Aloin perehtymään narsismiin ja nyt olen yksin

Minulla on ollut aika monta narsistista ystävää. En kuitenkaan halunnut hankkiutua heistä eroon, koska pelkäsin yksinäisyyttä. Vuodesta toiseen olen sietänyt sitä kiukuttelua, mustamaalaamista ja piikittelyä, välillä hienovaraista, toisinaan suorasukaista.

Jäljelle jäi onneksi yksi ystävä. En ollut nähnyt tätä kaveria pitkään aikaa ja minun aloitteestani tapasimme kiinalaisen ruuan merkeissä. Tuosta tulikin tapa ja kävimme usein yhdessä syömässä. Pikku hiljaa kun tutustuimme toisiimme uudestaan (kyllähän sitä unohtuu yhtä sun toista kun ei pitkään aikaan näe), aloimme tottumaan toistemme seuraan ja sen myötä huomasin, että tämä kaverini alkoi harrastaa samanlaista vähättelyä ja ilkeilyä kuin ne entisetkin kaverit harrastivat. Ilmeisesti tämä kaverini oli saanut päähänsä (en tiedä mistä) että minua pitää rangaista. Hän kutsui minut synttäreilleen, joissa oli muutamia hänen ystäviään. En tuntenut bileistä ketään. Tämä kaverini ei puhunut kertaakaan minulle koko juhlien aikana. Tai no, kyllä hän tervehti minua kun saavuin ja sama juttu hyvästellessä, mutta siinä välissä hän vältteli minua selvästikin. Ilmeisti hän kutsui minun juhliinsa jotta saisi nöyryyttää minua.

Tuon tapauksen jälkeen katkaisin välit häneenkin. Nyt minulla ei enää ole ystäviä lainkaan. On minulla ollut aikoinaan semmoisiakin ystäviä, jotka ovat kunnioittaneet minua, mutta en tiedä heistä enää juurikaan. Ovat luultavasti muuttaneet pois kaupungista. Ilmeisesti olen sen tyyppinen ihminen joka vetää puoleensa narsisteja. Olen nuorena ollut hieman ylikiltti, semmoisethan ovat narsistien unelmaystäviä. Olen kyllä äärimmäisen yksinäinen ja se on raskasta, mutta en kadu lainkaan sitä että olen katkaissut välit niin moneen ihmiseen. Siitäkin pystyn päättelemään ratkaisujen olleen oikeita, että pystyn kunnioittamaan itseäni enemmän. En ole enää kenenkään kynnysmatto. On vaikeaa rakastaa itseään jos antaa muiden käyttää itseään hyväkseen.

Ja sekin on varmaa, että enää en halua näitä riidankylväjiä enää lähellenikään. En vaikka vaihtoehtona olisi ikuinen yksinäisyys.