Pomo yrittää muuttaa käytäntöjä lainvastaisesti ja valehtelee
Valehtelee päin naamaa, ettei tiennyt, millainen käytäntö aiemmin oli. On ollut talossa jo useamman vuoden. Valehtelee, että motiivi ja syy on tasapuolistaa, vaikka k u k a a n ei ole koskaan urani aikana valittanut edes selän takana, että käytäntö olisi väärin tai eriarvoistava. Mikäs työnantaja se sellainen on, joka vaatii sellaista tasa-arvoa, mitä työntekijät eivät vaadi?
Pahinta tässä on se, että työnantaja laittoi talossa minuakin kauemmin olleen alaisensa (meidän esimiehemme) tekemään ruman työn, eli toteuttamaan muutoksen. Tai se ei ollut pahinta, vaan se, että tämä esimies valehteli meille päin naamaa saadakseen työnantajan käskyn onnistumaan, eli työnantajan käsky: riistä meitä. Riisto = meille kuuluvan oikeuden pois ottaminen.
Vaikka muutos oli laiton, alainen valehteli meille, että aiempi tapamme toimia EI ollut vakiintunut käytäntö, vaikka itse on jokaiselle taloon tulleelle sen aina opastanut ja kyseessä nimenomaan OLI vakiintunut käytäntö.
Työnantaja luopui vaatimuksistaan, kun asia ilmoitettiin vietävän liittoon, mutta siis tapaus pilasi mielestäni koko työpaikkamme hengen.
Kommentit (2)
Malliesimerkki siitä, että liittoon pitää kuulua. Sieltä ja vain sieltä saatte tukea ja turvaa.
YTK:sta voi saada vain ansiosidonnaista, mutta muistakaa ja huomioikaa semmoinen asia, että ennen sai (ja tietyt ryhmät vieläkin) 500 päivältä ansiosidonnaisen, mutta oikeistopuolueet ja Häkämiehen porukka saivat pudotettua 400 ja 300 päivään.
Tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa ilman liittojen apua sekä palkkataso että ansiosidonnainen tulevat tippumaan.
Jos työnantajan käsky on: riistä meitä, niin minkälainen esimies silloin ryhtyy siihen riistoon? Sitä vain ihmettelen. Miten muutoin hän olisi voinut toimia? Selvittää itse liitosta, että meitä kohtaan yritetään suorittaa laittomia toimenpiteitä?