Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Älä nyt vaan tee mitään tyhmää" --> Ei tehdä mitään ja elämä menee ohi
13.04.2021 |
Tämä on tosi nopeasti muotoiltu ja varmaan typerän stereotyyppinen aloitus, mutta minulla on yhä useammin sellainen tunne, että tapaan ihmisiä, joiden elämä virtaa ohi kuin vesi hanasta viemäriin, kunnes hana alkaa sulkeutua.
Viekö nuorten ja nuorten aikuisten huippuunsa viritetty varovaisuus ja järkevyys heiltä elämän?
Älä hae opiskelemaan jos et ole varma että ensikertalaiskiintiö ei mene/Ole realistinen
--> Ei mitään koulutusta/Epäkiinnostavaan työhön johtava koulutus
Varo että et saa pakkeja
--> Ei uskalla lähestyä ketään parisuhdemielessä
Älä tee mitään hullua, muuta vain sellaiseen paikkaan josta pääsee tarvittaessa eroon
--> Ruma ja halpa yksiö rumalla alueella on ainoa vaihtoehto
Älä nolaa itseäsi, älä ole suuna päänä, älä puhu jos ei kysytä
--> Älä tee mitään oma-aloitteisesti
Älä tupakoi, älä juota, älä sekoile
--> Omasta persoonasta jää ovia avaamatta
Älä ota riskejä
--> Yritystoiminta, hullu hauskanpito ja kaikki turha on poissa laskuista
Varo vahinkolapsia
--> Varo lasten saamista muutenkin alusta loppuun
Tuolla reseptillä saa aikaan juuri sen, että jokainen istuu omassa rumassa yksiössään 20-vuotiaasta 80-vuotiaaksi ja selailee puhelinta sängyn päällä aamusta iltaan, ja vain odottaa että jotain tapahtuisi. Mutta mitään ei tapahdu.
Minusta tuntuu juuri nyt, että vaikka vanha moraalikoodisto oli voimissaan joskus sata vuotta sitten (ei lapsia ennen kirkonkelloja, turhuus on syntiä, pitää hävetä jos ei ole työtä), niin sitä noudatetaan jopa orjallisemmin tänä päivänä. Kyllä silloin ennen aikaan sitten lopulta syntyi au-lapsia ja puolisoa vaihdettiin, ja ennen kaikkea elettiin joka päivä.
Miksi nykyiset nuoret aikuiset eivät salli itselleen riskejä ja virheitä, ja sieltä takaa löytyvää omaa elämää?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mutta entä sitten kun aina vaan uskaltaa pää kolmantena jalkana ja käy köpösti? Niin köpösti ettei siitä enää nouse. Ap puhuu niinkuin mikään riski ei i k i n ä toteutuisi.
Niin, kyllähän riskit joskus toteutuvat, siksi ne ovat riskejä.
Mutta ihan yksinkertainen esimerkki.
Otatko riskin ja lähdet opiskelemaan alaa, joka kiinnostaa valtavasti ja jolla olet hyvä, mutta ei ole varma työllistäjä? Jos pääset sisään, 20% todennäköisyydellä päädyt töihin unelma-ammattiin. 60% todennäköisyydellä päädyt muihin hommiin, jotka ovat itse asiassa jollain tapaa samanlaisia kuin unelma-ammattisi. 20% todennäköisyydellä jäät opintovelkojen kanssa ilman kunnon työtä ja olet viiden vuoden päästä vähän kuin lähtöpisteessä, mutta köyhempänä.
Mutta jos et tee mitään, olet 5 vuoden päästä lähtöpisteessä ja luultavasti myös suhteellisesti köyhempänä, eikä sinulla ole edes mitään pätevyyttä taskussa, ja todennäköisyys tälle on pyöreä 100%.
Hyviinkin suunnitelmiin sisältyy riski. Mutta niin sisältyy siihenkin, että ei suunnittele mitään.
Jos sinulla on A-suunnitelma ja se ei toteudu, on parempi siirtyä B-suunnitelmaan ja siitä vielä C-suunnitelmaan. Näen, että monet jäävät odottamaan, josko A-suunnitelma kuitenkin lähtisi toteutumaan, ja niin ne elämän tarjoamat mahdollisuudet lipuvat vain ohi.
Onhan siinäkin puolensa, jos jättää jonkun tilaisuuden käyttämättä. Jos ottaa opiskelupaikan, joka ei välttämättä ole itselle, niin siinä menettää ensikertalaisuuden ja saattaa helposti jäädä jumiin epämieluisaan tilanteeseen ja ajautua kauas siitä, mitä halusi. Jos opiskelee jossain, ei seuraavana vuonna ennätä lukea pääsykokeisiin, että pääsisi sinne mikä olisi oikeasti itselle parempi. Ja kun vuodet kuluu, on yhä vaikeampi vaihtaa sitä suuntaa. Sinun taktiikalla mennään ikäänkuin vaihtoehtoon C suoriltaan, koska se on ihan riittävän hyvä, mutta katsot asiaa vain omasta vinkkelistäsi eikä sinulla ole niitä unelmia, joita toisella on. Tottakai kaikille muille "ihan hyvä" pitäisi olla ihan tarpeeksi hyvä, mutta itsellensä haluaisi mieluiten ne syvimmät unelmansa toteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
And then one day you find ten years have got behind you
No one told you when to run, you missed the starting gun
Pink Floyd - Time
Vierailija kirjoitti:
Näen elämän ketjuna päätöksiä. Jokaisen päätöksen joutuu tekemään tavallaan sokkona, ei tiedä mitä sen takana odottaa. Kuitenkin jokainen tehty päätös avaa uusia ovia ja sulkee toisia. Mitä useampia päätöksiä takana, sitä enemmän elämä on omaa ja itse valittua.
Minusta myös päätökset ketjuttuvat. Kun on päättänyt asuinpaikan, on helpompi päättää työ. Ja sitten on helpompi tunnistaa, millainen henkilö sopisi puolisoksi. Tai jos päättää ensin harrastuksen ja valitsee siihen sopivan työn, asuinpaikka ja/tai puoliso loksahtavat sitten noihin.
Jos ei päätä mitään, ei ole mitään mihin tarttua. Ei voi ottaa edes lemmikkiä, koska sehän olisi päätös monestakin asiasta. Parisuhdemielessä tekemättömät päätökset ovat vaikeita. Välitilassa roikkuminen ei houkuttele. Jos pitää kaikki vaihtoehdot avoimina, ei välttämättä saa mitään.
Käy kuin eräälle aasille, joka kuoli nälkään kun ei tiennyt kummasta heinäkasasta syö.
Vierailija kirjoitti:
Ai omasta persoonasta jää ovia avaamatta, jos ei juo ja sekoile?
Sinä et ainakaan jättänyt pois mahdollisuutta olla tyhmä.
"Nerokas " kommentti päihteiden käyttäjältä. 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on asian ytimessä, autoritäärinen kasvatus, epäonnistumisen pelko ja häpeä on tehnyt useista sukupolvista, vastuuta pakoilevia, elämää pelkääviä vässyköitä. Kannattaa elää silloin kun on elossa, ja murehtia sitten haudassa.
Mutta jos ottaa sen riskin ja perustaa yrityksen, kaikki ei mene niin kuin ennakkoon laski, olet seuraavat 20 vuotta voudin kanta-asiakkaana ja ei ole mahdollisuutta tehdä mitään.
Tämä on onneksi jo taakse jäänyttä, mutta nyt 43 vuotiaana olen samassa lähtötilanteessa kuin 23 vuotiaana olin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos ottaa sen riskin ja perustaa yrityksen, kaikki ei mene niin kuin ennakkoon laski, olet seuraavat 20 vuotta voudin kanta-asiakkaana ja ei ole mahdollisuutta tehdä mitään.
Tämä on onneksi jo taakse jäänyttä, mutta nyt 43 vuotiaana olen samassa lähtötilanteessa kuin 23 vuotiaana olin.
Rinta rottingille ja kohti uusia pettymyksiä. Ammattitaito seuraa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloitus! Mulle on käynyt näin ylihuolehtivaisen äidin ja pessimistisen isän takia. Yleisiä lauseen aloituksia heiltä "Ole nyt sitte varovainen, ettei.." "Muistithan nyt sitte.." "En kyllä tekis/menis/laittais.." jne.
Olen kolmekymppinen työtön, joka pelkää koko ajan, että jotain kamalaa tapahtuu ja olen arkuuttani aika paljon kotosalla.
Vanhemmat, tsempatkaa lapsianne ja jos jotain tapahtuu, hän siitä ottaa opikseen tai ei!
Mulla on samanlaiset vanhemmat ja kyllä on vaikeeta yrittää olla omaksumatta samaa asennetta elämään. Pitää ihan tietoisesti tehdä nimenomaan asioita joita pelottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jopas sä nyt ahtaassa ympäristössä elät jos vain tämmöisiä ohjeita oot kuullut. Mä koen ihan päinvastoin, nykynuoriso elää just niinkuin haluaa, liikaakin, toisia ihmisiä ei oteta huomioon kun on vain minäminä. Ei ajatella järkevästi eikä nenäänsä pidemmälle, vastuuta ei ole mutta oikeuksia kylläkin.
Ja en yleistä, ihan on asiallista ja järki päässä olevaa rohkeaa porukkaakin paljon, mutta en ole itse törmännyt tämmöiseen että kaikki kielletään ja kaikesta varoitetaan.
Minusta tietynlainen varovaisuus on fiksua, esim. ei kaikista ole ottamaan iso velkaa, koska velattomuus tuo vapautta.
Itse olen tuollainen ihminen, ymmärrän että olen 'turhaan' maksanut vuokraa, mutta asuntolainattomuus on mahdollistanut tietynlaisen vapauden/rentouden elämään, tietää että jos vaikka työ ei enää kiinnosta, voi nostaa säästöt ja lähteä vuodeksk Balille.
En myöskään koskaan alkaisi yrittäjäksi em. syystä, tai no ehkä voisin jonkun suht riskittömän yrityksen perustaa, esimerkinluontoisesti kotona käyvä hieroja tai kotisiivooja tmv. ei tarvitse isoja halleja/koneita/varastoja eli alkuinvestoinniksi riittää 'muutama satanen'.
Työelämässä olen aina mennyt virran mukana, nuorempana hanttihommia, sittemmin (vähän onneakin oli matkassa) olen nykyään hyvässä työssä, mutta en ikinä ole _suunnitellut_ mitään urapolkua itselleni. Omissa tutuissakin on niitä, joilla jo lukiokurssit ym. tähtäsivät tiettyyn alaan, itse vain ajauduin opinnoissakin mihin sattuu ilman selviä päämääriä.
Tuntuu että nykyään osa on ihan hukassa, ja osa hyvinkin selvillä mitä haluaa elämässään tehdä. Itse sanoisin, että haahuilemallakin voi päästä ihan hyvään lopputulokseen, elelee niinkuin itsestä tuntuu hyvältä, eikä niin kuin muut odottavat elävän.
Elän erittäin hyvää onnellista elämää, vaikka joka paikkaan olen vain ajautunut (opinnot, työt, parisuhde jne.) oikeastaan sen enemmin miettimättä. Teen juttuja mitkä kiinnostaa: luen kirjoja, joogaan, matkustelen (normaalioloissa), osallistun kansanopiston kursseille jne,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä Suomessa on kuin istuisi jättimäisessä muurahaispesässä, me kaikki istutaan samassa pesässä.
Kannattaa olla mahdollisimman hiljaa, rauhassa paikallaan, jottei muurahaiset hermostu ja ala purra. Mitä paremmin pysyt paikallasi sitä kivuttomampi elämä.
Jos joku toinen ihminen liikahtelee levottomasti niin sille pitää tietysti huutaa tosi rumasti koska herran tähden sentään, sen yhden liikahtelijatolvanan takia muurahaiset saattaa purra muitakin ihmisiä.
--
Paras elämä Suomessa on niillä jotka oppii istuksimaan tosi lokoisasti, rentoutuu, unohtaa kaikki huolet, unohtaa jopa sen että istuksii muurahaispesässä.
Mutta jos ihan oikeasti tahtoo elää ja tehdä asioita niin pitää häipyä kauas koko muurahaispesästä.
Tämä oli hauska! Joo, samaa mieltä! Äkkiä pois muurahaispesästä.
Alue: Aihe vapaa
Niin juuri. Miksi kaikki on nykyisin niin hirveän vakavaa?
Ennen saattoi käydä niin, että työmies kuoli koska toinen mokasi kuorman sidonnassa, ja silti se mokan tehnyt pystyi jatkamaan elämässä, rakensi oman talon, sai perheen ja tottakai navetassa oli lehmä, lampaita ja hevonen. Ja muutama kissa jossain siellä navetassa.
Sitten näiden ihmisten lapsenlapsenlapsien synkkä salaisuus on tekemätön kandintyö, eivätkä voi jatkaa eteenpäin mihinkään suuntaan siitä aiheutuvan häpeän takia. Eikä voi ottaa edes sitä kissaa, koska se olisi niin iso vastuu. Taloa nyt ei ainakaan kannata edes ajatella, nykyvaatimukset on niin korkeat ja siihen voisi tulla kosteusvauriokin. Ja lapset on ihan vielä eri vaatimusluokassa, niiden kanssa mikään ei saa olla sattuman varassa ja parisuhteenkin pitäisi olla kuin silkkiä ja terästä samaan aikaan ennen kuin voi edes haaveilla.
Onko nykyaikana ihan tarkoituksella päätetty elää näin, vai onko tähän vain ajauduttu?