeet ei pidemmällä tähtäimellä toimi, mutta jokin lääkitys ja terapia yhdessä olisi varmaan sinun hoitomuodoksi sopiva. Tsemppiä!

Mulla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuus jne. Kävin terapiassa 4 vuotta ja edelleen kärsin peloista. En ymmärrä mikä auttaa. IHmiset usein sanoo, että mene vaan rohkeasti ja tee asioita niin pääset peloista mutta olen tehnyt ja kävin koulunkin(selvisin koska kävin erityisoppilaitoksessa) Nyt taas pelkään kaikkea esim töiden tekoa missä pitää olla sosiaalisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ruokakauppaan silti uskallan mennä. Olen silti työnhakijana koska pitäisi olla "parantunut" . ....

Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole, että olet alkanut uudestaan pelätä enemmän. Itsellänikin on vähän niin, että kun on aikoja, jolloin on menoa ja meininkiä, alkaa kaikki pelot painua taka-alalle, mutta jos olen monta päivää kotona, sydän hakkaa jo kauppaan mennessä. Usko pois, ainoa keino parantua on vain sitkeästi altistaa itseään toisten ihmisten seuralle. Aloita jostain melko helposta. Jos vaikka et yleensä uskalla tervehtiä ihmisiä viedessäsi lapsia harrastukseen, sanotkin "hei", mutta et vaadi mitään small talkia itseltäsi vaan kehut itseäsi jo yhdestä tervehdyksestä. Siis tuo oli vain esimerkki. Tai katsot kaupan kassaa silmiin ja kiität, jos et yleensä uskalla. Mikä sinulle nyt vain on sellainen pieni askel eteenpäin. Luulen, että vaikka olisi miten hyvät terapiat ym., niin silti se ratkaiseva asia on, uskaltaako lähteä kotoa vai ei. Usko pois, lapsesi tulevat sinua kiittämään tästä, sillä olet myös esimerkki siitä, miten elämää eletään - ei vanhemmuus ole vain hoivaa ja keskinäistä seuranpitoa.

Ai meinaatko että elämää ei voi elää näin? Hyvin se on tähänkin asti onnistunut ja olen melkein 40v.

Teini meillä teki esitelmän pienryhmässä, kun ei uskaltanut koko luokan edessä. Ja minusta se on ok ja mahtavasti tehty opettajalta.

Enemmän ymmärrystä erilaisille ihmisille.

Kun kerran nykyään hyväksytään eri rodut ja erilaiset kehot, niin miksi ei eri luonteisia ihmisiä?

Ap

Taitaa olla ilkeä luokka, kun ei uskalla luokan edessä pitää esitelmää.. luokka täynnä kiusaavia kusipäitä luokkatovereina. Jos saa kivan luokan niin yleensä ei tarvitse jännittää, koska siellä ei kiusata.

Kiva luokka on, mutta teini vaan pelkää. Ja ymmärrän häntä.

Minua ei teininä tuossa asiassa ymmärretty, isä vain haukkui hulluksi. Lopulta lopetin lukion esitelmien vuoksi.

Vanhempien olisi pitänyt ottaa yhteyttä opettajaan tai viedä lääkäriin minut.

Ap

Just. Kaikki ei saa kotoa tukea ja kannustusta eikä nuori muualta sellaista osaa hakea.

Vierailija kirjoitti:

Ei kun eläkettä hommaamaan.

Tämä on tarkoitus, jos en saa rohkaisevaa/rauhoittavaa lääkitystä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, ja muista kertoa, että asian vuoksi et ole nyt työkykyinen. Rauhoittavat lääkkeet ei pidemmällä tähtäimellä toimi, mutta jokin lääkitys ja terapia yhdessä olisi varmaan sinun hoitomuodoksi sopiva. Tsemppiä!

Mulla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuus jne. Kävin terapiassa 4 vuotta ja edelleen kärsin peloista. En ymmärrä mikä auttaa. IHmiset usein sanoo, että mene vaan rohkeasti ja tee asioita niin pääset peloista mutta olen tehnyt ja kävin koulunkin(selvisin koska kävin erityisoppilaitoksessa) Nyt taas pelkään kaikkea esim töiden tekoa missä pitää olla sosiaalisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ruokakauppaan silti uskallan mennä. Olen silti työnhakijana koska pitäisi olla "parantunut" . ....

Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole, että olet alkanut uudestaan pelätä enemmän. Itsellänikin on vähän niin, että kun on aikoja, jolloin on menoa ja meininkiä, alkaa kaikki pelot painua taka-alalle, mutta jos olen monta päivää kotona, sydän hakkaa jo kauppaan mennessä. Usko pois, ainoa keino parantua on vain sitkeästi altistaa itseään toisten ihmisten seuralle. Aloita jostain melko helposta. Jos vaikka et yleensä uskalla tervehtiä ihmisiä viedessäsi lapsia harrastukseen, sanotkin "hei", mutta et vaadi mitään small talkia itseltäsi vaan kehut itseäsi jo yhdestä tervehdyksestä. Siis tuo oli vain esimerkki. Tai katsot kaupan kassaa silmiin ja kiität, jos et yleensä uskalla. Mikä sinulle nyt vain on sellainen pieni askel eteenpäin. Luulen, että vaikka olisi miten hyvät terapiat ym., niin silti se ratkaiseva asia on, uskaltaako lähteä kotoa vai ei. Usko pois, lapsesi tulevat sinua kiittämään tästä, sillä olet myös esimerkki siitä, miten elämää eletään - ei vanhemmuus ole vain hoivaa ja keskinäistä seuranpitoa.

Ai meinaatko että elämää ei voi elää näin? Hyvin se on tähänkin asti onnistunut ja olen melkein 40v.

Teini meillä teki esitelmän pienryhmässä, kun ei uskaltanut koko luokan edessä. Ja minusta se on ok ja mahtavasti tehty opettajalta.

Enemmän ymmärrystä erilaisille ihmisille.

Kun kerran nykyään hyväksytään eri rodut ja erilaiset kehot, niin miksi ei eri luonteisia ihmisiä?

Ap

Taitaa olla ilkeä luokka, kun ei uskalla luokan edessä pitää esitelmää.. luokka täynnä kiusaavia kusipäitä luokkatovereina. Jos saa kivan luokan niin yleensä ei tarvitse jännittää, koska siellä ei kiusata.

Kiva luokka on, mutta teini vaan pelkää. Ja ymmärrän häntä.

Minua ei teininä tuossa asiassa ymmärretty, isä vain haukkui hulluksi. Lopulta lopetin lukion esitelmien vuoksi.

Vanhempien olisi pitänyt ottaa yhteyttä opettajaan tai viedä lääkäriin minut.

Ap

Jokaisella pitäisi olla ihmissuhde, jossa saa olla heikko ja huono!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun eläkettä hommaamaan.

Tämä on tarkoitus, jos en saa rohkaisevaa/rauhoittavaa lääkitystä.

Ap

Terapiaa kannattaa kokeilla!

Luulin et oon tosi pahassa paikassa koska olen sosiaalisten tilanteiden pelon takia paennut työelämää vaihtamalla opiskelupaikkaa kolmen vuoden välein mutta ei tää tilanne nyt ehkä niin paha olekaan ap:hen verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä suosittelisin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, ja muista kertoa, että asian vuoksi et ole nyt työkykyinen. Rauhoittavat lääkkeet ei pidemmällä tähtäimellä toimi, mutta jokin lääkitys ja terapia yhdessä olisi varmaan sinun hoitomuodoksi sopiva. Tsemppiä!

Mulla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, estynyt persoonallisuus jne. Kävin terapiassa 4 vuotta ja edelleen kärsin peloista. En ymmärrä mikä auttaa. IHmiset usein sanoo, että mene vaan rohkeasti ja tee asioita niin pääset peloista mutta olen tehnyt ja kävin koulunkin(selvisin koska kävin erityisoppilaitoksessa) Nyt taas pelkään kaikkea esim töiden tekoa missä pitää olla sosiaalisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ruokakauppaan silti uskallan mennä. Olen silti työnhakijana koska pitäisi olla "parantunut" . ....

Samat diagnoosit täällä. Itse olen huomannut, että jos välttelen sosiaalisia tilanteita, niin pelko kasvaa aina vain isommaksi. Siksi oon pyrkinyt menemään kaikkiin mukaan, vaikka se on ihan hirveää edelleen ja fyysisiä oireitakin tuottaa. Jälkikäteen siitä tulee kuitenkin hyvä olo, että nyt se on ohi, vaikka sanat meni taas sekaisin ja kädet valui hiestä. Mulla ainakin tulee hirveän huono ja ahdistunut olo pitkäksi aikaa siitä, jos jätän jotain väliin tekosyyllä tai livistämällä vain siksi, että se pelottaa ja ahdistaa.

Minulla tulee vain helpotus kun pääsen pälkähästä.

Ap