Siivoamaan, kassalle ja baariin pääsisi mutta työ ei kelpaa.
Kommentit (34)
Näin on. Pomoksi pitää heti päästä, tai mielensäpahoittaja ei tule lainkaan.
Enpäs päässyt vaikka hain. Tuli kaikista noista "kiitos että hait meille, mutta...".
Höpö höpö. Missä on siivojalla kokoaikatyö? Itse teen niitä hommia Helsingissä, eikä ole helppo löytää kokoaikaista siivoustyötä.
Jatkan vielä, että kaveri on aikoinaan käynyt kauppaopiston, mutta ollut ihan muulla alalla töissä. Jotain kokemusta kahvilasta. Hän ei saanut mitään myyntityötä. Liian vanha. Hän olisi ottanut osa-aikaisen. Lähinnä kaikki oman ikäiseni työttömäksi jääneet ei saa noita töitä. Ei vaikka olisi ikänsä ollut alalla.
Suuri osa työnhakijoista on jonkinasteisesti työkyvyttömiä. Mutta kun eläkkeellekään ei pääse, pakko on olla työnhakijana, että saisi edes jotain tuloa jostain. Esimerkiksi minulla on sydämen vajaatoiminta, joten en yksinkertaisesti kykene siivoustyöhön, samoin esimerkiksi ulko-, vuoro- ja seisomatyö on lääkärinkin mukaan kielletty. Toimistotyöhön kykenisin, mutta niihin paikkoihin on satoja nuorempia ja pätevämpiä hakijoita. Aina ei ole kyse siitä, että työ ei "kelpaa", vaan ko. työtä ei pysty tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Ei pääse.
T: 53v
Ei pääse.
T. 51v
Mikä tahansa vakituinen ja kokoaikainen työ viedään käsistä ellei ole ihan jotain puhelinmyyntisontaa. Ei todellakaan niin vaan pääse, ja baariin pitää olla vielä kaikenmaailman anniskelupassit ja tarjoilijan koulutukset käytynä. Kassalle pitää olla kaupallista koulutusta, hyvännäköinen naama ja suhteita. Siivoomaan pääsee just ja just tuuraamaan, mutta ei vakituiseksi ainakaan ilman alan tutkintoa.
Jaa, en mä vaan päässyt. Taidan itsekin olla liian vanha, vaikka olen 23-vuotias. Työkokemusta vain ei ole yhtään niin kukaan ei halua ottaa töihin.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, en mä vaan päässyt. Taidan itsekin olla liian vanha, vaikka olen 23-vuotias. Työkokemusta vain ei ole yhtään niin kukaan ei halua ottaa töihin.
Olet hakenut aivan vääriin paikkoihin, johtotehtäviin heti vaan, niinhän ne muutkin.
Ei ole järkeä mennä, kun saa ansiosidonnaista lähes saman verran kuin noista hommista palkkaa..
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa työnhakijoista on jonkinasteisesti työkyvyttömiä. Mutta kun eläkkeellekään ei pääse, pakko on olla työnhakijana, että saisi edes jotain tuloa jostain. Esimerkiksi minulla on sydämen vajaatoiminta, joten en yksinkertaisesti kykene siivoustyöhön, samoin esimerkiksi ulko-, vuoro- ja seisomatyö on lääkärinkin mukaan kielletty. Toimistotyöhön kykenisin, mutta niihin paikkoihin on satoja nuorempia ja pätevämpiä hakijoita. Aina ei ole kyse siitä, että työ ei "kelpaa", vaan ko. työtä ei pysty tekemään.
Suurin osa työttömistä työnhakijoista on kyllä ihan tavallisia, perusterveitä ihmisiä eikä mitään sairaseläkettä kärkkyviä vajaakykyisiä sen enempää kuin tapatyöttömiäkään. Naurettavaa lähteä väittämään että tämän päivän ylii miljoona olisi jotenkin vajaakykyisiä.
Suurin osa työttömistä olisi valmis aloittamaan täysiaikaisen palkkatyön vaikka huomisaamusta mutta kun niitä työpaikkoja ei ole. tai jos on niin työnantajat harrastaa ilosesti ikärasismia eikä ota päälle nelikymppisiä, viiskymppisistä tai kuuskymppisistä puhumattakaan.
Tarvitsee olla anniskelu- ja hygieniapassit baareihin ja muihin vastaaviin. Siivoojaksi tarvitsee alan koulutuksen.
Jotain osa-aikaisia hommia voi saada, joita ei voi ottaa vastaa, koska jos tuleekin liikaa tunteja, niin ei saa työttömyyskorvausta, mutta sillä palkalla ei elä.

Toisaalta miksi pitäisi antaa työ jollekin kuuskymppiselle kurpalle kun monia nuoriakin työttömänä joilla vielä elämä edessä ja kipeimmin tarvitsevat sitä työkokemusta?
Noita hommia ei kannata tehdä kun osa-aikaisesti ja nostaa samalla soviteltua päivärahaa.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsee olla anniskelu- ja hygieniapassit baareihin ja muihin vastaaviin. Siivoojaksi tarvitsee alan koulutuksen.
Jotain osa-aikaisia hommia voi saada, joita ei voi ottaa vastaa, koska jos tuleekin liikaa tunteja, niin ei saa työttömyyskorvausta, mutta sillä palkalla ei elä.
Kannattaa itse laskea miten paljon voi tehdä, ja tekee just sen verran ja sit sanoo työnantajalle adios. Kun ei ylitä sallittua summaa niin ihan mukavat extrarahat tulee tukien päälle. Pitää varauta että vähän tuet saattaa myöhästyä tosin kun Kelassa ihmettelevät sitä kun olet ollut töissä.
En mä ole ainakaan päässyt vaikka olen vuosikausia hakenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa työnhakijoista on jonkinasteisesti työkyvyttömiä. Mutta kun eläkkeellekään ei pääse, pakko on olla työnhakijana, että saisi edes jotain tuloa jostain. Esimerkiksi minulla on sydämen vajaatoiminta, joten en yksinkertaisesti kykene siivoustyöhön, samoin esimerkiksi ulko-, vuoro- ja seisomatyö on lääkärinkin mukaan kielletty. Toimistotyöhön kykenisin, mutta niihin paikkoihin on satoja nuorempia ja pätevämpiä hakijoita. Aina ei ole kyse siitä, että työ ei "kelpaa", vaan ko. työtä ei pysty tekemään.
Suurin osa työttömistä työnhakijoista on kyllä ihan tavallisia, perusterveitä ihmisiä eikä mitään sairaseläkettä kärkkyviä vajaakykyisiä sen enempää kuin tapatyöttömiäkään. Naurettavaa lähteä väittämään että tämän päivän ylii miljoona olisi jotenkin vajaakykyisiä.
Suurin osa työttömistä olisi valmis aloittamaan täysiaikaisen palkkatyön vaikka huomisaamusta mutta kun niitä työpaikkoja ei ole. tai jos on niin työnantajat harrastaa ilosesti ikärasismia eikä ota päälle nelikymppisiä, viiskymppisistä tai kuuskymppisistä puhumattakaan.
Toisaalta miksi pitäisi antaa työ jollekin kuuskymppiselle kurpalle kun monia nuoriakin työttömänä joilla vielä elämä edessä ja kipeimmin tarvitsevat sitä työkokemusta?
Kyllä kuusikymppinenkin tarvitsee ruokaa ja katon päänsä päälle. Sitä paitsi olen paremmassa kunnossa kuin moni parikymppinen, vaikken ihan vielä kuuttakymppiä olekaan.
Mutta miksi jotkut eläkeikäiset ahnehtii vielä töitä. Sitä en ymmärrä. Epäsolidaarista.
Missä muka?!