Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
"Intohimoinen riskienhallinnan ammattilainen"...tollasilla hakemuksillako niitä johtopaikkoja saadaan? En itse edes kehtaisi kirjoittaa moista soopaa.
Tuosta voi muuten saada myös käsityksen, että Tytti kuvailee itseään intohimoiseksi yleensä. Onko se hänen menestyksensä salaisuus?
Vierailija kirjoitti:
Työ- ja elinkeinoministeriö aloittaa sisäisen tarkastuksen Business Finlandissa, jonka myöntämät koronatuet ovat aiheuttaneet ihmetystä.
”Keskustelin lisäksi VTV:n [valtiontalouden tarkastusvirasto] pääjohtajan kanssa ja on selvää, että myös VTV tulee tarkastamaan tätä kokonaisuutta”, Lintilä kertoo.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/yritysten-koronatuista-taysi-rahina-ha…
Kuinkahan pitkällä VTV on näissä tarkastuksissa?
VTV ei oikein enää kuulosta minkään asteiselta luotettavalta auktoriteetilta, vaan vallanpitäjien kumileimasimelta. VTV tutkii ja virkamiehet tekevät varmaan kelvolliset raportit. Sitten johto repii raportit käsistä, punakynä viuhuu ja kaikki onkin kirjoitettu uusiksi niin ettei mitään virheitä tai väärinkäytöksiä olekaan tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuota julkista lynkkausta ja verenhimoisia toimittajia on vaikea katsella. Lupaava ura tuhoutunut.
Osmo Soininvaara twiitissään
Vallan vahtikoirat työssään, vihdoinkin. Eivät he ketään tuhonneet. Tekevät työtään kuten kuuluukin. Toisin kuin VTV viime vuosina. Onko Osmolla salattavaa? Osmo ei näe VTV:n johdon viime vuosien toimissa mitään väärää? Tässähän korriptoituneet poliitikot itse paljastavat itsensä.
Todellakin, kun kaikki muu on pielessä, vallanvahtikoira on demokratian viimeinen puolustuslinja kuten me tässä tapauksessa saimme nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ- ja elinkeinoministeriö aloittaa sisäisen tarkastuksen Business Finlandissa, jonka myöntämät koronatuet ovat aiheuttaneet ihmetystä.
”Keskustelin lisäksi VTV:n [valtiontalouden tarkastusvirasto] pääjohtajan kanssa ja on selvää, että myös VTV tulee tarkastamaan tätä kokonaisuutta”, Lintilä kertoo.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/yritysten-koronatuista-taysi-rahina-ha…
Kuinkahan pitkällä VTV on näissä tarkastuksissa?
VTV ei oikein enää kuulosta minkään asteiselta luotettavalta auktoriteetilta, vaan vallanpitäjien kumileimasimelta. VTV tutkii ja virkamiehet tekevät varmaan kelvolliset raportit. Sitten johto repii raportit käsistä, punakynä viuhuu ja kaikki onkin kirjoitettu uusiksi niin ettei mitään virheitä tai väärinkäytöksiä olekaan tapahtunut.
No kieltämättä tuo Lintilän ilmoitus saa nyt entistä enemmän epäilemään tukien jakamista oikeudenmukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
"Intohimoinen riskienhallinnan ammattilainen"...tollasilla hakemuksillako niitä johtopaikkoja saadaan? En itse edes kehtaisi kirjoittaa moista soopaa.
Tuosta voi muuten saada myös käsityksen, että Tytti kuvailee itseään intohimoiseksi yleensä. Onko se hänen menestyksensä salaisuus?
Valtiontalouden tarkastusvirastossa tarvitaan riskienhallintaa?
Mä ymmärtäisin vielä jonkun Jenni Haukion vaatelaskut, stailaamisen jne. Se on hänen työtään eli edustaa Suomea. Mutta kenenkään muun kuin presidentin ja hänen puolison kampaajalaskua ei tarvitsisi yhteiskunnan maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Intohimoinen riskienhallinnan ammattilainen"...tollasilla hakemuksillako niitä johtopaikkoja saadaan? En itse edes kehtaisi kirjoittaa moista soopaa.
Tuosta voi muuten saada myös käsityksen, että Tytti kuvailee itseään intohimoiseksi yleensä. Onko se hänen menestyksensä salaisuus?
Valtiontalouden tarkastusvirastossa tarvitaan riskienhallintaa?
Sisäinen valvonta on osa riskienhallinnan kokonaisuutta. Se on sitten ihan eri asia, kuuluuko taideaineiden opiskeluun myös riskienhallinann opintokokonaisuus....
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/16590355-105c-473c-ae28-3145a9743…
Taitaa Outi Alanko-Kahiluotokin kaatua tässä. Hän joko valehtelee tai ei ole likimainkaan tehtäviensä tasalla. Kummin vain, huonompi homma..
Osmo Soininvaaran "vastenmielinen noitarovio"-twiitti todisti kiistattomasti että Tytti on kuin onkin VIHREÄ! Tytti ei ole sd koska osmo-papsu on nyt heille käärmeissään rokotus-keisistä eikä olisi silloin puhua pukahtanut. Ja jos Tytti olusikin herra paratkoon PS niin silloin osmo olisi itse siellä torilla soihtu kourassa ja kuola sihahtelisi suusta rovioon.

Okei. No sitten Soininvaara voi olla puolestani hiljaa vastedes, koska minä en ainakaan enää ota hänen juttujaan yhtään vakavasti enää ikinä.
Lisäksi nyt on ilmennyt että Alanko-Kahiluoto (tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja) ei ole puhunut totta julkisuuteen päin tässä VTV:n tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/16590355-105c-473c-ae28-3145a9743…
Taitaa Outi Alanko-Kahiluotokin kaatua tässä. Hän joko valehtelee tai ei ole likimainkaan tehtäviensä tasalla. Kummin vain, huonompi homma..
Mitä puoluetta tuo Outi edustaa?

Vihreähän hän on.
”Väärinkäytöksen riski ja sensurointimahdollisuus on todellinen”, kommentoi Yli-Viikarin eroa vaatinut tarkastusvaliokunnan jäsen
https://www.talouselama.fi/uutiset/vaarinkaytoksen-riski-ja-sensurointi…
Kuka pystyy lukemaan jutun. Mitähän siellä sanotaan?
Vierailija kirjoitti:
Kauhea katsella kun Tytti Yli-Viikarista tulee vauhdilla koko kansan inhokki, suurelta osin senkin takia että hänellä ei ole tukena kriisiviestinnän osaajaa.
Mikael Jungner twiittaa
Pitäisikö Yli-Viikarille palkata nyt kriisiviestinnän osaaja?
Voisiko se Jungner nyt kerrankin pitää leipäläpensä kiinni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko pääministeri muuten kommentoinut lainkaan tapausta?
Ei ole. Ilmeisesti Suomen sisäiset asiat eivät kuulu pääministerille. Sen sijaan Venäjän ja Kiinan sisäiset näyttää kuuluvan.
Pääministerillä ei oikein ole suoraa toimivaltaa VTV:n suhteen. Ei ole Valtioneuvoston alainen virasto. Toki varmaan voisi silti jotain lausa asiasta.
Vierailija kirjoitti:
”Väärinkäytöksen riski ja sensurointimahdollisuus on todellinen”, kommentoi Yli-Viikarin eroa vaatinut tarkastusvaliokunnan jäsen
https://www.talouselama.fi/uutiset/vaarinkaytoksen-riski-ja-sensurointi…
Kuka pystyy lukemaan jutun. Mitähän siellä sanotaan?
"Eduskunnan tarkastusvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru pitää väärinkäytösten ja sensuurin riskiä todellisena, mitä tulee Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n toimittamiin aineistoihin.
Iltalehti kertoi perjantaina, että VTV:n vuosikertomusten mukaan pääjohtaja Tytti Yli-Viikari on systemaattisesti vähentänyt valtion talouden tarkastamista kaudellaan. Varsinaiseen tarkastustoimintaan ei lehden mukaan käytetä enää kolmasosaakaan kaikesta virastossa tehdystä työajasta. Samaan aikaan esimerkiksi kansainvälisen toiminnan osuus on monikymmenkertaistunut.
VTV:n ylitarkastaja Katri Lammi kertoi Iltalehdelle, että esimiehet sensuroivat myös esimerkiksi liikkuvan poliisiin lakkauttamista selvittänyttä raporttia.
Pauli Kiuru muistuttaa Twitterissä, että VTV:n pääjohtaja tarkastaa myös eduskunnan tarkastusvaliokunnalle toimitettavat tiedot.
”Pääjohtaja kuitenkin tarkistaa kirjallisen esityksen etukäteen. Väärinkäytöksen riski ja sensurointimahdollisuus on todellinen. Johtajan pitää tietää, mitä on vireillä. Väärinkäytettynä antaa kuitenkin mahdollisuuden kritiikin vaientamiseen. Yhteys tarkastusvaliokuntaan pitää olla olemassa myös epämiellyttävissä asioissa niin, ettei sensuuri tai sisäinen sensuuri estä”, hän huomauttaa.
Kiuru katsoi viikolla, että Tytti Yli-Viikarin tulisi erota tehtävästään.
VTV:n johtaja, pääjohtajan sijaisena tarvittaessa toimiva Matti Okkosanoo, ettei Iltalehden juttu anna aivan tasapainoista kokonaiskuvaa asiasta.
”Ei tämä juttu onnistu antamaan aivan tasapainoista kokonaiskuvaa VTV:n tarkastustoiminnasta. Omalla sektorilla on tullut kohteilta liialliseksi tarkastuspalveluksi tulkittavaa palautetta. Tarkastus- ja sitä suoraan palvelevan ydintoiminnan ja muun kuin ydintoiminnan suhde on kylläkin huomionarvoinen asia, ei käy kieltäminen. Ja tarkastajien tuntemuksia ei pidä jättää huomioimatta”, hän kommentoi Twitterissä.
Okko katsoo, että arvioitavaa olisi erityisesti resurssien kohdentamisessa.
”Mutta se mitä on tarkastuksen ja valvonnan projekteissa tehty, ovat olleet laadukasta työtä”, hän sanoo.
Eduskunnan tarkastusvaliokunta aloitti helmikuussa selvityksen VTV:n taloudenhoidosta, johtamisesta ja silloin julkisuudessa olleista epäselvyyksistä.
”Sitä koskeva mietintö on työn alla. Se julkaistaan huhtikuussa, noin kuun puolivälissä. Esitämme monia konkreettisia muutoksia nykytilanteeseen mm. taloudenhoidon ja riskienhallinnan osalta. Olemme ottaneet VTV:n tilanteen hyvin vakavasti. Jos lausumme jotakin VTV:n sisäisestä toiminnasta, se sitoo hallitusta, ja asioita on pantava toimeen. Ja teemme kyllä konkreettisia parannusehdotuksia”, valiokunnan puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) sanoi perjantaina Ilta-Sanomille."
Vierailija kirjoitti:
"Intohimoinen riskienhallinnan ammattilainen"...tollasilla hakemuksillako niitä johtopaikkoja saadaan? En itse edes kehtaisi kirjoittaa moista soopaa.
Tuosta voi muuten saada myös käsityksen, että Tytti kuvailee itseään intohimoiseksi yleensä. Onko se hänen menestyksensä salaisuus?
Tytillä ja Tuomaksella varmaan ainakin ollut keskinäistä intohimoa.
Miksi mikään lehti ei nosta Juhana Vartiasen osuutta esiin? Olevinaan niin talousammattilainen ja pormestariksi pyrkimässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Intohimoinen riskienhallinnan ammattilainen"...tollasilla hakemuksillako niitä johtopaikkoja saadaan? En itse edes kehtaisi kirjoittaa moista soopaa.
Tuosta voi muuten saada myös käsityksen, että Tytti kuvailee itseään intohimoiseksi yleensä. Onko se hänen menestyksensä salaisuus?
Tytillä ja Tuomaksella varmaan ainakin ollut keskinäistä intohimoa.
Kyllä tämä on suurempi juttu kuin vain kahden ihmisen välinen intohimo. Tässä mennään sellaista korruptoitunutta toimintatapaa kohti, jossa poliitikot ja korkeat virkamiehet katsovat oikeudekseen (ehkä jopa velvollisuudekseen) johtaa asioita oman näkemyksensä mukaan, koska kansa "ei ymmärrä taustalla toimivia ulkoisia voimia", eli käytännössä lobbarien vaateita ja näiden päättäjien omaa etua. Suomessa tämä ei ole ollut tapana, muualla maailmassa kyllä. Tätä se globalisaatio myös teettää.