Mikä on avioerossa oikein/väärin?
Mikään sääntö tai ohje tätä ei määritä, mutta mikä on oma näkemyksesi:
Jos avioero (parilla isoja lapsia) on ollut pitkään tulossa, eikä kummallekaan yllätys. Ensimmäiset eropaperit takana ja asumusero (hyvin sujunut, eikä kumpikaan ole siinä luulossa, että koskaan yhteen palataan) meneillään. Onko sinusta edelleen "väärin" alkaa treffailla uutta ihmistä tässä vaiheessa? Siis ennen toisten eropapereiden lähettämistä ja eron virallista voimaantuloa?
Kommentit (13)
Löytyykö muiltakin mielipiteitä tähän?
T. Ap.
No tuossa tilanteessa olisi mielestäni ok tapailla jo jotakuta toista.
Ei ole väärin. Itse kävin treffeillä vastaavassa tilanteessa. Kunhan ero on selvä kummallekin niin ei mitään estettä.
Exä treffaili minua salassa vuoden. Kolmelle lapselleen ja koko lähipiirilleen esitti lapsilleen omistautunutta isää. Onneksi on exä.
Sanotaanko näin että sille vastapuolelle tuo on hyvin epävakaa tilanne. Vaikka pari tietäisi, että yhteen ei palata, niin se deittikumppani ei voi olla varma. Ei olisi ensimmäinen kerta kun palataan yhteen eron partaalta.
Jos erosta ovat avioliiton molemmat osapuolet tietoisia, niin ei ole väärin. Jos taas puuhataan selän takana ensin ja sitten vasta jätetään, on se paskamainen ele.
Ei ole väärin. Toki kumppanin mielestä voi olla hyvinkin väärin ja voi satuttaa, jos on edelleen rakastunut. Joskaan se ei hänelle tavallaan kuulu, mutta tunteet vaikuttavat pitkään. Kyllä erota pitäisi voida vaikka heti, mutta ilmeisesti tuo on kirkon avioliitto, jolloin papereissa kestää(?). Ellei ole toive /vakaumus itselläsi, että eron jälkeen vietät omaa aikaa. Uuden kohdatessa kannattaa silti varmistella onko varmasti sopiva, koska joillekin tulee sarja suhteita, kun joku ei aina toimi - silloin sinkkuus on hyvä valinta.
Riippuu siitä, mitä on sovittu, ja toki sitten sille treffailukumppanille pitää kertoa tilanne.
Ei väärin, mutta itse sinkkuna en kyllä treffailisi sellaista, jonka ero vaiheessa. Ei olisi luottoa siihen,että on varmasti oikeasti eroamassa ja suhteesta yli. Luulen, että en ole ainoa, joka suhtautuu näin.
Vierailija kirjoitti:
Ei väärin, mutta itse sinkkuna en kyllä treffailisi sellaista, jonka ero vaiheessa. Ei olisi luottoa siihen,että on varmasti oikeasti eroamassa ja suhteesta yli. Luulen, että en ole ainoa, joka suhtautuu näin.
Jep, ja eron jälkeenkin eronneen olisi hyvä ainakin vuosi asua itsekseen omien ajatustensa kanssa, että oikeasti tietää mitä tahtoo nyt elämältä. Sellainen suhteiden välinen karanteeniaika.
Kevyempiä juttuja voi harrastaa. Tuskin kukaan uskaltaa ryhtyä mihinkään vakavampaan sellaisen kanssa, joka on vielä virallisesti naimisissa
Ei ole väärin. Oma avioliittoni oli ohi ja kaikki surutyö tehty jo liiton aikana. Ihastuin toiseen mieheen ja se oli viimeinen sysäys erolle. Mitään en koe tehneeni väärin.