Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Haluatko hyvän miehen? Lue tämä.
01.04.2021 |
Miehen valinta on elämäsi tärkein päätös. Jos siis olet heteronainen, joka haluaa vakituisen parisuhteen. Ketä tahansa kaksilahkeista ei kannata kelpuuttaa, mutta liikkeellä on oltava ajoissa, jos toiveena on perhe. Itsestäänselvyyksiä? Tietysti, mutta siltikään ei mene suurimmalle osalle kaaliin. Hämmästyttävän moni räpistelee epämääräisissä suhteissa, joissa kumpikaan osapuoli ei tule oikeasti kohdatuksi.
Muutama neuvo:
1) Käsittele omat traumasi. Tutki ajattelumallejasi ja sisäistä puhettasi. Opi istumaan täysin hiljaa itseksesi. Jos jotain nousee, anna sen nousta. Älä pelkää, älä torju. Tunne käsittelemättömät tunteesi ja vapauta ne, tiedosta syvällisesti että menneisyyden ei tarvitse olla läsnä nykyhetkessä.
2) Mieti, miksi tietynlaiset miehet herättävät kiinnostuksesi. Mitä yhteistä heissä on? Millaisia tunteita he herättävät? Millaiseksi he saavat sinut tuntemaan itsesi? Mitä toivot saavasi heiltä?
3) Millainen mies on kiinnostunut elämästä, jollaisen sinä haluaisit? Mitä ominaisuuksia tällaisella miehellä olisi? Mihin hän haluaisi käyttää aikaansa?Mitä hän toivoisi naiselta kumppanina? Älä niputa miehiä yhteen, ota heidät ihmisyksilöinä.
4) Kun olet käsitellyt traumasi tai ainakin saanut jo muutaman hyvän oivalluksen, aloita jokainen päivä puhtaalta pöydältä, sydän avoinna.
Bonus: älä kuuntele liikaa ystäviesi neuvoja.
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Lukeminen loppui tähän lauseeseen: "Miehen valinta on elämäsi tärkein päätös."
Millä vuosisadalla elät?
Tätä minäkin ihmettelin. Oman elämäni tärkein päätös oli uskaltautua unelma-alalle, vaikka siinä onnistuminen saati taloudellinen puoli on todella epävarmaa. Ja toinen tärkein päätös oli hankkia lapsia. Puolison valinta oli toki tärkeää, mutta en sanoisi sitä elämän tärkeimmäksi päätökseksi. Ja onhan se aina peruttavissa, jos muuttaa mielensä, toisin kuin vaikka lasten hankinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä traumat?
Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?
Jne jne jne.
Kaikki ikävät tapahtumat EIVÄT aiheuta traumoja. On paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään traumoja.
Itse olen sitä mieltä, että pullamössössä kasvaneet ihmiset ovat usein kaikkein huonoimpia kumppaneita. Heillä on usein vähän empatiakykyä. Elämänkokemus ja vastoinkäymiset tuovat perspektiiviä elämään. Esim. sen sijaan, että kysytään, että kiusattiinko sinua, pitäisi kysyä, olitko sinä kiusaaja? Ihmiset ovat niin erilaisia keskenään ja tarpeet ovat niin erilaisia, että samanlaisissa perheissä syntyy hyvinkin erilaisia ihmisiä. Traumoja syntyy jo pelkästään kahden hyvin erilaisen ihmisen parisuhteessa, vaikka kaikki olisi muuten kunnossa. Erityisesti omasta mielestään vahvat (tunteettomat ja itsekkäät) miehet aiheuttavat toisille traumoja parisuhteissa, erityisesti kilteille ja mukaville naisille.
Aloituksessa on hyvin naisia syyllistävä sovinistinen näkökulma. Jos mies on se, joka aiheuttaa traumoja, pitäisikö miehen hoitaa omaa käytöstään tai olisiko ylipäätään parempi, ettei perheitä perustettaisi tällaisten epäempaattisten miesten kanssa. Miksi miesten ei tarvitsisi lainkaan hoitaa omaa epäkypsyyttään? Juurisyy tässä on, että miehellä ei ole kykyä hyväksyä epätäydellisyyttä. Tämä on kuitenkin sairas piirre ja näin ajatteleva tarvitsee itse terapiaa. Samanlainen curling-ihminen jättää automaattisesti, jos vaimo sairastuu esimerkiksi syöpään, koska empatiakykyä ei ole.
Kommentoin vaan tuota lihavoitua osiota: On kuitenkin paljon välimuotoja pullamössössä kasvaneen ja traumatisoituneen välillä. Esim. itselläni on ollut monen mielestä varmaan todella helppo elämä, mutta ei se silti sitä tarkoita, etteikö olisi ollut mitään vastoinkäymisiä. Eikä se kerro mitään empaattisuuden tasosta. Kyllä pullamössössä kasvanutkin voi olla empaattinen, ja ihmissuhdetaitoja ja parisuhdetaitoja opitaan ihan muulla tavoin kuin käymällä läpi erilaisia traumoja.
Ilmankos ei ole miehiä elämässäni näkynyt. Pitäisi ensin hankkia traumoja, joita pääsisin käsittelemään, jotta löytäisin miehen. Kiitos neuvoista ap. Olisiko sinulla myös hyviä vinkkejä, mistä niitä traumoja voisin saada?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa danoa noista muista neuvoista, mutta kaksi ihan konkreettista (ja myös tutkittua faktaa) neuvoa minullakin on. Olen omien ja lähipiirin pariutumisen perusteella myös havainnut näiden olevan erittäin paikkansapitäviä:
1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.
Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne miehet jotka ovat pitkän ja sitoutuneen parisuhteen kannalta parhaita (eli parisuhde- ja perhekeskeisiä) yleensä rakastuvat ja lähtevät parisuhteeseen jo nuorena, koska se on se asia mitä he elämältä haluavat. (Eikä esim. Biletys ja sekoilu) He myös sitoutuvat ja pysyvät näissä suhteissaan sekä panostavat niihin, joten he ovat sitten poissa markkinoilta. Kun ikä lähestyy kolmeakymppiä, niin alkaa vapailla miesmarkkinoilla olla jäljellä enimmäkseen jännämiehiä tai muuten onnellisen parisuhteen kannalta ongelmaisia.
2. Älä ota liian komeaa ja haluttua miestä, varsinkaan jos tämä on ekstrovertti. Tämäkin on todeksi havaittu, että ne liian hyvännäköiset ja menevät miehet pettävät paljon helpommin ja herkemmin myös vaihtavat vaimon uuteen. Ei tietenkään tarvitse ottaa omaan silmään rumaa tai epäviehättävää miestä, mutta se on vaan niin, että jos mies näyttää ja vaikuttaa kuin elokuvatähdeltä ja myös juoksee vaikka baareissa ja bileissä sen mukaan, niin kyllä niitä naisia pyörii hänen ympärillään vaikka olisi varattukin. Mahdollisuuksia ja houkutuksia parisuhteen rikkomiseen on siis paljon enemmän. Komeakin mies on hyvä, jos on rauhallinen introvertti eikä biletys niin kiinnosta. Varmin valinta on normiviehättävä mies, joka viehättää omaa silmää mutta ei ole kuitenkaan mikään naismagneetti.
Onko jotain olennaista eroa siinä, että komea ekstrovertti pettää, koska hänellä on siihen mahdollisuus, verrattuna siihen, että vähemmän komea tai introvertti ei petä siksi, etä hänellä ei ole siihen mahdollisuutta? Tai mikä näiden kahden olennainen ero on, miksi se vähemmän komea ja introvertti olisi parempi vaihtoehto, jos hänen ns. uskollisuutensa johtuu vain siitä, ettei hän saa muita? Ilmeisesti haluaisi kuitenkin?
Vierailija kirjoitti:
En osaa danoa noista muista neuvoista, mutta kaksi ihan konkreettista (ja myös tutkittua faktaa) neuvoa minullakin on. Olen omien ja lähipiirin pariutumisen perusteella myös havainnut näiden olevan erittäin paikkansapitäviä:
1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.
Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne miehet jotka ovat pitkän ja sitoutuneen parisuhteen kannalta parhaita (eli parisuhde- ja perhekeskeisiä) yleensä rakastuvat ja lähtevät parisuhteeseen jo nuorena, koska se on se asia mitä he elämältä haluavat. (Eikä esim. Biletys ja sekoilu) He myös sitoutuvat ja pysyvät näissä suhteissaan sekä panostavat niihin, joten he ovat sitten poissa markkinoilta. Kun ikä lähestyy kolmeakymppiä, niin alkaa vapailla miesmarkkinoilla olla jäljellä enimmäkseen jännämiehiä tai muuten onnellisen parisuhteen kannalta ongelmaisia.
2. Älä ota liian komeaa ja haluttua miestä, varsinkaan jos tämä on ekstrovertti. Tämäkin on todeksi havaittu, että ne liian hyvännäköiset ja menevät miehet pettävät paljon helpommin ja herkemmin myös vaihtavat vaimon uuteen. Ei tietenkään tarvitse ottaa omaan silmään rumaa tai epäviehättävää miestä, mutta se on vaan niin, että jos mies näyttää ja vaikuttaa kuin elokuvatähdeltä ja myös juoksee vaikka baareissa ja bileissä sen mukaan, niin kyllä niitä naisia pyörii hänen ympärillään vaikka olisi varattukin. Mahdollisuuksia ja houkutuksia parisuhteen rikkomiseen on siis paljon enemmän. Komeakin mies on hyvä, jos on rauhallinen introvertti eikä biletys niin kiinnosta. Varmin valinta on normiviehättävä mies, joka viehättää omaa silmää mutta ei ole kuitenkaan mikään naismagneetti.
Mihin perustuu oletus, että parikymppisenä alkanut suhde kestää pisimpään? Ja mitä tarkoittaa, että pitää olla "aikaisin liikenteessä"? Yleensä ihmisten seksuaalisuus herää teini-iässä ja siitä alkaen sitä kiinnostusta romanttisessa mielessä alkaa olla - aika harva herää kiinnostumaan vastakkaisesta sukupuolesta (jos heteroista kyse) vasta yli 25-vuotiaana. Ja eihän kumppani ole kuin kukkamulta, joka vaan käydään hakemassa jostain "ajoissa". Jos ei löydä ketään sopivaa tai ei saa vastakaikua omalle kiinnostukselleen, niin millä lailla sitä voi olla "ajoissa liikenteessä" ja vaikka pariutua jonkun kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä traumat?
Oliko isäsi alkoholisti? Väkivaltainen äitiäsi kohtaan fyysisesti tai henkisesti? Koitko vanhempiesi eron? Oliko perheessänne lämpöä, hyväksyttiinkö sinut sellaisena kuin olet? Kärsikö joku perheessänne mielenterveysongelmista? Tunsitko olevasi toivottu ja rakastettu? Saiko perheessänne näyttää myös negatiivisia tunteita? Onko joku joskus pettänyt luottamuksesi? Kiusattiinko sinua koulussa? Oliko sinulla hyviä ystäviä? Koitko usein häpeää? Surua? Katkeruutta? Vähäteltiinkö sinua? Miten teini-ikäsi sujui, saitko äidiltäsi tukea naiseksi kasvamisessa? Ahdisteltiiko sinua seksuaalisesti? Oliko perheessänne taloudellisia vaikeuksia? Olivatko vanhempasi läsnä? Kärsikö joku lähipiirissäsi riippuvuuksista? Oliko perheessänne tai suvussanne asioita, joista ei saanut puhua? Miten vanhempasi puhuivat muista ihmisistä? Arvostiko isäsi äitiäsi, oliko heidän suhteensa tasa-arvoinen ja rakastava? Millaista hoivaa sait vauvana ja pikkulapsena?
Jne jne jne.
Kaikki ikävät tapahtumat EIVÄT aiheuta traumoja. On paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään traumoja.
Traumoja, tai sisäistä puhetta, ajattelumalleja, käyttäytymismalleja tms. Voisin väittää, että jokaisella ihmisellä on menneisyyden tapahtumien aiheuttamaa painolastia, joka vaikuttaa vielä nykyhetkessä.
Se on silti eri asia kuin trauma! On PALJON ihmisiä, joilla ei ole mitään traumoja!
Väitän edelleen, että aivan jokaisella ihmisellä on traumoja, tunnelukkoja tms., jotka vaikuttavat haitallisesti ja joista vapautumalla elämä olisi parempaa ja esim. hyvän kumppanin löytäminen helpompaa. Kun tarpeeksi syvältä kaivaa, kuonaa kyllä löytyy.
Mutta sitten tullaan resilienssiin, ei kaikilla ole yksinkertaisesti työkaluja menneisyyden haamujen hoitamiseen.
Moni sosiaalinen ihminen luulee, että kaikillahan on joku kenen kanssa jutella arjen haasteista ja ihmettelevät, miksi joku piehtaroi menneisyydessä. No, juuri siitä syystä, ettei niitä itsestä välittäviä ihmisiä ole ollut vanhemmat mukaan lukien.
Meni ohi aiheen, mutta aivan sama.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten vaikka on traumoja, ei ne täysin ajan kanssa hälvene. Ja vaikka on traumoja, niitä pystyy järkevä itse hoitamaan parisuhteessakin toista rasittamatta.
Tärkeintä on valita kumppani, jonka kanssa on luonteva olla, kunnioittaa toista ja puhua asioista.
Miksi pitää haluta hyvä mies? Haluan erinomaisen miehen, joka osaa hoitaa itse itseään.
Hieno asenne 👍🌞
Varsinkin tuo viimeinen lause 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmankos ei ole miehiä elämässäni näkynyt. Pitäisi ensin hankkia traumoja, joita pääsisin käsittelemään, jotta löytäisin miehen. Kiitos neuvoista ap. Olisiko sinulla myös hyviä vinkkejä, mistä niitä traumoja voisin saada?
Hankkimalla miehen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi "hyvä" mies huolisi jonkin traumaattisen naisen? Kyllä "hyvä" mies tarvitsee "hyvän" naisen ja päinvastoin.
Kaikilla on oma painolastinsa, joillakin enemmän, joillakin vähemmän. Kukaan ei ole täydellinen, vaikka varsinaisia traumoja ei olisikaan. Musta samat vinkit toimis erittäin hyvin miehillekin.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten vaikka on traumoja, ei ne täysin ajan kanssa hälvene. Ja vaikka on traumoja, niitä pystyy järkevä itse hoitamaan parisuhteessakin toista rasittamatta.
Tärkeintä on valita kumppani, jonka kanssa on luonteva olla, kunnioittaa toista ja puhua asioista.
Miksi pitää haluta hyvä mies? Haluan erinomaisen miehen, joka osaa hoitaa itse itseään.
Hieno asenne 👍🌞
Varsinkin tuo viimeinen lause 😊
Olkaapa sitten itsekin niitä erinomaisia.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on pitkiä suhteita suomalaisten naisten kanssa takana. Koulutukseni on DI, minulla on ura ja raha-asiat kunnossa, vapaa-ajalla sporttailen, matkustelen ja mökkeilen. Normimeinikiä siis.
Neljä vuotta avoliitossa kauppatieteen tohtorin kanssa, 3 vuotta avoliitossa englannin fil.maist. kanssa, 3 vuotta avoliitossa DI:n kanssa, 14 vuotta insinöörin kanssa. Myös lyhyempiä suhteita suominaisien kanssa. Valitettavasti kaikki osoittautuivat enemmän tai vähemmän luonteeltaan häiriintyneiksi.
Sen jälkeen olen seurustellut kahden venäläisen naisen kanssa, joista toisen kanssa olen edelleen. Hän on töissä kaupassa. Jostakin syystä venäläiset naiset ovat hyvin tasapainoisia, osaavat nauttia elämästä ja he tietävät mitä haluavat elämältä. Heidän kanssaan on mukava olla ja heidän seurassaan tuntee olevansa eri tavalla arvostettu. He haluavat heitä kohdeltavan kuin prinsessaa mutta sen tekee mielellään ja luonnostaan, koska he antavat sen ihanalla tavalla rakkautena takaisin. En tiedä miksi he ovat niin erilaisia. Luulen, että kaikki tämä tasa-arvohömpötys on pilannut suomalaisen naisen. Heistä saa hyviä työntekijöitä ja kenties hyviä ystäviä. Mutta hyvää rakastajatarta heistä ei tunnu saavan. Ainakaan minä en saanut. Luovutin jo monta vuotta sitten.
Mutta samaahan sanoo monet naiset suomalaisten ja ulkomaalaisten miesten eroavaisuuksista. Ehkä se erilaisuus sitten viehättää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on pitkiä suhteita suomalaisten naisten kanssa takana. Koulutukseni on DI, minulla on ura ja raha-asiat kunnossa, vapaa-ajalla sporttailen, matkustelen ja mökkeilen. Normimeinikiä siis.
Neljä vuotta avoliitossa kauppatieteen tohtorin kanssa, 3 vuotta avoliitossa englannin fil.maist. kanssa, 3 vuotta avoliitossa DI:n kanssa, 14 vuotta insinöörin kanssa. Myös lyhyempiä suhteita suominaisien kanssa. Valitettavasti kaikki osoittautuivat enemmän tai vähemmän luonteeltaan häiriintyneiksi.
Sen jälkeen olen seurustellut kahden venäläisen naisen kanssa, joista toisen kanssa olen edelleen. Hän on töissä kaupassa. Jostakin syystä venäläiset naiset ovat hyvin tasapainoisia, osaavat nauttia elämästä ja he tietävät mitä haluavat elämältä. Heidän kanssaan on mukava olla ja heidän seurassaan tuntee olevansa eri tavalla arvostettu. He haluavat heitä kohdeltavan kuin prinsessaa mutta sen tekee mielellään ja luonnostaan, koska he antavat sen ihanalla tavalla rakkautena takaisin. En tiedä miksi he ovat niin erilaisia. Luulen, että kaikki tämä tasa-arvohömpötys on pilannut suomalaisen naisen. Heistä saa hyviä työntekijöitä ja kenties hyviä ystäviä. Mutta hyvää rakastajatarta heistä ei tunnu saavan. Ainakaan minä en saanut. Luovutin jo monta vuotta sitten.
Voisiko olla niin että vika olikin siinä että sinä jotenkin kuvittelit suomalaisten naisten kanssa että heitä ei tarvitsisi kohdella niin että he kokevat olevansa rakastettuja? Kyllä minusta jokainen suomalainenkin nainen on antanut minulle runsain mitoin rakkautta takaisin kun häntä on kohdellut samalla tavalla suurella rakkaudella ja hellyydellä.
Ehkä jotkut miehet heräävät siihen miten naista kannattaa kohdella vasta sitten kun veirellä on sellainen nainen jonka kanssa asioita ei ota jotenkin itsestäänselvyytenä vaan joutuu miettimään asioita. Ulkomaalainen nainen saa nämä miehet ajattelemaan ja se on se pointti, ei ulkomaalaisten erinomaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi "hyvä" mies huolisi jonkin traumaattisen naisen? Kyllä "hyvä" mies tarvitsee "hyvän" naisen ja päinvastoin.
Kukaan ei ole yhtä kuin traumansa. Kaikista traumoista voi vapautua.
Miehen tehtävä ei ole olla toisten miesten tai naisten tekojen terapeutti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.
Olen aika lailla eri mieltä. 18-25 -vuotiaissa miehissä on paljon keskenkasvuisia, jotka eivät osaa käyttäytyä, ottaa vastuuta teoistaan tai tunne itseään kunnolla. Moni on kavereiden vietävissä ja ne parisuhteeseen hinkuvat haluavat monesti sitä vain siksi, että saa seksiä ja että tosimiehellä kuuluu olla nainen. Toisaalta ne hyvät ja kypsät miehet varmasti ovat kysyttyjä tuossa iässä ja heidän parisuhteensa todennäköisesti kestävätkin pitkään.
Kaipaisin myös linkkiä tutkimukseen ja tilastoihin siitä, että juuri tuon ikäisenä solmitut parisuhteet ja avioliitot kestävät pisimpään. Pakko vielä vääntää rautalangasta, että pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin HYVÄ parisuhde. Moni nuorella iällä jonkun kanssa yksiin mennyt ja perheen perustanut kipuilee kolmekymppisenä negatiiviseen suuntaan muuttuneen kumppaninsa ja olemattoman itsetuntemuksensa kanssa. 18-vuotias on eri ihminen kuin 28-vuotias, saati 38-vuotias. Jotkut pariskunnat toki onnistuvat kasvamaan suhteellisen samaa tahtia ja täten parisuhdekin pysyy onnellisena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille varhain solmituille parisuhteille kävisi näin. Ero on ikävä kyllä aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.
Aika sekstistinen kannanotto. Luuletko, että ne nuoret naiset ovat jotenkin kovin paljon kypsempiä tuon ikäisenä? Inhottavan alentuva suhtautuminen nuoriin miehiin.
Lisäksi yhdessä kasvetaan koko elämä. Kyllä jokaisessa elämänkaaren vaiheessa 10 v näkyy yleensä jollain tavalla ihmisessä. Vaikka solmisi kypsällä iällä sen suhteen.
Ohis
Jotkut kommentoijat on tainneet ymmärtää trauman vähän väärin. Tässä yhteydessä trauman määritelmä on mikä tahansa asia, rakenne tai tapahtuma, mikä on mennyt yli senhetkisen käsittelykyvyn tapahtumahetkellä, jolloin tilanteeseen liittyvät tunteet on koteloitunut jonnekin mielen perukoille. Tällaisia hetkiä on aivan varmasti jokaisella ihmisellä ollut elämässä, ne säilyvät ihan pikkulapsesta asti, ja ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen miten reagoimme vaikeisiin asioihin nyt. Kun jokin asia triggeröi, eli muistuttaa jollain tapaa tuota vanhaa traumaa, nuo koteloidut tunteet purskahtavat jälleen pinnalle, ja jos trauman kanssa ei ole tehty työtä, se tapahtuu todennäköisesti toisen ihmisen seurassa esim. riitatilanteessa ja näinollen lävähtää sen oman seurustelukumppanin kasvoille, vaikka ei olisi tehnyt mitään väärää, tilanne vain sattumalta muistuttaa sitä vanhaa. Sinulla on vastuu ymmärtää että reaktiosi on peräisin tuosta traumasta, ei henkilöstä jonka kanssa olet tällä hetkellä. Juuri tämä asia on mielestäni avainasemassa parisuhteen konfliktitilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on pitkiä suhteita suomalaisten naisten kanssa takana. Koulutukseni on DI, minulla on ura ja raha-asiat kunnossa, vapaa-ajalla sporttailen, matkustelen ja mökkeilen. Normimeinikiä siis.
Neljä vuotta avoliitossa kauppatieteen tohtorin kanssa, 3 vuotta avoliitossa englannin fil.maist. kanssa, 3 vuotta avoliitossa DI:n kanssa, 14 vuotta insinöörin kanssa. Myös lyhyempiä suhteita suominaisien kanssa. Valitettavasti kaikki osoittautuivat enemmän tai vähemmän luonteeltaan häiriintyneiksi.
Sen jälkeen olen seurustellut kahden venäläisen naisen kanssa, joista toisen kanssa olen edelleen. Hän on töissä kaupassa. Jostakin syystä venäläiset naiset ovat hyvin tasapainoisia, osaavat nauttia elämästä ja he tietävät mitä haluavat elämältä. Heidän kanssaan on mukava olla ja heidän seurassaan tuntee olevansa eri tavalla arvostettu. He haluavat heitä kohdeltavan kuin prinsessaa mutta sen tekee mielellään ja luonnostaan, koska he antavat sen ihanalla tavalla rakkautena takaisin. En tiedä miksi he ovat niin erilaisia. Luulen, että kaikki tämä tasa-arvohömpötys on pilannut suomalaisen naisen. Heistä saa hyviä työntekijöitä ja kenties hyviä ystäviä. Mutta hyvää rakastajatarta heistä ei tunnu saavan. Ainakaan minä en saanut. Luovutin jo monta vuotta sitten.
Voisiko olla niin että vika olikin siinä että sinä jotenkin kuvittelit suomalaisten naisten kanssa että heitä ei tarvitsisi kohdella niin että he kokevat olevansa rakastettuja? Kyllä minusta jokainen suomalainenkin nainen on antanut minulle runsain mitoin rakkautta takaisin kun häntä on kohdellut samalla tavalla suurella rakkaudella ja hellyydellä.
Ehkä jotkut miehet heräävät siihen miten naista kannattaa kohdella vasta sitten kun veirellä on sellainen nainen jonka kanssa asioita ei ota jotenkin itsestäänselvyytenä vaan joutuu miettimään asioita. Ulkomaalainen nainen saa nämä miehet ajattelemaan ja se on se pointti, ei ulkomaalaisten erinomaisuus.
Sain kyllä päinvastaisen kuvan tuosta tekstistä: nimenomaan kaikki tulee luonnollisemmin, ei minkään raskaan työn ja pitkän ajatusprosessin seurauksena.
Ja on tuossa varmaan perää. Mutta tosiaan, kyllä samaa kokee suomalainen nainen ulkomaalaisen miehen kanssa.
Ohis, nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Ole aikaisin liikenteessä. Tämä on ehkä KAIKKEIN TÄRKEIN neuvo, koska raaka totuus on että parhaat parisuhdemiehet viedään nuorina. En kuitenkaan tarkoita mitään alaikäisten suhteita, vaan paras pariutumisikä on 18-25. Tämä on ihan tutkittu ja tilastoitu, että tuon ikäisinä opiskeluaikana sovitut parisuhteet ja avioliitot kestää kaikkein pisimpään.
Olen aika lailla eri mieltä. 18-25 -vuotiaissa miehissä on paljon keskenkasvuisia, jotka eivät osaa käyttäytyä, ottaa vastuuta teoistaan tai tunne itseään kunnolla. Moni on kavereiden vietävissä ja ne parisuhteeseen hinkuvat haluavat monesti sitä vain siksi, että saa seksiä ja että tosimiehellä kuuluu olla nainen. Toisaalta ne hyvät ja kypsät miehet varmasti ovat kysyttyjä tuossa iässä ja heidän parisuhteensa todennäköisesti kestävätkin pitkään.
Kaipaisin myös linkkiä tutkimukseen ja tilastoihin siitä, että juuri tuon ikäisenä solmitut parisuhteet ja avioliitot kestävät pisimpään. Pakko vielä vääntää rautalangasta, että pitkä parisuhde ei ole yhtä kuin HYVÄ parisuhde. Moni nuorella iällä jonkun kanssa yksiin mennyt ja perheen perustanut kipuilee kolmekymppisenä negatiiviseen suuntaan muuttuneen kumppaninsa ja olemattoman itsetuntemuksensa kanssa. 18-vuotias on eri ihminen kuin 28-vuotias, saati 38-vuotias. Jotkut pariskunnat toki onnistuvat kasvamaan suhteellisen samaa tahtia ja täten parisuhdekin pysyy onnellisena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikille varhain solmituille parisuhteille kävisi näin. Ero on ikävä kyllä aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.
Ja ihana, että kakkoskohdassa neuvottiin taas välttelemään komeita miehiä. Itselläni on ikäviä kokemuksia nimenomaan rumista miehistä: mustasukkaisia, katkeria ja pettävät aina, kun siihen tilaisuus aniharvoin tulee. Jos kiva komea mies joskus pettää, siitä silti puuttuu ne jokapäiväistä elämää ankeuttavat katkeruus ja mustasukkaisuus.
Jos lukisit kommenttini kunnolla, niin huomaisit että en kehottanut ketään ottamaan rumaa miestä (jolla varmasti onkin helposti itsetunto-ongelmia ym) vaan ihan tavallisen, normiviehättävän miehen joka on siis vastine perusnätille naiselle. Kehotin ainoastaan välttelemään niitä kaikkein komeimpia ja halutuimpia menomiehiä, jotka tietävät itsekin että naisia olisi tarjolla joka suunnasta (ja siksi heille on vaikeampaa sitoutua vain yhteen). Mutta totta kai sinun täytyy heti väännellä sanomisiani niin, että käsken muka ottamaan ruman ja ilkeän miehen. Huoh.
Kyllähän komea mies yleensä pariutuu kauniin naisen kanssa. Ei perusnätillä naisella ole mitään komeiden miesten buffettia valittavana. Suosittelisitko kauniillekin naisille sitä normiviehättävää miestä, vaikka se helposti johtaa mustasukkaisuuteen ja kyttäykseen miehen puolelta?
Vai olisiko parempi ohje sittenkin, että kannattaa valita luonteeltaan sopiva, ulkonäöllisesti, koulutuksellisesti ja ajatusmaailmaltaan samankaltainen kumppani.
Jos valinnanvaraa on, niin naisen kannattaa valita itseään himpun verran epäviehättävämpi mies. Ei liian, ettei mies mustasukkaisuuttaan ala katkeraksi tai epäileväiseksi ja vaikkapa petä itse ensin ikään kuin etukäteiskostona, vaan vain juuri sen verran, että mies itsekin tajuaa päässeensä yhteen itseään viehättävämmän naisen kanssa, ja näin ollen panostaa parisuhteeseen ihan eri tasolla saadakseen naisensa pidettyä tyytyväisenä ja aloillaan. Kokemusta on ;)
Tai sitten kannattaa opetella vaan tuntemaan itsensä, halunsa ja tarpeensa. Minä olen oppinut, että minä haluan olla suhteessa sen himpun verran rakastuneempi, se jolle on käynyt se parempi mäihä. Ja minä haluan miehen enkä mitään kiitollista puudelia. Toki tälläkin taktiikalla valittu mies pitää naisensa varsin tyytyväisenä ja aloillaan. Miksi ihmeessä vaihtamaan, kun tietää että tässä on se paras johon minulla on mitään saumaa? Ei kai sitä kukaan nyt huonompaan vaihda.
Alue: Aihe vapaa
Jos valinnanvaraa on, niin naisen kannattaa valita itseään himpun verran epäviehättävämpi mies. Ei liian, ettei mies mustasukkaisuuttaan ala katkeraksi tai epäileväiseksi ja vaikkapa petä itse ensin ikään kuin etukäteiskostona, vaan vain juuri sen verran, että mies itsekin tajuaa päässeensä yhteen itseään viehättävämmän naisen kanssa, ja näin ollen panostaa parisuhteeseen ihan eri tasolla saadakseen naisensa pidettyä tyytyväisenä ja aloillaan. Kokemusta on ;)