Lue keskustelun säännöt.
Häpeän että lapsellani on Add.
03.04.2021 |
Hänellä ei tämän takia ole ystäviä eikä hän ole pärjännyt harrastuksissa. Harrastukset jäivät kokonaan jo noin 7 vuotiaana.
Pleikkaa vaan pelaa.
Koulu ollut takkuamista. Ollut kiusaamista.
Inhosn kun kysytään lapsen harrastuksista ja ystävistä. Häpeän sitä ettei hänellä niitä ole Add:n takia.
Olen huono äiti kun en ole jaksanut tyrkyttää harrastuksia, auttaa hankkimaan ystäviä jne. Nyt olen jo luovuttanut.
Lapsi täyttää tänä vuonna 18. Pelkään, pärjääkö elämässä, töissä, löytääkö puolison jne. Jos ei pärjää, niin vikahan on minun kun en yrityänyt tarpeeksi hänen ollessa pieni. Mitä vastaan kyselijöille?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti siis häpeät sitä ettet ole tukenut ja auttanut lastasi, vaan hän on joutunut jäämään yksin vaikeuksiensa kanssa. Häpeät huonoa vanhemmuuttasi, ja taitaa olla ihan perusteltuakin...
En tiedä ap:n vanhemmuudesta, mutta erityislapset tarvitsevat usein hyvin paljon tukea esimerkiksi kaverisuhteissa. Vaikka tukea olisikin tarjolla, ei vaikeudet välttämättä helpota. Se on uuvuttavaa. Lisäksi ihmisten asenteissa harrastukset ovat usein nykyisin välttämätöntä lapsen elämän kannalta. Itsekin muistan nuo toistuvat ympäristön kyselyt lapsen harrastuksista, kun oman lapsen kaikki energia meni vain koulussa ihmisten parissa selviämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2/5. Mutta jos tämmöinen skenaario olisi totta, niin ihme olisi, jos ei lapsella olisi muitakin diagnooseja, kun äiti on tuommoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoresi käy koulussa, opiskelee ammattiin, viihtyy koulussa ja hänellä on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat. Luettelet valtavan listan HYVIÄ ominaisuuksia ja silti häpeät? Tarvitset ammattiapua itsellesi.
Moni nuori olisi luovuttanut tuossa tilanteessa. Nämä nuoret makaavat syrjäytyneenä kotona, notkuvat ostareilla ja käyttävät päihteitä. Sinun poikasi on puskenut eteenpäin, on löytänyt mieluisan alan ja viihtyy koulussa. Ja sinä häpeät häntä.
Ap ei kertonut lapsensa sukupuolta.
Pyydän anteeksi sinulta. Luin toisessa ikkunassa juttua ammattikoulua käyvästä pojasta, ja tyhmä mieleni sekoitti asiat. Pahoitteluni.
Seli seli. Osallistuit juuri ikiaikaiseen hyvät tytöt ja pahat pojat -oletukseen. Taidat olettaa sukupuolia muissakin asioissa. Pyydä anteeksi ap:lta ja koko yhteiskunnalta.
Vierailija kirjoitti:
Add voi olla myös lapsesi vahvuus ja lahja.
Ei ole sattumaa, että Matti Nykänen on edelleen maailman paras mäkihyppääjä tai Jean Sibelius maailman kuulu säveltäjä.
Höpö höpö. Nykänen ja Sibbe menestyivät aloillaan add:sta huolimatta, ei sen vuoksi. Keskimääräinen add saa koulutuksensa amiksen tupakkapaikalta ja seurapiirinsä lähiökuppilasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Add voi olla myös lapsesi vahvuus ja lahja.
Ei ole sattumaa, että Matti Nykänen on edelleen maailman paras mäkihyppääjä tai Jean Sibelius maailman kuulu säveltäjä.
Höpö höpö. Nykänen ja Sibbe menestyivät aloillaan add:sta huolimatta, ei sen vuoksi. Keskimääräinen add saa koulutuksensa amiksen tupakkapaikalta ja seurapiirinsä lähiökuppilasta.
Väärin.
*ennakkoluulot näkyviksi*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoresi käy koulussa, opiskelee ammattiin, viihtyy koulussa ja hänellä on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat. Luettelet valtavan listan HYVIÄ ominaisuuksia ja silti häpeät? Tarvitset ammattiapua itsellesi.
Moni nuori olisi luovuttanut tuossa tilanteessa. Nämä nuoret makaavat syrjäytyneenä kotona, notkuvat ostareilla ja käyttävät päihteitä. Sinun poikasi on puskenut eteenpäin, on löytänyt mieluisan alan ja viihtyy koulussa. Ja sinä häpeät häntä.
Ap ei kertonut lapsensa sukupuolta.
*ennakkoluulot näkyviksi*
Ei ollut ennakkoluulo kyseessä. Lue toinen vastaukseni.
Ok, hyvä että avasit. On kuitenkin tosiasia, että adhd:ta pidetään edelleen laajalti "poikien tautina" ja tyttöjä alidiagnosoidaan. Koskee etenkin inattentiivista muotoa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi häpeät? Nykylääkityksellä elinajan ennuste on sama kuin muulla väestöllä. Lääkitys on myös helpompaa nykyään; useimmiten vain yksi tabletti päivässä kun 20. vuotta sitten piti ottaa kourallinen ja aina eri aikoina ja joko ruoan kanssa tai ilman mikä oli hankalaa.
Kysymykseksi toki jää kuinka lapsesi sai ADD:n. Oletko itse käynyt testeissä? Oletko itse oireeton kantaja ja siirsti taudin syntymättömään lapseesi?
Nykyään voi myös raskauden ja ennenkaikkea synnytyksen aikaisen estolääkityksen avulla estää taudin siirtymisen lapseen. Ehkä ap:n tapauksessa ei ohjeistettu kunnolla tai ehkä tartunta ei ollut silloin tiedossa. Voimia ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoresi käy koulussa, opiskelee ammattiin, viihtyy koulussa ja hänellä on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat. Luettelet valtavan listan HYVIÄ ominaisuuksia ja silti häpeät? Tarvitset ammattiapua itsellesi.
Moni nuori olisi luovuttanut tuossa tilanteessa. Nämä nuoret makaavat syrjäytyneenä kotona, notkuvat ostareilla ja käyttävät päihteitä. Sinun poikasi on puskenut eteenpäin, on löytänyt mieluisan alan ja viihtyy koulussa. Ja sinä häpeät häntä.
Ap ei kertonut lapsensa sukupuolta.
Jos lapsi on CIS-nainen, on yhteiskunnan tukiverkko ensiarvoisen tärkeä. Myös vertaistuki erityislapsien vanhemmille voi olla paikallaan.
Lapselle voisi suositell että hän itseidentifioituu cis-naismieheksi, jolloin tilanne olisi tukiverkon osalta yksinkertaisempi.
Nyt ei ollut kyse cisnaislesbomiehestä vaan siitä että AP:n lapsella on ADD mikä on kuolemaan johtava tauti ilman asianmukaista estolääkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoresi käy koulussa, opiskelee ammattiin, viihtyy koulussa ja hänellä on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat. Luettelet valtavan listan HYVIÄ ominaisuuksia ja silti häpeät? Tarvitset ammattiapua itsellesi.
Moni nuori olisi luovuttanut tuossa tilanteessa. Nämä nuoret makaavat syrjäytyneenä kotona, notkuvat ostareilla ja käyttävät päihteitä. Sinun poikasi on puskenut eteenpäin, on löytänyt mieluisan alan ja viihtyy koulussa. Ja sinä häpeät häntä.
Ap ei kertonut lapsensa sukupuolta.
Jos lapsi on CIS-nainen, on yhteiskunnan tukiverkko ensiarvoisen tärkeä. Myös vertaistuki erityislapsien vanhemmille voi olla paikallaan.
Onko CIS sama kuin ADD? Häh?!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä estolääke? Aborttiko?
Olette sairaita!
No, ei se mikään häpeä ole. Mitä muuta sinä elämässäsi häpeät? Onko se sinun tapasi? Meidän pojalla AD HD tai ADD.
Masennusta, kun itse varmaan huomasi että ei pärjää sen takia vaikka on ihan fiksu. Vein psykologille. Siellä käsiteltiin asioita niin lapsen kuin vanhempien. Siellä oli puhetta, että tuo on sitä persoonaa ja ominaispiirre. Nuo oireet kuitenkin iän mukaa vähenevät.
Katson netistä tiedot ADHD yhdistys. Ole sinne yhteydessä siellä on vertaistukea.
Veisin myös lääkärille ja psykologille, kun kerran on vain pelimaailmassa ja masentunut. Vanhemmillekin oli oppitunteja. Julkisella puolella.
Hae apua. Sinulla on maailman hienoin lapsi. Ole ylpeä vanhempi. Lapsesi kyllä aistii sen, miten asennoidut häneen.
Me täällä kotona puhuttiin pojan kanssa siitä ominaispiirteistä joo, miten hän on ainutlaatuinen ja hieno. Hänellä on omat haasteensa. Hänellä on omat vahvuutensa. Ihan niin kuin meillä kaikilla. Sitäpaitsi jokaisesta löytyy jossain määrin AD HD tai AD ominaisuuksia.
Sinä olet ainutlaatuinen vanhempi ja sinulla on ainutlaatuinen lapsi. Teillä on hieno mahdollisuus kehittyä. Ole avoin. Kehitä teidän suhdettanne. Se kantaa pitkälle.
Olet hyvä vanhempi. Just niinkuin olet.
Se että haet apua ei ole heikkouden osoitus. Se on vahvuutta. Käytä mahdollisuuksia. Älä itse sido käsiäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse hävetä, ihmisille voi kertoa että add. n takia ei pysty harrastamaan ja saa helposti kavereita, se lisää muiden ihm tietoutta aiheesta, jolloin heidän on helpompi suhtaantua muihin saman diagnoosin omaaviin lapsiin. Aina lapsi ei ole sellainen kun on kuvitellut, mutta häpeään ei silti ole syytä.
Mun lapsella on add-tutkimukset kesken. On 18v. Kaikki jää kesken, mitään ei saa aikaiseksi. Kyllä mua ahdistaa kun kavereiden jopa 13v hakee innolla kesätöitä ja oma ei kykene nousemaan sängystä muuta kuin keskiyöllä. Unirytmi ollut pienestä asti sekaisin, joten peruskoulu meni hyvin takkuisesti. Joitain tutkimuksia on tehty ja masennus pois suljettu. Nyt alettiin sitten ihmettelemään miksei ole tutkittu adhd/add:tä aikaisemmin vaikka ollaan rampattu vuosia kaikenmaailman tukitoimissa.
Kyllä mua äitinä vaivaa, missä meni pieleen. Ja on myös muita lapsia, jotka ihan normaaleita. Tuo yksi vain kuin teflonia. Mistään ei saa kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin ap:n häpeän tunteet. Olen itsekin joutunut tuntemaan itseni huonoksi äidiksi päiväkotiajoista lähtien, kun lapsen piirteet on haluttu nähdä kasvatuksen ja kotiolojen aiheuttamana. Oma lapseni oli jo teini, kun minut alettiin ottaa todesta. Vieläkään ei olla sillä tasolla, että lääkitys olisi kunnossa ja jotain nepsyapua arjessa. Lukio on ajoittain hermoja raastavaa, mutta ehkä tästä vielä joskus selvitään. Omalle lapselle toivoisi aina parasta.
Moni nentti eli tavis vaikuttaa tyhmältä add: n silmin.
Ei ole oikeasti mitään hävettävää ❤
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ap:n häpeän tunteet. Olen itsekin joutunut tuntemaan itseni huonoksi äidiksi päiväkotiajoista lähtien, kun lapsen piirteet on haluttu nähdä kasvatuksen ja kotiolojen aiheuttamana. Oma lapseni oli jo teini, kun minut alettiin ottaa todesta. Vieläkään ei olla sillä tasolla, että lääkitys olisi kunnossa ja jotain nepsyapua arjessa. Lukio on ajoittain hermoja raastavaa, mutta ehkä tästä vielä joskus selvitään. Omalle lapselle toivoisi aina parasta.
Hyvä että tunnistat häpeän tunteet itseäsi kohtaan, etkä lasta. Suurin osa erityislasten vanhemmista häpeää ja katuu nimenomaan sitä lastaan. Näillä on valtava ero.
Minun ongelmani nähdään yhä vanhempieni aiheuttamina, vaikka diagnoosi mullakin ADD, jota psykiatri itse asiassa ei suostunut mulle kertomaan. Kannassa lukee "F98.8 Muu lapsuusiässä alkanut toiminta- ja tunnehäiriö". Mitään tukea en ole saanut, kaikki tieto tästä häiriöstä on itse pitänyt hankkia.
On kyllä aihetta häpeään. AP rukka tuntee tuskaa koska tietää ettei koskaan voi viedä vammaisuuden runtelemaa lastaan ihmisten ilmoille, eikä tuntea vanhemman ylpeyttä onnistuvasta lapsestaan.
Nyt kyllä kirjoittajalla on kirjainyhdistelmät sekaisin.