Lue keskustelun säännöt.
Voisin kuolla pian pois
08.04.2021 |
Olen 20-vuotias ja pidän nyt toista välivuotta. Vanhempani ovat korkeasti koulutettuja, joten minua kannustettiin opiskelemaan hyvin. Olinkin aina hyvä oppilas, iloinen lapsi ja rakastin oppimista ja koulua. Lukion viimeisinä vuosina motivaatio kuitenkin laski täysin, sillä keskityin epäolennaisiin asioihin. Huomasin, kuinka ympärilläni olevat ihmiset kaunistuivat ja he alkoivat löytämään itsestään hyviä puolia ja heidän itsetuntonsa nousi. Oma itsetuntoni laski, ja aloin nähdä itseni mitättömänä osana yhteiskuntaa. Takaa päin kun katson itseäni, näen kauniin mallin vartalon, mutta kun näen kasvoni toivoisin ettei kenenkään tarvitsisi katsella sitä. Persoonalta olen melonkoliaan taipuvainen ja olen aina miettinyt eksistentialistisia kysymyksiä. Vaikka motivaationi oli alhaalla, olin toiveikas, että päästyäni lukiosta, elämäni voisi ottaa uuden suunnan hakemallani alalla.
Kirjoitin huonot paperit lukiosta, sillä keskityin aivan epäolennaisiin asioihin. Hain opiskelemaan farmasiaa, sillä kemia oli suosikki aineeni lukiossa. En kuitenkaan päässyt huonojen papereiden ja pääsykokeen aikaisen melankolisen jakson vuoksi - kumpanakaan vuonna.
Tällä hetkellä olen eristänyt itseni, enkä pysty puhumaan tilanteestani muille. Puolitutun vilpitön kysymys elämäntilanteesta saa minut pakokauhun valtaan. Välttelen tuntemiani ihmisiä kaikella mahdollisella tavalla, sillä näen itseni epäonnistujana. Jos en nyt pääse kouluun, olen varma, että tämä oli tässä.
Tiedän monia, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa, eikä tilanne järjellä ajateltuna ole katastrofaalinen. Olen kuitenkin aivan hukassa ja elämän merkityksellisyys puuttuu.
Miten te muut luotte itsellenne merkityksen tunteen, jotta jaksatte jatkaa? Tiedän, että opiskelupaikka toisi sisältöä ja tasaisuutta elämään, mutta pelkään, että se ei ole tarpeeksi ja mieleni lähtee taas heittelehtimään.
Kommentit (8)
Sinun pitäisi saada nyt keskustelu apua. Olet sairastunut henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitkä olivat ne epäoleelliset asiat joihin keskityit opintojen sijaan?
Ota koronarokote niin saat muuta ajateltavaa.
Hae apua jooko. Paria "menetettyä" vuotta ei kannata surra, ylioppilaskokeita voi uusia sitten kun olet saanut itsesi kuntoon ja yliopiston/opiskelut voi aloittaa vielä vuosienkin päästä. Sitten kun olet taas kunnossa ja löytänyt merkityksen elämään, voit muistaa nämä muutamat vuodet lyhyenä jaksona elämässäsi. Sulla ei oo kiire, oot vielä tosi nuori ja voit voida vielä hyvin ja olla onnellinen. Nyt tärkeintä on auttaa itseä ja pyytää apua.
Mene johonkin juttelemaan.
Tuossa paketissasi on moniulotteisesti vaikuttavia tekijöiltä. Ei ole yhtä suoraa vastausta.
Itse ymmärrät, että tarvitset apua. Hae sitä.
Se, että mietit mitä muuta ajattelevat, kuormittaa sinua hirveästi. Samoin akateemiset vanhemmat ovat mielessäsi mörkö, joka painostaa.
Olet hyvin nuori. Anna itsellesi aikaa. Jos haluat opiskella, voit tehdä sen myöhemminkin. Välivuodet saatat nähdä myöhemmin voimavarana. Niin minulle kävi. Katso kolmikymppisenä tai nelikymppisenä miltä välivuodet siinä vaiheessa näyttäytyvät.
Tärkeää olisi nyt hakea apua. Mene lääkäriin.
Sinulla on häpeä siellä mielessäsi kuormittamassa.
Sellaisia tärkeitä askarruttavia asioita pääsisit kelailemaan avun kanssa esim. Terapiassa.
Voitko puhua vanhemmillesi? Vai onko teillä puhumattomuus ja suorituspakko perheessä?
Jos et voi puhua tai vanhempasi eivät hae sinulle apua, niin sitten haet sitä itse. Näin näkisin.
Eikös ylppäreitäkin voi korottaa? Jos haluaa.
Löydät kyllä tiesi.
Ole utelias itsesi suhteen ja maailman suhteen.
Olet arvokas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on eräs 50-vuotias joka ei vieläkään ole löytänyt merkitystä elämälleen, tai montakin kertaa olen luullut löytäväni, mutta sitten matto on aina vedetty jalkojen alta.
Olen miettinyt, että olen yhtä epäonninen ja turha kuin joku Aku Ankka ja ehkä sittenkin tuotan rämpimiselläni jotain hupia jonnekin yläkertaan jos on olemassa joku joka jostain minua katselee. Olen kuitenkin usein myös ajatellut, että joutaisin täältä jo pois, mutta mistä sitäkään tietää jos siellä rajan toisella puolella on vieläkin huonommin asiat.
Voisin kyllä vaihtaa paikkaa sinun kanssasi. Alotin lukion vasta 37 ja tehny enimmäksee paskaduunia.
YO arvosanoja voi korottaa toisin kuin aikasemmin. Lisäksi voit miettiä myös korkeakoulu vaihtoehtoja. Olet vielä nuori, että tuollaiset välivuodet ei ole mitään. Tuon ikäisenä ajattelee, että asiat ovat pahemmat, kun ne on ja stressataan mitä mieltä muut ovat.
Toisaalta olet syntynyt Suomessa, jossa on hyvä tuki. Ajattele, jos elät jossain kehitysmaassa. Asiat kannattaa tarkastella yleisellä tasolla, eikä omalla. Maailmassa on kuiteskin 8miljardia ihmistä.
Mene maalle näyttelemään tms. kansalaisopistoon ihan muuta kuin pakkopullaa. Tai ulkomaille.