Tuntuu, että ei ole isää lainkaan
Siis henkisesti.
Koko lapsuuteni ja nuoruuteni jouduin pelkäämään tämän niin kutsutun isän raivoamista ja raivokohtauksia. Milloin uhkasi tappaa itsensä, milloin jotain muuta yhtä sekoa. Kommunikaatio perheelle keskittyi lähinnä kiukutteluun ja huutamiseen. Ja mikä kuvastaa tilannetta ehkä parhaiten, muista kun joskus 11-vuotiaana lakkasin kutsumasta sitä ihmistä isäksi. Siis ihan vaan siksi, koska tuntui, ettei minulla olekaan isää. Toki tämän johdosta sain monetkin kerran eräänkinlaiset raget esimerkiksi sellaisilta, keiden isä oli kuollut. Hokivat, että pitäisi osata arvostaa isää ja kunnioittaa jne. Mutta eihän he tietenkään ymmärtäneet, vaikka miten yritti selittää, että se ihminen oli kaikkea muuta kuin sellainen isäsuhde, mihin he olivat omien isiensä kanssa tottuneet.
Olen asunut omillani jo vuosia, ja tämä ihminen on edelleen äitini kanssa naimisissa. Nykyään välit on asialliset, mutta etäiset. Tunnepuolelta aika sama, kuin joku kuka tahansa kaukaisempi sukulainen, ketä tulee nähtyä harvemmin, ja ketä ei oikeastaan edes tunne kunnolla.
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Mulla melkein sama, paitsi, että erosivat. Tämä teki nuoruudestani onnellista aikaa. Nykyisin mulla on "kerran vuodessa vaivaantuneet kahvit" -isä.
Muistan hartaimman toiveeni olleen juuri se, että vanhemmat eroaisivat. Mistä toki sai muilta ihmisiltä kivat syyllistykset ja selitykset, miten on ihan väärin toivoa jotain sellaista.
Jep, tajuan hyvin. Meillä vapautui ilmapiiri eron jälkeen täydellisesti.
Isyys ei synny siitä, että tunkee munansa joka paikkaan. Se muodostuu juuri niistä arjen teoista. Kuka haluaa sinua, kun kaadut ja itket? Kuka tekee sinulle eväät kouluun? Kuka auttaa läksyissä?
Kukaan ei voi sinulle väittää vastaan, jos et tunne biologista vanhempaasi isäksesi. Ei poliisi, sossutäti, opettaja, luokkatoveri...
Minullekin yritettiin samaa soopaa syöttää, mutta se että isket minulta ilmat pihalle, räjäytät taloni ja sanot voivasi tehdä minulle mitä vain sekopäosyyksissäsi ei tee sinusta isääni, vaikka kultalusikka perseessä syntynyt elämänkoululainen sössöttäisi vastaavaa.
Halaa tarkoitin. Tulipa kamala virhe.
Itselläni on sama narsistisen isän takia. Hän ei koskaan puhu omista tunteista, sanota omaa oloaan vaan kaikki on semmosta negatiivista kiukuttelua, kun ei ole tyytyväinen itseensä. Purkaa sen milloin mihinkin.
Olisipa isä toteuttanut uhkauksensa.
Vierailija kirjoitti:
Olisipa isä toteuttanut uhkauksensa.
Niinpä.
Itsemurhalla toistuvasti uhkailu on ehkä kauhein henkisen väkivallan muoto. Varsinkin, jos kuulijoina on lapset. Sellaisen harrastaminen kertoo silkasta tunnekylmyydestä sekä piittaamaattomuudesta läheisiään kohtaan. Ei sellaista ihmistä voikaan pitää läheisenään tai varsinkaan vanhempana, koska tämä on itse sössinyt mahdollisuutensa. Isyyden kumoamiseen pitäisi riittää syyksi tuollainen käytös.
Mulla melkein sama, paitsi, että erosivat. Tämä teki nuoruudestani onnellista aikaa. Nykyisin mulla on "kerran vuodessa vaivaantuneet kahvit" -isä.