Vaikka et sitä ehkä muista, niin sikainfluenssan aikanakin reilut 10 vuotta sitten käytettiin Suomessa maskeja!
18.8.2009
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/68210/Turun+koulut+saavat+hengity…
"Turun koulut saavat hengityssuojaimet"
"Turun kouluissa pyritään hidastamaan sikainfluenssan leviämistä hengityssuojaimilla. Ensimmäiset suojaimet ovat jo perillä, ja kaikkiin kouluihin niitä jaetaan tänään tiistaina. Lisäksi käytössä on hygieniaohjeistus.
Suojain otetaan käyttöön, kun lapsi saa ensimmäiset flunssaoireet. Näin pyritään estämään pisaratartunnat, kun lapsi alkaa yskiä ja aivastella."
"Sikainfluenssa leviää jo vuorokautta ennen ensimmäisten oireiden ilmaantumista. Kun lapsi saa ensimmäiset influenssaoireet, hän on ehtinyt tartuttamaan tautia jo vuorokauden. Ymmärrän kyllä, että kaikkialla hengityssuojaimia ei koeta tarpeellisiksi."
Niin! Ei tässä olla ensimmäistä kertaa maskien kanssa tekemisissä Suomessakaan!
Kommentit (27)
Maskeja on käytetty jo 1800-luvulla, samoin sata vuotta sitten, kun oli espanjantauti ja 50-luvulla kun oli polioepidemia ja tosiaan vuonna 2010. Ja monella työpaikalla esim. ravintola ja elintarv.alalla maskeja on käytetty flunssien yms. aikana.
Käsittääkseni leipomossa käytetään päivittäin maskeja jo vuosikymmenien ajan.
Jotenkin ihmettelen, miten maskien käyttö nähdään jotenkin uutena juttuna, vaikka monessa työssä niitä on käytetty aina, jo vuosikymmeniä.
Lähde: 12.5.2009 Mtv3
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/stm-sikainfluenssa-voi-levita-laaja…
Ja kyllä, minä jouduin käyttämään maskia v. 2009 töissä.
Jännä, olin ja olen Helsingissä terveydenhuollossa töissä enkä kyllä muista maskeja. En siis sano että ei missään ollut, mutta ei kyllä omissa ympyröissäni käytetty.
Ihan pikkuisen eri asia tämä Sars 2 kuin sikainfluenssa.
En muista maskeja. Sen sijaan muistan loputtoman pelottelun teholle joutumisesta, kun raskaana olevana piti sitten ottaa rokotus. Se olikin mukava vauva-aika se, kun kuunteli narkolepsia-kertomuksia.
Sen jälkeen THL on ollut mulle samanarvoisessa asemassa kuin vessapaperi.
Ei meidän suunnalla Keski-Suomessa ole kyllä pidetty mitään maskeja oli flunssaa tai mitä tahansa viimeseen pariin kymmeneen vuoteen
Vierailija kirjoitti:
Sen jälkeen THL on ollut mulle samanarvoisessa asemassa kuin vessapaperi.
Tämä on kyllä hiukan moniselitteinen analogia, ainakin koronahamstrausaikana :D
Ihme juttuja. Ei käytetty. Ja lintuinfluenssaakin jotkut pelkäsi hulluna. Eikä maskeja käytetty. Noita pelkäilijöitä on ollut aina. Eikä pelkääminen influenssoja ole lopettanut.
Vierailija kirjoitti:
Lähde: 12.5.2009 Mtv3
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/stm-sikainfluenssa-voi-levita-laaja…
Ja kyllä, minä jouduin käyttämään maskia v. 2009 töissä.
Ja minä en. Otettiin hoitohenkilökunta kiltisti piikki. Koko vuonna en käyttänyt ainuttakaan maskia. Yksikään potilaista ei sairastanut sikainfluenssaa. Kotona minulla kyllä oli koko perhe kyseisessä taudissa. Kävin töissä normaalisti ja äitini oli hoitamassa heitä kolmisen viikkoa.
En muista nähneeni kenellekään maskia. Olin silloin opiskelija, eikä sikainfluenssa näkynyt arjessani mitenkään. Otin piikin ja thats it.
Vierailija kirjoitti:
Ihan pikkuisen eri asia tämä Sars 2 kuin sikainfluenssa.
Korona on huomattavasti lievempi joten todellakaan ei voi verrata.
No ei todellakaan käytetty. Nuorena persaukisena miehenä jouduin päivittäin käyttämään Pääkaupunkiseudun julkista liikennettä ja yhden ainoaa maskia ei ollut missään, eikä yhden ainoaa kehotusta käyttää maskia ollut missään.
Sen muistan, kun kehotettiin olla tulematta sairaalaan, jos ei ole välttämätön pakko, ne olivat täynnä.
En minä vain nähnyt yhtään vaikka olin aktiivinen teini ja menin milloin missäkin. Jätin silloin rokotteenkin ottamatta eikä tarvinnut valintaa sen kauemmin edes pohtia.
Vierailija kirjoitti:
Ihan pikkuisen eri asia tämä Sars 2 kuin sikainfluenssa.
Niin on. Sikainfluenssa oli paljon vaarallisempi.
ValoPallo kirjoitti:
Ihme juttuja. Ei käytetty. Ja lintuinfluenssaakin jotkut pelkäsi hulluna. Eikä maskeja käytetty. Noita pelkäilijöitä on ollut aina. Eikä pelkääminen influenssoja ole lopettanut.
Ai luoja, palautit juuri muiston mieleeni siitä kun äiti pelotteli meidät lapset pahanpäiväisesti itkemällä suoraa huutoa miten kuolemme kaikki lintuinfluenssaan :D
En muista maskeja, mutta muistan sen, että yhtäkkiä joka paikka alkoi haista käsidesille, mikä alkoi lopulta ällöttää. Onkohan nykyään jotenkin kehittyneemmät käsidesit vai oonkohan vaan turtunut, kun ei tunnu niin kamalalle.
Ei käytetty. Ainoa paikka missä käytettiin oli terveyskeskusten sikainfluenssatestaukset ja vastaanotot.