Kun toivoo että oma lapsi menisi jo taas pian nukkumaan...

Et ole huono äiti - jo se, että mietit asiaa ja podet huonoa omatuntoa (tosin turhaan) osoittaa sen! Kyllä minullekin (ja uskoakseni todella monelle muullekin äidille!) päivän kohokohtia ovat ne hetket, kun saan lapset päikkäreille tai yöunille, ja lähes joka kerta jomman kumman herätessä ensiksi mielessä vilahtaa " äh, nytkö se jo heräsi" - ja sitten ryntäänkin halailemaan ja pusimaan ihania pikkuisiani. :)



Eli toisin sanoen, vaikka rakastaisi lapsiaan yli kaiken ja nauttisi heidän seurastaan jne. jne. pienten lasten äidillä on yksinkertaisesti niin vähän omaa aikaa, että kyllä sitä saa odottaa kieli pitkällä. Jaksamisia pikkuisesi kanssa. Kai tiesit, että vaativista vauvoista tulee usein helppoja ja fiksuja taaperoita, näin meillä ainakin. :)

just väsyneinä päivinä lohduttaneen tieto, että vielä tunti ja on päikkäaika. sellasta se on pienten kanssa. mulla on nyt kaksi ja mikään ei oo niin ihanaa kuin saada ne yhtä aikaa päiväunille.

keä elikkäs lapsen päiväuniaikaa tai yötä.



Mulla jo isommat ja helpommat lapset, mutta mäkin illalla usein odotan, että kunpa saisin jo lapset laitettua nukkumaan. Silloin olis päivän työt tehty ja vois hetken olla vain itselleen telkan tai lehden ääressä ennen nukkumaan menoa.



Inhimillistä on! Älä pode siitä syyllisyyttä, kun kuitenkin rakastat ja hoidat hyvin lastasi!

Mäkin laskin tuossa iässä päiväunien välillä minuutteja, sillä vaikka se oma lapsi on iki-ihana, ei siitä ole äidille tuossa iässä vielä paljon iloa (siis seuraa tms.), joten arki on tappavan tylsää. :) Älä huoli, kunhan se paapero siitä alkaa enemmän touhuilemaan ja puhumaan, niin sullakin on hauskempaa.

On tärkeää että hyväksyt tunteesi vauvasi ei niistä kärsi.

Kyllä aivan kaikki pienten lasten äidit ajattelevat, että tulisipa ilta, että lapset pääsivät nukkumaan ja minulla olisi aikaa itselle hiukan. Se on täysin terveen ihmisen tunne ja ajatus. Älä kanna syyllisyyttä, sillä se vahingoittaa sinua ja lastasi enemmän. Ahdistut ja silloin on vaikeaa olla äiti. Sillä ei ole mihinkään kirjaan kirjoitettu että äitinä oleminen on helppoa. Se on vaativa osa, joka merkitsee uhrautumista ja luopumista monista itsestään selvistä asioista, jotka olivat ennen äidiksi tuloa itseselvyyksiä.

Meillä 1 ja 3-vuotiaat ja meno yltyy välillä sellaiseksi, että toivoo vaan, että tulis ilta ja rauha maahan :) Haluaisinpa vaan nähdä sellaisen äidin, joka ei koskaan halua itselleen omaa rauhaa..



Ja silloin kun oli vaan yksi lapsi ja oltiin kahdestaan kotona, niin kyllä oli välillä tosi tylsää. Sitä pitäis vaan lähtee aina johonkin ihmisten ilmoille tai pyytää joku kylään.

Ei taatusti!

Älä turhaan mieti äitiyttäsi noiden ajatusten perusteella! Minusta päin vastoin hyvän äidin merkki on se, että tunnistaa ja tunnustaa omat voimavaransa! Kuten sanoit, ei sitä jatkuvaa kitinää ja natinaa yksinkertaisesti jaksa. Kyllä sinulla on oikeus tuossa tilanteessa odottaa sitä, että se hetkeksi loppuu, edes unien ajaksi.



Tuokin vaihe on onneksi ohimenevää! Meillä oli juuri tuollainen perustyytymätön vauva, häntä olisi pitänyt koko ajan viihdyttää ja hauskuttaa ja yksin ei viihtynyt sekuntiakaan. Kun oppi nousemaan tukea vasten ylös, niin käytti kaiken aikansa mun jaloissa roikkumiseen... Siis konttasi perään ja heti kun pysähdyin nousi housuja pitkin muhun kiinni. Ja syliin oli päästävä. Ei vessaankaan rauhassa, saati että olis jotain muuta pystynyt tekemään. Ja kyllä, nautin suunnattomasti siitä, kun sain vauvan päiväunille!!! Ja yöunille!!!



Hetken aikaa sai vain olla, ihanassa hiljaisuudessa... Juoda kahvia, surffata netissä.



Mutta tuo kitinävaihe meni sitten kuitenkin ohi! Silloin alkoi helpottaa kun lapsi oppi kävelemään ja mitä enemmän ikää tuli, sitä helpommaksi elämä meni ja kitinät väheni. Puolen vuoden päästä teilläkin on tilanne ihan eri :)



Joten nyt elät tätä hetkeä tämän hetken ehdoilla. Ole rauhassa silloin kun siihen on mahdollisuus, äläkä tunne siitä syyllisyyttäsi.