"Älä nyt vaan tee mitään tyhmää" --> Ei tehdä mitään ja elämä menee ohi

Vierailija kirjoitti:

Minä pidin neljä välivuotta joiden aikana en saanut edes töitä, koska pelkäsin väärää alavalintaa niin hirveästi. En uskaltanut juoda ennen kuin 23-vuotiaana koska pelkäsin nolaavani itseni jollain tapaa. En ole mennyt samasta syystä festareille, en teininä tehnyt aloitteita kenenkään suuntaan ja neitsyt olin yli 20-vuotiaaksi koska eihän sitä nyt kelle tahansa voi menettää.

En ole tehnyt koskaan mitään ikimuistoista ja nyt kolmeakymppiä lähestyessä alkaa lievästi sanottuna vituttaa. Hukkaan meni koko elämä, koska kuuntelin muiden neuvoja ja mielipiteitä.

Sinä siis olet kouluttautunut, juonut viinaa ja harrastanut seksiä, ja nyt olet huomannut, etteivät ne olleetkaan ikimuistoisia tilanteita? Eikö se sitten ole ihan hyvin mennyt, vai ajatteletko, että seksi ja viina 10-vuotiaana olisivat tehneet elämästäsi ikimuistoisen?

Lapsellinen todellakin olet, jos elämäsi on nyt 3-kymppisenä ohi, vaikka olet saanut tehdä asioita, joita olet halunnut tehdä. 

N18 kirjoitti:

Minusta taas tuntuu, että minun halutaan tavoittelevan juuri noita ap:n luettelemia tyhmiä asioita. Tässä oma versioni:

Yritän hakea korkeakouluihin, joihin minun on mahdollista päästä, enkä luota pääseväni sisään todistusvalinnalla

--> Muiden kommentti: Kyllä pitää valita työ josta tykkää ja jossa on hyvä palkka!

En halua käydä treffeillä tms, koska en usko elämässäni olevan sijaa vakituiselle parisuhteelle

--> Muiden kommentti: Olisit onnellisempi jos et olisi niin ehdoton ja uskoisit itseesi, on ihanaa olla rakastunut!

Suunnittelen vakavasti vakituisen kodin hankintaa maalta, koska haluan elää yksinkertiaista ja maanläheistä elämää kaukana melusta

--> Muiden kommentti: Mahdatko ymmärtää mitä keikkea maalla asumiseen liittyy, oletko oikeasti valmis tekemään työtä?

En puhu ellei minulla ole oikeasti tärkeää sanottavaa, koska jatkuva höpötys on rasittavaa, ja olen huono pääsemään yli häpeästä, joka seuraa aina kun möläytän jotain tyhmää

--> Muiden kommentti: Puhuisit enemmän, oletko masentunut kun olet niin hiljaa?

Älä tupakoi, älä juota, älä sekoile

--> Omasta persoonasta jää ovia avaamatta

(Tätä neuvoa noudatan ihan mielelläni. Aika surulliselta kuulostaa, että joku kokee tarvitsevansa päihteitä oppiakseen tuntemaan oman itsensä. Haiskahtaa itsepetokselta tai päihdeongelmalta, kestän itseäni ihan selvänäkin.)

En ole kiinnostunut yrittäjyydestä, joten en aio yrittää yrittää. En pidä "hulluttelusta", juhlimisesta tms., joten en sellaista harjoita. Minulla on muita harrastuksia joista pidän, ja minulla on paljon ystäviä, joita tapaan usein rauhallisten puuhien, kuten veneilyn, grillaamisen ja muun ulkoilun merkeissä.

--> Muiden kommentti: KAIKKIEN pitää pian pärjätä myös yrittäjinä, se on tulevaisuutta! Sinulta jää nuoruus elämättä jos et nyt pidä hauskaa!

En halua lapsia monestakaan syystä, mm. siksi etten ole niistä koskaan pitänyt ja oma kokemukseni perheistä ei ole paras mahdollinen.

--> Muiden kommentti: Vielä se mieli ehtii muuttua! Älä vielä noin nuorena tee mitään lapsettomuuslupauksia, perhe ja suku jo odottaa että tuot poikaystävän (= potentiaalisen isäehdokkaan) näytille!

En ole ihmisten kanssa eri mietä mistään vänkäämisen ilosta, mutta olisi ihan kiva joskus saada jotain tukeakin omille suunnitelmille, tai edes pelkkä hiljainen hyväksyntä. Kyllä minä tiedän olevani tylsä ja hidas ihminen, mutta ei kai se ole muilta pois?

Olet introvertimpi kuin monet muut ja siksi he eivät tajua, että heidän neuvonsa eivät toimi sinulle. Tämän kun ymmärrät niin on helpompaa. Joku ratkaisuhan sinun pitää kyllä keksiä sille, että haluat elää rauhallista elämää maaseudulla, jos et yrittäjäksikään halua. Ehkä sinun on pakko hankkia joku ammatti ja käydä kaupungissa töissä, että maalaiselämäsi onnistuu. Jos jättäydyt työttömäksi ja downshiftaat, niin siinä on omat ongelmansa ja riskinsä.

On turha odottaa, että toisilta saa tukea niissä asioissa, jotka itselle ovat tärkeitä. Jokainen neuvoja katsoo maailmaa sieltä omasta vinkkelistään, ja se joka niistä valinnoista kärsii ja nauttii, olet lopulta vain sinä.

Olen huomannut, että liian monet ottavat elämän järkyttävän vakavasti. Sellaisissakin tilanteissa, joissa ei ole mitään vakavaa. Märehditään esimerkiksi yhtä hankalaa työsähköpostia tuntikaupalla, valvotaan illalla murehtien jotain yksittäistä epäonnistumista, jota kukaan muu kuin henkilö itse ei aktiivisesti muistele enää viikonkaan päästä sekuntiakaan.

Esimerkiksi kukaan ei todennäköisesti muista yhtäkään meistä palstailijoista edes 150 vuoden päästä. Pitää olla onnistuneimman/menestyneimmän promillen joukossa tällä hetkellä elossa olevista ihmisistä (tämäkin on liian optimistinen arvio), jotta nimensä saisi historiankirjoihin. Kaikki me muut vaivumme unholaan nopeasti kuolemamme jälkeen. Jonkun mielestä tämä voi olla masentavaa, mutta omasta mielestäni tämä on vapauttavaa. Voimme epäonnistua, töppäillä, kokeilla erilaisia asioita ja epäonnistua uudestaan. Kukaan ei näitä epäonnistumisia muista yleensä edes kahden vuoden päästä, saati pidemmän ajan päästä.

Ihmiset muutenkin miettivät juuri sinua paljon vähemmän kuin itse kuvittelet, toivot tai pelkäät. Tee, mitä haluat, kunhan et tarkoituksella satuta toisia.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että liian monet ottavat elämän järkyttävän vakavasti. Sellaisissakin tilanteissa, joissa ei ole mitään vakavaa. Märehditään esimerkiksi yhtä hankalaa työsähköpostia tuntikaupalla, valvotaan illalla murehtien jotain yksittäistä epäonnistumista, jota kukaan muu kuin henkilö itse ei aktiivisesti muistele enää viikonkaan päästä sekuntiakaan.

Esimerkiksi kukaan ei todennäköisesti muista yhtäkään meistä palstailijoista edes 150 vuoden päästä. Pitää olla onnistuneimman/menestyneimmän promillen joukossa tällä hetkellä elossa olevista ihmisistä (tämäkin on liian optimistinen arvio), jotta nimensä saisi historiankirjoihin. Kaikki me muut vaivumme unholaan nopeasti kuolemamme jälkeen. Jonkun mielestä tämä voi olla masentavaa, mutta omasta mielestäni tämä on vapauttavaa. Voimme epäonnistua, töppäillä, kokeilla erilaisia asioita ja epäonnistua uudestaan. Kukaan ei näitä epäonnistumisia muista yleensä edes kahden vuoden päästä, saati pidemmän ajan päästä.

Ihmiset muutenkin miettivät juuri sinua paljon vähemmän kuin itse kuvittelet, toivot tai pelkäät. Tee, mitä haluat, kunhan et tarkoituksella satuta toisia.

Onhan se ahdistus ihan ymmärrettävää, kun olemme pitkään eläneet laumoissa ja karkoitus olisi ollut yhtä kuin kuolemantuomio. Sosiaalinen hylkääminen tai hierarkian alaosaan joutuminen olisi tarkoittanut, että sinua ei päästetä parittelemaan eikä syömään. Ihminen voi järkeillä, että yksi sähköposti ei maata kaada, mutta sitä mallia on työläs saada automatisoitua biologisen systeemin ohi. Lisäksi olemme entistä epävarmempia kyvyistämme, sillä saamme tosielämän sosiaalista altistusta entistä pienempinä annoksina.

Ihme ajatus että "aito ja täysi elämän eläminen" on vain ja ainoastaan

-joku täydellisen typerän ammatin valinta, jolla ei koskaan työllisty 100% varmasti

-roskaruoan ja karkin hillitön mässääminen

-loputon bilettäminen

-sekstaaminen kaiken kanssa mikä liikkuu... eikä haittaa vaikka ei liikkuisikaan

-järjettömien riskien ottaminen

-velkaantuminen täysin hillittömästi

Mistä on tullut tämä ajatus, että aito elämä on vastuutonta, kontrolloimatonta sekoilua? Aika hullua, mutta kukin tavallaan. Harmi, että siitä voi olla haittaa myös muille.

Olen ap:n kanssa samaa mieltä. Pitää uskaltaa elää, vaikka välillä sattuukin, mutta iloakin on. Itse menetin rakkauden omaa tyhmyyttäni, kun ajattelin että mitä muut ajattelevat. Nyt olen yksinäinen 60v, sydän särkyneenä ikävästä.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että liian monet ottavat elämän järkyttävän vakavasti. Sellaisissakin tilanteissa, joissa ei ole mitään vakavaa. Märehditään esimerkiksi yhtä hankalaa työsähköpostia tuntikaupalla, valvotaan illalla murehtien jotain yksittäistä epäonnistumista, jota kukaan muu kuin henkilö itse ei aktiivisesti muistele enää viikonkaan päästä sekuntiakaan.

Esimerkiksi kukaan ei todennäköisesti muista yhtäkään meistä palstailijoista edes 150 vuoden päästä. Pitää olla onnistuneimman/menestyneimmän promillen joukossa tällä hetkellä elossa olevista ihmisistä (tämäkin on liian optimistinen arvio), jotta nimensä saisi historiankirjoihin. Kaikki me muut vaivumme unholaan nopeasti kuolemamme jälkeen. Jonkun mielestä tämä voi olla masentavaa, mutta omasta mielestäni tämä on vapauttavaa. Voimme epäonnistua, töppäillä, kokeilla erilaisia asioita ja epäonnistua uudestaan. Kukaan ei näitä epäonnistumisia muista yleensä edes kahden vuoden päästä, saati pidemmän ajan päästä.

Ihmiset muutenkin miettivät juuri sinua paljon vähemmän kuin itse kuvittelet, toivot tai pelkäät. Tee, mitä haluat, kunhan et tarkoituksella satuta toisia.

Ei kuule mene 150 vuottakaan, 30 vuotta riittää ja kukaan ei enää muista että mitä olet tehnyt ja kenen kanssa.

Te, jotka olette valinneet elää rauhallista elämää veneillen ja ilman lapsia, niin eihän tämä teitä koske. Teillä on päätökset tehtynä ja pitkälle toteutettuna, elätte juuri sellaista elämää kuin haluaisitte. Ei siis syytä puolustautua. Itselläni on muutenkin kova kynnys lähteä sanelemaan muille, mitä heidän pitäisi elämällään tehdä.

Tosiaankin tämä aloitus oli suunnattu siihen laajaan ihmisjoukkoon, joka EI elä omien arvojensa mukaista elämää. Mahdollisesti odottaa sitä täydellistä pakettiratkaisua, mutta välttää tekemästä mitään että ei tulisi virheitä.

Päihteidenkäyttökommenttiin on moni tarttunut. Ap ei itse ole päihdehakuinen. Tuo liittyy enemmänkin siihen, että moni elämän sivurooliin jäänyt ihminen tuntuu vetävän itselleen aika poissulkevia rajoja: opintoihin liittyvällä intensiivikurssilla jäädään illalla yksin majoitushuoneeseen nukkumaan, kun muut menevät kosteaan saunailtaan. Kun kategorisesti jättää väliin kaiken sellaisen, missä vapaudutaan ja paljastetaan haavoittuvia puolia toisten edessä, se tarkoittaa että jää syntymättä sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luottamusta, mikä ihmisiä yleensä kannattelee. Ei se viinilasi tai olut ole siinä se olennainen asia.

Eihän nämä tosiaan ketään muuta lopulta vahingoita kuin ihmistä itseään. Ehkä vain toivoisin, että tämä kirjoitus tavoittaisi jonkun, joka kärsivällisesti odottelee parempia aikoja. Että huomaisit, että elämän paras aika on vain nyt, ja vaikka kukaan ei pakottaa unelmiaan toteen, omilla aktiivisilla valinnoilla voi aina päästä parempaan paikkaan. Ap

Niin mutta entä sitten kun aina vaan uskaltaa pää kolmantena jalkana ja käy köpösti? Niin köpösti ettei siitä enää nouse. Ap puhuu niinkuin mikään riski ei i k i n ä toteutuisi.

Hyvä aloitus! Mulle on käynyt näin ylihuolehtivaisen äidin ja pessimistisen isän takia. Yleisiä lauseen aloituksia heiltä "Ole nyt sitte varovainen, ettei.." "Muistithan nyt sitte.." "En kyllä tekis/menis/laittais.." jne.

Olen kolmekymppinen työtön, joka pelkää koko ajan, että jotain kamalaa tapahtuu ja olen arkuuttani aika paljon kotosalla.

Vanhemmat, tsempatkaa lapsianne ja jos jotain tapahtuu, hän siitä ottaa opikseen tai ei!

En tiedä onko tuo sukupolvikysymys. Ehkäpä sinä vaan näet tuon selvemmin jossain roolissa (opettajana tms?) jossa nyt olet, ja se saa sinut ajattelemaan että nykynuorissa tämä olisi yleisempää. Olen nelikymppinen, ja tunnistan mitä tarkoitat omassa ikäluokassanikin. 

Oma hyvä ystäväni on jättänyt paljon elämää väliin omien pelkojansa ja ahdistuksiensa takia. Hän on jättänyt paljon bileitä väliin. Ei ole uskaltanut oikein kunnolla sitoutua mihinkään eikä tavoitella mitään, koska huonosti menisi ja omat tavoitteet eivät täyttyisi kuitenkaan. On kuitenkin vähitellen päässyt eteenpäin onneksi. Ehkä sekin sitten lopulta on vain yksi elämänpolku, jossa nyt oli tällaisia mutkia. Kauempaa katsoen ihan yhtä hyvä kuin joku muukin (niitä hyviä asioita on myös paljon, ja muisteltavaakin kertyy vääjäämättä kunhan ei ihan komeroon jää).

Oma siskoni taas (minun mielestäni) menettää paljon sillä, että ei sitoudu kunnolla mihinkään, koska ei kestä pettymyksiä eikä sitä, että harva asia lopulta on sitä mistä haaveile ja pelkästään unelmien täyttymys. Hän taas valitsee vain ne bileet. Hänellä on kovat odotukset asioille ja huono stressinsietokyky. Joten elämä menee sitä täydellistä vaihtoehtoa odotellessa. Toisaalta, samaan aikaan hänellekin tapahtuu joka päivä asioita, hän on sosiaalinen, ja joskus asiat ovat vain sattumalta menneet johonkin suuntaan. Lapsiakin on tuossa sivussa tupsahtanut. Siitä sitten muodostuu se hänen elämänsä, ja muutenkin samat sanat kuin edelliseen.

Minä taas olen elänyt kuten sinä ehkä ajattelet, että kuuluisi elää. Olen mennyt bileisiin vaikkei aina olisi huvittanut, mutta en ole jäänyt liian pitkäksi aikaa:) En ole pelännyt liika enkä toisaalta tavoitellut kuuta taivaalta, vaan olen silloin tällöin heittäytynyt virran vietäväksi ja toisaalta pitänyt järjen päässä. Olen mennyt opiskelemaan jotain, mihin kyllä silloin halusin eri syistä, ja minne satuin pääsemään. Ajattelin, että mennään nyt vaikka tänne. Olen opiskellut, valmistunut, tehnyt töitä. Tutustunut ihmisiin, saanut ammattitaitoa, tehnyt kaikenlaista ja tavannut ihmisiä. Mennyt nuorehkona naimisiin ja vauvakuumeisena saanut lapsia.  Olenko elänyt täydemmin kuin siskoni tai ystäväni? Olenko elänyt paremmin? En usko. Onko elämässäni ollut vähemmän huolia, ahdistusta tai murhetta? En usko - aiheet ovat vain erilaisia. Ja ahdistus näyttää meillä kaikilla hellittävän, kun ikää tulee lisää :)

Mitä minä haluan sanoa..ehkä elämä ei kovin helposti mene ohi kuitenkaan? Mutta vaiheita voi olla monenlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Niin mutta entä sitten kun aina vaan uskaltaa pää kolmantena jalkana ja käy köpösti? Niin köpösti ettei siitä enää nouse. Ap puhuu niinkuin mikään riski ei i k i n ä toteutuisi.

Niin, kyllähän riskit joskus toteutuvat, siksi ne ovat riskejä.

Mutta ihan yksinkertainen esimerkki.

Otatko riskin ja lähdet opiskelemaan alaa, joka kiinnostaa valtavasti ja jolla olet hyvä, mutta ei ole varma työllistäjä? Jos pääset sisään, 20% todennäköisyydellä päädyt töihin unelma-ammattiin. 60% todennäköisyydellä päädyt muihin hommiin, jotka ovat itse asiassa jollain tapaa samanlaisia kuin unelma-ammattisi. 20% todennäköisyydellä jäät opintovelkojen kanssa ilman kunnon työtä ja olet viiden vuoden päästä vähän kuin lähtöpisteessä, mutta köyhempänä.

Mutta jos et tee mitään, olet 5 vuoden päästä lähtöpisteessä ja luultavasti myös suhteellisesti köyhempänä, eikä sinulla ole edes mitään pätevyyttä taskussa, ja todennäköisyys tälle on pyöreä 100%.

Hyviinkin suunnitelmiin sisältyy riski. Mutta niin sisältyy siihenkin, että ei suunnittele mitään.

Jos sinulla on A-suunnitelma ja se ei toteudu, on parempi siirtyä B-suunnitelmaan ja siitä vielä C-suunnitelmaan. Näen, että monet jäävät odottamaan, josko A-suunnitelma kuitenkin lähtisi toteutumaan, ja niin ne elämän tarjoamat mahdollisuudet lipuvat vain ohi.

Mä ooon ainakin ihan autisti. Vain suoritan tehtäviä ja kiskon viiiinaaa, muu ei kiinnosta.

Muuten ihan järkevää pohdintaa, mutta mitä persoonallisuutta tupakointi avaa? Tai avaahan se suuremman mahdollisuuden syöpään, niiden nastojen heittelyn minne jaksaa ja muiden ihmisten ilman pilaamisen.

Vierailija kirjoitti:

Muuten ihan järkevää pohdintaa, mutta mitä persoonallisuutta tupakointi avaa? Tai avaahan se suuremman mahdollisuuden syöpään, niiden nastojen heittelyn minne jaksaa ja muiden ihmisten ilman pilaamisen.

En usko että se sinällään mitään avaa. Ehkäpä niputin vain tuohon kohtaan asioita, jotka itse nuorena kielsin itseltäni ihan täysin jyrkästi ja kategorisesti. Eli en mennyt paikkoihin, joissa juotiin, poltettiin tai harrastettiin irtosuhteita. Jos olisin ollut työpaikalla, jossa kaikki sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu tupakkapaikalla, en olisi koskaan mennyt sinne ja olisin jäänyt ulkopuoliseksi. Ennen tosiaan ravintoloissa ja baareissa poltettiin aina sisällä, eli livemusiikista ja koko musiikkimaailmasta jäi paitsi jos muiden polttaminen oli kynnyskysymys. Tämä onkin ehkä siis vanhan ap:n mennyttä maailmaa, nykynuoria polttamisasia tuskin jakaakaan enää. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä pidin neljä välivuotta joiden aikana en saanut edes töitä, koska pelkäsin väärää alavalintaa niin hirveästi. En uskaltanut juoda ennen kuin 23-vuotiaana koska pelkäsin nolaavani itseni jollain tapaa. En ole mennyt samasta syystä festareille, en teininä tehnyt aloitteita kenenkään suuntaan ja neitsyt olin yli 20-vuotiaaksi koska eihän sitä nyt kelle tahansa voi menettää.

En ole tehnyt koskaan mitään ikimuistoista ja nyt kolmeakymppiä lähestyessä alkaa lievästi sanottuna vituttaa. Hukkaan meni koko elämä, koska kuuntelin muiden neuvoja ja mielipiteitä.

Kyllä se elämä menee hukkaan jos ei ole ädläävä sika, se on sitä todellista elämää.

Koska tärkeintä on se mitä muut uskaltamattomat sanovat. Toisaalta onhan sekoilu koko ajan yhä vaarallisempaa.

Kyllä noihin hölmöilyihin kannustajiakin riittää pilvin pimein, että tänne lätäkköön vain rypemään muutkin niin ei tunnu minusta niin pahalta. :

Että siinäkö on itsestä aidosti lähtevät ideat? Ei kai?

Perustuslain suomia oikeuksia ei väitteillä oteta pois. Hallitus rikkoo nürenbergin rikostuomioistuimen 10 kohdan kieltoa. Lääketieteelliset toimet vaativat aina yksilön suostumuksen ja koskee niin maskeja, testejä kuin rokotuksia. Ne jotka rikkovat, pääsevät varmasti vastuuseen. Esimiehen laitonta käskyä toimeenpannessa, on itse rikosoikeudellisessa vastuussa. Virkamiehenä siis miettisin tarkoin tekojani!!!

Vierailija kirjoitti:

Vauvapalstalta on opittu, että elämä on valintoja, mitäs läksit. Mieluummin älä tee mitään kuin että nolaat itsesi valitsemalla tai tekemällä väärin. Ihmiset kommentoi nettiin niin raadollisesti toisista, että se vaikuttaa väkisinkin siihen miten luullaan muiden ajattelevan ja paheksuvan lähes kaikkea. Elämä on myrkytetty netissä.

Tämä, juuri tämä.

Mä en uskalla tehdä lapsia koska mahdollisuus siihen olisi vain sellaisen miehen kanssa jonka kanssa tuskin ollaan kamalan pitkään yhdessä. Sitten jos ero tulisi niin ajattelisin että kaikki tuomitsee mut koska kikkeliskokkelis mitäs läksit etkä valinnut jo kakskymppisenä sitä parasta ukkoa, oma vikasi ja nyt vaan pitää elää huonossa suhteessa koska lapset kärsii.

Lisäksi siis uskon ehkä virheellisesti että netissä pahaa oloaan oksentavat ovat joku läpileikkaus ihmisten oikeista mielipiteistä, niin en muutenkaan kerro ihmisille elämästäni enää mitään missään, kun en elä ihan perusnormaalilla tavalla ikäisekseni.