Mikä on kamalaa nopeassa synnytyksessä? Itsellä kokemusta vain pitkistä.

Nopeassa synnytyksessä lapsi tulee vauhdilla maailmaan,liian nopeeta,äidillä voi paikat revetä, riippuu tietysti lapsen koostakin,mutta sen kivun unohtaa nopeasti,kun saa vauvelin syliinsä.

Oli ihan helvetin rajua! Ei itse pysynyt " mukana" ollenkaan..

Minulla synnytykset kestäneet kaikkiaan 8h, 1½h (tämä tosin käynnistetty) ja 6h (kuopuksestä kerkesin olla noin vartin sairaalassa kun jo mentiin ponnistamaan).

Tavallaan ei tosiaan ehtinyt mukaan synnytykseen. "Parhaitta" oli juurikin se, ettei tarvinnut kauaa kärvistellä.

Toki kipulääkkeet olisivat olleet aika jees mutta kyllä näköjään sujui ilman niitäkin =D

Minulla kokemusta kolmesta synnytyksestä joista viimeinen oli raju. Avauduin neljästä sentistä kymmeneen puolessa tunnissa ja se aika oli yhtenäistä supistusta.



Ei puhettakaan että olisin pöydältä kyennyt nousemaan minnekkään. Kalvot puhkaistiin ja siitä se räjähdysmäinen avautuminen alkoi. Pari ponnistusta ja lapsi ulkona.



Tosin kaikkien synnytysten ponnistusvaiheet olleet samanalaisia.

mutta on paljon rajumpi. Koskee ihan helkutin paljon enemmän, mitään puudutuksia ei keretä antamaan, kätilöt juoksee ja lääkärit huutaa hädissään.



Itsellä kokemusta siis sekä hitaasta että nopeasta synnytyksestä. En osaa sanoa kumpi parempi, molemmissa omat huonot/hyvät puolensa. Siksi pidin nopeasta enemmän, että en revennyt ollenkaan ja jälkeenpäin oli kuin ei olisi synnyttänytkään. Mukavampi se hitaampi versio silti kuitenkin oli, siinä oli sentään jotain kontrollia, nopea oli yhtä supistusta ja helvettiä.

Minulla kaikki synnytykset kestäneet alle 3 tuntia. Ja se rajuus vie järjen. Ei mitään lihaskontrollia, kipu on niin mieletön. En ole kyennyt edes liikuttamaan jalkojani. Mutta sen jälkeen olo on taivaallinen, ja kyllä mieluummin valitsisin nopeat edelleen jos lapsia vielä haluaisin.



Mutta kun 20 tunnin kivun tiivistää 2-3 tuntiin, niin onhan se myönnettävä että se tuntuu. Ihan mielellään olisin puudutuksia ottanut.

mutta sanoisin, että nopea oli henkisesti järkyttävämpi. Oltiin saatu sairaalasta huone. Supistuksia tuli harvakseltaan, mutta yhtäkkiä vaan tunnen, että vauva tulee ulos!!

Mies huuteli käytävillä kätilöitä paikalle ja kun kätilö sieltä rauhallisena taapersi, niin ei ollut uskoa, kun tuskissani huusin, että vauva on tulossa ulos. Se oli aivan hirveää. Yritin jotenkin "pidätellä" sitä vauvaa. No suostuivat mut kärräämään synnytyssaliin. Salissa en edes päässyt siihen synnytyssängylle, yksi ponnistus ja ulkona. Oltiin siis siellä salissa varmaan muutama minuutti ja vauva ulkona. En ikinä unohda sitä kauhua, kun se kätilö ei näyttänyt uskovan, että vauva tulee nyt just ulos!

Nopeassa ei ehdi väsyä mutta ei ehdi saada kipulääkettäkään, tosin itsellä ilokaasu riitti. Matka sairaalaan oli kamalinta, supistuksia tuli koko ajan. Lapselle tuli maailmaan tulo yllätyksenä ja joutui keskolaan vaikka olikin täysiaikainen. Itsellä toipuminen paljon nopeampaa kuin hitaassa, ei valvottua yötä takana jne.



Molemmat kokeneena nopea ehdottomasti parempi.

Pitkässä versiossa sai tosiaan kärvistellä 32 tuntia kivuissa. Onneksi sain epiduraalin joka auttoi paljon.



Toinen menikin sitten reilussa 3 tunnissa ja oli todella hyvä ja helppo synnytys. En tarvinut muuta kivunlievitystä kuin ammeessa olon. Pystyin välillä vinkata miehelle että jos meinaa syödä aamupalan niin nyt kannattais ja jos haluaa käydä vessassa ennen ponnistusta niin kannattais mennä nyt jne. Eli kykenin ajattelemaan ja puhumaan jne.



Kolmas syntyi sitten alta tunnissa. Ja se oli rajua menoa. Supistukset oli tosi kovia, kestivät todella pitkään ja taukoa oli vähän. Minulla oli esim. kova jano niin en voinut muuta kuin odottaa taukoa supistuksessa että kerkesin sanoa jano ja seuraavassa supostusten tauossa kykenin juomaan pari suullista. Ei ollut yhtään tunnetta että hallitsisin tilannetta.



Jos kuvaisin eroa niin sanoisin että pitkä synnytys on kuin 30 km hiihtolenkki. Se on pitkä ja rankka mutta siinä on tunne että hallitsee asiaa vaikka on raskasta ja kipeää jne. Nopea synnytyksessä taas on kuin tönäistäis yllättäen hyppäämään mäkeä K60 mäessä. Kauhua, pelkoa ja epäilys että kohta sattuu ja kovaa varmasti.



Jos valita sais niin ottaisin sellaisen 3 tunnin synnytyksen jossa ei tartte kauaa kärvistellä mutta on kuitenkin jotenkin hallittava olo.



Mutta kaikki synnytykseni on kuitenkin olleet mielestäni ihan ok eikä synnytys yhtään pelottaisi vaikka sen vielä kokisi.

Viimeisessä ponnistusvaihe 2min ilman yhtään ponnistusta. Oli muuten todella erikoinen ( ei kivulias, vaikkei kivunlievitystä ollutkaan) tunne kun kätilö vaan hokee, että älä ponnista ja supistukset on niin voimakkaat, että työntää vauvan ulos. En edes revennyt, edelliset olivat olleet reilusti isompia ( suurin yli 1,5 kg painavampi) ja varmaan jos olisin ponnistanut niin olisi tullut sellaisella vauhdilla, että olis kätilö saanut ottaa koppia ihan tosissaan.

Synnytyksestä toipuminen oli todella nopeaa, ajattelen sen johtuvan siitä kun en joutunut ponnistamalla survomaan vauvaa ulos vaan se ikään kuin "ryömi" ulos.

synnytystä. Eka 5h toinen 4h ja kolmas reilu 1h. Kun olen ollut ne tarvittavat sentit auki puudutukseen, niin kahdella ekalla kerralla kävi niin et kätilö tietenkin halus puhkaista kalvot ennen kuin saan puudutuksen. Eipä ehtinyt puudutusta kummallakaan kerralla saamaan, kun lapsi syntyi lähes heti kalvojen puhkaisun jälkeen. Siis nuo viimeiset 6cm on auennut niin nopeaa et tuota puudutusta ei ole ehitty antamaan. Kolmannella sain ensin epiduraalin, sitten puhkaistiin kalvot ja synnytys oli helppo ja nopea. Helpointa noissa nopeissa synnytyksissä on ponnistusvaiheen lyhyys. Ekassa 9min tokassa 7min ja kolmannessa 6min.

Tuo mitä moni on kirjoittanut eli se ettei ehdi itse mukaan. Sitä tunnetta on vaikea muuten selittää.

Synnytyksen erilainen rajuus.

(kokemusta n. vuorokauden synnytyksestä että parista alle parin tunnin synnytyksestä).



Myös paljon hyviä puolia... se kun ei ole pökkyrässä mistään mömmöistä synnytyksen jälkeen eikä missään piuhoissa tms. kiinni koska kivunlievitystä ei ole ehtinyt saada, synnytys ei ole vienyt kaikkia voimia, ei tarvitse "kitua" kauan.





Jos saisin valita niin mielummin nopea luomuna (vaikka olenkin anonut joka kerta helpotusta) kuin vuorokauden kärvistely kipulääkkeillä.

Onpahan pian ohi eikä tarvi kauaa kärsiä. Mitään kivunlievitystä en olisi halunnutkaan.



t 5 kertaa nopeasti synnyttänyt

että minulla ei ole mitään tarvetta hallita itse sitä tapahtumaa. Se on mahtava luonnonvoima, joka vaan tulee ja on kiva kellua kuin lastu laineilla. Se on alkuvoimaista ja vapauttavaa. Ei tarvi olla itse tietoisesti vastuussa mistään muusta kuin siitä että pitää itsensä kasassa kun se hyökyaalto tulee.

Esikoisen synnytyksessä vielä lisäksi se epätietoisuus ja usko että tällaista tämä on ja tässä ollaan vasta alussa ja pahenevaa kipua on edessä vielä tyyliin kymmenen tuntia. Ajattelin että olen ihan luuseri ja kipua sietämätön. Kätilötkin vaan nauroivat klysymykselleni kivun lievityksestä ettei vielä tunteihin ole mitään luvassa. Vauva syntyi lopulta valmisteluhuoneeseen, olin suihkussa ja tuli ihmeellinen ponnistamisen tarve. Kätilöopiskelija päivitteli ja kutsui lopulta kätilön paikalle ja hyvä että ehti hanskat vetää käteen kun vauva synytyi siihen. Olin siellä huoneessa ehkä 45 min ja sinä aikana kohdunsuu siis avautui parista sentistä siihen että vauva putkahti maailmaan.



Kahden seuraavan kohdalla sen rajuudenkin kesti paremmin kun ajatteli sen loppuvan nopeasti. Itseasiassa esikoisen synnytys oli kaikkein nopein, vaikka ei kaksi seuraavaakaan kovin kauaa kestäneet.

ollut oikeastaa mitään kamalaa, kun olin jo valmiiksi sairaalassa. Kipu oli kova, mutta ei mitenkään sietämätön.



Olisin ehkä panikoitunut, jolleivät kätilöt olisi olleet niin osaavia. Kätilö totesi kerran alapäähän vilkaistuaan, että tämä tulee täältä nyt eikä mitään piuhoja sun muita tarvita.



Ja sit se tuli yhdellä pienellä ponnistuksella.

ei pysy mukana, se on kauheinta. Synnytyksen rajuus on hurja, siitä traumatisoituisi ellei se olisi niin nopeasti ohi.



Kamalaa on se pelko, ettei ehditä sairaalaan ja vielä kamalampaa on tajuta, että vauva todellakin syntyy tähän autoon, tahdonpa minä sitä tai en. Ja niin se syntyikin. Ensin paniikki, sitten maailma kapeutui, muistan etten mm. nähnyt juurikaan mitään, maailmassa ei ollut muuta kuin se ponnistamisen pakko. En pystynyt puhumaan, siitä syystä mieheni ei edes meinannut tajuta että vauva todella syntyy siihen autoon. Aika uskomattoman avuton tunne siitä tulee, mitään ei ole tehtävissä. Siinä luonto hoiti homman niin ettei minua edes tarvittu, melko nöyrää tyttöä saa olla tuon kokemuksen jälkeen.



Parasta on tietysti se, että se järkyttävimmistä järkyttävin ponnistusvaihe on ohi muutamassa minuutissa.

ja nopeita on olleet ne käynnistetyt, 1h 22min, 1h 35min ja 2h.



Sairaalassa olin valmiina, joten ei pelkoa matkalle syntymisestä. Kahdessa en ehtinyt kivunlievitystä saada, mutta en sitä kaivannutkaan. Kolmannessa nopeassa synnytyksessä epiduraali laitettiin ennen kalvojen puhkaisua, siis ennen kuin synnytys oli edes käynnissä.



Ihanaa oli se, että ei ollut ihan poikki synnytyksen jälkeen kun ei tarvinnut kauan kärvistellä.

mennyt jokaisessa aikaa vain pari tuntia.



Pelottavinta on ollut se, että on lähtenyt kivusta taju. Ihaninta taas se, että kun on tullut tajuihin, on vauva syntynyt, hommasta ei mitään mielikuvaa ja itse on elämänsä kunnossa.



Itse olen näitä loputtomiin äheltäjiä, ja vaikka tajuan, että nopeissa synnytyksissä on aika raju tilanne, niin silti kadehdin. Ei se minunkaan synnytys ole mitään kivutonta ollut, kauhulla ajattelen sitä avautumisvaihetta, ja vaikka mitään rajua ei siinä tapahdu, niin en yhtäkään minuuttia siitä touhusta kaipaa tai koe, että se olisi ollut helpompaa tai ihanampaa. Valitettavasti tuntukausien sietämätön kipu ei ole saaunut minua pysymään mukana vaan aina olen ollut paniikissa ja tuskissani unohtanut koko synnytyksen tavoitteen. En siis koe mukanapysymistä lisäarvoksi.

ja nopeita on olleet ne käynnistetyt, 1h 22min, 1h 35min ja 2h.



Sairaalassa olin valmiina, joten ei pelkoa matkalle syntymisestä. Kahdessa en ehtinyt kivunlievitystä saada, mutta en sitä kaivannutkaan. Kolmannessa nopeassa synnytyksessä epiduraali laitettiin ennen kalvojen puhkaisua, siis ennen kuin synnytys oli edes käynnissä.



Ihanaa oli se, että ei ollut ihan poikki synnytyksen jälkeen kun ei tarvinnut kauan kärvistellä.

Kamalaa oli se, että supistuksia tuli ihan peräperää, jopa päällekäin. Siis niin, että edellinen supistus ei ollut vielä loppunut, kun seuraava jo alkoi. Eipä siis ollut hengittelytaukoja välissä.



Hyvää oli se, että homma oli nopeasti ohi. Voimia oli vielä jäljellä ja jaksoi itse kävellä suihkuun ja hoitaa heti vauvaa.