Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Utelias kiusaaja? Mikä tätä ihmistä vaivaa

Vierailija
24.03.2021 |

Kauan sitten luokallani oli oppilas jolle oli suurta hupia kiusata minua. En tuntenut häntä kovin hyvin, mutta pidin häntä aika epämiellyttävänä ihmisenä harjoittamansa kiusaamisen johdosta. Kerran myös hermostuin ja suutuin hänelle kiusaamalla takaisin. Muuten emme olleet juurikaan tekemisissä ehkä jotain small talkia lukuunottamatta. Hän kävi samassa harrastuksessa kuin minä.

Tämä ihminen tuli salamana paikalle kuuntelemaan jos opettaja jutteli kanssani kahdestaan, tai jos tein mitä vaan. Ja aina nälvi ja piikitteli tai nolasi ryhmän edessä. Vaikka kuinka yritin vältellä, ei jättänyt rauhaan.

Nyt häneltä tuli sitten vielä facebook kaveripyyntö! Jotain 20v koulujen päättymisen jälkeen. Anna mun kaikki kestää.

Siis kuinka röyhkeä voi ihminen olla? Mitä tuo haluaa? Jättäisi nyt vihdoin jo rauhaan. En todellakaan päästä tuota ihmistä näkemään mitään elämästäni. Luulisi että tässä vuosien saatossa olisi jo mennyt elämässä eteenpäin. En tosiaan saanut mitään anteeksipyyntöä, eli ei ole sellaisesta kysymys. Onko tuo tosiaan noin utelias vaan?

Kommentit (52)

Vierailija
41/52 |
24.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla, että ei itse tiedosta olleensa kiusaaja, vaan se on ollut hänelle vaan "hauskaa läppää" josta ei voi pahastua.

Tuohan voisi olla mahdollista, en kyllä käsitä miten hän ei käsittäisi tekojensa olleen kiusaamista. Muistaako hän vain sen yhden kerran kun kiusasin takaisin? Mutta sikäli on mahdollista ettei muista, koska miten ihmeessä hän muuten edes kehtaisi laittaa jotain kaveripyyntöjä. Ja koulusta on tosiaan jo ikuisuus. Alkaa ahdistaakin, sitäkö tuo ihminen sittenkin haluaa? 

Niin. Jos siitä on jo ikuisuus, niin miksi vielä muistelet koko asiaa. Ei minusta ole yhtään ihmeellistä, jos vanhatkin tutut laittavat kaveripyyntöjä huomatessaan tutun henkilön profiilin.

Oletko koskaan ajatellut niin päin, että ehkä hän oli yksinäinen ja/tai olisi halunnut olla kaverisi? Kaikilla ei ole kovin hyvät sosiaaliset taidot varsinkaan lapsena. Joillakin ei aikuisenakaan. Ehkä hän vain yritti saada huomiosi väärillä tavoilla.

Muistan tuommoisia omastakin lapsuudesta. Varsinkin luokan pojat oli tosi raivostuttavia ja pari tyttöäkin. Mutta jossain välissä he kasvoivat aikuisiksi ja olemme ihan väleissä nykyään. Kyllä tuntuisi elämä raskaalta, jos vieläkin pitäisi kantaa kaunaa heitä kohtaan. Tai vieläkin on kyllä väärä sana, koska en koskaan edes ottanut sitä kaunaa kantaakseni.

Hän oli kiusaaja ja teki selväksi että olen mielestään alinta saastaa ja nolo, turha tyyppi. En siis usko että halusi olla kaverini.

Unohda koko tyyppi - on kumminkin suuri mahdollisuus että uunottaa sua jälleen kerran.

Vierailija
42/52 |
24.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla, että ei itse tiedosta olleensa kiusaaja, vaan se on ollut hänelle vaan "hauskaa läppää" josta ei voi pahastua.

Tuohan voisi olla mahdollista, en kyllä käsitä miten hän ei käsittäisi tekojensa olleen kiusaamista. Muistaako hän vain sen yhden kerran kun kiusasin takaisin? Mutta sikäli on mahdollista ettei muista, koska miten ihmeessä hän muuten edes kehtaisi laittaa jotain kaveripyyntöjä. Ja koulusta on tosiaan jo ikuisuus. Alkaa ahdistaakin, sitäkö tuo ihminen sittenkin haluaa? 

Niin. Jos siitä on jo ikuisuus, niin miksi vielä muistelet koko asiaa. Ei minusta ole yhtään ihmeellistä, jos vanhatkin tutut laittavat kaveripyyntöjä huomatessaan tutun henkilön profiilin.

Oletko koskaan ajatellut niin päin, että ehkä hän oli yksinäinen ja/tai olisi halunnut olla kaverisi? Kaikilla ei ole kovin hyvät sosiaaliset taidot varsinkaan lapsena. Joillakin ei aikuisenakaan. Ehkä hän vain yritti saada huomiosi väärillä tavoilla.

Muistan tuommoisia omastakin lapsuudesta. Varsinkin luokan pojat oli tosi raivostuttavia ja pari tyttöäkin. Mutta jossain välissä he kasvoivat aikuisiksi ja olemme ihan väleissä nykyään. Kyllä tuntuisi elämä raskaalta, jos vieläkin pitäisi kantaa kaunaa heitä kohtaan. Tai vieläkin on kyllä väärä sana, koska en koskaan edes ottanut sitä kaunaa kantaakseni.

Sinun kokemuksesi ei ole välttämättä yleistettävissä kaikille. 

Kiusaajaa ei tarvitse säälitellä ja paapoa. Jos tekee jotain pahaa ja satuttaa, niin siitä on tultava seuraamuksia. Valitettavasti Suomessa ei ole puututtu koskaan kiusaamiseen kunnolla, aivan varmasti tuonkin on opettaja nähnyt eikä ole tehnyt mitään. Tuommoisista ihmisistä kasvaa työpaikkakiusaajia ja nettitrolleja, kun eivät saa lapsena rajoja. 

Väitinkö, että se olisi yleistettävissä tai että tässä olisi juuri samanlainen tilanne? Toin vain toisenlaisen mahdollisuuden esille. Aloituksesta kun ei varsinaisesti selvinnyt paljon mitään, mutta lisätiedoista vähän enemmän. Ehkä ei siis päde tähän tapaukseen, mutta varmaankin moneen muuhun.

Kannattaa muutenkin aina miettiä asioita useammalta kantilta ja ottaa huomioon se, että ihmisillä voi joskus olla huonosta käytöksestä huolimatta hyvät aikomukset. Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka aina epäilevät pahinta muista ihmisistä. Kauhean raskasta sellainen heille itselleenkin. Omat rajat pitää kuitenkin aina vetää ja pitää niistä kiinni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/52 |

Aloituksessa sanottiin selvästi että kyseessä kiusaaja. 

Vierailija
44/52 |

Onko olemassa jokin yleismaailmallinen kiusaajan määritelmä? Vai mitä tuosta pystyy päättelemään? Se mikä jonkun mielestä on kiusaamista on toisen mielestä leikkiä ja kolmannen mielestä jotain vielä ihan muuta.

Vierailija
45/52 |

Opettajat eivät kyllä tässä tapauksessa nähneet kiusaamista. Se tapahtui aina kierosti ja siten ettei opettaja nähnyt.

Vierailija
46/52 |

Ehkä voisikin siis luottaa sanojan omaan määritelmään eikä väheksyä ja epäillä kokemusta automaattisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/52 |

Ei helvetti, onko tuollaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Pian väität että koronaakaan ei ole, vaan se on trumpin vastustajien salajuoni tai jotain muuta pimeää...

Vierailija
48/52 |
24.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sarjassa " Kultasade" kiusaaja pakotti kiusattuaan pyytämään anteeksi, että voi itse mennä eteenpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/52 |
24.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusaajalta tietenkin puuttuu kyky muistaa omat pahat tekonsa, hänen mielestään kaikkien on vain talsittava eteenpäin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, tai jos nyt jotain "muka" on tapahtunut, niin se on sen kiusatun omaa syytä.

Näin on tapahtunut minun elämässäni ja kiusaaja on oma siskoni. Hän on jo eläkeläinen, mutta meno sen kuin vain äityy. Tietenkin yritän välttää häntä niin paljon kuin vain voin, mutta aina se ei onnistu koska kuitenkin on yhteiset vanhat vanhemmat ja yhteinen sisarus ja asumme samassa pienehkössä kaupungissa.

Ei hän älyä, vaikka en koskaan ota häneen yhteyttä, häneltä varmaan puuttuu kaikki empatiaan vivahtavat tunteet.

Vierailija
50/52 |
24.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota kaveripyyntö vastaan ja selvitä välisi henkilön kanssa. Jospa olisi järkiintynyt? Jos ei mitään selitystä asioihin tule, niin poista kavereista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/52 |
24.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusaajat ja erilaiset häiriköt nauttii ajatuksesta että saisivat vaikuttaa toisen elämään. Ne haluaa nähdä hämmennyksen silmissäsi ja reaktion minkä saisivat aikaan. Tuntevat mahtavuutta siinä tilanteen keskellä.

Vierailija
52/52 |
24.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä ota kaveripyyntöä vastaa. Haluaa vain tietää miten ap: llä menee. Voi tulla riesa jos ottaa vastaan. Jos ap ei ole vielä poistanut kaveripyyntöä niin kannattaa antaa sen odottaa vaikka viikon ja poistaa sitten. Kiusaaja ajattelee ettei ap ole huomannut tai noteerannut koko pyyntöä. Poistaa viikon kuluttua. Kiusaaja voi itsekkin poistaa sen kun huomaa, ettei ap vastaa siihen. Kyllä kiusaaja tietää kiusanneensa, jos jatkuvasti jonkun kimpussa, ei muitten.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi yksi