Voiko luulosairaan parantaa?
Onko muilla kokemuksia jonkun läheisen ihmisen luulosairaudesta? Olen jo usean vuoden ajan epäillyt, että eläkeiässä oleva äitini on luulosairas, ja nyt alan olla varma asiasta. Hän valittaa vähän väliä kaikenlaisista oireista ja menee lääkärille, mutta mitään ei koskaan löydy. Päinvastoin, tulokset osoittavat, että hän on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Syö kyllä paljon erilaisia lääkkeitä - niitä pitää olla harva se viikko tilaamassa tai reseptejä uusimassa. Nyt hän taas kävi tutkimuksissa, viimeisimmän vaivan takia, eikä nytkään löytynyt mitään, vaan todella hyvät testitulokset. Tuntuu suorastaan, että tutkimuksissa käyminen on hänelle jonkinlainen harrastus. Joskus suorastaan ärsyttää, kun hän miettii pienenkin vaivan takia - esimerkiksi sormessa olevan tikun takia - että pitäisikö tätä mennä näyttämään lääkärille.
En ole uskaltanut loukata äitiäni puhumalla rehellisesti näistä ajatuksistani. mutta en millään jaksaisi enää kuunnella hänen valituksiaan. Harmittaa myös hänen omasta puolestaan, koska meneehän lääkäreissä ravaamisessa aikaa ja rahaakin ihan turhaan. Esim. viime viikolla hän kävi yksissä kokeissa, tällä viikolla uusissa kokeissa kahtena eri päivänä. Haluaisinkin jollain tavalla herätellä häntä pohtimaan kriittisemmin omaa tilaansa ja toimintaansa, mutta en tiedä, miten se onnistuisi. Onko siis joillain muilla kokemuksia tällaisesta? Onko joku onnistunut parantamaan luulosairaan läheisen?
Kommentit (3)
Oikeastaan ainut tapa miten psykosomaattisen vaivan voi parantaa on terapia. Toki henkilön täytyy itse tiedostaa että kärsii siitä.
Tiedän yhden. Päivät kuluvat kun käy lääkäreillä, rahaa on kun vakuutuksesta maksetaan.
Piti lähteä pienelle retkelle niin kävi ensin verikokeissa...
En osaa sanoa voiko parantaa.