runo

Haaveen kipunat paukkuu

kuin tulessa palava puu.

Keltään ei kysyä voi

missä oot enkelini soma.

Mikään muu ei ole omaa,

vain suru suuri on tolani.

Katsokaa kaikki,

olen ilman omaani.

Teidän hymyissä ja väsyneissä kasvoissa sen taas näen.



Kuka kipunan sammuttaa voisi

ja iloin näille kasvoille toisi.

Sinä pieni ja kätösesi omassani

on sinulle jo paikka kodassani.

Ja taas sen näen metsässä ja puissa

ja tunnen sen sydämessä ja luissa.



Tuuli toi toiveen taas

ja itken ilosta

Jos sittenkin saavut vihdoin

ja saisin sen mitä tahdoin jo aikojen alussa

kun pauke oli pelko vain.



-kielopelto-