Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea katsella kun Tytti Yli-Viikarista tulee vauhdilla koko kansan inhokki, suurelta osin senkin takia että hänellä ei ole tukena kriisiviestinnän osaajaa.
Mikael Jungner twiittaa
Pitäisikö Yli-Viikarille palkata nyt kriisiviestinnän osaaja?
Voisiko se Jungner nyt kerrankin pitää leipäläpensä kiinni?
Siis pitäisikö Jungnerin mielestä tosiaan se kriisiviestinnän osaaja palkata Yli-ViikunaLLE? Eli että joku muu taho (arvatkaa, mikä) kuin hän itse maksaisi? Ei hyvää päivää taas....
Ei sillä etteikö kriisiviestinnän osaajasta mahdollisesti olisi edes jotain hyötyä, mutta palkatkoon Yli- Kalkkuna sen itselleen ihan itse ja maksakoon sen niistä omista rahoistaan!
Ei enää meidän verorahojamme senttiäkään tuolle tyypille ja hänen toilailujensa maksamiseen.
No Jugner nyt kuuluu ihan tähän samaan leiriin. Hän on sikäli oikeassa, että porskuttaa omilla paska-arvoillaan oikein kevyesti menemään ihan vaan siksi, että hoitaa julisuuskuvaansa onnistuneesti. Nämä tyypit oksettavat minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/16590355-105c-473c-ae28-3145a9743…
Taitaa Outi Alanko-Kahiluotokin kaatua tässä. Hän joko valehtelee tai ei ole likimainkaan tehtäviensä tasalla. Kummin vain, huonompi homma..
Mitä puoluetta tuo Outi edustaa?
Vihreähän hän on.
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Miksi mikään lehti ei nosta Juhana Vartiasen osuutta esiin? Olevinaan niin talousammattilainen ja pormestariksi pyrkimässä.
Juhanan olisi pitänyt valvoa VTV:n tarkastustoiminnan tuloksellisuutta, mutta ei ole oikein tainnut valvoa... Joitakin aikoja sitten vielä oikein kehui kuinka hyvin johdettu virasto VTV hänen mielestään on ja että Yli-Viikari on hänen mielestään oikein pätevä. Eihän tätä Vartiaisenkaan roolia voi mitenkään lakaista maton alle.
Voisko sen "kriisiviestninnän" sijaan vain henkilöt kertoa totuuden? Tuli tällainen täysin villi ajatus yhtäkkiä mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mikään lehti ei nosta Juhana Vartiasen osuutta esiin? Olevinaan niin talousammattilainen ja pormestariksi pyrkimässä.
Juhanan olisi pitänyt valvoa VTV:n tarkastustoiminnan tuloksellisuutta, mutta ei ole oikein tainnut valvoa... Joitakin aikoja sitten vielä oikein kehui kuinka hyvin johdettu virasto VTV hänen mielestään on ja että Yli-Viikari on hänen mielestään oikein pätevä. Eihän tätä Vartiaisenkaan roolia voi mitenkään lakaista maton alle.
Ehkä eliitillä on eri oikeudet heidän mielestään...
"Kansanedustaja Juhana Vartiainen ajoi eduskunnan piikkiin Haikon kartanoon"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/72fd2572-84f2-4c82-bb36-005a9b3dd…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mikään lehti ei nosta Juhana Vartiasen osuutta esiin? Olevinaan niin talousammattilainen ja pormestariksi pyrkimässä.
Juhanan olisi pitänyt valvoa VTV:n tarkastustoiminnan tuloksellisuutta, mutta ei ole oikein tainnut valvoa... Joitakin aikoja sitten vielä oikein kehui kuinka hyvin johdettu virasto VTV hänen mielestään on ja että Yli-Viikari on hänen mielestään oikein pätevä. Eihän tätä Vartiaisenkaan roolia voi mitenkään lakaista maton alle.
Juhanan huomio/mielenkiinto kohdistuu itseään huonompiosaisten alentamiseen eli työttömien mollaamiseen.

Juhanan mielestä VTV:ssä ei ollut yhtään rikkaruohoa?

Olisiko jopa salaa ihastunut Tyttiin. Näkee hänessä kenties samoja piirteitä kuin itsessä

Ei vaan nämä kaikki ovat vain luonteeltaan samanlaisia: uskovat olevansa älykkäämpiä ja pätevämpiä kuin muut, omaavat rajattoman luottamuksen itseään kohtaan ja ovat siis sitä mieltä, että heidän toimintatapansa ja ajatuksensa väistämättä ovat oikeutettuja. He kuuluvat katsokaas siihen ihmiskunnan eliittiin.
Lisää vihreitä valheita.
Valtiontalouden tarkastusviraston johtavan tilintarkastajan Pasi Tervasmäen mukaan eduskunnan tarkastusvaliokunta on ollut tietoinen VTV:n sisäisistä ongelmista. ”Olen kertonut asiasta kahdesti eduskunnassa”. Lausunto on annettu sekä suullisesti että kirjallisesti.
En näe syitä joiden vuoksi luottamusmies valehtelisi asiasta, josta löytyy todisteet. Sen sijaan näen paljon syitä miksi Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) puhuisi muunneltua totuutta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/16590355-105c-473c-ae28-3145a9743…
Yhä törkeämmäksi menee. Yhä enemmän ihmisiä paljastuu olevan osa tätä keitosta.
Kuinka moni uskoo Outi Alanko-Kahiluodon kantavan vastuun, joka kuuluu hänelle?
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) sanoi perjantaina HS:lle, ettei varsinaisen tarkastustoiminnan vähentyminen ole tullut esiin Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n toimintaraporteissa tai henkilöstön kuulemisissa, joiden kautta valiokunta saa tietonsa.

Mutta kun on tuotu esiin ja viimeksi helmikuussa. Kovin huono tai valikoiva muisti, onkohan ihan työkuntoinen. Voi melkein suositella eroa tällekin suojelijalle.
Nostan hattua VTV:n henkilökunnalle, kun tulevat rohkeasti esiin. On varmasti ollut vaikeita aikoja takana ja erityisen vaikeaa parhaillaan talossa, jossa Tytti ja koiruus edelleen työskentelevät.

Samoin! Uskon että heistä suurin osa on kunnollisia ja päteviä ammattilaisia, joille on ollut tuskallista katsoa miten heidän osaamistaan väheksytään ja työn tekemisen edellytyksiä murennetaan. On ollut varmasti ammattiylpeys koetuksella.
Tulee mieleen, että vihreiden rahankäyttöä pitäisi tarkastella erityisen tarkasti menneiden 5 vuoden ajalta. Todisteita voi tietysti olla ajettu silppurin läpi koko pääsiäisen ajan.
Käsittämätöntä ettei rikoksesta epäillyiltä ole evätty pääsyä virastoon. Luultavasti tarkoituksella, jotta ehtivät siivota jälkiä.

Itse mietin aivan samaa.
Tytti nimittäin on päivittänyt juuri hiljakkain VTV:n matkustussääntöä!!!
Katso kuvat vanha ja uusi:

En pysty katsomaan, ilmeisesti koska mulla ei ole Twitter-tiliä. Laita jonnekin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
– Nykyinen toimintatapamme on tehdä tarkastusta yhteistyössä ja hyvässä vuorovaikutuksessa tarkastettavan kanssa, Koiranen sanoo.
- Sitä ei todellakaan saada sillä, että käytetään aikaa esimerkiksi matkalaskujen tarkastamiseen, Koiranen toteaa
Koiranen on niin ylimielinen. Veronmaksajina haluamme tietää tarkalleen kuinka rahoja on käytetty matkustamiseen ja mitä hyötyä siitä on ollut.
Hän ei tunnu todella tajuavan tekevänsä töitä meille veronmaksajille. Eivät tunnu tajuavan poliitikot. En ole nähnyt vielä kenenkään puolueen edustajan tuomitsevansa Viikarin, Pöystin ja Koirasen toimia törkeiksi ja nostavan meteliä poliittista nimityksistä ja korruptiosta.
Tämä minua häiritsee... kaikki poliitikot hyväksyvät nämä väärinkäytökset. Koska kaikki puolueet ovat joko osallisia tai katsoneet tätä sormien välistä. Eikö meillä ole yhtään ainoata rehellistä poliitikkoa jäljellä? Joka uskaltaisi tässä asiassa rikkoa puoluekurin? Kellään enää omaatuntoa? Moraalia? Oikea ja väärä? Sanooko mitään? Ilmeisesti ei.
Ei ihan "kaikki", onneksi, mm. eduskunnan täysistunnossa viime syksynä 24.9.2020 ed Toimi Kankaanniemi kiinnitti huomiota VTV:n korkeisiin matkakustannuksiin.
--Arvoisa puhemies! Usein ihmisillä on se käsitys, että eduskunta on vain lainlaatija ja talousarvion hyväksyjä, mutta sillä on myös tämä erittäin tärkeä tehtävä: tarkastaa valtion toimintoja kattavasti. Meillä on nyt muutaman vuoden ollut — jaa, no kyllä se on ollut varmaan perustuslain uudistamisesta lähtien eli vuosituhannen alusta lähtien — tämä järjestelmä, että Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkastaa javaltiontilintarkastajia ei enää ole. Uskoisin, että tämä järjestelmä on sinänsä hyvä: ammatti-ihmiset, riippumattomat virkamiehet virkavastuulla, suorittavat tätä tarkastusta, ja sitten eduskunta saa raportit, pystyy haastamaan esille nousseet asiat, ja tarkastusvaliokunta onsitten tässä se avain ja erittäin tärkeä toimielin koko hallinnossa. Valtion budjetti on kuitenkin sitä 55—60 miljardin euron luokkaa, ja niitä varoja käytetään tavattoman monella tavalla. Tarkastustoiminta vaatii ammattitaitoa, ja sen pitää olla luotettavaa, ja sitäkin pitää valvoa.
Nyt tässä nousi vähän aikaa sitten esille nämä Valtiontalouden tarkastusviraston matkakustannukset. Niistä varmaan tarkastusvaliokunta voi hieman kysellä. Me emme niihi päässeet tilintarkastajina sisään, mutta jatkossa ne on syytä tarkistaa. En epäile — sieltä tuli sellaiset selvitykset, että ne varmaankin tyydyttävät — mutta siitä huolimatta tarkastajallakin pitää olla tarkastus, ja todella kokonaisuutena tämä tarkastaminen on keskeinen tehtävä, yhtä keskeinen kuin lainsäädäntö- ja budjettivallan käyttö
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Documents/PTK_118…
Käyttäjä38626 kirjoitti:

En erityisemmin ihaile Kankaanniemeä, mutta tämä oli asiallinen puheenvuoro. Pitää tsekata mitä tähän vastattiin. Kuka muuten oli puhemiehenä tuolloin?
Puhemiehestä puheenollen oli aika jännä hänen takinkääntönsä tässä asiassa. Mistä se johtui? Päätettiinkö sittenkin uhrata VTV:n pääjohtaja, vaikka ensin sovittiin, että jatketaan samaan malliin? Mitä tuolla taustalla on?