Miksi lukiolaiset ja amislaiset pakotetaan etäopiskeluun, kun lapset ja nuoret ei kuulemma tartuta virusta lääkärien mukaan kouluissa?
Tuossa ei ole mitään logiikkaa, että esim.14-vuotias voi olla koulussa mutta 17-vuotias ei! Onko koronavirus tehnyt hyppäyksen yksiluokan ja toisen asteen välissä?
Kommentit (48)
Uskomus siitä, että lapset ja nuoret eivät levittäisi koronavirusta, on kumottu jo kuukausia sitten. Syksyllä viimeistään.
Vuosi sitten, kun virus lähti leviämään, se levisi aluksi enimmäkseen aikuisväestön keskuudessa. Siitä joku teki johtopäätöksen, ettei tauti tartu lapsiin ja nuoriin. Sittemmin, kun virus on levinnyt laajemmalle, on huomattu, että kyllä se nuorten ja lastenkin keskuudessa leviää, jos se sinne päätyy. Yksi syy uskomuksen syntyyn lienee se, että tauti on lapsilla ja nuorilla yleensä varsin lievä, tai peräti oireeton.
Mutta siis tämä uskomus on virallisesti kumottu.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, tartuttavatko lapset ja nuoret, mutta pitäisi muistaa aikuiset. Kouluilla työskentelee ainakin opettajia, ohjaajia, siistijöitä, vahtimestareita, terveydenhoitajia, kanslisteja ynnä muita. He voivat saada taudin ja levittää.
Tietysti laset ja nuoret tartuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluihin ei saada maskipakkoa, miksei saada? Onko koronan levittäminen suurempi ihmisoikeus kuin oikeus terveyteen ja elämään?
Maskit on jo todistettu toimimattomiksi, joten on aika vaikea perustella miksi niistä pitäisi tehdä pakollisia.
Mistä syystä koronan vuoksi joutuu entistä enemmän ihmisiä sairaalaan ja teholle? Ovatko ne tekosairaita?
Jos maskit toimisivat niin teholla olisi vähemmän ihmisiä kuin ennen maskisuositusta. Teholla on lähinnä vanhoja, lihavia ja d-vitamiinin puutteesta kärsiviä, jotka olisivat juuri ja juuri selvinneet influenssasta. Kuolleet ovat keskimäärin 84 vuotiaita, kun taas Suomessa miehet elävät keskimäärin 79 vuotiaiksi ja naiset 82 vuotiaiksi.
Keskinäärin teholla on 57-vuotiaita tällä hetkellä viime viikon uutisoinnin mukaan. Olen 52 v ja alaikäisen huoltaja. Haluaisin pysyä hengissä hänen aikuistumiseensa asti. Eikö sillä ole mitään merkitystä?
On suuret määrät yli 50-vuotiaita alaikäisten huoltajia puhumattakaan yli 40-vuotiaita. Samoin opettajia. Emme me halua sairastua viikoiksi ja menettää elinkeinoamme, työpaikkaa puhumattakaan kuolla. Joidenkin kohtaloksi sekin koituu, kun isot määrät sairastuu. Ei muu Suomen ulkopuolinen maailma, jossa keski-ikäisetkin kuolee, ole satumaailma. Se on täyttä totta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluihin ei saada maskipakkoa, miksei saada? Onko koronan levittäminen suurempi ihmisoikeus kuin oikeus terveyteen ja elämään?
Maskit on jo todistettu toimimattomiksi, joten on aika vaikea perustella miksi niistä pitäisi tehdä pakollisia.
Mistä syystä koronan vuoksi joutuu entistä enemmän ihmisiä sairaalaan ja teholle? Ovatko ne tekosairaita?
Sairaaloissa ei koronan takia ole ruuhkaa. Influenssa-aaltojen aikana enemmän.
- Influenssa ruuhkautti jättisairaalan, potilaita makaa jo käytävilläkin
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005595102.html
Tämä vain 3 vuotta sitten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluihin ei saada maskipakkoa, miksei saada? Onko koronan levittäminen suurempi ihmisoikeus kuin oikeus terveyteen ja elämään?
Maskit on jo todistettu toimimattomiksi, joten on aika vaikea perustella miksi niistä pitäisi tehdä pakollisia.
Mistä syystä koronan vuoksi joutuu entistä enemmän ihmisiä sairaalaan ja teholle? Ovatko ne tekosairaita?
Jos maskit toimisivat niin teholla olisi vähemmän ihmisiä kuin ennen maskisuositusta. Teholla on lähinnä vanhoja, lihavia ja d-vitamiinin puutteesta kärsiviä, jotka olisivat juuri ja juuri selvinneet influenssasta. Kuolleet ovat keskimäärin 84 vuotiaita, kun taas Suomessa miehet elävät keskimäärin 79 vuotiaiksi ja naiset 82 vuotiaiksi.
Keskinäärin teholla on 57-vuotiaita tällä hetkellä viime viikon uutisoinnin mukaan. Olen 52 v ja alaikäisen huoltaja. Haluaisin pysyä hengissä hänen aikuistumiseensa asti. Eikö sillä ole mitään merkitystä?
Minä minä minä... Kansamme tulevaisuus on tärkeämpi kuin sinä. Lukittaudu kellariin jos pelottaa.
Olipa taas tunteeton kommentti. Yksihuoltaja ei halua lapsensa jäävän orvoksi. Sekö muka on itsekkyyttä? Jokainen mieleltään terve, lapsestaan välittävä vanhempi ymmärtää kirjoittajan toiveen.
Pitäisi olla myöskin vähän suhteellisuuden tajua. Ei vain tunnetta ja mielikuvia. Järkeä ei enää arvosteta ja se näkyy.
Halutaan tuhota nuorten tulevaisuus, eipä tähän muuta keksi, moni ei pysy mukana etä opetuksessa, lukio tai Amis keskeytyy, arvosanat huononee, opiskelu motivaatio laskee, lista on pitkä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset ihmiset pelkää koronaa niin, ettei salli edes lapsille koulunkäyntiä. Mihin tämä maailma on mennyt. Ei olis uskonut vuosi sitten.
Olet asunut tyhmyytesi kuplassa vuoden? En olisi uskonut noin tyhmää vielä löytyvän!!
Voi kuule, meitä täyspäisiä tolkunihmisiä on vielä paljon jäljellä. Ne ei vaan kirjoita tälle palstalle.
Jos joku tulis mulle selittämään päin naamaa, ettei päästä lapsiaan kouluun, pitäisin kyllä etäisyyttä.
Poliittista peliä tämä on.