Uskotko siihen että on olemassa erilaisia, eri näköisiä ja eri kokoisia koiria?
Jos uskot niin mikä sitten estää sinua uskomasta evoluutioon? Jos ihminen pystyy jalostamalla luomaan erilaisia koiria niin mikä sitten estäisi eliöiden luonnollisen sopeutumisen elinympäristöön ja mukautumisem ekologisiin lokeroihin? Ei mikään. Avainsana on vaurioituminen. Pieniä variaatioita tapahtuu jatkuvasti, suurin osa niistä on huommattomia muutoksi, mutta kun variaatioita alkaa kertymään sukupolvi sukupolven jälkeen runsaasti niin myös erot esivamhempiin ja serkkuihim alkaa näkyä. Myöskin tietyt ominaisuudet ovat tietyissä olosuhteissa paremmat kuin toiset, esimerkiksi osa koivukiitäjistä on alunperin valkoisia pystyäkseen naamioitumaan koivun tuohikuvioon, mutta kaupunkiympäristöön sopeutuneet koivukiitäjät ovat vaihtaneet sukupolvien jälkeen suojavärityksensä tumman harmaaseen. Koivukiitäjän sopeutumisem ja vaurioitumisen noputeen on vaikuttanut se että kiitäjä tuottaa erittäin tihein välein useita jälkeläisä. Evoluutio on siis asia joka on myös silmin nähtävissä eikä vain tieteellisesti todistettavissa. Entä sitte ku ne koirarodut? Koirien jalostamisessa on kyse keinotekoisesta ohjatuista mikroevoluutiosta jossa siis evoluutiosta tuttuja mekanismeja käytetään hyväksikäyttö luomansa erilaisia, eri näköisiä ja eri kokoisia koiria.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Up
Miksi? Mitä tässä on keskusteltavaa? Ap on kopioinut tekstinsä jostain biologian oppikirjasta. Lisännyt pari kirjoitusvirhettä ettei se näyttäisi ihan samalta.
Ap kirjoitti:
esimerkiksi osa koivukiitäjistä on alunperin valkoisia pystyäkseen naamioitumaan koivun tuohikuvioon, mutta kaupunkiympäristöön sopeutuneet koivukiitäjät ovat vaihtaneet sukupolvien jälkeen suojavärityksensä tumman harmaaseen
Ja nykyisin takaisin koivunjäkälän väriseksi, koska kaupunkien ilmanlaatu on parantunut. Olet ajastasi jäljessä.
En usko koska soyence on todistanut ettei rotuja ole olemassa.
Rasismia väittää että on rotuja. Kaikki koirat ovat samanlaisia. Ajatelkaa nyt edes kerrankin koirien tunteita!!!
Up