Miten apua arkeen? Sairaus ja vamma
Sosiaalityöntekijä sanoi, että voisin kokeilla hakea vammaistukea. olen kumminkin ennenkin hakenut ja on hylätty, lisäksi kelan sivulla sanotaan näin:
Edellytys vammaistuen saamiseksi on, että toimintakykysi on vamman tai sairauden vuoksi heikentynyt yhtäjaksoisesti vähintään 1 vuoden ajan. Se tarkoittaa, että sinulla on vaikeuksia huolehtia arjen toiminnoista tai itsestäsi vamman tai sairauden vuoksi.
Vammaistukea ei kuitenkaan voi saada pelkästään siksi, että toimintakyky on heikentynyt. Toimintakyvyn heikentymisellä ei myöskään tarkoiteta työkyvyn heikentymistä.
----
Vammani ei estä minua peseytymästä ja pukemasta. En pysty fyysisesti tekemään kaikkia kotitöitä ja joudun esimerkiksi tilaamaan kauppatavarat, joten vamma kyllä vaikuttaa itsestä huolehtimiseen, arjen toimintoihin ja kuluihin pysyvästi. Mutta mikä palvelu sitten on oikea tähän? Vaikuttaa, että mitään ei ole oikein tarjolla.