Lue keskustelun säännöt.
Sisarusten epätasa-arvoinen kohtelu
20.03.2021 |
Meillä on kolme lasta, kaikki omia ihania persooniaan. Vanhin lapsista on melkein täysi-ikäinen ja nuorin yläkoulussa. Mitä suuremmaksi lapset ovat kasvaneet, sitä enemmän on pakko myöntää, että olemme olleet tiukempia esikoista kohtaan kuin nuorempia sisaruksia.
Tämä tuli taas eteen, kun keskimmäisen hölmöillessä. Hän on ylitunnollinen, peruskiltti tyyppi ja korona-aika on ottanut hänellä tosi koville. Niinpä katsoimme riittäväksi seuraukseksi hänen hölmöilystään sen, että asiasta keskusteltiin vakavasti. Esikoinen on kuitenkin aikanaan tehnyt saman jutun ja hänelle tuli kovemmat seuraukset. Esikoinen on perusluonteeltaan huoleton ja välinpitämätönkin ja toisaalta utelias ja kokeilunhaluinen, joten hänelle rajoja on täytynyt asettaa enemmän ja niiden koettelemisesta on tullut selkeät seuraukset.
Nyt tämän keskimmäisen hölmöilyn jälkeen esikoinen on ollut vähän vaitonainen. Kysyessäni asiasta hän totesi, että muistelee omaa tapaustaan ja meidän vanhempien suhtautumista, että oli aika erilaista häntä kohtaan. Hän on oikeassa tässä. Kävin esikoisen kanssa läpi vähän olosuhteita ja taustaa sille, miksi millaiseenkin ratkaisuun on päädytty. Hän kyllä ymmärsi sinänsä eikä esimerkiksi vaatinut, että nuoremmalle tulisi ankarampia seurauksia.
Itselleni jäi kuitenkin vähän ikävä olo. Toisaalta koen, että ratkaisut eri lasten kohdalla ovat olleet oikeita ja seuraukset vaikuttaneet lapsen käyttäytymiseen toivotulla tavalla. Toisaalta taas ymmärrän lapsen kokemuksen epätasa-arvoisuudesta. Mennyttä en voi muuttaa ja sinänsä seison edelleen ratkaisujemme takana, mutta silti kurja fiilis... Onko kohtalotovereita?
Kommentit (17)
Totuuden siemen siinä on. Vanhempina olitte esikoisen kanssa ensi kertaa em tilanteessa ja reaktionne oli vahvempi. Toisen kanssa osaatte suhteuttaa paremmin. Voitte jo etukäteen pohtia, että mitäs teette kun se kolmaskin tekee saman "virheen". Tässä kohtaa huomaatte, että esikoinen saa sen rajuimman kohtelun, oli asia mikä tahansa, vanhempien kokemattomuudesta johtuen. Peiliin katsomisen paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin esikoisen tuntemuksia. Mielestäni mitenkään ei voi perustella sellaista että lapsilla on eri säännöt, eri oikeudet ja eri velvollisuudet. Se on yksinkertaisesti epäreilua. Itse tekisin tuossa tilanteessa niin että keskustelisin vanhemman lapsen kanssa avoimesti ja tunnustaisin tämän hänelle ja pahoittelisin asiaa. Muuten on mahdollista että asia jää vaivaamaan häntä pitkäksi aikaa.
Itselleni kävi nimittäin niin. Vielä aikuisenakin joskus mieleeni nousee se että minua ja siskoani kohdeltiin eri tavoin. Minulle oli huomattavasti tiukemmat rajat kuin siskolleni. Lisäksi siskolleni vanhemmat olivat paljon avokätisempiä, ostivat hänelle ajokortin ja makselivat velkojaan kun itse sain aina rahoittaa kaiken omista rahoistani.
Jostain syystä esikoinen saa ankarimman kohtelun ja nuoremmat pääsevät helpommalla. Lisäksi esikoinen oletetaan sisarussarjan vanhimpana pikkuaikuiseksi vastuunkantajaksi, jolle jopa aikuisena murehditaan nuorempien toilailuja. Vaikka ikä erot olisivat vain 2 vuoden ikäluokkaa. Äärimmillään esikoinen aikuistetaan liian nopeasti ja nuoremmat eivät saa aikuistua koskaan.
Moni esikoinen ottaa etäisyyttä tähän roolitukseen muuttaessaan omilleen.
Nuorimmat ovat yleensä kasvattamattomia velliperseitä. Ja ainokaiset huomionkipeitä tapauksia.
Vierailija kirjoitti:
Nuorimmat ovat yleensä kasvattamattomia velliperseitä. Ja ainokaiset huomionkipeitä tapauksia.
Huomionkipeys tulee lähinnä sisarussarjoista, joissa huomiosta joutuu kilpailemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on esikoisen ollut tiukimmat säännöt. Tosin olen kapinoinutkin eniten.
En edes muista omia rangaistuksia verrattuna sisarusteni saamiin.
Ehkä siksi kun mielestäni on toimittu siitä huolimatta reilusti.
Me ollaan saatu erilaisia asioita. Ehkä sitä epäreiluuden tunnetta ei ole kenellekään tullut sen vuoksi kun on tunne että ollaan oltu kaikki yhtä tärkeitä.
Itsekin huomaan että esikoisen kohdalla on tullut toimittua eri tavalla. Esikoinen 16-vuotias ja kuopus 3-vuotta.
Olet varmasti toiminut ihan oikein molemmissa tapauksissa. Ja nytkin kun olet huomannut että esikoinen koki tilanteen epäreiluna.
Ehkä silloin kun rangaistus esikoiselle annettiin oli se hänestä epäreilu ja jäänyt siksi vaivaamaan? Silloin tilanne on ollut vanhemmillekin uusi ja tilanteeseen on reagoitu niin kuin on sen hetkisillä taidoilla osattu.
Nuorinta lellitään, koska sehän on se pieni vauva aina. Yleinen kuvio. Sellaisten vanhempien kannattaisi hankkia koira, ja pelkästään se koira, jotka vain vauvoista haaveilevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yrittänyt olla omille lapsilleni (3) tasa-arvoinen, en tiedä onnistuinko (ovat jo täysi-ikäisiä). Sen sijaan omille vanhemmille, lähinnä äidille olen katkera omasta lapsuudestani. Olin 6v kun minulle syntyi sisko. Sen jälkeen minä olin aina "iso", jonka piti ymmärtää pientä raukkaa, joka ei ymmärtänyt mitään ja kaikki piti antaa hänelle periksi. No siskohan alkoi kouluikäisenä tajuta kuvion ja sai aina tahtonsa läpi kun meni marisemaan äidille, kuinka isosisko ei taivu hänen tahtoonsa. Esim. kun oli jo 18v ja minulla oli ajokortti, en saanut autoa lainaan, ellen suostunut ottamaan siskoa mukaan. Kiva vetää perässään 12-vuotiasta.
Tämä kasvatus näkyy hänessä aikuisenakin (on nyt 50+). Isän kuolinpesässä minulla ei ollut mitään oikeuksia vain pelkkiä velvollisuuksia. Kaikki piti mennä hänen tahtonsa mukaan. Viimein sanoin, että pesä on jaettava tavalla tai toisella. Eipä ollut enää äitiä, jolle mennä valittamaan. Pesä saatiin jaettua mutta välit meni kun en suostunut hänen tahtoonsa.
Ja 90-luvulla hänelle lahjoitettiin tontti. Minä sain postissa äidin leipomaa ruisleipää. Jepjep.
Vierailija kirjoitti:
Nuorimmat ovat yleensä kasvattamattomia velliperseitä. Ja ainokaiset huomionkipeitä tapauksia.
Ainokaiset ovat karmeita narsisteja joiden kanssa ei kukaan fiksu ryhdy parisuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta voit myös esikoiselle sanoa, että hänen aikanaan olitte kokemattomampia, ja tilanne tuli teille vastaan ensimmäistä kertaa. Nyt olette muutaman vuoden vanhempia ja kokeneempia, ja ajattelette asian vakavuudesta ja oikeasta toimintatavasta vähän eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Minusta voit myös esikoiselle sanoa, että hänen aikanaan olitte kokemattomampia, ja tilanne tuli teille vastaan ensimmäistä kertaa. Nyt olette muutaman vuoden vanhempia ja kokeneempia, ja ajattelette asian vakavuudesta ja oikeasta toimintatavasta vähän eri tavalla.
Mutta eihän ap niin ajattele, vaan yksi lapsista on ylitunnollinen ja kiltti eli ei rangaista. Esikoinen on sitten ilmeisesti junttura pahis, joka ei vähästä usko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä! Kiitos kaikille näkökulmista. Meillä ei ole kyse mistään äärimmäisen epäreilusta kohtelusta, enemmänkin aste-eroista. Osa kasvatuseroista selittyy varmasti kokemattomuudella esikoisen kohdalla, osa lapsen temperamentilla ja luonteella, osa sitten ehkä muilla sattumanvaraisilla olosuhteilla.
Täysin samoja sääntöjä ei näillä erilaisilla lapsilla voi mitenkään olla, mutta pyrimme olemaan reiluja jokaiselle. Esikoinen ei ole kokenut omia seurauksiaan liian koviksi vaan päin vastoin on kiitollinen siitä, että olemme jaksaneet laittaa niitä rajoja. Nyt täysi-ikäisyyden kynnyksellä hän on itse tyytyväinen siitä, millaiseksi on varttunut, ja niin olemme me vanhemmatkin.
Vaikka vanhempana pyrin oikeudenmukaisuuteen, aina en ole mielestäni onnistunut olemaan reilu tasaisesti kaikkia kohtaan. Toisaalta epäreiluuksia on sattunut tasaisesti kaikkien kohdalle :D Meillä esim. esikoinen ei tosiaankaan ole joutunut olemaan perheen pieni vastuunkantaja vaan kyllä keskimmäinen on omaksunut tällaisen roolin, ja katsonut paljon isomman sisaruksen perään (pyytämättä ja joskus kielloista huolimatta), eikä tämä puolestaan ole ollut häntä kohtaan reilua.
Ehkä nyt tyydyn siihen, että olen kuullut esikoisen fiilikset, ottanut asiaan kantaa omasta näkökulmastani ja toisaalta pyytänyt anteeksi, että emme ole aina olleet reiluja - parhaista aikomuksista huolimatta.
Joo, mun pikkusisko esim nuorena leikkeli mun vaatteet ja tuunas niistä omia ja ku valitin äidille, niin äiti nauro ja sano et antaa pikkusiskon tehä mitä huvittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vanhimman ja nuorimman lapsen ikäero on 14 vuotta. kahdelle vanhimmalle olimme aikanaan jokseenkin kaikessa paljon tiukempia kuin näille iltatähdille. Olen asiasta keskustellut esikoiseni ja toiseksi vanhimman kanssa. He ovat sitä mieltä, että on vain hyvä, että olen tajunnut löysätä nutturaani, ettei pikkusisaruksille tule samoja traumoja kuin heillä on. He kokevat, että olen oikeasti sitä mieltä, että toimin heitä kohtaan väärin, kun toimin nyt toisin. Jos pyytäisin heiltä anteeksi vääränlaista kohtelua, mutta kohtelisin heidän pikkusisaruksiaan samalla tavalla, olisi anteeksipyyntö epäuskottava.
P.S. Mitään laitonta meillä ei ole tapahtunut. Kielsin vaan vanhimmilta lapsiltani tiettyjä asioita, joita en enää pidä samalla tavalla pahana, kuin silloin. Kyllä meillä vanhemmillakin on oikeus oppia asioita, ja kehittyä vanhempina.
P.P.S. Jos lapsilla on isot ikäerot, voi olla mahdotonta olla taloudellisesti tasa-arvoinen, koska perheen tulo- ja varallisuustaso voi vaihdella eri elämänvaiheissa.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä esikoinen saa ankarimman kohtelun ja nuoremmat pääsevät helpommalla. Lisäksi esikoinen oletetaan sisarussarjan vanhimpana pikkuaikuiseksi vastuunkantajaksi, jolle jopa aikuisena murehditaan nuorempien toilailuja. Vaikka ikä erot olisivat vain 2 vuoden ikäluokkaa. Äärimmillään esikoinen aikuistetaan liian nopeasti ja nuoremmat eivät saa aikuistua koskaan.
Moni esikoinen ottaa etäisyyttä tähän roolitukseen muuttaessaan omilleen.
Tämä on usein totta. Se on usein aika tiedostamatonta, mutta joskus jopa ihan tietoinen valinta.
Itse en ole esikoinen, mutta ison sisarussarjan vanhimmasta päästä kuitenkin. Asuin jo omillani, kun minua vuoden nuorempi sisarukseni kirjoitti ylioppilaaksi. Äitini soitti minulle jokaisena kirjoituspäivänä, ja valitti, kun "se tuli taas niin aikaisin pois sieltä. Ei se tunnu ottavan ollenkaan tosissaan niitä kirjoituksia." Ja kun selvisi, että hylätty tuli, taas soi minun työpuhelimeni.
Vaikka kuinka olen pyrkinyt siihen, ettei esikoiseni tarvitsisi kantaa vastuuta sisaruksistaan, niin siinä kuitenkin jossain vaiheessa kävi. Tilanteet, joissa esikoinen on sitä vastuuta joutunut ottamaan, on olleet sellaisia, joissa vähintään toinen meistä vanhemmista on sairastanut. En siis ole käskenyt hänen ottaa vastuuta sisaruksistaan, vaan hän on itse ottanut sitä tilanteen "pakottamana". Me olemme ns. "hyvä perhe", joten esim. neuvolassa ei otettu vakavasti sitä, kun puhuin väsymyksestäni.
Tuossa ei ole suoranaisesti oikeaa tai väärää. Vanhemmat antavat rangaistuksen niin, että lopputulos olisi sama, kumpikin lapsi olisi oppinut. Lapset taas katsovat, mikä on rangaistus. Esikoisesta tuo näyttää helposti siltä, että kuopus pääsee helpommalla ja hän olisi siten tärkeämpi. Olette asiasta jo lapsen kanssa jo jutelleet, mutta kannattaa jutella vielä uudelleen ja selittää asiaa. Jos esikoiselle jää olo, että häntä on kohdeltu epätasa-arvoisesti, voi tämä vaikuttaa sisarusten välisiin suhteisiin loppuelämän ja pahimmillaan myrkyttää ne.
Vaikutatte fiksuilta vanhemmilta, kun mietitte lasten tasavertaista kohtelua.
Ei tuo ole epätasa-arvoista, vaan tunnet lapsesi ja tiedät mitkä keinot ovat heille toimivat. Se olisi huolestuttavaa jos kaikilla olisi samat seuraukset, herkkä lapsi voisi saada pahat traumat jos hänelle antaisi saman seurauksen kuin vahva tahtoiselle, joka taas ei oppisi mitään jos hänelle annettaisiin rangaistus joka ei rajoittaisi häntä mitenkään.
Rajat ovat rakkautta. Epätasa-arvoista on jos yksi lapsi joutuisi vaikka tekemään kotitöitä mutta toisen ei tarvitsisi osallistua niihin ollenkaan.