Miettikää vielä, haluatteko lapsia!

en ole kovin korkealta pudonnut, vaikka hoidoilla olenkin lapseni saanut. Olen väsynyt, mutta silti onnellinen äiti. Voihan olla että minulla oli realistisemmat käsitykset perhe-elämästä.

Saatte keinoja lasten rauhoittamiseen ja siihen, miten selviätte lasten temppuiluista.

Kolmatta kuumeilen vimmalla, mutta järkisyistä olen päättänyt odotella että opinnot on saatettu loppuun. Mies olisi valmis uuteen vauvaan vaikka heti, vaikka nuorin on vasta 1 v. Kertokaa lisää useamman lapsen kanssa elämisen nurjista puolista, meillä kun eletään kahden pienen kanssa juuri niin seesteistä ja auvoista aikaa, että vauvakuumettakin pukkaa!



AP:lle tsemppiä! Toivottavasti saat itsesi kuntoon ja pääset nauttimaan perheestäsi.

Toki monet asiat eivät muutu: parisuhde ei enää yhdestä lisälapsesta hätkähdä, ruokaa on silti tehtävä, pyykkiä nyt on muutenkin paljon. Mutta se aika ei meinaa riittää.... siis se että ehtisi huomioida kaikkia jotenkin tasapuolisesti. No meillä se johtuu ihan siitäkin että miehellä on joskus tosi paljon töitä ja vastaan lapsista paljon YKSIN. Silloin kun mies on paljon kotona niin on paljon helpompaa kaikin puolin ja ehdimme tehdäkin kaikenlaista.



Mutta parisuhde? Mitä se on? Kelle kolme lasta hoitoon? Joskus toki onnistuu mutta ei usein. Iltaisin yritämme vähän jutella asioista. Siihen se jää. No kaikki aikanaan.

uudentulokkaan itsestään selvyytenä, eivät muista aikaa kun toista ei vielä ollut. Kolmestavuodesta eteenpäin menee hyvin, ja kymmen vuotiaat rakastaa vauvoja ylikaiken. Vaikka minä ne olen synnyttänyt ni vauvat ovat meillä kaikille, ja ne markkinoidaan jälkikasvulle suurena onnena, että on saatu meille lisää lapsia. Kahden lapsen kanssa on jo perhe valmiina, ja uudet tulokkaat syntyy tuttuihin rutiineihin, ja niistä ei kyllä sen ihmeemmin ole vaivaa, ja lapset puuhaavat kaikkea mahdollista yhdessä, ja meillä ei olla turhan tarkkoja minkään suhteen, kaikki ajat joustaa. Tämä on helppoa sanoa, kun olen kotiäiti, eikä tarvitse tehdä 2 työpäivää, töissä, ja kotona. Välillä työssä olleena, ja hyvällä palkalla vielä, huomasin että rahalla ei voi ostaa mitään, mikä ylittäisi sen että saa olla kotona, ja pyörittää huushollia, ja tavallaan leikkiä kotia, nautin elämästäni hurjan paljon.

Meillä tosin lapset tulivat ilman hoitoja ja en ole joutunut vielä turvautumaan masennuslääkkeisiin.

Pieniä lapsiparkoja jotka vanhemmikseen saa tommosia. Minä en ikinä, en neverever pystyis myöntämään että kadun sitä että olen saanu lapsia. Vaikka heitä on jo 3. Hoidoilla saatuja. Villejä poikia. Rakkaita mussukoitani <3 Pahalta tuntuu ajatella, että on oikeasti jossain lapsia, joiden äiti katuu heidän syntymäänsä. :´(

niin älkää vastailko tällaisiin ketjuihin. Luuletteko, että ap:n mieli tulee hyväksi noista " säälin lapsiasi, itse olen täydellinen" -kommenteista.

Jos kerran olette niin mahtavia ihmisiä, niin opetelkaa pitämään turpanne tukossa niissä tilanteissa, joissa teillä ei ole mitään rakentavaa sanottavaa.

Ärsyttäviä moukkia!

Melkein joka kirjoituksessa JOKU järkevä pointti...



Kyllä, aikuinen voi tehdä paljon ohjatakseen lapsia toimimaan oikein. Vaikka kuinka temperamenttisia olisivat. Se vain vaatii hieman ajatusta ja vaivannäköä.



Kyllä, kaikki sisarukset tappelevat joskus vaikka mitä aikuiset tekis. Se on normaalia. Itse olisin ainaki huolissaan jos ei lapseni joskus tappelis...



Ei, en halua moittia ap:tä huonoksi tms äidiksi, haluan vain tuoda esille asioita mitä ei masennuksessa välttämättä huomaa.



Ei, en väitä ettei pienten lasten kanssa välillä väsyis.



Kyllä, parisuhde varmasti kärsii siitä ettei ole aikaa sitä hoitaa. Mutta yleensä sekin on vain järjestelykysymys. Esim MLL:lla on lastenhoitajia, jotka ei ole kauhean kalliita. Sillä keinolla mm voi sitä aikaa järjestää.



Muttaei, en mitenkään voi ymmärtää että yksikään vanhempi, oli sitten isä tai äiti, katuu lapsiaan. Oli sitten luomuvauvoja tai lääketieteen auttamia.



Kyllä, olen sitä mieltä että kaikkien masennuksesta kärsivien pitäisi hankkia apua. Se on sekä vanhempien että lasten etu.



Kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä että itsestä se kaikki lähtee. Jos odottaa kaiken olevan helppoa ja yksinkertaista, tipahtaa varmasti korkealta ja se sattuu. En vain tiedä millä ihmeellä sitä lapsiperheen arkea sais kuvailtua niin hyvin ettei uusille vanhemmille yllätyksiä tulis. Mutta paljon on asenteissa korjaamisen varaa...

Vierailija:

Pieniä lapsiparkoja jotka vanhemmikseen saa tommosia. Minä en ikinä, en neverever pystyis myöntämään että kadun sitä että olen saanu lapsia. (

aattele, että voit oikeasti olla sitä mieltä, mutta et voi vaan myöntää... on sekin aika kamalaa, ja varmasti heijastuu kersoihin.

Luulen että aika monella hedelmöityshoidetulla on katumuksen tunteita, ja sitten ne hukutetaan ylihuolehtivaisuuteen tai muuhun. sekin on tosi surullista, etä väen väksiin yritetään niitä biologisia lapsia tehdä, ja sitten kun käy ilmi etei se ollutkaan se onni ja autuus mitä luuli, niin yritetään entistä enemmän uskotella itselleen että tää on just sitä mitä halusin jne jne..

Freud (vaikken just siitä häiskästä niin pasljoa perusta) sanoi että tuo just on epäilyttävää että sitten ylihuolehditaan vastareaktiona sille ettei oikeesti välitetä :(

Vierailija:

Viisi- ja kolmevuotiaat lapset tappelevat, pienempi tuhoaa koko ajan paikkoja... Aloitin syödä masennuslääkkeitä, eivät ole vielä tehonneet. Mies joutuu päivätyönsä ohella kantamaan liikaakin huolta käytännön asioistamme, minä kun en jaksa.

Hedelmöityshoidot auttoivat meitä pääsemään lapsettomuudesta. Mutta millä hinnalla!! Tällä hetkellä haluan antaa hirtehisen neuvon lapsettomille: miettikää uudelleen. Hormonihoidoista ei tiedä, mitä kaikkea ne aiheuttavat, minulla ainakin synnytyksenjälkeinen masennus on pahempi niiden vuoksi, psykiatrini sanoi.

Ennen lapsia avioliittomme kukoisti, nyt olemme välillä puhuneet erostakin. Molempien vanhempiin välit ovat huonot, anoppia en halua edes tavata, kun hänellä on aina jotain pahaa sanottavana lapsenhoidostamme. Ystävät ovat vähentyneet.

Ne iki-ihaniksi mainostetut lapsiperheen juhlat, ristiäiset ja muut eivät ainakaan meille ole mitään auvoa tuoneet, päinvastoin. Riesa ne ovat, lukuunottamatta muutamaa poikkeusta.

En tiedä ketään, joka olis ryssinyt asiat niinkuin Sinä.

Ei meillä mitään paikkoja tuhota. Kasvatusneuvolaan vaan, jos ei omat konstit riitä.



Asennekysymys. Ajattele kaikkia niitä ihania aikuisia ihmisiä, joita olet tavannut. Nyt mieti lapsiasi, heistäkin kasvaa yhtenä päivänä aikuisia, nopeammin kuin huomaatkaan. Mieti, miten heidät kasvatat, että heistä tulee niitä todella ihastuttavia aikuisia. Me ollaan kaikki oltu lapsia joskus.



Lapset eivät ole este millekään, korkeintaan hidaste. Sinä opetat heitä yhtä paljon kuin he sinua. Ota elämä heidän kanssaan seikkailuna. Voit tehdä yhä ihan samoja asioita kuin ennenkin, elämässäsi vain on yksi ulottuvuus enemmän: vanhemmuus.



Elämä on kaunista. Elä. Lasten kanssa. Te olette perhe.

Ja enempään ei ole minulla resursseja. Ei ikinä! Rakastan liikaan omaa aikaa ja elämää.



Olen monesti miettinyt, että yksi lapsi olisi ollut paras vaihtoehto minulle. No, nyt heitä on kaksi. Ja ihania ovat molemmat. Mutta enempää en hanki.



Onneksi meillä ei ole sisarusriitoja tms. juurikaan, kun ikäeroa on ja ovat eri sukupuolta. Isompi suhtautuu pienempään hyvin suojelevasti.



Elämä on ihan kivaa, enimmäkseen.

Vierailija:

Todella ärsyttävää ruikutusta. Kuinka kauan luulet miehesi jaksavan katsella naamaasi, kun makaat sohvalla vittuuntuneena päivästä toiseen?

Jokaisen äidin ja isän pitäisi ymmärtää, että jokainen on oman onnensa seppä. Perheen tyytyväisyys lähtee siitä, että jokainen sen jäsen huolehtii itse omasta onnellisuudesta ja jaksamisestaan. Jokaisen menestyvän yrityksen salaisuus löytyy yksilötasolta.

Hanki harrastus, töitä tai lähde opiskelemaan. Hanki uusia ystäviä.

Kun saat oman elämäsi tasapainoon, olet onnellisempi ja se heijastuu koko perheeseen. Ehkä lapsesikin olisivat onnellisempia jos heillä olisi jaksava ja onnellinen äiti?

Vierailija:

Nykyään kaikki rahat menevät lapsiin ja heidän vaatteisiin ja varusteisiin sekä tietysti ihan siihenkin että kun on kolme lasta niin pitää olla isompi asunto ja parempi auto ettei heti tiellekään jää...

Ei niihin lapsiin hirveesti rahaa alussa mene mutta sitten alkaakin mennä. Erityisesti jos on kaksoset ja vielä ekat lapset.

Hoitoihin ei meillä kyllä paljon rahaa mnenyt kun kävimme julkisella puolella.

Joskus vaan tekisi mieli sanoa lapsettomille, että nauttikaa nyt vielä elämästä kunnolla kun siihen pystytte. Ikävä sanoa näin, mutta harvoin mä nykyään elämästä nautin. Lapset vain vievät niin paljon aikaa meiltä.

Yksi lapsi olisi mulle ollut riittävä määrä. Vaan sen tajuan vasta nyt:((.

17

Ja nyt sen tuloksen huomaa... Ihan ymmärrettävää sinänsä, mutta ap:n tulisi ymmärtää että vika ei ole lapsissa, vaan vanhemmissa.





t: neljättä kuumeileva, lapsiaan yli kaiken rakastava.

Karmea tilanne kaikille! Tähän ketjuun kommentoivien pitäisi kuitenkin ymmärtää, että ap ei ole terve, sairaus puhuu nyt, ei itse ihminen. Ei masennuslääkkeitä terveet syö. Jos on joskus tuntenut jonkun masennuksesta kärsivän, tietää tämän.



Psyykkisesti terve ihminen nauttii lapsistaan, vaikka raskasta onkin. Kyllä meilläkin on välillä todella raskasta, mutta silti lapsemme ovat parasta, mitä meille on tapahtunut.



Toivottavsti lääkkeet vaikuttavat pian. Kun ap tervehtyy, tilanne on jo aivan erilainen. Valoa!

Perhe on yhteisyritys, aikuiset pomoina ja esimerkkeinä.

Hoida itseäsi. Ala etsiä hyviä puolia, onnistumisia, ilon aiheita.

Kutsu ihmisiä kylään, samassa elämänvaiheessa olevien tapaaminen helpottaa aina kummasti.

Heillä ei varmastikaan ole koskaan ollut elämässään vaikeaa? Heillä on varmasti myös unelmamies, joka tekee perheen eteen vähintään yhtä paljon kuin äiti. Tajuatteko, että monella ei näin hyvin ole? Myös taloudellinen tilanne vaikuttaa, kuin myös äidin luonne. Eivätkä kaikki ole tyytyväisiä nysväämään jotain kotosalla neljän seinän sisällä.



Ja älkää ottako näitä kirjoituksia niin vakavasti. Itsekin olen yksi täällä kirjoittelijoista. Minulla on kolme lasta ja kaksi on hoidoilla saatuja. En minä lapsiani oikeasti koskaan kadu, joskus vain voi harmittaa kun oikeasti sitä eleli joissain ruusunpunaisissa kuvitelmissa mitä tulee tähän lapsiperheen arkeen. VAIKKA sitä oli ihan lähipiirissäkin nähnyt niin ei sitä oikeasti tajunnut. VAIKKA äitini kyllä aina on kertonut että elämä muuttuu kun saa lapsia.



Ehkä odotukset ovat monesti niin korkealla kun niitä lapsia saa hoidoilla? Sitten niistä lapsista on PAKKO nauttia joka sekunti ja kun ei nauti niin saa omantunnontuskia.



Niin ja eihän nyt lapsista saisi sanoa, että he tuottavat vanhemmilleen paljon kuluja! Miksi ei? Totuushan sekin vain on. Ei lapsilisä kata yhtään mitään. Lapsivähennykset nyt ainakin pitäisi tuoda verotukseen takaisin. En yhtään ihmettelekään etteivät naiset halua hankkia yhtä tai kahta lasta enempää.

Ei lapsettomat ymmärrä (eivätkä mitenkään voikaan ymmärtää!) mitä lapsiperheen elämä on. Tottakai jokainen sen haluaa itse kokea ja siihen kaikilla onkin oikeus. Ja kaikillehan se lapsien syntyminen ja kasvattaminen ei ole niin vaikeaa kuin esim. ap:lle (en tahdo nyt morkata, tarkoitan vaan että kaikille ei tule masennusta jne. )