Mitä teet, jos lapsesi salailee asioita?

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen, että liittyykö salailu nimenomaan ruokaan, vai onko laajempi ilmiö?

Ettei olisi mikään syömishäiriön alku kyseessä.

On laajempi ilmiö, kerroin tuolla ylempänä yhden esimerkin, että lapsi salaili rikkinäisiä kenkiään, vaikka ne hiersivät jalkaa pahasti. En löydä yhteistä nimittäjää näille salailuille.

Anna salata tai ajatteletko vain itse että "salailee". Ehkä hän haluaa syödä omassa rauhassa sipsinsä ja limun. Miksipä siitä jutella erikseen.

Onhan se nyt kohteliasta syödä ne herkut omssa huoneessa kuin muiden silmien alla. Mä ainakin aina söin herkkuni omassa huoneessa, omassa rauhassa, enkä edes tajunnut, että niistä olisi pitänyt kertoa äidille.

Mitään raportointia ei kukaan meillä odota. Jotain sellaista tavallista välimuotoa raportointivelvollisuuden ja tietoisen salailun välillä :)

Itse salailin vanhemmiltani asioita, kun välit olivat jo 10 v alkaen etäiset.

Esim. Söin herkkuja salaa, joita olin ostanut. Jotain reagoimista se oli perheen tilanteeseen. Riitoja ja arvaamatonta käytössä lapsuuden perheessä.

Nykyinen alakoululainen erityislapseni on oman rahan käytön suhteen salaileva toisinaan. Ottaa rahaa mukaan kouluun ja ostaa karkkia koulun jälkeen. Silloin tällöin sitä tapahtuu. Kylllä siitä keskustellsan kun näin käy. Esim. Riski bussista myöhästymseen.

En hahmota, miksi haluat puuttua tytön elämään.

Hän on teini-ikäinen eikä enää ymmärtämätön lapsi.

Isä ja roskapussi -teksti vaikutti omituiselta. Onko isällä tai sinulla syömishäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen, että liittyykö salailu nimenomaan ruokaan, vai onko laajempi ilmiö?

Ettei olisi mikään syömishäiriön alku kyseessä.

On laajempi ilmiö, kerroin tuolla ylempänä yhden esimerkin, että lapsi salaili rikkinäisiä kenkiään, vaikka ne hiersivät jalkaa pahasti. En löydä yhteistä nimittäjää näille salailuille.

Voisiko syynä olla se, että hän on kuullut, että ei ole rahaa ja siksi salaa sen, että on uusien kenkien tarpeessa.

Tai jos vanhempi on stressaantunut ja lapsi ei halua nostaa asiaa esille kun tietää, että vanhempi stressaantuu entisestään.

Oletko ap jotenkin huolissasi, että et tiedä, mitä tytön elämässä tapahtuu?

Minusta tämä esimerkki saa jotenkin järkyttävät mittasuhteet, että pidät herkkujen syömistä omassa huoneessa sellaisena, että siitä olisi pitänyt kertoa. Entäs jos sinä ostaisit kauppareissulla suklaapatukan, koska tekee mieli ja söisit sen vaikka itseksesi sen jälkeen, kun olet tehnyt kotitöitä keittiössä. Pitäisikö sinunkin silloin selittää lapsellesi, että söit suklaapatukan mitään siitä kertomatta? Ja että muuten tyttösi pitäisi ajatella, että et halua olla enää avoin ja luotettava vanhempi.

Mutta siis vakavasti ottaen, tyttösi kasvaa ja ehkä koet, että teiltä puuttuu nyt joku yhteys, tyttö ei kerrokaan koko ajan, mitä tekee. Vaikka se olisi jotain harmitonta. Mutta et pääse puusta pitemmälle sillä, että syytät häntä salailusta tai suhtaudut tuollaisiin sipsinsyömisiinkin niin. Teidän välinne vain etääntyvät. Yritä keskittyä enemmin niihin asioihin, jotka tuovat välillenne yhteyden.

Ehkä lapsi on huomannu et jos ei kerro kellekkää et hällä on jotain hyvää, sitä ei tarvi jakaa.

Itse hyvin pienenä jo huomasin tämän ja pidin jopa viikkokarkit piilossa. Aina oli harakoita vailla maistiaista,vaikka kui muilla oli omat. Ja sit sai huudot jossei antanu toiselle.

Vierailija kirjoitti:

En hahmota, miksi haluat puuttua tytön elämään.

Hän on teini-ikäinen eikä enää ymmärtämätön lapsi.

Isä ja roskapussi -teksti vaikutti omituiselta. Onko isällä tai sinulla syömishäiriö?

Ei ole syömishäiriötä kummallakaan :D Roskapussi-tilanne oli kyllä omituinen. Olisin itsekin katsonut, että mikä kassi tuossa lojuu, jos olisin käynyt roskiksella.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen, että liittyykö salailu nimenomaan ruokaan, vai onko laajempi ilmiö?

Ettei olisi mikään syömishäiriön alku kyseessä.

On laajempi ilmiö, kerroin tuolla ylempänä yhden esimerkin, että lapsi salaili rikkinäisiä kenkiään, vaikka ne hiersivät jalkaa pahasti. En löydä yhteistä nimittäjää näille salailuille.

Voisiko syynä olla se, että hän on kuullut, että ei ole rahaa ja siksi salaa sen, että on uusien kenkien tarpeessa.

Tai jos vanhempi on stressaantunut ja lapsi ei halua nostaa asiaa esille kun tietää, että vanhempi stressaantuu entisestään.

Rahapulasta ei kyse. Olen kyllä laiska käymään kaupoilla (ja niin on tyttö itsekin), eli ehkä ei vaan huvittanut lähteä kenkäkauppaan tai vaivata mua asialla.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsi on huomannu et jos ei kerro kellekkää et hällä on jotain hyvää, sitä ei tarvi jakaa.

Itse hyvin pienenä jo huomasin tämän ja pidin jopa viikkokarkit piilossa. Aina oli harakoita vailla maistiaista,vaikka kui muilla oli omat. Ja sit sai huudot jossei antanu toiselle.

Pyydän kyllä maistiaisia :D Mutta en suutu tai valita, jos en niitä saa. Muut ei meillä pyytelekään.

Vierailija kirjoitti:

En hahmota, miksi haluat puuttua tytön elämään.

Hän on teini-ikäinen eikä enää ymmärtämätön lapsi.

Isä ja roskapussi -teksti vaikutti omituiselta. Onko isällä tai sinulla syömishäiriö?

Mietin samaa. Mahdollisesti kyse on vanhemmista eikä lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kannattaisin suoraan puhumista. Sellaiseen normaaliin tapaan, olitko ostanut eilen sipsejä? Mitä makua? Oliko hyviä? Ikään kuin et tajuaisi salailua. Sitten jos menee paniikkiin, niin ihmettele miksi pyytää anteeksi ja miksi koki, että ihan tavallinen asia pitää salata.

Tämä palsta on täynnä sairaita ihmisiä jotka antavat sairaita neuvoja.

Jos lähtee keskustelemaan jonkun kanssa tuollainen strategia mielessä, niin että on suunnitellut keskustelun jo valmiiksi ja se on vain teatteria jossa hämää ja esittää että "ikään kuin ei tajuaisi" ja on valmiina "ihmettelemään miksi pyytää anteeksi"... niin tuohan ei ole keskustelemista vaan tuo on silkka esitys. Keinotekoista, teatteria, manipulointia, väkivaltaa. Noin tehdään politiikassa, bisneksessä, vakoiltaessa, vihollisten kanssa. Jos elämäsi on kuin vakoojaelokuvaa missä jokainen ympärilläsi oleva ihminen on potentiaalinen vihollinen niin kyllä, keskustele aina noin, manipuloi aina kaikkia.

Mutta jos elät normaalia elämää jossa perheenjäsenesi aidosti ovat sinulle läheisiä niin ei, älä harrasta heidän kohdallaan manipulointiesityksiä. Tuo ei ole yhtä kuin "suoraan puhumista" sellaiseen "normaaliin tapaan". Tuo ei ole aito läheinen välittävä ihmissuhde.

Jos et ymmärrä eroa vihollisen ja läheisen välillä, jos et ymmärrä eroa manipuloinnin ja luonnollisen vilpittömän rehellisen aidon keskustelun välillä, niin sinä olet menettänyt otteen todellisuudesta. Sinä olet kadottanut aidot vilpittömät välittävät tunteet, olet kadottanut itsesi. Sinä et elä todellisuudessa, vaan harhoissasi. Sinun "läheiset" ihmissuhteesi ovat harhaa. Sinun perheenjäsenesi eivät ole sinulle aidosti läheisiä jos kohtelet heitä kuin vihollisia. Sinun elämäsi on harhaa.

Et elä todellisuudessa. Täydellisen keinotekoiset ihmiset eivät tiedä, että maailma jossa he elävät on vain heidän omaa kuvitelmaansa.

Voi herttinen sentään...  Jos  se, että suunnittelee etukäteen, miten ottaa jonkun asian puheeksi itselle läheisen ja rakkaan  ihmisen kanssa on vakoiluun ja sodankäyntiin rinnastettavaa manipulointia, niin ehkäpä näin ajattelevan ihmisen elämä pikemminkin on sitä harhaa?

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap jotenkin huolissasi, että et tiedä, mitä tytön elämässä tapahtuu?

Minusta tämä esimerkki saa jotenkin järkyttävät mittasuhteet, että pidät herkkujen syömistä omassa huoneessa sellaisena, että siitä olisi pitänyt kertoa. Entäs jos sinä ostaisit kauppareissulla suklaapatukan, koska tekee mieli ja söisit sen vaikka itseksesi sen jälkeen, kun olet tehnyt kotitöitä keittiössä. Pitäisikö sinunkin silloin selittää lapsellesi, että söit suklaapatukan mitään siitä kertomatta? Ja että muuten tyttösi pitäisi ajatella, että et halua olla enää avoin ja luotettava vanhempi.

Mutta siis vakavasti ottaen, tyttösi kasvaa ja ehkä koet, että teiltä puuttuu nyt joku yhteys, tyttö ei kerrokaan koko ajan, mitä tekee. Vaikka se olisi jotain harmitonta. Mutta et pääse puusta pitemmälle sillä, että syytät häntä salailusta tai suhtaudut tuollaisiin sipsinsyömisiinkin niin. Teidän välinne vain etääntyvät. Yritä keskittyä enemmin niihin asioihin, jotka tuovat välillenne yhteyden.

En ilmeisesti osaa ilmaista itseäni kovin hyvin. Jos ostaisin kauppareissulla suklaapatukan ja söisin sen itsekseni keittiössä, en kokisi tarpeelliseksi selittää asiaa lapselle. Jos lapsi ostaisi suklaapatukan ja söisi sen läksyjen jälkeen keittiössä, ei hänen tarvitsisi myöskään mainita asiasta. Mutta jos ostan suklaapatukan ja piilotan sen autotalliin, josta haen sen yöllä lapsen nukkuessa, niin ei se minusta ihan normaalia olisi.

Hassua on, että yhteys toimii muuten hyvin. Lapsi kertoo päivittäisistä asioistaan, kavereistaan, ihastuksistaan ja koulunkäynnistään hyvin avoimesti ja oma-aloitteisesti. Teemme paljon asioita yhdessä, mutta lapsella on myös paljon "omaa elämää" kodin ulkopuolella eikä näistä kysellä enempää kuin lapsi itse kertoo (haluaa kyllä kertoa paljonkin). Lapsi ei elä mitenkään suojeltua tai rajattua elämää, saa liikkua vapaasti pyörällä ja julkisilla, käydä yökylässä ja kavereiden mökillä, jne, jne. Välit ovat ihan tosi hyvät mielestäni ja lapsi kaikin puolin tyytyväisen ja tasapainoisen oloinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap jotenkin huolissasi, että et tiedä, mitä tytön elämässä tapahtuu?

Minusta tämä esimerkki saa jotenkin järkyttävät mittasuhteet, että pidät herkkujen syömistä omassa huoneessa sellaisena, että siitä olisi pitänyt kertoa. Entäs jos sinä ostaisit kauppareissulla suklaapatukan, koska tekee mieli ja söisit sen vaikka itseksesi sen jälkeen, kun olet tehnyt kotitöitä keittiössä. Pitäisikö sinunkin silloin selittää lapsellesi, että söit suklaapatukan mitään siitä kertomatta? Ja että muuten tyttösi pitäisi ajatella, että et halua olla enää avoin ja luotettava vanhempi.

Mutta siis vakavasti ottaen, tyttösi kasvaa ja ehkä koet, että teiltä puuttuu nyt joku yhteys, tyttö ei kerrokaan koko ajan, mitä tekee. Vaikka se olisi jotain harmitonta. Mutta et pääse puusta pitemmälle sillä, että syytät häntä salailusta tai suhtaudut tuollaisiin sipsinsyömisiinkin niin. Teidän välinne vain etääntyvät. Yritä keskittyä enemmin niihin asioihin, jotka tuovat välillenne yhteyden.

En ilmeisesti osaa ilmaista itseäni kovin hyvin. Jos ostaisin kauppareissulla suklaapatukan ja söisin sen itsekseni keittiössä, en kokisi tarpeelliseksi selittää asiaa lapselle. Jos lapsi ostaisi suklaapatukan ja söisi sen läksyjen jälkeen keittiössä, ei hänen tarvitsisi myöskään mainita asiasta. Mutta jos ostan suklaapatukan ja piilotan sen autotalliin, josta haen sen yöllä lapsen nukkuessa, niin ei se minusta ihan normaalia olisi.

Hassua on, että yhteys toimii muuten hyvin. Lapsi kertoo päivittäisistä asioistaan, kavereistaan, ihastuksistaan ja koulunkäynnistään hyvin avoimesti ja oma-aloitteisesti. Teemme paljon asioita yhdessä, mutta lapsella on myös paljon "omaa elämää" kodin ulkopuolella eikä näistä kysellä enempää kuin lapsi itse kertoo (haluaa kyllä kertoa paljonkin). Lapsi ei elä mitenkään suojeltua tai rajattua elämää, saa liikkua vapaasti pyörällä ja julkisilla, käydä yökylässä ja kavereiden mökillä, jne, jne. Välit ovat ihan tosi hyvät mielestäni ja lapsi kaikin puolin tyytyväisen ja tasapainoisen oloinen.

Höh, piti sanoa, että jos lapsi söisi suklaapatukan läksyjen jälkeen omassa huoneessaan, niin ei tarvitsisi mainita asiasta.