Mikä on kamalaa nopeassa synnytyksessä? Itsellä kokemusta vain pitkistä.

Kuvittelin pystyväni edes vetämään henkeä supistusten välillä, mutta tunne oli vain yhtä jatkuvaa räjähdysmäistä kipua.



Olin täysin varma, että koko lantio ja selkärankani murtui. En siis pystynyt edes ajattelemaan ponnistamista tai supistuksia, vaan kyse oli hengissä selviämisestä.



Synnytys kesti kaikkiaan n. puoli tuntia ja seuraava lapseni syntyi suunnitellusti sektiolla.

mä sain siinä pitkässä synnytyksessä niitä rajuja supistuksia joissa ei taukoa välissä kun juoduttiin vauhdittamaan oksitoonilla..olin valvonut jo siina vaihessa ylivuorokauden supistelun takia ja valmiiksi todella väsynyt ja kipeä..mitään lääkitystä en saannut ettei hidasta synnytystä..olin ihan paniikissa ja halusin vaan pois koko tilanteesta. se oli vielä eka synnytykseni..se rajuus oli todella pelottavaa ja vaikka ne supistukset kesti tunteja niin en kyllä päässyt niihin rajuihin mukaan millään lailla.

Toka synnytys oli nopeampi todella kivuliaat supistukset kesti 3-4 tuntia, mutta tulivat rauhallisemmin ja välissä selkeesti tauko jossa ehti hengitellä ja oksentaa. Huomattavasti mukavampaa oksentaa kun ei supista.

Itse huomasin että se väsymys kyllä pienentää kivun sietokykyä aika lailla!

Ja myös se henkinen stressi kun tiesi että nopea synnytys on edessä. Ihanaa se ettei ollut lääkkeistä ja väsymyksestä sekaisin vaan tajusi missä mennään =)

Kamalaa oli myös se, ettei ehtinyt saamaan minkäänsorttista kipulääkitystä - luomuna siis synnytettävä, enkä varmasti haluaisi tätä vaihtoehtoa vapaaehtoisesti valita.



Ja ihanaa tietysti se, ettei tarvinnut kärvistellä kivuissa kuin hetken :)

mitään kipulääkettä ei ehditä antamaan supistukset on taukoamattomia tai siltä ainakin tuntuu. Koko hommaan ei ehdi mukaan.

ponnistus ei loppunut ekan lapsen syntymään... Kummassakin puolensa, mutta jos vielä synnytyän ( epätodennäköistä, mutta never say never) ni kyllä mä sen nopean version haluan.

Ja se oli vain hyvä. En olisi sietänyt sitä tuskaa pidempään!

Olin niin väsynyt, ja kipuinen.



Minusta se että mitään kipulääkettä ei ehditty antaa. Tai no, ei se nyt jälkeenpäin ajateltuna ole miinus vaan ihan ok.

supistukset alkoivat molemmissa synnytyksissä heti todella rajuina. Ensimmäinen (eka supistus jonka tunsin - neiti pihalla) synnytys kesti vajaat 3 tuntia. Toinen synnytys 1h20 min. Kivunlievitykset jäivät haaveeksi.



Näin jälkeenpäin voi sanoa, että ihanaa oli kun oli nopeasti ohi.

parin tunnin synnytys, kuin parin vuorokauden pitkittynyt tuska=)



Synnytykset 4 ja 2 h.

Supistusta on koko ajan mutta ilokaasua käytin. Puoli tuntia oli tosi rajua menoa.

Se oli vielä ihan ok. Tosin en saanut minkäänlaista kivunlievitystä, kun eivät oikein uskoneet, että ensisynnyttäjä tosiaan on jo aika kivulias. Luomuna tuli.



Toinen lapsi syntyi 20 minuutissa. Olin osastolla lepohoidossa, koska lapseni uhkasi syntyä liia aikaisin. Lopulta siinä kävi niin, että kun pyysin kätilöä tutkimaan osastolla, että missä nyt oikein mennään, niin hän sanoi, että tämä on 10 cm auki, lapsi syntyy nyt. Minut vietiin juosten synnytyshuoneeseen, en saanut minkäänlaista kivunlievitystä, synnytystä hoitava kätilö ei oikeasti tiennyt edes nimeäni. Synnytyshuoneeseen juoksi koko ajan väkeä vain lisää, sillä lapseni syntyi siis keskosena. Eipä ollut kiva synnyttää, kun huoneessa oli lastenlääkäri, lastenhoitaja, pari kätilöä ja vaikka keitä. Kukaan ei ihan oikeasti ajatellut yhtään miltä minusta tuntuu. Kaikki vain pelastivat lasta. MIkä tietenkin oli tärkeää, mutta olisi se kätilö voinut vaikka mun etunimen kysyä. Eikä olisi karjunut niin kamalasti. Kaiken lisäksi mieheni ei ehtinyt synnytykseen. Se oli jotain niin kamalaa, ettei sitä voi edes kuvailla. Ja tietenkin koko ajan hirvittävä huoli lapsesta, joka siis syntyi rv 33. Lapsi näytettiin minulle, en saanut koskea. Jonka jälkeen hänet kiidätettiin vastasyntyneiden teholle. Sitten minut jätettiin yksin synnytyshuoneeseen odottelemaan, että minun mieheni saapuu. Onneksi hän saapui melko pian. Hän näki lapsensa sitten teholla keskoskaapissa, minä näin hänet vasta seuraavana päivänä....



Kolmannen lapsen synnytyksen lähestyessä minä ilmoitin sairaalaan, että ottakaa sitten oikeasti tosissaan se, että kun mä sanon, että lapsi taitaa syntyä, niin otatte kopin. ;) Lopulta tehtiin niin, että menin rv 38 synnärille, jossa multa valvotusti puhkaistiin kalvot. Mies oli mukana, sain kohdunkaulan puudutuksen. Lapsi syntyi kalvojen puhkaisusta laskien tunnissa. Tämä viimeinen synnytys oli ihan ok. Kun tiedettiin jo, että minun lapseni syntyvät todella äkkiä.



En tiedä miten vertailla hitaita tai nopeita synnytyksiä. Mutta sen tiedän, että sitä kauhua, jota koin synnytyksessä nro 2, en halua ikinä enää kokea.

Eka 28 tuntia, toinen 3 tuntia. Täytyy sanoa, että tokassa synnytyksessä ei ollut kamalaa yhtään mikään. Synnytys oli helppo ja upea kokemus. Kamalinta oli ehkä pelko, ettemme saa ajoissa esikoiselle lastenhoitajaa ja ehdi sairaalaan.



En saanut mitään puudutuksia, enkä olisi tarvinnutkaan. Supistukset eivät missään vaiheessa olleet juuri sen kipeämpiä kuin ne, joissa kärvistelin ekassa synnytyksessä koko ajan.

Supistusten rajuus ja kun taukoja ei ollut ollenkaan.

Esikoisen syntymä kesti 2 h 10 min.

Kuopuksen syntymäksi on merkattu tunti. Tähän tuntii mahtui matka sairaalaan, lapsen syntyminen ja minun tikkaaminen.

Vaikka synnytykset on olleet rajuja, silti näin jälkeenpäin voi sanoa että ihanaa kun ovat syntyneet nopeasti.

Mua varoiteltiin kovasti, että jos kolmannen synnytän, niin luultavasti syntyy kotona. Pelottavaa! Siinä yksi syy, miksi en kolmatta lasta halua.