Olin kaveriporukasta ainoana se jota ei kutsuttu polttareihin - tarinoita dissaamisesta ja muista pettymyksistä

Vierailija kirjoitti:

Väitätkö ap oikeasti, että juhlien järjestäjä ei olisi itse saanut valita kutsuttavia? Sanoit itsekin, että porukka oli löyhä. No, sinä olit vain kutsujalle etäisempi kuin ne muut. Johonkin se raja on pakko vetää, ja tuossa tapauksessa se meni sun kohdallasi.

Voi luoja, mistä ihmiset nykyään ottavatkin nokkiinsa...

Kokoomuksen äänestäjä

Kyllä juhlien järjestäjä saa kutsuttavat päättää, mutta onhan se outoa, jos on kaveriporukka, josta yksi jätetään kutsumatta. Itse en kehtaisi noin toimia missään tilanteessa. Mielestäni empatia on kuitenkin hyvä asia.

Eri juttu olisi jos hän olisi kutsunut porukasta vain joitain tyyppejä. En tiedä onko sitten oma sukuni jotenkin poikkeava, mutta meidän perheessä ainakin juhlia järjestäessä on aina mietitty keitä kutsutaan, ettei kenellekään tulisi sellainen olo, että on jotenkin ainoana hylätty ryhmässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin omasta kaveripiiristäni jossain vaiheessa, että olin se joka järjesti,auttoi ja teki. Olin kaasona häissä. Autoin ristiäisvalmisteluissa, olin tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Kutsuin syömään. Mutta kun muilla oli hauskoja illanviettoja, keikoille ja tapahtumiin menoja. Olin se, jota ei pyydetty mukaan. Näin sitte sosiaalisesta mediasta nämä tapahtumat. Tajusin että mukaan pyytämiseen liittyi joku homma, tai tarve apukäsille, tai olin itse joka kutsui.

Sinut on varmaan roolitettu ja mielletty palvelijaksi, jolla on sen roolin mukaiset tehtävät. Muut on sitten niitä, jotka hoitavat varsinaisen hauskanpidon. Palvelijoiden tehtävänähän on pitää juhlien puitteet kunnossa, mutta heitä ei suvaita juomalasi kädessä seurustelemassa, vaan tekemässä töitä taustalla. Tämä on nyt raaka kärjistys, mutta itselläni on ollut tuo palvelijan rooli, joka istui niin tiukassa että meni lopulta henkisen väkivallan puolelle, toisen osapuolen ilmeisesti sitä edes käsittämättä. Kun se oli niin selvää että minä olen vain minä, sitten on ne muut jännittävät ja trendikkäät kaverit. 

Katkeraa, myönnän. Ei kai kukaan halua tulla kohdelluksi roskana, varsinkin kun siihen ei ole mitään syytä. Mutta nuorilla ja vähän vanhemmillakin on tietyt roolit, joiden mukaan pelataan. Surkeinta on se, että monesti nämä jotka joutuvat narrin rooliin, alkavat toteuttaa sitä myös itse ja se vahvistaa kuvaa entisestään. Ymmärrän kyllä, että ei parikymppinen ole välttämättä riittävän vahva jättääkseen tällaista porukkaa, kun vaihtoehtona on hirvittävä yksinäisyys. Lisäksi tosiasioita on vaikea myöntää. Tämä onnistuu usein vasta kolmikymppisenä, kun elämänkokemusta on tullut, osalle sitten perhettäkin.

Tuo roolijako on muuten niin totta. Olen aina ihmetellyt, miten se jää niin tiukkaan kiinni. Lukioaikaisten kavereiden kanssa olin aina se porukan pelle, vitsiniekka viihdyttäjä, ja AINA kun tapaan näitä vanhoja kavereita, lipsahdan täsmälleen samaan rooliin. Niin kyllä lipsahtavat muutkin omiinsa.

Toisessa kaveriporukassa olen jostain syystä porukan "vauva", vaikka osa porukasta on minua nuorempia. Nuorin on jopa 15 vuotta minua nuorempi, mutta hänkin kohtelee minua kuin olisin häntä nuorempi. Tämä ei siis ole mitään halveksivaa kohtelua, vaan yksinkertaisesti minulla on porukassa se vähän lapsellisen ja viattoman rooli, jota kaikki pitävät söpönä hassuttelijana.

Kumpikin noista on toki sata kertaa parempi kuin "palvelijan" rooli. Käsittämätöntä, että "kaverit" voivat kohdella noin huonosti. :(

Lapsena ja nuorena minulle kävi paljon noita kertoja, kun jätetään pois seurasta tai ruvetaan haukkumaan, että lähden pois. Muutama ankea tapaus on ollut vielä näin nuorena aikuisena. Kerran minulla oli itselläni synttärit ja kavereiden kanssa oli puhetta, että voitaisiin tehdä jotain illalla sen jälkeen, kun olen pitänyt sukulaisille kahvittelut. No ilta tuli ja kysyin haluaako kukaan lähteä kanssani käymään ulkona. Yksi kaveri oli sitten syömässä kahden muun kaverinsa kanssa joista toisella oli myös synttärit. Ei siinä mitään olisin voinut tulla seuraksi, mutta sanoivat että he haluavat olla kolmistaan. Toinen kaveri oli myös juomassa sisarustensa kanssa ja sinnekkään en kelvannut seuraksi. Olin sitten yksin sen synttäri-illan. Tänä vuonna tuo sama kolmen kopla innostuivat, että meidän pitää pitää yhteiset synttärit ravintolassa, jossa nykyinen mieheni on töissä ja saa alennusta ruuista, kun kuulivat että meillä on perinteenä käydä kahdestaan siellä juhlapäivinä syömässä. Samalle illalle oli myös siirretty syksyltä mieheni lempibändin konsertti ja kysyin kavereilta haluaisivatko he lähteä mukaan jatkoille, jos keikkaa ei ole peruttu. No vastaukseksi sain, että "he eivät lähde kuuntelemaan paskaa kalliilla ja eivät he jaksaisi meitä odotella🤣😂". Pelkkä ei kiitos olisi riittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin omasta kaveripiiristäni jossain vaiheessa, että olin se joka järjesti,auttoi ja teki. Olin kaasona häissä. Autoin ristiäisvalmisteluissa, olin tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Kutsuin syömään. Mutta kun muilla oli hauskoja illanviettoja, keikoille ja tapahtumiin menoja. Olin se, jota ei pyydetty mukaan. Näin sitte sosiaalisesta mediasta nämä tapahtumat. Tajusin että mukaan pyytämiseen liittyi joku homma, tai tarve apukäsille, tai olin itse joka kutsui.

Sinut on varmaan roolitettu ja mielletty palvelijaksi, jolla on sen roolin mukaiset tehtävät. Muut on sitten niitä, jotka hoitavat varsinaisen hauskanpidon. Palvelijoiden tehtävänähän on pitää juhlien puitteet kunnossa, mutta heitä ei suvaita juomalasi kädessä seurustelemassa, vaan tekemässä töitä taustalla. Tämä on nyt raaka kärjistys, mutta itselläni on ollut tuo palvelijan rooli, joka istui niin tiukassa että meni lopulta henkisen väkivallan puolelle, toisen osapuolen ilmeisesti sitä edes käsittämättä. Kun se oli niin selvää että minä olen vain minä, sitten on ne muut jännittävät ja trendikkäät kaverit. 

Katkeraa, myönnän. Ei kai kukaan halua tulla kohdelluksi roskana, varsinkin kun siihen ei ole mitään syytä. Mutta nuorilla ja vähän vanhemmillakin on tietyt roolit, joiden mukaan pelataan. Surkeinta on se, että monesti nämä jotka joutuvat narrin rooliin, alkavat toteuttaa sitä myös itse ja se vahvistaa kuvaa entisestään. Ymmärrän kyllä, että ei parikymppinen ole välttämättä riittävän vahva jättääkseen tällaista porukkaa, kun vaihtoehtona on hirvittävä yksinäisyys. Lisäksi tosiasioita on vaikea myöntää. Tämä onnistuu usein vasta kolmikymppisenä, kun elämänkokemusta on tullut, osalle sitten perhettäkin.

Tuo roolijako on muuten niin totta. Olen aina ihmetellyt, miten se jää niin tiukkaan kiinni. Lukioaikaisten kavereiden kanssa olin aina se porukan pelle, vitsiniekka viihdyttäjä, ja AINA kun tapaan näitä vanhoja kavereita, lipsahdan täsmälleen samaan rooliin. Niin kyllä lipsahtavat muutkin omiinsa.

Toisessa kaveriporukassa olen jostain syystä porukan "vauva", vaikka osa porukasta on minua nuorempia. Nuorin on jopa 15 vuotta minua nuorempi, mutta hänkin kohtelee minua kuin olisin häntä nuorempi. Tämä ei siis ole mitään halveksivaa kohtelua, vaan yksinkertaisesti minulla on porukassa se vähän lapsellisen ja viattoman rooli, jota kaikki pitävät söpönä hassuttelijana.

Kumpikin noista on toki sata kertaa parempi kuin "palvelijan" rooli. Käsittämätöntä, että "kaverit" voivat kohdella noin huonosti. :(

Kyllä vaan. On hirveän vaikea pyristellä irti tuollaisesta roolista, se on tiukassa ja pysyy. Ja kuten todettua, usein sen roolin syntymiseen on vaikuttanut myös itse ihan käsittämättömällä tavalla. Ikään kuin hyväksynyt sen osaksi porukkaan kuulumisen identiteettiä ja toteuttanut sitten sitä. Vaikka se ei ole tuntunut oikealta. Olisi kiva lukea jotakin tutkimusta tällaisesta, onko sellaista tehtykään? Siinäpä gradun aihe jollekin sosiologille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin omasta kaveripiiristäni jossain vaiheessa, että olin se joka järjesti,auttoi ja teki. Olin kaasona häissä. Autoin ristiäisvalmisteluissa, olin tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Kutsuin syömään. Mutta kun muilla oli hauskoja illanviettoja, keikoille ja tapahtumiin menoja. Olin se, jota ei pyydetty mukaan. Näin sitte sosiaalisesta mediasta nämä tapahtumat. Tajusin että mukaan pyytämiseen liittyi joku homma, tai tarve apukäsille, tai olin itse joka kutsui.

Sinut on varmaan roolitettu ja mielletty palvelijaksi, jolla on sen roolin mukaiset tehtävät. Muut on sitten niitä, jotka hoitavat varsinaisen hauskanpidon. Palvelijoiden tehtävänähän on pitää juhlien puitteet kunnossa, mutta heitä ei suvaita juomalasi kädessä seurustelemassa, vaan tekemässä töitä taustalla. Tämä on nyt raaka kärjistys, mutta itselläni on ollut tuo palvelijan rooli, joka istui niin tiukassa että meni lopulta henkisen väkivallan puolelle, toisen osapuolen ilmeisesti sitä edes käsittämättä. Kun se oli niin selvää että minä olen vain minä, sitten on ne muut jännittävät ja trendikkäät kaverit. 

Katkeraa, myönnän. Ei kai kukaan halua tulla kohdelluksi roskana, varsinkin kun siihen ei ole mitään syytä. Mutta nuorilla ja vähän vanhemmillakin on tietyt roolit, joiden mukaan pelataan. Surkeinta on se, että monesti nämä jotka joutuvat narrin rooliin, alkavat toteuttaa sitä myös itse ja se vahvistaa kuvaa entisestään. Ymmärrän kyllä, että ei parikymppinen ole välttämättä riittävän vahva jättääkseen tällaista porukkaa, kun vaihtoehtona on hirvittävä yksinäisyys. Lisäksi tosiasioita on vaikea myöntää. Tämä onnistuu usein vasta kolmikymppisenä, kun elämänkokemusta on tullut, osalle sitten perhettäkin.

Tuo roolijako on muuten niin totta. Olen aina ihmetellyt, miten se jää niin tiukkaan kiinni. Lukioaikaisten kavereiden kanssa olin aina se porukan pelle, vitsiniekka viihdyttäjä, ja AINA kun tapaan näitä vanhoja kavereita, lipsahdan täsmälleen samaan rooliin. Niin kyllä lipsahtavat muutkin omiinsa.

Toisessa kaveriporukassa olen jostain syystä porukan "vauva", vaikka osa porukasta on minua nuorempia. Nuorin on jopa 15 vuotta minua nuorempi, mutta hänkin kohtelee minua kuin olisin häntä nuorempi. Tämä ei siis ole mitään halveksivaa kohtelua, vaan yksinkertaisesti minulla on porukassa se vähän lapsellisen ja viattoman rooli, jota kaikki pitävät söpönä hassuttelijana.

Kumpikin noista on toki sata kertaa parempi kuin "palvelijan" rooli. Käsittämätöntä, että "kaverit" voivat kohdella noin huonosti. :(

Jopa 15 vuotta nuoremmat pitävät sinua "söpönä viattomana hassuttelijana" . Kuulostaa aikuisen ihmisen kirjoittamana joltain haavekuvalta, jollaisena haluaisi olla toisten silmissä :) Kuulostaa huvittavan teinimäiseltä, jota et voi olla jos kaveritkin ovat 15 vuotta nuorempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin omasta kaveripiiristäni jossain vaiheessa, että olin se joka järjesti,auttoi ja teki. Olin kaasona häissä. Autoin ristiäisvalmisteluissa, olin tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Kutsuin syömään. Mutta kun muilla oli hauskoja illanviettoja, keikoille ja tapahtumiin menoja. Olin se, jota ei pyydetty mukaan. Näin sitte sosiaalisesta mediasta nämä tapahtumat. Tajusin että mukaan pyytämiseen liittyi joku homma, tai tarve apukäsille, tai olin itse joka kutsui.

Sinut on varmaan roolitettu ja mielletty palvelijaksi, jolla on sen roolin mukaiset tehtävät. Muut on sitten niitä, jotka hoitavat varsinaisen hauskanpidon. Palvelijoiden tehtävänähän on pitää juhlien puitteet kunnossa, mutta heitä ei suvaita juomalasi kädessä seurustelemassa, vaan tekemässä töitä taustalla. Tämä on nyt raaka kärjistys, mutta itselläni on ollut tuo palvelijan rooli, joka istui niin tiukassa että meni lopulta henkisen väkivallan puolelle, toisen osapuolen ilmeisesti sitä edes käsittämättä. Kun se oli niin selvää että minä olen vain minä, sitten on ne muut jännittävät ja trendikkäät kaverit. 

Katkeraa, myönnän. Ei kai kukaan halua tulla kohdelluksi roskana, varsinkin kun siihen ei ole mitään syytä. Mutta nuorilla ja vähän vanhemmillakin on tietyt roolit, joiden mukaan pelataan. Surkeinta on se, että monesti nämä jotka joutuvat narrin rooliin, alkavat toteuttaa sitä myös itse ja se vahvistaa kuvaa entisestään. Ymmärrän kyllä, että ei parikymppinen ole välttämättä riittävän vahva jättääkseen tällaista porukkaa, kun vaihtoehtona on hirvittävä yksinäisyys. Lisäksi tosiasioita on vaikea myöntää. Tämä onnistuu usein vasta kolmikymppisenä, kun elämänkokemusta on tullut, osalle sitten perhettäkin.

Tuo roolijako on muuten niin totta. Olen aina ihmetellyt, miten se jää niin tiukkaan kiinni. Lukioaikaisten kavereiden kanssa olin aina se porukan pelle, vitsiniekka viihdyttäjä, ja AINA kun tapaan näitä vanhoja kavereita, lipsahdan täsmälleen samaan rooliin. Niin kyllä lipsahtavat muutkin omiinsa.

Toisessa kaveriporukassa olen jostain syystä porukan "vauva", vaikka osa porukasta on minua nuorempia. Nuorin on jopa 15 vuotta minua nuorempi, mutta hänkin kohtelee minua kuin olisin häntä nuorempi. Tämä ei siis ole mitään halveksivaa kohtelua, vaan yksinkertaisesti minulla on porukassa se vähän lapsellisen ja viattoman rooli, jota kaikki pitävät söpönä hassuttelijana.

Kumpikin noista on toki sata kertaa parempi kuin "palvelijan" rooli. Käsittämätöntä, että "kaverit" voivat kohdella noin huonosti. :(

Jopa 15 vuotta nuoremmat pitävät sinua "söpönä viattomana hassuttelijana" . Kuulostaa aikuisen ihmisen kirjoittamana joltain haavekuvalta, jollaisena haluaisi olla toisten silmissä :) Kuulostaa huvittavan teinimäiseltä, jota et voi olla jos kaveritkin ovat 15 vuotta nuorempia.

No juu, kuulostaa varmaan hölmöltä jos ei ole itse ollut mukana porukassa. Kyse ei ole siitä, että näyttäisin tämän nuoremman silmissä joltain tähtisilmäiseltä, siloposkiselta teiniltä, vaan yksinkertaisesti persoonallisuuksien välisestä dynamiikasta. Tämä nuorempi ihminen on hyvin "pikkuvanha" ikäisekseen, ja tavallaan pönkittää samalla omaa kypsän ihmisen rooliaan sillä, että minä olen hänelle sellainen "voi että mitä hassua se Sirpa-Josefiina nyt taas on keksinytkään".

Tätä on tosi vaikea selittää, ellei ole tällaista käytännössä nähnyt.

Sympatiani ovat kaltoinkohdeltujen puolella, mutta virheellinen kielenkäyttö ärsyttää silti! Dissaaminen tarkoittaa sanallista vähättelyä tai solvaamista. Se ei tarkoita hyljeksimistä tai välinpitämätöntä, loukkaavaa käytöstä. Ei kannata käyttää slangisanaa jos ei tunne sen merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Sympatiani ovat kaltoinkohdeltujen puolella, mutta virheellinen kielenkäyttö ärsyttää silti! Dissaaminen tarkoittaa sanallista vähättelyä tai solvaamista. Se ei tarkoita hyljeksimistä tai välinpitämätöntä, loukkaavaa käytöstä. Ei kannata käyttää slangisanaa jos ei tunne sen merkitystä.

Dissaaminen tarkoittaa "virallisesti" myös halveksimista.

Ja alkuperäisellä kielellään "diss" tarkoittaa myös vähättelevää (dismissive) ja epäkunnioittavaa kohtelua (disrespect).

Minulla ei ole koskaan ollut edes sitä löyhää kaveriporukkaa, joka näkyy melkein kaikilla muilla olevan. Satunnaisilla kavereilla on aina ollut parempiakin kavereita, joten en ole edes osannut olettaa, että olisin mikään muu kuin viimeinen vaihtoehto. Kokemukseni ryhmädynamiikasta ovat työelämästä, ja seuraavana yksi mieleenpainuvimmista.

Työpaikallani oli kymmenisen henkilöä. Emokonsernin pikkujouluissa oli tylsä ohjelma, joten päätimme porukalla lähteä väliajalla jatkoille keskustaan. Minä menin ulko-ovesta ensimmäisenä, mutta kollegat jäivät johonkin. Portsari ei päästänyt minua enää sisälle ilman lippua, ja kun kollegoita ei pariinkymmeneen minuuttiin näkynyt missään, kävelin kotiin. Puoliltaöin yksi heistä soitti ja huuteli puhelimeen, että missä sinä olet. Oli kulunut viitisen tuntia, ennen kuin joku heistä huomasi, että minä puutuin. Maanantaina pari kollegaa naureskeli jutulle, muut eivät varmaan edelleenkään huomanneet.

Noin kolmevitosena tunnustin itselleni, että olin kiinnostava muiden silmissä vain kätevyyteni ja autoni vuoksi. Satunnaiset kahvikutsut sisälsivät aina koukun. Ghostasin kaikki tuttavani muutaman vuoden kuluessa enkä huolinut uusia. En usko, että olen sen jälkeen ollut yhtään entistä yksinäisempi.

Mitä tulee ap:n tapaukseen, voiko mitenkään olla, että kutsu on vahingossa jäänyt tulematta? Jos kaverit eivät saaneet ap:n toivomuksesta ap:tä edes mainita kutsujalle, mahdollinen väärinkäsitys on näin jäänyt selviämättä.

Toki ap:lle varmaan selvisi jotenkin muuten, että kutsumatta jättäminen oli tahallista, mutta ajattelinpa kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Luulin että minut kutsuttiin ex-kaveriporukan mukaan mökille pitämään hauskaa yhdessä. Tajusin että minut oli nakitettu ainoastaan lapsenvahdiksi. Muu porukka ui, saunoi ja grillasi. Minä nökötin sisällä kahden taaperon ja vauvan hoitajana.

Miksi suostuit? Tuommoiseen ei pidä ryhtyä, sanoo, että minä en ole tullut tänne piiaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin omasta kaveripiiristäni jossain vaiheessa, että olin se joka järjesti,auttoi ja teki. Olin kaasona häissä. Autoin ristiäisvalmisteluissa, olin tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Kutsuin syömään. Mutta kun muilla oli hauskoja illanviettoja, keikoille ja tapahtumiin menoja. Olin se, jota ei pyydetty mukaan. Näin sitte sosiaalisesta mediasta nämä tapahtumat. Tajusin että mukaan pyytämiseen liittyi joku homma, tai tarve apukäsille, tai olin itse joka kutsui.

Sinut on varmaan roolitettu ja mielletty palvelijaksi, jolla on sen roolin mukaiset tehtävät. Muut on sitten niitä, jotka hoitavat varsinaisen hauskanpidon. Palvelijoiden tehtävänähän on pitää juhlien puitteet kunnossa, mutta heitä ei suvaita juomalasi kädessä seurustelemassa, vaan tekemässä töitä taustalla. Tämä on nyt raaka kärjistys, mutta itselläni on ollut tuo palvelijan rooli, joka istui niin tiukassa että meni lopulta henkisen väkivallan puolelle, toisen osapuolen ilmeisesti sitä edes käsittämättä. Kun se oli niin selvää että minä olen vain minä, sitten on ne muut jännittävät ja trendikkäät kaverit. 

Katkeraa, myönnän. Ei kai kukaan halua tulla kohdelluksi roskana, varsinkin kun siihen ei ole mitään syytä. Mutta nuorilla ja vähän vanhemmillakin on tietyt roolit, joiden mukaan pelataan. Surkeinta on se, että monesti nämä jotka joutuvat narrin rooliin, alkavat toteuttaa sitä myös itse ja se vahvistaa kuvaa entisestään. Ymmärrän kyllä, että ei parikymppinen ole välttämättä riittävän vahva jättääkseen tällaista porukkaa, kun vaihtoehtona on hirvittävä yksinäisyys. Lisäksi tosiasioita on vaikea myöntää. Tämä onnistuu usein vasta kolmikymppisenä, kun elämänkokemusta on tullut, osalle sitten perhettäkin.

Tuo roolijako on muuten niin totta. Olen aina ihmetellyt, miten se jää niin tiukkaan kiinni. Lukioaikaisten kavereiden kanssa olin aina se porukan pelle, vitsiniekka viihdyttäjä, ja AINA kun tapaan näitä vanhoja kavereita, lipsahdan täsmälleen samaan rooliin. Niin kyllä lipsahtavat muutkin omiinsa.

Toisessa kaveriporukassa olen jostain syystä porukan "vauva", vaikka osa porukasta on minua nuorempia. Nuorin on jopa 15 vuotta minua nuorempi, mutta hänkin kohtelee minua kuin olisin häntä nuorempi. Tämä ei siis ole mitään halveksivaa kohtelua, vaan yksinkertaisesti minulla on porukassa se vähän lapsellisen ja viattoman rooli, jota kaikki pitävät söpönä hassuttelijana.

Kumpikin noista on toki sata kertaa parempi kuin "palvelijan" rooli. Käsittämätöntä, että "kaverit" voivat kohdella noin huonosti. :(

Kyllä vaan. On hirveän vaikea pyristellä irti tuollaisesta roolista, se on tiukassa ja pysyy. Ja kuten todettua, usein sen roolin syntymiseen on vaikuttanut myös itse ihan käsittämättömällä tavalla. Ikään kuin hyväksynyt sen osaksi porukkaan kuulumisen identiteettiä ja toteuttanut sitten sitä. Vaikka se ei ole tuntunut oikealta. Olisi kiva lukea jotakin tutkimusta tällaisesta, onko sellaista tehtykään? Siinäpä gradun aihe jollekin sosiologille. 

Tässä syy siihen, miksi en enää "harrasta" kaveriporukoita. Liian monta kertaa homma on mennyt siihen, että porukan toimivuus on jonkin tietyn roolijaon varassa ja aito kohtaaminen on jokseenkin mahdotonta. Toisille ei anneta tilaa kasvaa ja muuttua tai osoittaa uusia puolia itsestään. Ikävänä lisänä vielä joidenkin porukoiden sisälle syntyvät nokkimisjärjestykset, joissa pitää aina olla se pahnanpohjimmainen, jota nokkia ja päällepäsmäröidä. Kun "omegajäsen" saa sitten jossain vaiheessa tarpeekseen ja lähtee, hajoaa tällainen porukka omaan riitaisuuteensa, koska aggressioita ei enää voi ulkoistaa tämän yhden jäsenen niskaan.

Samasta syystä en osallistu myöskään luokkakokouksiin ym. tapahtumiin, koska niissä on aina se riski, että ihmiset taantuvat vanhoihin rooleihinsa eivätkä yritäkään tutustua muihin aikuisina. Vanhojen tuttujen tapaaminen on muuten ihan ok mutta ei missään ryhmäkontekstissa. Kahden kesken monet ihmiset osaavat suhtautua toiseen avoimemmin ja ennakkoluulottomammin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin omasta kaveripiiristäni jossain vaiheessa, että olin se joka järjesti,auttoi ja teki. Olin kaasona häissä. Autoin ristiäisvalmisteluissa, olin tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Kutsuin syömään. Mutta kun muilla oli hauskoja illanviettoja, keikoille ja tapahtumiin menoja. Olin se, jota ei pyydetty mukaan. Näin sitte sosiaalisesta mediasta nämä tapahtumat. Tajusin että mukaan pyytämiseen liittyi joku homma, tai tarve apukäsille, tai olin itse joka kutsui.

Sinut on varmaan roolitettu ja mielletty palvelijaksi, jolla on sen roolin mukaiset tehtävät. Muut on sitten niitä, jotka hoitavat varsinaisen hauskanpidon. Palvelijoiden tehtävänähän on pitää juhlien puitteet kunnossa, mutta heitä ei suvaita juomalasi kädessä seurustelemassa, vaan tekemässä töitä taustalla. Tämä on nyt raaka kärjistys, mutta itselläni on ollut tuo palvelijan rooli, joka istui niin tiukassa että meni lopulta henkisen väkivallan puolelle, toisen osapuolen ilmeisesti sitä edes käsittämättä. Kun se oli niin selvää että minä olen vain minä, sitten on ne muut jännittävät ja trendikkäät kaverit. 

Katkeraa, myönnän. Ei kai kukaan halua tulla kohdelluksi roskana, varsinkin kun siihen ei ole mitään syytä. Mutta nuorilla ja vähän vanhemmillakin on tietyt roolit, joiden mukaan pelataan. Surkeinta on se, että monesti nämä jotka joutuvat narrin rooliin, alkavat toteuttaa sitä myös itse ja se vahvistaa kuvaa entisestään. Ymmärrän kyllä, että ei parikymppinen ole välttämättä riittävän vahva jättääkseen tällaista porukkaa, kun vaihtoehtona on hirvittävä yksinäisyys. Lisäksi tosiasioita on vaikea myöntää. Tämä onnistuu usein vasta kolmikymppisenä, kun elämänkokemusta on tullut, osalle sitten perhettäkin.

Tuo roolijako on muuten niin totta. Olen aina ihmetellyt, miten se jää niin tiukkaan kiinni. Lukioaikaisten kavereiden kanssa olin aina se porukan pelle, vitsiniekka viihdyttäjä, ja AINA kun tapaan näitä vanhoja kavereita, lipsahdan täsmälleen samaan rooliin. Niin kyllä lipsahtavat muutkin omiinsa.

Toisessa kaveriporukassa olen jostain syystä porukan "vauva", vaikka osa porukasta on minua nuorempia. Nuorin on jopa 15 vuotta minua nuorempi, mutta hänkin kohtelee minua kuin olisin häntä nuorempi. Tämä ei siis ole mitään halveksivaa kohtelua, vaan yksinkertaisesti minulla on porukassa se vähän lapsellisen ja viattoman rooli, jota kaikki pitävät söpönä hassuttelijana.

Kumpikin noista on toki sata kertaa parempi kuin "palvelijan" rooli. Käsittämätöntä, että "kaverit" voivat kohdella noin huonosti. :(

Kyllä vaan. On hirveän vaikea pyristellä irti tuollaisesta roolista, se on tiukassa ja pysyy. Ja kuten todettua, usein sen roolin syntymiseen on vaikuttanut myös itse ihan käsittämättömällä tavalla. Ikään kuin hyväksynyt sen osaksi porukkaan kuulumisen identiteettiä ja toteuttanut sitten sitä. Vaikka se ei ole tuntunut oikealta. Olisi kiva lukea jotakin tutkimusta tällaisesta, onko sellaista tehtykään? Siinäpä gradun aihe jollekin sosiologille. 

Tässä syy siihen, miksi en enää "harrasta" kaveriporukoita. Liian monta kertaa homma on mennyt siihen, että porukan toimivuus on jonkin tietyn roolijaon varassa ja aito kohtaaminen on jokseenkin mahdotonta. Toisille ei anneta tilaa kasvaa ja muuttua tai osoittaa uusia puolia itsestään. Ikävänä lisänä vielä joidenkin porukoiden sisälle syntyvät nokkimisjärjestykset, joissa pitää aina olla se pahnanpohjimmainen, jota nokkia ja päällepäsmäröidä. Kun "omegajäsen" saa sitten jossain vaiheessa tarpeekseen ja lähtee, hajoaa tällainen porukka omaan riitaisuuteensa, koska aggressioita ei enää voi ulkoistaa tämän yhden jäsenen niskaan.

Samasta syystä en osallistu myöskään luokkakokouksiin ym. tapahtumiin, koska niissä on aina se riski, että ihmiset taantuvat vanhoihin rooleihinsa eivätkä yritäkään tutustua muihin aikuisina. Vanhojen tuttujen tapaaminen on muuten ihan ok mutta ei missään ryhmäkontekstissa. Kahden kesken monet ihmiset osaavat suhtautua toiseen avoimemmin ja ennakkoluulottomammin.

Niin totta. Muistan kun olimme joskus kaverin kanssa kahdestaan tämän mökillä. Tuolloin muita ei päässyt tulemaan, vain minä pääsin ja menin. Meillä oli aivan mahtavaa: hyviä ja mielenkiintoisia keskusteluja, kivaa yhdessäoloa ja sellaista mukavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tunsin suorastaan voimaantuvani siellä ja kaverillanikin oli hauskaa. Sovimme, että kaupungissa menemme heti viikonloppuna sinne ja tänne.

Kun pääsimme kaupunkiin, kaverini unohti heti kaikki mitä olimme mökillä sopineet ja lähtikin muiden tyyppien kanssa viettämään iltaa. Minua ei erikseen kielletty liittymästä mukaan, mutta ei kutsuttukaan. Lapsellisena menin kuitenkin paikalle ja oli surullista huomata miten kaverini ihannoi ja mielisteli tuolloin hyvään asemaan päässyttä tuttavaamme. Tyyppi oli vielä hyvin itsekeskeinen ja katsoi muita nenänvarttaan pitkin, minua tietysti erityisesti, mutta muitakin. En koskaan ymmärtänyt mitä kaikki näkivät hänessä. Silti tämän henkilön karisma veti kaikkia mukanaan ihan uskomattoman voimakkaasti, paitsi minua. Ja jäin tilanteessa ihan yksin. Ei siis mitään tarkoituksellista eristämistä, vaan enemmän sellaista "ai niin sinäkin olit täällä"-tyyppistä unohdusta.

Aloin sitten vältellä noita tapaamisia, mikä oli helppoa kun kukaan ei nostanut meteliä poissaoloistani. Vähiten tämä läheisin kaverini. Lopulta homma alkoi etääntyä, uudet asiat veivät mukanaan. Siinä se. Ei mitään kyselyjä, ei mitään draamaa, ei mitään kummallista. Mutta niin surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin omasta kaveripiiristäni jossain vaiheessa, että olin se joka järjesti,auttoi ja teki. Olin kaasona häissä. Autoin ristiäisvalmisteluissa, olin tukena vaikeissa elämäntilanteissa. Kutsuin syömään. Mutta kun muilla oli hauskoja illanviettoja, keikoille ja tapahtumiin menoja. Olin se, jota ei pyydetty mukaan. Näin sitte sosiaalisesta mediasta nämä tapahtumat. Tajusin että mukaan pyytämiseen liittyi joku homma, tai tarve apukäsille, tai olin itse joka kutsui.

Sinut on varmaan roolitettu ja mielletty palvelijaksi, jolla on sen roolin mukaiset tehtävät. Muut on sitten niitä, jotka hoitavat varsinaisen hauskanpidon. Palvelijoiden tehtävänähän on pitää juhlien puitteet kunnossa, mutta heitä ei suvaita juomalasi kädessä seurustelemassa, vaan tekemässä töitä taustalla. Tämä on nyt raaka kärjistys, mutta itselläni on ollut tuo palvelijan rooli, joka istui niin tiukassa että meni lopulta henkisen väkivallan puolelle, toisen osapuolen ilmeisesti sitä edes käsittämättä. Kun se oli niin selvää että minä olen vain minä, sitten on ne muut jännittävät ja trendikkäät kaverit. 

Katkeraa, myönnän. Ei kai kukaan halua tulla kohdelluksi roskana, varsinkin kun siihen ei ole mitään syytä. Mutta nuorilla ja vähän vanhemmillakin on tietyt roolit, joiden mukaan pelataan. Surkeinta on se, että monesti nämä jotka joutuvat narrin rooliin, alkavat toteuttaa sitä myös itse ja se vahvistaa kuvaa entisestään. Ymmärrän kyllä, että ei parikymppinen ole välttämättä riittävän vahva jättääkseen tällaista porukkaa, kun vaihtoehtona on hirvittävä yksinäisyys. Lisäksi tosiasioita on vaikea myöntää. Tämä onnistuu usein vasta kolmikymppisenä, kun elämänkokemusta on tullut, osalle sitten perhettäkin.

Tuo roolijako on muuten niin totta. Olen aina ihmetellyt, miten se jää niin tiukkaan kiinni. Lukioaikaisten kavereiden kanssa olin aina se porukan pelle, vitsiniekka viihdyttäjä, ja AINA kun tapaan näitä vanhoja kavereita, lipsahdan täsmälleen samaan rooliin. Niin kyllä lipsahtavat muutkin omiinsa.

Toisessa kaveriporukassa olen jostain syystä porukan "vauva", vaikka osa porukasta on minua nuorempia. Nuorin on jopa 15 vuotta minua nuorempi, mutta hänkin kohtelee minua kuin olisin häntä nuorempi. Tämä ei siis ole mitään halveksivaa kohtelua, vaan yksinkertaisesti minulla on porukassa se vähän lapsellisen ja viattoman rooli, jota kaikki pitävät söpönä hassuttelijana.

Kumpikin noista on toki sata kertaa parempi kuin "palvelijan" rooli. Käsittämätöntä, että "kaverit" voivat kohdella noin huonosti. :(

Kyllä vaan. On hirveän vaikea pyristellä irti tuollaisesta roolista, se on tiukassa ja pysyy. Ja kuten todettua, usein sen roolin syntymiseen on vaikuttanut myös itse ihan käsittämättömällä tavalla. Ikään kuin hyväksynyt sen osaksi porukkaan kuulumisen identiteettiä ja toteuttanut sitten sitä. Vaikka se ei ole tuntunut oikealta. Olisi kiva lukea jotakin tutkimusta tällaisesta, onko sellaista tehtykään? Siinäpä gradun aihe jollekin sosiologille. 

Tässä syy siihen, miksi en enää "harrasta" kaveriporukoita. Liian monta kertaa homma on mennyt siihen, että porukan toimivuus on jonkin tietyn roolijaon varassa ja aito kohtaaminen on jokseenkin mahdotonta. Toisille ei anneta tilaa kasvaa ja muuttua tai osoittaa uusia puolia itsestään. Ikävänä lisänä vielä joidenkin porukoiden sisälle syntyvät nokkimisjärjestykset, joissa pitää aina olla se pahnanpohjimmainen, jota nokkia ja päällepäsmäröidä. Kun "omegajäsen" saa sitten jossain vaiheessa tarpeekseen ja lähtee, hajoaa tällainen porukka omaan riitaisuuteensa, koska aggressioita ei enää voi ulkoistaa tämän yhden jäsenen niskaan.

Samasta syystä en osallistu myöskään luokkakokouksiin ym. tapahtumiin, koska niissä on aina se riski, että ihmiset taantuvat vanhoihin rooleihinsa eivätkä yritäkään tutustua muihin aikuisina. Vanhojen tuttujen tapaaminen on muuten ihan ok mutta ei missään ryhmäkontekstissa. Kahden kesken monet ihmiset osaavat suhtautua toiseen avoimemmin ja ennakkoluulottomammin.

Täysin samaa mieltä tästä. Olen se tylsä kaveri joka pyydetään mukaan vain jos ei saa muuta seuraa tai tarvitaan lisää maksajia johonkin. Tätä on tapahtunut aina joka paikassa. Onneksi tajusin aikuisiällä irtautua näistä porukoista ja olen jopa löytänyt kavereita joiden kanssa olen tasavertainen ja joiden kanssa on oikeasti mukava viettää aikaa. Poistin myös facebookista kaverilistalta kaikki ne entiset ”koulukaverit” joille olen edelleen kaikkien vuosien jälkeen se ujo nössö joka ei uskalla tehdä tai sanoa mitään. En edes tiedä miksi olen kaveripyynnöt aikoinaan hyväksynyt. Todella vapauttavaa, vaikkei tuon kummemmasta asiasta olekaan kyse.

Tuon keskusteluun hieman toista näkökulmaa, mutta en siis halua vähätellä näitäkään ikäviä kohteluita mitä tässä ketjussa on käsitelty.

Itsellä on opiskelujen jäljiltä jäänyt hyvin löyhä kaveriporukka, johon kuuluu kokonaisuudessaan ehkä 30 henkilöä. Tästä porukasta eri ihmiset tapaavat toisiansa hieman eri porukoilla silloin tällöin: jotkut käyvät yhdessä lenkkisaunassa, ja toiset taas tapaavat toisiaan leffailtojen merkeissä. Joskus uutenavuotena saattaa olla juhlat minne "kaikki" on kutsuttu.

Koska ryhmä ei ole kiinteä eikä sitä ole selkeästi määritelty, on hyvin haastavaa miettiä ketä pitäisi kutsua mihinkin paikkaan. Emme voi kutsua esim. häihin koko valtavaa porukkaa avecceineen, vaan ehkä ne pari läheisintä. Tämmöisiä tilanteita on kuitenkin todella haastava ratkaista ilman että joku loukkaantuisi.

Esimerkkejä:

Henkilöt Aapeli, Beepeli ja Ceepeli ovat läheisiä kavereita keskenään. Mieheni paras kaveri on Aapeli, mutta olemme jonkin verran tekemisissä Beepelinkin kanssa. Ceepeliä emme taas näe kuin harvoin yhteisjuhlissa. Mikäli kutsuisimme Aapelin ja Beepelin juhliimme, voisi Ceepeli kokea että hänet syrjäytetään koska kuuluu tiiviisti A-B-C-porukkaan (vaikkei olekaan läheinen kummankaan meistä kanssa).

Henkilöt A-B-C-D-E-F-G-H ovat kaikki samasta kaveriporukasta, mutta tapaamme läheisesti pienellä porukalla vain henkilöitä E ja G. Jos jätämme loput kutsumatta pieniin juhliimme, voi joku ylläolevista henkilöistä silti kokea itsensä syrjäytetyksi. Ongelman tilanteesta tekee vielä henkilö B, jota emme edes juurikaan tunne mutta hän kutsui meidät (ja kaikki muutkin) jättimäisiin häihinsä, ja etiketin mukaan vastakutsu pitäisi osoittaa myös hänelle.

Miten te toimisitte tässä tilanteessa?

Ovatko muut kokeneet haastavina illanviettojen tai juhlien järjestämisen, mikäli ei ole selkeää pientä ydinporukkaa ketä kutsua?

Oletteko te kokeneet vaikeana illanviettojen tai juhlien kutsulistan laatimisen? Mikäli siis ei ole selkeää ydinporukkaa jota kutsua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 18-vuotias abi. Ystäväni kävi lukion neljään vuoteen ja tanssi vanhojentanssit vuoden myöhemmin kuin minä. Olimme sopineet, että tanssien jälkeen lähden hänen kyydillään juhliin, jotka tanssien jälkeen pidettäisiin muualla. Odottelin kotona valmistautuen lähtöön kunnes kaveri soittaa, että kaveriporukan neljä tyyppiä pyytää häneltä kyytiä myös juhliin ja voisinko mitenkään jäädä kyydistä pois, jotta nämä kaikki neljä pääsevät mukaan. Enpä tuntenut enää itseäni kovin tervetulleeksi joten jäin sitten pois.

Tyyppi ei ole varsinaisesti paha, mutta niin selkärangaton, ettei uskalla pitää kaverin puolia ja painostuksen alaisena taipuu. Lopetin vähitellen yhteydenpidon, koska en halunnut enää hänen kaverinsa olla.

Ihan tyypillistä nuorten ajattelemattomuutta. Niin kuin sanoit, että ei ilkeyttä, vaan juurikin selkärangattomuutta ja porukan ehdoilla menemistä. Loukkaa todella pahasti, mutta mitään ei voi.

Oli tuo siinä mielessä ihan tarkoituksellista, että muu kaveriporukka oli päättänyt, että minut heitetään kaveriporukasta ulos. Tiedän tämän, koska eräs heistä myönsi, että olivat dissanneet minua jo pidemmän aikaa ihan tarkoituksella. Syytä tähän en tiedä. Tämä yksi tyyppi halusi edelleen olla kaverini, mutta ei hän tehnyt elettäkään minua puolustaakseen. Hän siis oli se joka taipuu muiden alla, koska on niin lapanen.

Olin todella pettynyt tuon porukan käytökseen. Muun muassa yksi heistä oli läheinen yläastelainen kaverini. Mutta tämäpä myönsi suoraan siten myöhemmin, että on valmis kiusaamaan minua jotta pääsee porukkaan.

Huh huh millaisiin teinimonstereihin oletkaan törmännyt. Törkeää ja ilkeää maalittaa yksi tyyppi porukalla dissattavaksi. Ryhmädynamiikka voi pahimmillaan teettää mitä uskomattomampia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo yhdelle kaverille olen ilmeisesti joku täyteystävä, jonka kanssa olla yhteyksissä kun muut ei pääse tai kun hän on pulassa. Viimeisin loukkaus oli se kun hän teki synttärikakun ja sanoi, että voit tulla syömään jos sitä jää jäljelle. Häihin ei tullut kutsua, laittoi kuvan häistä ja sanoi, että oli kivaa. Olen monesti miettinyt miksi noin tekee ja mikä minussa on vikana. Olenko vain pelastaja ja ihminen joka jaksaa nöyrästi aina vain kuunnella, mutta hauskanpitoon liian tylsä?

Hän ei onneksi ole ainoa ystäväni, muuten harmittaisi ja itsetunto olisi alhaalla. Enkä välejäkään tämän takia ole laittamassa poikki. Ehkä kaikki ihmiset ei vain kuulu siihen ydinporukkaan ja bestiksiin, vaikka itse niin haluaisikin.

No mutta miksi ET laittaisi välejä poikki? Ihan oikeasti. Tuollaisesta saa vain pahan mielen. Minulla on nyt paljon vähemmän kavereita kuin ennen, mutta kukaan ei enää kohtele minua noin ja olen paljon onnellisempi. En kadu ollenkaan että poistin elämästä tuollaiset ”kaverit”. Jooko, arvosta itseäsi.

Tai vielä parempi olisi, kun alkaisit kohtelemaan sitä samoin, kuin hän sinua. Saattaisi otattaa ja lujaaaa.... ota vaan hyöty, mutta älä anna itsestäsi mitään.

Up