muilla näin raskas uhmaikäinen?
siis poika 1v 6kk ja kauhea uhma päällä. jos ei saa mitä tahtoo, niin saa kauhean raivarin, heittytyy lattialle, potkii ja karjuu, tulee puremaan. ja nyt on ryhtynyt sekä syömis - että nukkumis lakkoon. siis ei suostu syömään päivän mittaan kuin korkeintaan yhden kerran perunaa tai leipää tms. kaiken muun heittää lattialle tai seinälle... ja rytmi on säännöllinen, aamiainen, lounas, päiväunet, välipala, päivällinen välipala ja iltapala. Ei syö, mutta korvaa kaiken ruuan vinkumalla maitoa koko ajan, jos ei saa niin alkaa huutaa ja rimpuilla eikä syö silti vaikka olen ollut antamatta maitoa eli on ollut todella nälkäinen. eilen illalla esim, jätti koko iltapalan syömättä ja joi sitten 9dl maitoa iltapalaksi!!!! ja nukkumaan meneminen yhtä taistelua, tulee noin 2 tuntia sängystä ees taas pois ja kannan takaisin. ei siinä mitään mutta yöllä joka yö valvoo ainakin kaksi tuntia, viime yönä esim klo 2-4 ja ei itke tai mitää mutta huutelee vain äitii kukkuu ja tulee pois sängystä. olen myös tyhmyyksissäni ja väsymyksissäni jossain vaiheessa opettanut yömaitopulloon jota sitten menee ihan huviksi vain, ei siis edes enää nuku siihen, ja pakko vähän pomppia yöllä sen pillin mukaan kun mies käy töissä ja täytyy yrittää pitää poika hiljaa et mies saa unta. viikon kuluttua lähtö pph ja itse kouluun, hirvittää kuinka siellä menee syömiset ja kuinka itse jaksan kun en saa nukuttua onko hyviä vinkkejä elämän helpottamiseen. siis miten saan nukkumaan öisin ja aloittamaan taas syömisen ja miten saisin hyvin pois yöpullosta.
epätoivo alkaa jo vallata väsyneen äidin.
Kommentit (5)
-vie lapsi lääkäriin
-jos terve, niin ottakaa ohjat käsiinne
-parempi kerta rytinä, kuin jatkuva kitkutus: eli yöpalvelut pois, maitoa max. 2dl aterian JÄLKEEN
-ulkoilkaa lapsen kanssa
-vihainen lapsi tarvitsee lohdutusta ja selkeät rajat, uskaltakaa sanoa EI johdonmukaisesti
Ihmettelet asiaa itsekin, mutta minäpä ihmettelen, että KUKA antoi lapselle tuon miltei litran maitoannoksen?
Siis muutosta ei tule ilman lapsen huutamista, mutta siihen olettekin näemmä jo tottuneet. vaikuttaa siltä, että lapsi saa määräillä liikaa, ja on turvaton. Rajat voi asettaa lempeästikin
-kerrotte lapselle, että yöpullo jää pois. Sitten Ette missään nimessä anna periksi lapsen huutamiselle, muutama yö menee siinä
-nukuta lapsi silittelemällä tai makaamalla vieressä, älä anna puhua kun iltapuuhat on tehty ja pää tyynyssä
Onneksi kaikista pahin aika kesti vain muutaman kuukauden, kokonaisuudessaan kiukkukohtauksia, univaikeuksia ja huonoa syömistä kesti reilun vuoden. Hankalin uhma tuossa vaiheessa kun lapsen kanssa ei voi vielä kunnolla jutella.
Tuli mieleen,että voikohan lapsesi olla sairas?
Jos mahaan sattuu tai jotain?
Silloinhan lapsesi on kiukkuinen.