Yle: Maksukorttiin kytkettävä koronatodistus pohdinnassa
Jes, pian ei voi rokottamattomat maksaa ostoksiaan kaupoissa.
"Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa on kehitteillä on malli, jossa koronatodistus tai rokotepassi voitaisiin kytkeä maksukortteihin.
Johtaja Antti Kivelä kertoo, että kytkentä olisi teknisesti täysin mahdollinen toteuttaa, sillä maksuverkko on varmennettu ja valvottu verkko.
Tällä hetkellä uudistuksen juridista puolta selvitetään. Esillä on esimerkiksi se, voisiko tieto tulla Omakanta-palvelusta.
Hankkeesta on keskusteltu sekä kansainvälisten maksuverkkoyhtiöiden ja EU-komission että kotimaassa hallituksen ja ministeriöiden kanssa. Kivelän mukaan tarkoitus on vappuun mennessä päättää, edetäänkö hankkeen kanssa käytännön kokeiluun.
Lähes kaikilla ihmisillä on maksukortti, jota he ovat sitoutuneet korttiehdot hyväksyessään säilyttämään hallussaan."
Kommentit (959)
Passista intoileville on pakko tuottaa nyt pettymys ja kertoa sellainen fakta että se ei estä rokottamatonta maksamasta kaupassa. Sekä siinä on paljon selvitettävä päättäjillä että onnistuuko se edes maksukortille laillisesti ym. Se koskee vain matkustamista ja tapahtumia.
Niille tiedoksi jotka eivät tiedä että rokote ei vapauta testeistä eikä suositusten noudattamisesta eikä karanteenista jos tartunta on paitsi he eivät joudu katanteeniin jos korona todetaan niillä ketkä ovat saaneet kaksi rokote annosta eikä ole oireita eli hekin joutuvat katanteeniin jos on oireita. Kerran rokotteen saaneet siis joutuvat katanteeniin jos positiivinen tulos. Oli oireita tai ei.
Asiasta kolmanteen.
Ruotsi on painunut ALIKUOLLEISUUTEEN!
https://www.euromomo.eu/about-us/contact/
Samaa on Euroopassa kokonaisuutena, ja Viron tilanne on mielnkiintoinen, maassahan oli hetki sitten väestö huomioiden eniten koronaa maailmassa! Silti ruumisröykkiöt puuttuvat. Virossa on tällä hetkellä yläpuolisen sivuston kartan mukaan pieni ylikuolleisuus, mutta jos selaat karttaa aiempiin vuosiin, niin huomaat, että vaikkapa Skotlannissa oli 2018 ennen mitään koronaa paljon paljon pahempi ylikuolleisuus tuossa vuodenvaihteessa!
Korona on todellakin, ei yhtään mitään muuta kuin kausinuha. Yläpuolinen sen osoittaa!
Vierailija kirjoitti:
Perustuslain suomia oikeuksia ei väitteillä oteta pois. Hallitus rikkoo nürenbergin rikostuomioistuimen 10 kohdan kieltoa. Lääketieteelliset toimet vaativat aina yksilön suostumuksen ja koskee niin maskeja, testejä kuin rokotuksia. Ne jotka rikkovat, pääsevät varmasti vastuuseen. Esimiehen laitonta käskyä toimeenpannessa, on itse rikosoikeudellisessa vastuussa. Virkamiehenä siis miettisin tarkoin tekojani!!!
Nyt luulisi kansan heräävän tähän huijaukseen. Heti kun 17 osavaltiota lopetti testauksen niin tauti hävisi kuin pieru saharaan. Fauci; en osaa selittää miten tässä näin kävi. Kaveri omistaa osan mrna-rokotepatentista. Tietenkin jos omistaisin maskitehtaan, halusin maskit pakollisiksi. Hahahajaja
-----------------------------------------
"Nyt luulisi kansan heräävän tähän huijaukseen. Heti kun 17 osavaltiota lopetti testauksen niin tauti hävisi kuin pieru saharaan."
-Mielenkiintoinen* väite. Voisitko tosiaan mainita ne 17 osavaltiota, joissa ei enää väitteesi mukaan USA:ssa koronaa varten enää testata ja joissa koronavirustautia ei enää siis väitteesi mukaan tavata??
NYT: "At least 909 new coronavirus deaths and 74,312 new cases were reported in the United States on April 15. "
*ei tuo väite oikeasti mielenkiintoinen ole. Tyypillistä follarituotosta, sellaista, joka höyryää viileänä kevätaamuna... Mutta se olisi mielenkiintoista kuulla, uskotko ihan itse noin lapsellisen löysään tarinaan?
Vierailija kirjoitti:
Asiasta kolmanteen.
Ruotsi on painunut ALIKUOLLEISUUTEEN!
https://www.euromomo.eu/about-us/contact/
Samaa on Euroopassa kokonaisuutena, ja Viron tilanne on mielnkiintoinen, maassahan oli hetki sitten väestö huomioiden eniten koronaa maailmassa! Silti ruumisröykkiöt puuttuvat. Virossa on tällä hetkellä yläpuolisen sivuston kartan mukaan pieni ylikuolleisuus, mutta jos selaat karttaa aiempiin vuosiin, niin huomaat, että vaikkapa Skotlannissa oli 2018 ennen mitään koronaa paljon paljon pahempi ylikuolleisuus tuossa vuodenvaihteessa!
Korona on todellakin, ei yhtään mitään muuta kuin kausinuha. Yläpuolinen sen osoittaa!
- - - - - - - - - -
"Ruotsi on painunut ALIKUOLLEISUUTEEN!"
https://www.statista.com/statistics/525353/sweden-number-of-deaths/
Mitä nyt vuonna 2020 Ruotsissa kuoli 9.175 henkeä enemmän kuin vuonna 2019. Ihan sama on selkeästi nähtävissä grafiikoistasi. Vuotta 2021 ei voi vielä käsitellä, tiedätkös miksi?
Vierailija kirjoitti:
Asiasta kolmanteen.
Ruotsi on painunut ALIKUOLLEISUUTEEN!
https://www.euromomo.eu/about-us/contact/
Samaa on Euroopassa kokonaisuutena, ja Viron tilanne on mielnkiintoinen, maassahan oli hetki sitten väestö huomioiden eniten koronaa maailmassa! Silti ruumisröykkiöt puuttuvat. Virossa on tällä hetkellä yläpuolisen sivuston kartan mukaan pieni ylikuolleisuus, mutta jos selaat karttaa aiempiin vuosiin, niin huomaat, että vaikkapa Skotlannissa oli 2018 ennen mitään koronaa paljon paljon pahempi ylikuolleisuus tuossa vuodenvaihteessa!
Korona on todellakin, ei yhtään mitään muuta kuin kausinuha. Yläpuolinen sen osoittaa!
- - - - - - - - - -
"Viron tilanne on mielnkiintoinen, maassahan oli hetki sitten väestö huomioiden eniten koronaa maailmassa! Silti ruumisröykkiöt puuttuvat."
Olisikohan kyseessä pientä suurempi ymmärryksen vajaus edellisellä kirjoittajalla?
-Viron väkiluku on noin 1,3 miljoonaa eli vajaa neljännes Suomen väkiluvusta.
-Edellisestä huolimatta koronan uhreja jo nyt Virossa on noin 1.070 (16.4.2021) eli enemmän kuin Suomessa, huolimatta oleellisesti pienemmästä väestömäärästä.
-Tartunnat ja kuolemantapaukset tavataan ilmoittamaan suhteutettuna väestömärään, ja näin laskettuna Viron tilanne on ollut todella huono. Esimerkiksi 21. maaliskuuta yli 1.500 uutta tartuntaa. Vastaavaan suhdelukuun Suomessa olisi pästy 6.000 uudella tartunnalla.
-Kun väkiluku on pieni, huolimatta Viron synkistä koronaluvuista ei silti kaipaamiasi ruumisröykkiöitä kerry.
- - - -
"Olisikohan kyseessä pientä suurempi ymmärryksen vajaus edellisellä kirjoittajalla?"
-Vastaan itse itselleni. Kyllä on....
Ennustus: Rokotepassi tulee voimaan, ja sitä tullaan vaatimaan jotta pääsee äänestämään. Systeemiä ei ole edes teoriassa mahdollista kaataa, koska ei tästä lammaskansasta ole kaduille...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt mitä koko ajan tapahtuu. Tämä aivopesu rokotteen ottamiseen, nyt rokotepassit, kohta sirut ja mitä vielä. Ja suurinosa on lampaita ja tekee mitä hallitus päättää. Hullu maailma. Siis kyllä yhteiskunta on lopullisesti seonnut.
Se sirutussoopa on ihan yksittäisien lahkojen luoma huuhaa. Rokotepassi ei eroa rokotetodistuksesta, joka sullakin on, mitenkään.
Sorry vaan, olet väärässä. Ruotsissa ihmisten siruttaminen on jo pitkällä. Monet ovat sen jo ottaneet ihan vapaaehtoisesti koska on niin kätevää että pankkikortti, tunnistautuminen ja jopa kotioven avaaminen onnistuu sirun avulla. Otappa asioista selvää. Siru on jo arkipäivää ja ollut käytössä jo pitkään.
Tokihan ihmiset ottavat sirun niin halutessaan, mutta systemaattinen, koronarokotteen mukana annettava pakkosirutus on hihhuleiden psykoosi, ei muuta.
Koronakuolema olisi armollista kirjoitti:
Ennustus: Rokotepassi tulee voimaan, ja sitä tullaan vaatimaan jotta pääsee äänestämään. Systeemiä ei ole edes teoriassa mahdollista kaataa, koska ei tästä lammaskansasta ole kaduille...
- - - - - - - - -
"Ennustus: Rokotepassi tulee voimaan, ja sitä tullaan vaatimaan jotta pääsee äänestämään."
Moisen kirjoittaja ja "ennustaja" on kylläv vieraantunut elävästä elämästä ja kotimaan politiikasta linnunradan toiselle puolell saakka. Eikä näköjään ole lukenut riviäkään todellisuudessa suunnitellun "rokotepassin" osalta.
Vierailija kirjoitti:
[Rokotteen pitäisi tehota MIHIN? Influenssan veroiseen tautiin? Hyvä jos auttaa, mutta samat toimet riittää kuin influenssankin kanssa. "Kaikkien rokottaminen", puhumattakaan passista, on absurdeinta mitä olen kuullut.
- - - - - - - - - - - -
"samat toimet riittää kuin influenssankin kanssa"
-Tämä puolestaan on itselleni absurdeinta (ja lapsellisinta samalla) mitä olen kuullut.
Bill Gates sanoi että you willneed a digital immunity proof.
En ymmärrä, miksi sitä tietoa ei voi laittaa Kela-korttiin. Se on varmasti jokaisella.
Siihen on myös laitettu tieto esim erityiskorvattavista lääkkeistä ym.
https://sic.fimea.fi/arkisto/2015/2_2015/laakehaittojen-hallinta/laakea…
Lääkeaineita poistuu jatkuvasti markkinoilta haittavaikutusten vuoksi
Vierailija kirjoitti:
"Eikä kukaan voi ostaa tai myydä kuin ne jotka ovat ottaneet pedon merkin!"
siinä se tuli
Alkaa jo oikeasti kuulostaa huolestuttavalle. Mutta usko Jeesukseen antaa mahdollisuuden elää tässäkin ajassa.
Mulla ei ole maksukorttia. Maksan käteisellä. M35v
En käytä maksukortteja. Saako sen koronapassin kortille ilman maksuominaisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo Sitra tulisi lakkauttaa. Poliitikkojen suojatyöpaikkoja veronmaksajien piikkiin.
Tämä. Pitäisi tonkia tuokin pulju, siellä on taatusti omat Yli-Viikarit.
Sehän on Jyrki Käteisen suojatyöpaikka.
https://www.sitra.fi/uutiset/jyrki-katainen-sitran-yliasiamieheksi/
- - - - -
"Rokotteen pitäisi tehota MIHIN? Influenssan veroiseen tautiin?"
Jospa herra Höpöherra päivittäisi ontuvat tietonsa €uroaikaan.