Osrakismi. Kun olet näkymätön ja suljettu ulos kaikesta.

Mulla on täällä jo aika tukalat oltavat kun minussa on joku teflonpinnoite joka saa ihmiset liukumaan pois. Olen kymmenissä erilaisissa yhteisöissä ja vapaaehtoisjutuissa olla mukana ja tutustua ihmisiin. 10 vuoden aikana yksikään ihminen ei jäänyt.

Nyt coronan aikana 3 tuttua ghostas vaikka luulin että ollaan ihan hyviä kavereita/tuttuja. Puhun nyt 30-35 vuotiaista ihmisistä.
Kun olen ympäriämpäri laittanut harkittuja viestejä ja yrittänyt saada keskustelua aikaiseksi esim. somessa, nii ignoorataan täysin tai sitten rivien välistä annetaan ymmärtää ettei mua jakseta.

Minussa ei ole kuulemma mitään vikaa mut jännää miten kaikilla on aina kiire, kun olen kymmeniä kertoja yrittänyt kutsua ihmisiä kylään niin ne vaa vastaa "kutsu jonkun muun".
Mua toistuvasti on loukattu ja unohdettu. Nyt coronan aikana kun kaikki kaventaa omat piirit ja somet, niin mähän on tietenkin ensimmäinen joka lentää ulos kaikesta.

Äimän käkenä sitten katson miten muilla on kaikki maailman illanistujaiset, puhe ja lenkkikavereita.

Työpaikoilla on aina tehty selvä ettei mua tarvita enää. Olen aina vain se hätävara ihminen määräaikaisiin juttuihin. Edellisessä työpaikassa kun kaikilla oli pitkät lomat , niin mua jätettiin koko kesäksi täysin yksin talossa eikä ollut edes tekemistä.

Olen kokoajan väärässä paikassa, väärään aikaan.

Olisiko minun syytä vain lähtee pois täältä Helsingistä johonkin erakoitumaan? Mun tuska on niin suuri ja tämä yksinäisyys sattuu niin paljon. Yöllä olen ihan hiessä ja näen painajaisia ihmisistä.