Hyväksytkö muun maan uhraamisen jotta Uusimaa saa enemmän rokotteita?
Eli rokotteiden keskittämisestä kyse. Keskusta jo vastustaa ajatusta mikä on hyvä, mielestäni Keskustan tulisi erota hallituksesta jos rokotteita aletaan ottamaan muilta sairaanhoitopiireiltä.
Hyvä muistaa pari asiaa:
-Uudellamaalla ei ole ollut mitään tiukkia rajoituksia, käytännössä ei mistään rangaista ja saa liikkua ja tavata kavereita vapaasti, jopa ympäri Suomea. Esim lappi täynnä uusimaalaisia muutama viikko sitten.
-Keskustelussa taka-ajatuksena on myös suuremmat oikeudet ja helpompi liikkuvuus rokotteiden saaneille kun rokotepassit tulee, halutaanko eriarvoiset liikkumismahdollisuudet sen perusteella missä asuu?
-Entä jos muualla maassa putkahtaa pahoja tartuntaryppäitä kun rokotteet annettu Uudellemaalle, hyväksytkö että esim läheisesi kuolee koska rokotteet annettiin Uudellemaalle missä levitettiin tautia vapaasti koska ei tiukkoja rajoituksia?
Minua pistää vihaksi pelkkä ajatuskin että ihmisiä alettaisiin kohdella eriarvoisesti asuinpaikasta riippuen terveydenhoidon kannalta koska tietyt ryhmät levittää tautia pahoissa maakunnissa.
Tässä olisi ehdottomasti Keskustan paikka erota hallituksesta jos yrittävät viedä rokotteita muilta sairaanhoitopiireiltä!
Pahoille maakunnille ei saisi antaa yhtäkään rokotetta enempää (väestömäärään suhteutettuna) enne kuin niissä kokeiltu tiukkia rajoituksia, esim täydelliset ulkonaliikkumiskiellot ja maakunnan rjat kiinni kuukaudeksi. Ei voi uhrata muuta maata vain siksi ettei politikot uskalla määrätä tiukkia rajoituksia pahoille alueille.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Riskiryhmäläiset on pitkälti oman riskinsä hankkineet. Siis nuoremmat. Huonoilla elintavoillaan joten ei ne yhtään se etuoikeutetumpia periaatteessa ole.
Jos on tupakalla ja syömisellä riskinsä hankkinut niin turha on ilkkua jos joku käy hiihtämässä lomallaan.
Tämä on about kusipäis syyden huippu. Tämä on sitä samaa rasismisyndroomaa josta joku aiemmin jo kirjoitti. Ne ja ne ansaitsevatkin kuolla koska ovat huonoja ihmisiä joilla on huonot geenit.
Jos rokotukset on jaettava tasapuolisesti pitkin maaseutua, niin sitten pitää rajoituksetkin laittaa koko maahan. Pk-seudulla kärsitään kaikkein tiukimmista rajoituksista, valtaosa niitä noudattaa tunnollisesti. Vähemmistö p€rseilee ja pitää viruslinkoa yllä rakennustyömailla ja tietyissä lähiöissä.
Sinällään olisi järkevää keskittää rokotukset pahimmille alueille (lähinnä pk-seutu ja Turku lähialueineen). Samalla kuitenkin pitäisi nämä alueet eristää, eikä sieltä saisi liikkua rokottamattomille alueille ennen kuin sielläkin on rokotteet saatu. Rokotettuhan voi edelleen tartuttaa, joten tulisi sitten pysyä aloillaan kunnes muutkin on rokotettu.
Rokotteet pitäisi jakaa suhteessa väkilukuun ja keskittämällä pahimmille alueille.
Tietysti hyväksyy, emme ole pikkumaisia.