Kuinka kauan olette kyenneet olemaan yhdessä vain lasten takia?

Onko itsekästä erota vain oman hyvinvoinnin takia?

Nyt suunnilleen 12 vuotta. Tosin ei tää kauheen hyvin ole ”onnistunut”, mutta erota ei oikein voi. Se olis lapsille vielä pahempi.

Vierailija kirjoitti:

Nyt suunnilleen 12 vuotta. Tosin ei tää kauheen hyvin ole ”onnistunut”, mutta erota ei oikein voi. Se olis lapsille vielä pahempi.

Se on pitkä aika...

Kaksi vuotta. Mies ei osallistunut lapsen hoitoon. Ei osallistunut siivoamiseen, ruuan laittoon pyykäykseen, kauppa asiatkin oli tikkusia. Vapaa aikana monta harrastusta. Tulin siihen tulokseen että hän on minulle toinen lapsi passattavaksi. Keskustelu ei auttanut. Ja pariterapiaan ei suostunut. Väsyin ja katkeroiduin. Erosin.

Niin kauan, kun on kyennyt pärjäämään omilla rahoillaan kasvattamaan lapset ja hoitamaan talouden? Siitä se usealla on kiinni, vaikka näin ei saisi sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Onko itsekästä erota vain oman hyvinvoinnin takia?

Kyllä se on itsekästä. Pitää yrittää lasten takia. Lapset kuitenkin haluavat pitää vanhemmat yhdessä. Ei siinä roihuavaa rakkautta tarvitse olla, mutta kunhan arkea eletään. Nykyään liikaa erotaan. Aikuiset haluavat elää ikuista nuoruutta ja uuden rakkauden huumaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko itsekästä erota vain oman hyvinvoinnin takia?

Kyllä se on itsekästä. Pitää yrittää lasten takia. Lapset kuitenkin haluavat pitää vanhemmat yhdessä. Ei siinä roihuavaa rakkautta tarvitse olla, mutta kunhan arkea eletään. Nykyään liikaa erotaan. Aikuiset haluavat elää ikuista nuoruutta ja uuden rakkauden huumaa.

Toisaalta, miksi tuhlata tämä ainoa elämä seksittömyyteen ja läheisyyden puutteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko itsekästä erota vain oman hyvinvoinnin takia?

Kyllä se on itsekästä. Pitää yrittää lasten takia. Lapset kuitenkin haluavat pitää vanhemmat yhdessä. Ei siinä roihuavaa rakkautta tarvitse olla, mutta kunhan arkea eletään. Nykyään liikaa erotaan. Aikuiset haluavat elää ikuista nuoruutta ja uuden rakkauden huumaa.

Jaa, että opetetaan lapsetkin siihen, että on ihan normaalia olla onneton ja katkeroitunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko itsekästä erota vain oman hyvinvoinnin takia?

Kyllä se on itsekästä. Pitää yrittää lasten takia. Lapset kuitenkin haluavat pitää vanhemmat yhdessä. Ei siinä roihuavaa rakkautta tarvitse olla, mutta kunhan arkea eletään. Nykyään liikaa erotaan. Aikuiset haluavat elää ikuista nuoruutta ja uuden rakkauden huumaa.

Ongelma tuntuu olevan se että edelleenkin mennään liian nuorena naimisiin, usein sosiaalisista paineista. Sitten kasvetaan kunnolla henkisesti ajan myötä ja huomataan itselle rehellisenä, että ei tämä toimi. Elääkö avioliitossa vai tosirakkauden kanssa? Kun se rakkaus tulee vasta kun itse on tarpeeksi kypsä.

Mitä tekisit jos tietäisit, että 5 vuoden kuluttua olet kuollut? Siis, että kaikki haaveet mitä haaveilet tekeväsi sitku... Niin ala elämään tänään jo sellaista elämää mistä haaveilet.  Kumpi elämääsi hallitsee pelko vai rakkaus. Vastaus pitää olla rakkaus, jos se on pelko niin olet vääristä syistä liitossasi.

Kolmisen vuotta meni ihan vaan sitkeydellä ja sitä ennenkin oli tehty paljon sitä kuuluisaa työtä. Molemmilla on uudet suhteet nyt (mutta ei yhteenmuuuttoja), lapset voi hyvin, synttärit yms vietetään vanhalla perheellä yhdessä kun ollaan väleissä.

Musta ei ollut viettämään kymmentä vuotta niin et ihan kun en olisi omassa elämässäni ollenkaan, mutta ohhoh, vaikka surua luonnollisesti oli alussa, ei lasten elämä ole pilalle mennyt.

Kun niitä ongelmia on yksin ja uudessakin suhteessa. Lasten takia pitää luopua omista romanttisista haaveiluistaan. Keskittyy muihin asioihin, mitkä tuo iloa. Vaikka puutarhanhoitoon, lukemiseen tms. Lastenkin on hyvä oppia sitoutumista vaikkei nyt jatkuvaa onnellisuuden hekumaa elämä tarjoakaan. Ei ne lapset siitäkään tule onnelliseksi jos vanhempi löytää uuden ja perustaa uusperheen. Yleensä yritetään vakuuttaa itselle ja muille, että lapsille parempi kun erottiin, mutta todellisuudessa ei.

Kun siltä kerran tuntuu niin erotkaa rohkeasti. Sinulla on vain yksi elämä ja voit löytää elämäsi rakkauden. Jos tuota tilannetta on kestänyt jo vuosia niin tuskin lapsenne ovat enää vauvoja.

Minä taas olen kuullut eroperheiden lapsilta lähinnä sitä, että vanhempien ero on tullut suurena helpotuksena. Jos siis suhde on riitaisa.

Vierailija kirjoitti:

Kun siltä kerran tuntuu niin erotkaa rohkeasti. Sinulla on vain yksi elämä ja voit löytää elämäsi rakkauden. Jos tuota tilannetta on kestänyt jo vuosia niin tuskin lapsenne ovat enää vauvoja.

Kun ei niitä elämän rakkauksia niin vaan kävele vastaan. Muutenkin aika lapsellista haaveilla sellaisesta. Mitä jos kääntäisi ajatukset pois itsestä ja ajattelisi, mikä on lapsille paras. Ehkä se ydinperhe, jossa vanhemmat asuvat yhdessä ja elävät ihan tavallista elämää ja vanhenevat yhdessä. Ihan oikeesti alkaa kyllästyttää tämä jatkuva haihattelu, että ”yksi elämä” ja voi löytää elämän rakkauden. Tosiasiassa elämä on aika harmaata kenen tahansa kanssa, jos ajatus onnellisuudesta on toisesta riippuvaista. Lue kirjaa, nauti kauniista luonnosta, hemmottele itseäsi ja aloita vaikka uusi harrastus.

Minä en lapsena muuta toivonutkaan kuin että vanhemmat eroaisi, siinä olisi säästynyt niin äidin kuin lastenkin mielenterveys. Mutta kun ei, kun on pakko olla yhdessä hautaan asti

Tässä joitakin vuosia mennyt, mutta parhaat vuodet on joka tapauksessa nähty. En elättele toiveita että se tästä paranisi "vaihtamalla".

Lasten isälle on ok elää kämppiksinä.

Vartalollani en vaihtokauppaa tee, olen hassu ja uskon romantiikkaan vaikka tulinkin petetyksi.

Molemmat hoitaa kulut, talouden, lapset ja hauskaakin on välillä yhdessä. Vain luottamus ja rakkaus puuttuvat ja nehän ei takaisin kasva kun on kerran ulkopuolinen suhde ne rikkonut.

Ehkä jossain vaiheessa kun koti on tyhjä lähdetään vihdoin eri suuntiin.

Vierailija kirjoitti:

Kun niitä ongelmia on yksin ja uudessakin suhteessa. Lasten takia pitää luopua omista romanttisista haaveiluistaan. Keskittyy muihin asioihin, mitkä tuo iloa. Vaikka puutarhanhoitoon, lukemiseen tms. Lastenkin on hyvä oppia sitoutumista vaikkei nyt jatkuvaa onnellisuuden hekumaa elämä tarjoakaan. Ei ne lapset siitäkään tule onnelliseksi jos vanhempi löytää uuden ja perustaa uusperheen. Yleensä yritetään vakuuttaa itselle ja muille, että lapsille parempi kun erottiin, mutta todellisuudessa ei.

Ei tietenkään ole lapsille välttämättä parempi että erottiin, mutta ei kauheasti huonompikaan. Itse olin ennen todella onneton ja nyt todella onnellinen, ja lasten isäkin on sanonut olevansa nyt tyytyväinen ja elämän olevan rauhallisempaa. Aikuiset elää tätä maailmaa myös, ja uhrauksillakin on rajansa.

Itse haluisin lasten oppivan luottamusta omiin päätöksiinsä. Ja kuule: lasten takia ei tarvitse luopua romanttisista haaveluistaan. Sä voit toki tehdä niin jos haluat, mutta muut elävät tässä maailmassa kuten elävät.

Me olemme olleet nyt lasten vuoksi yhdessä kolmisen vuotta, yhteensä vuosia on takana 11. Kolme vuotta sitten yhdessä totesimme, että emme rakasta toisiamme, kyseessä on lähinnä kasvatuskumppanuus. Minulla on ollut kaksi vuotta puolivirallinen miesystävä/suhde, miehellä ollut kaksi lyhyehköä suhdetta tänä aikana.

Eihän tämäkään terve toimintamalli ole, mutta emme riitele juuri koskaan. Jollei tilanne oleellisesti muutu niin eroamme oikeasti kun nuorempi menee kouluun, on nyt viisi.

Vierailija kirjoitti:

Kolmisen vuotta meni ihan vaan sitkeydellä ja sitä ennenkin oli tehty paljon sitä kuuluisaa työtä. Molemmilla on uudet suhteet nyt (mutta ei yhteenmuuuttoja), lapset voi hyvin, synttärit yms vietetään vanhalla perheellä yhdessä kun ollaan väleissä.

Musta ei ollut viettämään kymmentä vuotta niin et ihan kun en olisi omassa elämässäni ollenkaan, mutta ohhoh, vaikka surua luonnollisesti oli alussa, ei lasten elämä ole pilalle mennyt.

Kuulostaa hyvältä ratkaisulta