Roskisten penkojat taloyhtiöissä
Tämä on nyt jo toinen taloyhtiö, jossa asun ja joku tekee tätä. Edellisellä kerralla roskia viedessä naapuri oli siellä joskus pyörimässä ja kommentoi muille tutkimiaan roskia.
Nyt kuitenkin kävi niin, että päätin heittää vanhoja papereita pois. Siellä oli muutamia terveysjuttuja ja vanhoja laskuja. Papereissa sotu, puh nro, osoite kaikki. Toki revin paperit, mutten mitenkään älyttömän huolellisesti, koska ajattelin että eihän kukaan täyspäinen tosissaan niitä pengo. Heitin pussin lähes tyhjään roska-astiaan. Kävin sitten seuraavana aamuna viemässä pahvi- ja muoviroskia, joiden sekaan oli eksynyt sekajätettä. Laatikkoon nakatessa huomasin, että edellisenä iltana viemäni pussi oli kadonnut. Tsekkasin myös viereisen laatikon eikä ollut sielläkään. Siis mitä ihmettä?
Kommentit (110)
Onko edes ihan laillista tonkia lukollista roskakatosta ja viedä sieltä tavaraa? Eikö ne kuulu jätefirmalle.
Vierailija kirjoitti:
Minä en pengo vakoillakseni, vaan siksi, että ihmiset heittävät hyvää, jopa arvokkasta tavaraa roskikseen. Olen pelastanut mm. Arabian aivan ehjiä ja hyväkuntoisia astioita.
No siinä pussissa ei kyllä ollut mitään muuta kuin revittyä roskaa. Kyllä on voinut ihan nähdä ja tunnustella ettei siellä ole mitään arvotavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en pengo vakoillakseni, vaan siksi, että ihmiset heittävät hyvää, jopa arvokkasta tavaraa roskikseen. Olen pelastanut mm. Arabian aivan ehjiä ja hyväkuntoisia astioita.
Roskiksen penkoja on kuin nainen, joka sanoo että hänellä on valinnavaraa miehistä. Valinnanvaraa on siitä mitä kukaan muu ei halua ja pitää kaatopaikkatavarana:D
Taloyhtiössä pitää varautua siihen, että kaikki poisheitetty tavara, paperit yms. kiinnostaa jotain muuta. Ainoa varma tapa tuhota esim. vanhat vero- tai terveystietoja sisältävät paperit on polttaa ne. Mutta myös muita roskia pengotaan, koska ihmiset ovat uteliaita ja haluavat ilmiantaa naapureitaan väärin pakatuista jätteistä.
En kyllä haluaisi, että naapuri dyykkaa kodintavaraa ja huonekaluja roskiksesta. Ihmisillä voi olla kaikenlaisia syitä heittää niitä pois, mm tuholaishyönteiset ja luteet.
Tuollaiset paperit laitetaan silppurin kautta tai poltetaan. Ei niitä viedä roskiin. Edes revittynä.
Oma moka siis, jos utelias naapuri pääsee terveystietoihisi käsiksi tai tilaa nimissäsi ties mitä tavaraa netistä.
Rikollisille muuten tuo, että pussissa on selvästi revittyä paperia on juurikin se, mikä kiinnostaa.
Sieltä voi löytää vähän käytettyjä maskeja. Säästöä.
Vierailija kirjoitti:
Taloyhtiössä pitää varautua siihen, että kaikki poisheitetty tavara, paperit yms. kiinnostaa jotain muuta. Ainoa varma tapa tuhota esim. vanhat vero- tai terveystietoja sisältävät paperit on polttaa ne. Mutta myös muita roskia pengotaan, koska ihmiset ovat uteliaita ja haluavat ilmiantaa naapureitaan väärin pakatuista jätteistä.
Missä poltat, kun on kerrostaloasunto, jossa ei ole takkaa?
Ihan sairasta tuollainen tonkiminen.
Itse haen aina paperinkeräys laatikosta sanomalehtiä, koska maalailen kaikenlaisia huonekaluja, niin ovat hyviä suojapapereita.
Hanki silppuri! Ei henkilötietoja roskiin!
Vierailija kirjoitti:
Minä en pengo vakoillakseni, vaan siksi, että ihmiset heittävät hyvää, jopa arvokkasta tavaraa roskikseen. Olen pelastanut mm. Arabian aivan ehjiä ja hyväkuntoisia astioita.
Ja vaikket pengo vakoillaksesi, niin vilkaiset kuitenkin muiden roskien joukosta löytämäsi asiapaperit yms. ihan vain mielenkiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taloyhtiössä pitää varautua siihen, että kaikki poisheitetty tavara, paperit yms. kiinnostaa jotain muuta. Ainoa varma tapa tuhota esim. vanhat vero- tai terveystietoja sisältävät paperit on polttaa ne. Mutta myös muita roskia pengotaan, koska ihmiset ovat uteliaita ja haluavat ilmiantaa naapureitaan väärin pakatuista jätteistä.
Missä poltat, kun on kerrostaloasunto, jossa ei ole takkaa?
Ihan sairasta tuollainen tonkiminen.
Joillakin on ja toisilla ei. Itse poltan mökillä. Joskus pienemmissä erissä ilmaisella nuotiopaikalla samalla kun retkeilen. Käytä silppuria. On myös firmoja, jotka maksusta hävittää papereita.
Paperit kannattaa laittaa ämpäriin, päälle vettä ja antaa liota. Myöhemmin sekoittaa mytyn, kaataa vedet pois ja heittää märän paakun roskikseen. Ei ainekaan kukaan ongi tietojasi.
Muuten ihan sama, jos joku haluaa roskani penkoa.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset paperit laitetaan silppurin kautta tai poltetaan. Ei niitä viedä roskiin. Edes revittynä.
Oma moka siis, jos utelias naapuri pääsee terveystietoihisi käsiksi tai tilaa nimissäsi ties mitä tavaraa netistä.
Rikollisille muuten tuo, että pussissa on selvästi revittyä paperia on juurikin se, mikä kiinnostaa.
Mitä sitten jos ei ole silppuria eikä takkaa? Taloyhtiöllä on muuten velvollisuus järjestää jätehuolto siten, ettei siitä aiheudu vaaraa eikä vahinkoa asukkaille. Jos roskien penkominen johtaa väärinkäytöksiin ja rikoksiin, niin tämä ei kyllä toteudu.
Mä laitan kastellut asiapaperit biobussiin. - pussiin.
Pengon metalliroskiksen koska joku heittää sinne panttitölkkejä :D
Hankittiin silppuri, sitä ennen revin tarkkaan kaikki missä näkyy sotu tai jotain henk.koht tietoa.
Joskus itse jään "siivoilemaan" roskista, en pengo suljettuja pusseja mutta jos näen että joku ei viitsi kierrättää siirrän "oikeaan" boksiin, esim. usein kierrätyspaperilaatikosta löytyy vaikka ja mitä, samoin kartonkia on heitetty tavalliseen roskasäiliöön jne. Harmittaa että moni ei välitä kierrättää oikein. Säästäisi pitkän pennin meiltä kaikilta.
Vierailija kirjoitti:
Onko edes ihan laillista tonkia lukollista roskakatosta ja viedä sieltä tavaraa? Eikö ne kuulu jätefirmalle.
On laillista. Suomen laissa ei ole sellaista pykälää joka määrittelisi roskia jätefirman tai kenenkään muunkaan omaisuudeksi.
Minä en pengo vakoillakseni, vaan siksi, että ihmiset heittävät hyvää, jopa arvokkasta tavaraa roskikseen. Olen pelastanut mm. Arabian aivan ehjiä ja hyväkuntoisia astioita.