Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
On ollut VM:ssä ainakin jossain vaiheessa LAINSÄÄDÄNTÖASIANTUNTIJA-nimikkeellä. Näin tyhmänä kansalaisena luulisin että tuossa pitäisi olla juristi, mutta näemmä ei tarvitse ollakaan. Estetiikan kandi riittää....
Pöystin uskottavuus on mennyt kyllä täysin. Saisi myös erota.
Vierailija kirjoitti:
On ollut VM:ssä ainakin jossain vaiheessa LAINSÄÄDÄNTÖASIANTUNTIJA-nimikkeellä. Näin tyhmänä kansalaisena luulisin että tuossa pitäisi olla juristi, mutta näemmä ei tarvitse ollakaan. Estetiikan kandi riittää....
Tämä on hyvin erikoista. Onko Tytti valehdellut tai johtanut harhaan tutkintojensa suhteen?
Kiva varmaan oikiksesta valmistuneiden lukea, että joku estetiikan kandi vie lainsäädäntöasiantuntijan työpaikan tuosta vain....
Ei varmana ole tuota(kaan) työpaikkaa ollut missään avoimessa haussa, vaan suoraan räätälöity Tytille koko virka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut VM:ssä ainakin jossain vaiheessa LAINSÄÄDÄNTÖASIANTUNTIJA-nimikkeellä. Näin tyhmänä kansalaisena luulisin että tuossa pitäisi olla juristi, mutta näemmä ei tarvitse ollakaan. Estetiikan kandi riittää....
Tämä on hyvin erikoista. Onko Tytti valehdellut tai johtanut harhaan tutkintojensa suhteen?
Pöysti taatusti junaillut kaiken ollessaan itse siellä VM:ssä töissä.
Tytti on niitä tapauksia, joille työskentely muualla kuin valtionhallinnon virkamiehenä ei ole vaihtoehto.
Tuomaksen ja Tytin perheet ovat vierailleet toistensa kodeissa ja käyneet konsertissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut VM:ssä ainakin jossain vaiheessa LAINSÄÄDÄNTÖASIANTUNTIJA-nimikkeellä. Näin tyhmänä kansalaisena luulisin että tuossa pitäisi olla juristi, mutta näemmä ei tarvitse ollakaan. Estetiikan kandi riittää....
Tämä on hyvin erikoista. Onko Tytti valehdellut tai johtanut harhaan tutkintojensa suhteen?
Pöysti taatusti junaillut kaiken ollessaan itse siellä VM:ssä töissä.
Mutta miksi? Miksi ihmeessä Pöysti edisti Tytin uraa? Eihän siinä ole mitään järkeä? Mikä heidän suhde on?

Hyvä kysymys todellakin. Toivottavasti tämä selviää.

Luulempas ettei ihan tarkkaan tarvitse olla juuri se tietty oppi-ala kyseessä..
Se ei vaan osannut millään.
Toisethan vetää vasenta kaistaa huomattavaa alinopeutta, eivätkä millään ymmärrä siirtyä pois tieltä. Siitä tulee joillekin heti arvovalta-asia. Ajokortin saa vaikka muropaketista, mutta ajotaitoa ei.
Näin olen itse tulkinnut.
Voi kun nyt tulisi esiin joku Tytin varhaisilta vuosilta. Haluaisin tietää millaisena hän on kokenut tuon homssuisen untuvikon joka on väkisin estetiikan papereidensa kera tunkenut jalkaa ovenrakoon. Ei varmasti ole ranska riittänyt meriitiksi.
fixitfixitfix kirjoitti:
Kuten tiedämme tällainen käytös on tuttua välimeren maiden virkamiehille ja poliitikoille. Tätä se EU tuo tulessaan. Korruptoinutta käytöstä, rajat-auki politiikka halpatyövoimaa, koronaa, huumeita, janiitäjoidennimeäeitäälläsaamainita. PItäisikö alkaa vaatimaan Fixitiä? Tavallinen veronmaksaja taitaisi sittenkin ajan myötä voittaa siinä ja toistaiseksi valta on meillä.
Vai yksistään Välimeren maista "otettu oppia" Suomeen, on taidettu ottaa oppia hieman lähempää: naapurimaassa yksinvaltias presidentti joka haluaa olla yksinvaltias 83 vuotiaaksi asti, kieltää myös protestit ja toisessa naapurimaassa kuningas, joka saa verotulot jne. Hieman lähempää otettu oppia, Suomen naapurimaissa ollaan loistavia piilottamaan korruptio lahjomalla virkamiehiä, niistä otetaan oppia.
Vierailija kirjoitti:
Tytti Yli-Viikari:
”Voi tietysti olla persoonakysymyskin, että on halunnut tehdä itsenäisiä ratkaisuja jo varhain, eikä pysähdy pieneen vastoinkäymiseen, mutta kyllä ulkomailla asuminen on antanut itsevarmuutta, tunteen siitä, että selviytyy mistä vain."
https://www.oph.fi/fi/menolippu-taskussa-eurooppaanNo tuo tunne ehkä vähän hetkellisesti saattaa horjua jos kävisi niin ikävästi että tulisi lähtö VTV:n johdosta ennenaikaisesti tämän kohun myötä.
Tuolla asenteella, tunne että selviytyy mistä vain, sitten ilmeisesti voi tehdä tarvittaessa mitä vain lainvastaista tai kyseenalaista, kuten palkata ylitarkastajan ilman työvelvoitetta, tai ehkä jopa tehdä murhankin kenties.
Ja jos sattuisi jäämään esim. murhasta kiinni ja joutuisi lusimaan elinkautisen, siitäkin selviytyisi tuolla asenteella rinta rottingilla.
Hieno homma.
Minulla ei valitettavasti ole ollut tuollaista itsevarmuutta koska olen kyllä toiminut valtion virkamiehenä pariinkin otteeseen mutta en ole uskaltanut tehdä mitään sellaista joka olisi antanut pienintäkään aihetta epäillä laittomuuksista tai väärinkäytöksistä, etenkin kun toimin oikeusministeriön alaisuudessa.
Sukua toisilleen: A. Hirvenniemi, A.-K. Pekonen, T. Yli-viikari. Siinä meillä ouikea hallitsijasuku...
Ei ole sellaista asiaa, kuin "palkata ylitarkastajan ilman työvelvoitetta". Tottakai hänet on palkattu - toimenkuva ei vain ole sitä, mitä äkkiseltään voisi luulla.
Kyllä naisen täytyy saada ehostaa itseään, kun on korkeassa virassa. Ja työnantajan lukuun.
Tää on taas naisvihaa palstalla.
Toimenkuva on ilmeisesti peittely. Siitä maksettiin palkka. Ei kukaan tekisi sitä työtä mistä tahansa summasta. Peittelyyn palkattu henkilö on vain pieni osa vyyhtiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut VM:ssä ainakin jossain vaiheessa LAINSÄÄDÄNTÖASIANTUNTIJA-nimikkeellä. Näin tyhmänä kansalaisena luulisin että tuossa pitäisi olla juristi, mutta näemmä ei tarvitse ollakaan. Estetiikan kandi riittää....
Tämä on hyvin erikoista. Onko Tytti valehdellut tai johtanut harhaan tutkintojensa suhteen?
Pöysti taatusti junaillut kaiken ollessaan itse siellä VM:ssä töissä.
Mutta miksi? Miksi ihmeessä Pöysti edisti Tytin uraa? Eihän siinä ole mitään järkeä? Mikä heidän suhde on?
Hyvä kysymys todellakin. Toivottavasti tämä selviää.
Olisiko Tytin professori-isä hankkinut Pöystin lapselle jonkin suojatyöpaikan yliopistolla?
Oliko tämä täällä vielä?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhanikahelin/vtvn-paras-tarkastus-kau…
Ottaa vaan miehen sukunimen ja piiloutuu johonkin lähetystöön muutamaksi vuodeksi niin kohu laantuu.