Teini valehtelee ja manipuloi!
Mitä tehdä kun teinin elämään on hiipinyt huonoja asioita. On näpistänyt (onneksi jäi heti kiinni ja pystyttiin puuttumaan heti), äikkä mennyt huonompaan suuntaan ja siksi sovittu, että lukee kirjoja. Numeron lasku ei ole iso juttu ja voidaan tukea, mutta teini ei ota vastuuta äikän numeron laskusta, vaan aina selittelee sen johtuvan hänestä riippumattomista tekijöistä. Jatkuvasti inttää ja vaatii lähes aina jonkun selityksen ja perustelun miksi jotain pitää tehdä ...päivästä ja vuodesta toiseen, oli sitten kyseessä sängyn petaus tai roskien vienti. Ehkä eniten huolestuttaa se, että valehtelee ja selittää tilanteet itselleen ja muille tilanteet muuksi. Eli jos on sovittu siitä, että lukisi kirjaa sen jälkeen kun on valmistellut kouluhommat, niin lähtee minulle huutamaan ettei lue. Hän kääntää asiat ihan muuksi ja selittää asiat ihan muuksi toiselle vanhemmalle kirkkain silmin!Väittää vaikka, että en ole antanut hänen valmistautua kouluhommiin vaan pakottanut koko illan lukemaan eikä hän ole kieltäytynyt lukemasta. Kääntää asiat laelleen ja toivoo, että se lukuaika menee siihen, että selvitellään kuka sanoi ja mitä ja se toinen vanhempi sitten lähtee minua läksyttää, että ei tarvitse pakottaa lukemaan kirjaa koko iltaa kun teini niin väittää minun sanoneen vaan saa tehdä ensin koulujuttuja. Tilanne ihan uskomaton. Yhtäkkiä minä olen mukamassa estänyt kouluhommat ja teini ei ole kieltäytynyt lukemasta. Teini vaatii aina läpikäyntiä ja haluaa joka kerta, ettähänen selitys asiasta kuullaan oli kyse roskien viennistä tai siitä mitä tämän asian suhteen tapahtui. Kun sanon, että näihin asioihin ei käy nyt selitykset että tekee ne koulujutut ja lukee tai roskat viedään sovitusti, niin sitten syyllistää minua siitä, että häntä ei ikinä kuunnella eikä hänen kantaans. Tässä kannassa sitten vain keskittyi siihen kuinka minä estänyt muka hänen kouluhommansa ja kuinka hän ei ole väittänyt , että ei aio lukea. . Asia sinällään pieni ja mitätön, mutta se käyttötapa ja valehtelulla manipulointi on huolestuttavaa. Valehdellut on ennenkin monesti asioista, mutta ei näin räikeästi manipuloidakseen tilanteita.
Eli miten saada teini ottamaan vastuuta, lopettamaan selittelyn , hoitamaan sovitut asiat ja varsinkin lopettavan valehtelulla manipuloinnin.
Kommentit (75)
[/quote]
Kyllä kysymys on nimen omaan sängyn petaamisesta, mikäli omalle reviirille tullaan päsmäröimään ilman erittäin validia syytä. Ei oman lapsen kanssa voi lähteä ihmettelemään omaa syyllisyyttään. Pitää kyetä olemaan aikuinen, ja vanhempi sille lapselle.[/quote]
Ap vastaa eli ei ole kysymys sängyn petaamisesta :D. Laittakaa nyt siihen tilalle vaikka "kotityö". Ei tarvitse liittyä mitenkään hänen huoneeseensa. Se nyt oli esimerkki.
Valehtelu, manipulointi, vänkääminen, inttäminen, perusteluiden vaatiminen 1000 ja 100 kertaa samoihin asioihin on se ongelma. Ei sängyn petaus tai hänen oma huone. Joka tapauksessa tässä on vedettävä yhtä linjaa vanhempina -ei ole muuta vaihtoehtoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuri ja läppäri pois siksi aikaa, kun kouluhommat on tehty. Teini ei pysty keskittymään, jos puhelin on samassa huoneessa. Se on kuin huumetta.
Etäkoulussa ne kouluhommat tehdään läppärillä...
Usein myös ihan normikoulussakin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kysymys on nimen omaan sängyn petaamisesta, mikäli omalle reviirille tullaan päsmäröimään ilman erittäin validia syytä. Ei oman lapsen kanssa voi lähteä ihmettelemään omaa syyllisyyttään. Pitää kyetä olemaan aikuinen, ja vanhempi sille lapselle.
Ap vastaa eli ei ole kysymys sängyn petaamisesta :D. Laittakaa nyt siihen tilalle vaikka "kotityö". Ei tarvitse liittyä mitenkään hänen huoneeseensa. Se nyt oli esimerkki.
Valehtelu, manipulointi, vänkääminen, inttäminen, perusteluiden vaatiminen 1000 ja 100 kertaa samoihin asioihin on se ongelma. Ei sängyn petaus tai hänen oma huone. Joka tapauksessa tässä on vedettävä yhtä linjaa vanhempina -ei ole muuta vaihtoehtoa.
Ap keksii mielivaltaisia sääntöjä ja aiheuttaa kapinan itse.
Sillä on katsos eroa mihin kohtaan käydään teiniä kiinni. Eli on väliä onko joku yhteisten tilojen siivoaminen vai oman huoneen sängyn petaaminen. Sillä ON väliä katsos.
Tottakai voidaan nyt unohtaa tuo petaaminen, mikäli olet valmis lopettamaan itse teinin oman tilan kontrolloinnin.
Ap poistuu tässä vaiheessa kun keskustelu lähtee raiteiltaan. Kiitos myös muutamista asiallisista kommenteista. Muutama muu voi jatkaa kinastelua petaamisesta tai oman huoneen siivoamisesta jos kokevat sen mielekkääksi.
Miksi teini "On tottunut isovanhempien hemmotteluun ja saamaan kaiken haluamansa."? "Siihen ollaan jouduttu puuttumaan."
Missä ja miten isovanhemmat hemmottelevat lasta ja keneltä lapsi saa kaiken haluamansa? Onko lapsi usein isovanhemmilla kylässä? Miksi lapsi edes tapaa isovanhempiaan korona-aikana? Kokoontumisia, perheen ulkopuolisia kontakteja, vieraita ja kyläilyjä pitää nyt välttää!
Miten olette tähän asiaan puuttuneet? Äitinä puuttuisin äkkiä peliin, jos isovanhemmat kävelisivät ylitsemme ja kumoaisivat kasvatusperiaatteemme! Onko kyseessä äidin vai isän vanhemmat? Veikkaisin anoppia ja appiukkoa!
Vierailija kirjoitti:
Särähtää pahasti tämä: "On tottunut isovanhempien hemmotteluun ja saamaan kaiken haluamansa". Missä? Mummoloissako? Nyt Teidän on korkea ottaa nämä kaiken sallivat ja kotikasvatuksen pilaavat isovanhemmat vakavaan puhutteluun! Miksi isovanhemmat eivät kunnioita ja noudata perheenne sääntöjä ja rajoja?
Isovanhempien itsekäs, rajaton ja salliva käytös pahentaa lapsen teini-ikää ja kapinointia vanhempia kohtaan. Teinisi käyttää hyväksi isovanhempia kuin uhma-ikäinen lapsi. Kun äiti ja isä ei anna ja salli lapselle sitä ja tätä, niin isoäiti ja isoisä antaa ja sallii. Tämä on erittäin kurjaa ja röyhkeää käytöstä isovanhemmilta ja maan kaivamista lapsen äidin ja isän jalkojen alta!
Tapaako lapsi isovanhempiaan koronanpandemiankin aikana? Jos tapaa, niin miksi? Vanhempana voitte kieltää tapaamiset vedoten koronaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusteletko minullekin, että miksi se sänky pitää pedata?
Nainen kohta 43-v
Saivartelua. Pyydätkö perusteluja edelleen myös sille, miksi roskat pitää viedä tai vaikkapa miksi vuodevaatteet pitää pestä. Aikuisenayksin asuessa voit elää vaikka kuin navetassa.
Sanoin teininä vanhemmilleni, että jos huoneeni siivo häiritsee, niin ovi kiinni... ei näy enää muualle.
Teillä tuntuu oikeasti olevan isompiakin ongelmia kuin sängyn petaus ja roskien vieminen. Silti tartut niihin.
Tiedätkö mitä teinillesi oikeasti kuuluu? Kertooko hän sinulle omista ongelmistaan? Kavereistaan?Kyllä on muuten hyvät välit, kertoo päivästään ja kavereistaan. Velvoitteista, säännöistä ja vastuusta haluaa luistaa. On tottunut isovanhempien hemmotteluun ja saamaan kaiken haluamansa. Siihen ollaan jouduttu puuttumaan. Eli täytyy nähdä myös välillä vaivaa, että saa haluamansa.
Minun äitiäni ei koulunkäyntini kiinnostanut.
Ihan itse luin..koska ymmärsin että on vähän pakko, jos
meinaan elämässä pärjätä.
Lisäksi rakastin lukemista.
Se oli tapa paeta kauheaa todellisuutta jossa elin.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitiäni ei koulunkäyntini kiinnostanut.
Ihan itse luin..koska ymmärsin että on vähän pakko, jos
meinaan elämässä pärjätä.
Lisäksi rakastin lukemista.
Se oli tapa paeta kauheaa todellisuutta jossa elin.
Peruskoulun ohessa sain kesäisin
istuttaa perunaa
hoitaa sikalaa
kerätä marjoja
kuullostaa ihanalta ..
todellisuus: 8 tunnin työpäiviä 14 vuotiaana ilman palkkaa
jos valitti, sai turpaansa
ei pakopaikkaa
joskus karkasin uimaan
Mene pois..täällä keskustellaan normaalin teinin kasvattamisesta..
Ap teethän nuorelle ravitsevan iltapalan?
Esim minitacot cuacamolella ja salsalla?
Jälkkäriksi popcornia
Lahjo teini-.
Sano saat 20 eur/luettu kirja
Muuta rahaa ET anna
Tai 10 eur /kuunneltu kirja
Vierailija kirjoitti:
Perusteletko minullekin, että miksi se sänky pitää pedata?
Nainen kohta 43-v
Jotta sänky ei pölyynny. Lisäksi etenkin teineillä saattaa olla tapana makoilla siinä sängyllä ja niillä samoilla housuilla istutaan ties missä.
Mutta teinin kanssa kannattaa valita taistelunsa, joten en aina huomauta jos teini on jättänyt sängyn petaamatta. Usein jo aamulla petaa sen. Se vie aikaa max 1min.
Eri asia jos on erillinen makuuhuone.
Tässä mitataan vanhempien välinen parisuhde. Osaatteko löytää yhteisen sävelen teinin kanssa elämiseen? Mitkä ovat teidän perheen säännöt, mitkä ovat kompromissinne voidaksenne elää riittävän hyvää elämää yhdessä?
Katseet voi kääntää teiniin sitten, kun tiedätte, mitä yhdessä häneltä haluatte vaatia tai odottaa ja mitä asioita haluatte katsoa läpi sormien.
up