Miten selviytyä täydellisestä yksinäisyydestä?

Muuttaa vaikka ulkomaille. Ehkä siellä on kivampia ihmisiä.

tai sitte koittaa selvittää että mikä piirre itsessä ajaa muut pois.

Vierailija kirjoitti:

Muuttaa vaikka ulkomaille. Ehkä siellä on kivampia ihmisiä.

tai sitte koittaa selvittää että mikä piirre itsessä ajaa muut pois.

Sepä olisikin helppoa, kun saisi sellaista palautetta itsestään (ulkomaille muuttokin näyttää helpommalta). Minua on kehuttu työntekijänä ja työkaverina, joten en kai ihan mahdoton ihminen voi olla. Mutta jokin mättää enkä tiedä mikä. Ikä pahentaa tilannetta, koska 30+ muilla on jo kaverit ja ennenkaikkea perheet eikä kiinnostusta uusiin tuttavuuksiin enää ole. Naisena tunnun olevan näkymätön miehille. Olen normaalipainoinen (painoindeksi 20) ja normaali kasvoista, en mikään kaunotar mutta ei ole epäsuhtaisuutta tai epämuodostumia.

Vierailija kirjoitti:

Mua on kans on pidetty jämäkaverina, aina olen jäänyt yhteisöjen ja piirien väliin.

Mun puhelimessa on vain muutama yhteistieto.

On ollut hirveä epäonni elämän varrella koska olen aina vastoin tahtoen onnistunut olemaan tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka eivät tykkää pitää yhteyttä eivätkä puhu.

Perhessäkin on näitä rationaalisia ihmisiä jotka eivät ikinä puhu. Siis kirjammellisesti, heillä ei ole koskaan ikinä mitään tarvetta juttelulle.

Voitte vaan arvata se niiden ärsytyksen määrä jos olen sattunut soittaa heille tai pistänyt viestiä!

Tää nihkeys on ihan hirveä!

Olen todella kyyninen ja syrjäytynyt. Koko elämä saa takapakkia kun on yksinäinen.

Työkyvyttömyyttä odotellessa

Minulla myös aika epäsosiaalista ja vetäytyvää perhetaustaa ja olen miettinyt sen vaikutusta. Paitsi sosiaalisten taitojen kehittymisessä niin myös siinä sosiaalisuuden mallissa, että mennäänkö muiden joukkoon, otetaanko kontaktia ja myös miten muista ihmisistä puhutaan kotona. Sekä sitten se, että tunteeko lapsuudenperheessä kuuluvansa joukkoon, olevansa pidetty ja kaivattu jne. Minä tunsin jo lapsuudenkodissa ulkopuolisuutta (vanhemmat eivät näyttäneet tai puhuneet tunteista) ja sitten kiusaaminen koulussa, kai me tekivät sen että on hankala päästä porukoihin kun tuntee jo valmiiksi itsensä ulkopuoliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin yksinäinen ja asiaa paljon pohtinut. En vain pidä yhteyttä ihmisiin, joita tapaan, koska en saa small talkista heidän kanssaan mitään iloa. Syvällisemmät keskustelut ovat mieleeni, mutten tunne ketään, joka niitä jaksaisi. Toki tiedän, että vaatii usein tutustumista päästä syvällisemmälle tasolle, mutta ystävyyden/kaveruuden ylläpito on yleensä tarkoittanut sitä naisten jatkuvaa viestittelyä ja höpöttelyä, jota itse en vain osaa tai jaksa. On myös muita syitä yksinäisyyteeni.

Mitä syitä sinulla on? Voiko niitä korjata? Miksi ihmiset katoavat elämästäsi?

Tunnen kaltaisiasi ihmisiä parikin, ainakin he ovat introverttejä luonteeltaan. Joskus kun ovat poikkeuksellisen avoimeksi heittäytyneet, ovat molemmat tuoneet ilmi katkeruutensa siitä kuinka ovat yksin. Varmasti raskasta elää noin, mutta minusta he itse taklaavat mahdollisuuksilta jalat alta. Jos ei itse ole koskaan aktiivinen, vaan toinen osapuoli on aina se joka yrittää pitää yhteyttä yllä, niin ennen pitkää kaikki yritys loppuu. Ja sitten nämä introvertit katkeroituvat taas lisää, ja sulkeutuvat aina vain enemmän itseensä. Tuntuu kuin he ulkoistaisivat kaiken vastuun sosiaalisesta elämästään muille. 

Miksei aloittaja vastaatai kommentoi mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin yksinäinen ja asiaa paljon pohtinut. En vain pidä yhteyttä ihmisiin, joita tapaan, koska en saa small talkista heidän kanssaan mitään iloa. Syvällisemmät keskustelut ovat mieleeni, mutten tunne ketään, joka niitä jaksaisi. Toki tiedän, että vaatii usein tutustumista päästä syvällisemmälle tasolle, mutta ystävyyden/kaveruuden ylläpito on yleensä tarkoittanut sitä naisten jatkuvaa viestittelyä ja höpöttelyä, jota itse en vain osaa tai jaksa. On myös muita syitä yksinäisyyteeni.

Mitä syitä sinulla on? Voiko niitä korjata? Miksi ihmiset katoavat elämästäsi?

Tunnen kaltaisiasi ihmisiä parikin, ainakin he ovat introverttejä luonteeltaan. Joskus kun ovat poikkeuksellisen avoimeksi heittäytyneet, ovat molemmat tuoneet ilmi katkeruutensa siitä kuinka ovat yksin. Varmasti raskasta elää noin, mutta minusta he itse taklaavat mahdollisuuksilta jalat alta. Jos ei itse ole koskaan aktiivinen, vaan toinen osapuoli on aina se joka yrittää pitää yhteyttä yllä, niin ennen pitkää kaikki yritys loppuu. Ja sitten nämä introvertit katkeroituvat taas lisää, ja sulkeutuvat aina vain enemmän itseensä. Tuntuu kuin he ulkoistaisivat kaiken vastuun sosiaalisesta elämästään muille. 

Pointtini oli, että yhteydenpito katkeaa, koska jutustelu tuntuu niin teennäiseltä ja väkinäiseltä. Ehkä aina on osunut kohdalle vain ihmisiä, joita ei kiinnosta juurikaan samat asiat.