Vierailija
Poiminta

Koska Suomessa kevät etenee eri tahtiin, niin olisi kiva saada yksi pysyvä ketju, jonka voisi aina kaivaa esiin ja lkea hyviä ajatuksia ja vinkkejä silloin kun itsellä sattuu olemaan menossa juuri se vaihe tai innostus.

Minulla on aina menossa jotain kokeiluja, koska yritän etsiä jokaiselle kasville optimaalista kasvatusaikaa. Kasvukausi on kumminkin niin lyhyt, että pitäisi saada aikaistettua alkupäätä etenkin kun satokasvien roudaaminen sisälle ja ulos syksyllä öiden kylmettyä on aika työlästä.

Leikkaaminen on yksi niksi aikaistaa satokautta, eli muille aloittelijoille: Älkää antako tomaatin kasvaa avomaalla 2-metriseksi, vaan leikatkaa se aiemmin ja se tuottaa aiemmin sadon valmiiksi.

Suurin saavutukseni on viime kesänä istutettu paprika (kaupan luomupaprikasta), joka on säilynyt sisällä hengissä koko vuoden.

Kesäkurpitsasta olen saanut satoa vain yhden kerran. Vinkkejä kaivataan!

Myös joidenkin kesäkukkien kanssa on niin, että kukkiminen menee niin myöhään syksyyn, että niitä on nyt esikasvatuksessa. Minulla on 2 hehkulampun kokoista kasvilamppua käytössä. Katsotaan miten käy :D

Mitä teillä on? Mitä laitatte, milloin laitatte, onko lisävaloja käytössä, jne. Haaveistakin saa kertoa!

  • ylös 92
  • alas 2

Sivut

Kommentit (622)

Vierailija

Kukat esikasvatuksessa: Sarviorvokki (syötävä), kehäkukka (luonnonkosmetiikka), krassi, tuoksuherne ja mustasilmäsusanna on kukat. Ruiskukka ehtii ajoissa, niin sitä en tarvitse esikasvattaa.

Penkissä on monivuotisena kurjenkelloa, kissankelloa, saippuakukkaa, helokkia, tulppaaneja, lumikelloa, juhannusruusua.

Marjasato: Mustaherukka, luumu, vadelma (vadelmavinkkejä kaivataan), ahomansikka, kuukausimansikka, mansikka, karhunvadelma, kirsikka, saskaton.

Haaveet: Omenapuu ja tyrni

Puutarhan ongelmakohta: Kuiva ja varjoinen syvennys (ideoita?).

  • ylös 35
  • alas 0
Vierailija

Mä puutarhuroin kesämökillä, missä on mulla on kasvihuone ja kasvimaa ja kukkapenkit. Mökille on 100 km. 

Mulla on tomaatit kylvetty, mutta ovat tosi pieniä vielä. Ekat varsinaiset lehdet tulleet ja kasvilamppujen alla ovat. 

En tiedä mikä sulla menee sen kesäkurpitsan kanssa pieleen? Mä saan satoa aina liikaa, viime vuonna oli 4 tainta ja pakastin 15 purkkia kesäkurpitsaa. 

Me on jouduttu tammikuusta alkaen kahden mökin loukkuun (perintö). Tämä kakkosmökki tuli miehen isältä ja se on aika poikamiesmäisessä tilassa, vaatii paljon siivoamista ja piha varsinkin on vaan viikatteella vedetty ja vaatii huolenpitoa. Kaupaksi sitä ei saa, on ihan Venäjän rajan pinnassa kuivalla maalla vanha talo, korvessa. Istutuksia ei ole, pelkät omenapuut ja nurmikko, paikka ei ole mitenkään maisemallisesti viehättävä.  Etsin nyt sitten sellaisia ruusuja ja pensaita, jotka pärjäisi V-vyöhykkeellä. Sais edes jotain katseltavaa ja kukkivaa sille pihalle. 

  • ylös 32
  • alas 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on ollut hyvä kesäkurpitsasato :) Viime vuonna kesäkurpitsa teki vain valtavia lehtiä ja kukkia. En tiedä. Samassa kohtaa olivat kuin aiemmin, jolloin tekivät satoa. Meilläkin on mökki vitosella, siellä viihtyy aika moni ruusukin yllättäen. Kanadaiset ruusut ainakin, niistä löytyy kauniita. Juhannusruusu myös.

  • ylös 22
  • alas 0
Vierailija

Paprikat ja tomaatit kasvatan ilman mitään lisävaloja sisällä, eteläänpäin olevan ikkunan ääressä. Istutus maaliskuun alussa. Hyvin on onnistunut useamman vuoden.

Erilaiset kaalit, avomaankurkut, kurpitsat ja maissit esikasvatan ulkona kasvihuoneessa. Kaalien siemenet kylvän huhtikuussa ja muut toukokuussa.

Kurpitsa onnistuu itsellä aina kaikkein parhaiten, mutta en tiedä mikä sen salaisuus on. Siivoan kanalan keväällä kohopenkkiin johon laitan vielä vanhan mansikkamuovin lämmittämään taimien juuria sekä estämään rikkaruohojen kasvua, siinä avomaankurkut ja kurpitsat ovat kasvaneet hyvin.

Oman leikkokukkapenkin teko kiinnostaa, mutta se on vasta suunnittelu vaiheessa.

  • ylös 17

Onko luomukanala? Montako kanaa? Mitä leikkokukkia laittaisit? Minäkin ajattelin tulppaaneista, että otan niitä maljakkoon, mutta en ikinä raski. Ovat ulkona niin paljon hehkeämpiä.

  • ylös 20
  • alas 0
Vierailija

Ensiksi ap:lle kiitos ketjun aloittaimisesta! Toivottavasti tänne riittäisi höpinää, kun vastaava taisi ainakin viime keväänä kuivahtaa kasaan... 🤔

Sitten tuo kesäkurpitsa: Oletko kokeillut partenokarppista lajiketta? Se tuottaa satoa ilman hyönteispölytystä, eli huononakin kesänä pitäisi sadon onnistua.

Toisekseen kurpitsat vaatii paljon vettä ja ravinteita ja lämpimän kasvupaikan. Itse pidän kurpitsan taimet niin kauan harson alla kunnes alkavat kukkia. Kukinnan alkaessa otan harsot pois, jos on lämmintä, tai nostan reunat ylös, että pölyttäjät pääsevät hommiin. Jos hedelmä alkaa kehittyä, mutta sitten näivettyy pois, tarkoittaa se ettei pölytys ole onnistunut kunnolla.

Itse en siis ole noita partenokarppisia lajikkeita kasvattanut, mutta niiden kasvatus onnistuisi kukinnan ajankin harson alla.

  • ylös 26

Irtonaisissa ketjuissa on ollut aiemmin tosi hyviä vinkkejä, niitä on vaan hankala löytää. Toivottavasti ihmiset jakaisivat kokemuksiaan ja haaveitaan täällä, niin kaikki löytyisivät samasta paikasta :)

Squash, zucchini ja black beauty ovat lajikkeet. Pölyttäjiä pitäisi riittää, suunta on etelä (ei ihan suora). Lannoitin satokesänä pelkällä kanankakalla ja sadottomana kokeilin puutarhalannoitusta. Ehkäpä pitääkin pitäytyä kanankakassa taas ja katsoa onko sillä vaikutusta. Harsovinkki on hyvä, kiitos!

  • ylös 15
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onko luomukanala? Montako kanaa? Mitä leikkokukkia laittaisit? Minäkin ajattelin tulppaaneista, että otan niitä maljakkoon, mutta en ikinä raski. Ovat ulkona niin paljon hehkeämpiä.

Eivät ole virallisesti luomukanoja, mutta ruokin niitä luomuruualla. 4 kanaa ja yksi kukko.

Daaliat on itsellä haaveena, että joskus saisin kasvatettua niitä niin paljon, että raaskisi maljakkoon kerätä. Mutta se talvetus on ollut ongelma, jos jollakin on jakaa siihen vinkkejä niin otetaan vastaan :)

Aiempina kesinä olen kasvattanut kasvimaan reunalla leikkokukiksi tsinnioita, siniikiviuhkoja, kehäkukkia, aringonkukkia ja erilaisia kesäkukkaseoksia. Nyt on mietinnässä mitkä olisivat ne helpoimmat ja kestävimmät lajit maljakkoon..

Viime vuonna kärkkäisestä ostetusta kukkaseoksesta paljastui aivan ihana seittihopeasilmä. Keräsin sen kuivuneita siemeniä talteen loppukesällä ja toivon, että niistä kasvattaminen onnistuu tänä vuonna.

  • ylös 17
  • alas 1
Lumikello

Täällä III-vyöhykkeellä (nelosen rajoilla) tomaatit on saanu kasvihuoneeseen aikaisintaan toukokuun lopulla, ja silloinkin on vielä kesäkuun puolelle saanut harsottaa öiksi ja kylmiksi päiviksi ja pitää yöllä lämmitystä, joten tämä vuonna kokeilen pitkittää tomaattien kylvöä. Yleensä siis olen kylvänyt maaliskuun alussa ja ovat olleet jo aivan hurjan kokoisia ja vaikeasti käsiteltäviä siinä vaiheessa, kun olen alkanut totuttaa kasvihuoneeseen. Nyt mulla onkin suunnitelmissa tehdä kylvöt tulevana viikonloppuna tai alkuviikosta, eli 2-3 vkoa normaalia myöhempään.

Daaliat taas yritän saada normaalia aikaisemmin esikasvatukseen. Viime vuonna laitoin huhtikuun kolmannella viikolla ja nyt aion laittaa huhtikuun ekalla viikolla. Daalioiden kanssa mulla tuppaa käymään niin, että syksyllä eka yöhalla iskee parhaaseen kukinta-aikaan ja myöhäisimmät ei ehdi kunnolla edes avautua. Toivottavasti tämä aikaisempi aloitus auttaa!

Huhti-toukokuussa menee esikasvatukseen persilja, basilikat, lehtikaali, ruusupapu, pensaskrassi, kääpiösamettikukka, auringonkukat, tuoksuherneet ja viimeisenä kurpitsat. Ei siis mitään ihmeellistä, perusjuttuja. Näistä kun jo selviäisi muun kiireen keskellä. 😅 Ja toivon hyvää kevättä, että suurimman osan voisi itämisen jälkeen pitää kasvihuoneessa. Loput kylvöt sitten suorakylvönä, kukista kehäkukat, pioniunikot ja hunajakukka.

  • ylös 17
  • alas 0
Lumikello

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi ap:lle kiitos ketjun aloittaimisesta! Toivottavasti tänne riittäisi höpinää, kun vastaava taisi ainakin viime keväänä kuivahtaa kasaan... 🤔

Sitten tuo kesäkurpitsa: Oletko kokeillut partenokarppista lajiketta? Se tuottaa satoa ilman hyönteispölytystä, eli huononakin kesänä pitäisi sadon onnistua.

Toisekseen kurpitsat vaatii paljon vettä ja ravinteita ja lämpimän kasvupaikan. Itse pidän kurpitsan taimet niin kauan harson alla kunnes alkavat kukkia. Kukinnan alkaessa otan harsot pois, jos on lämmintä, tai nostan reunat ylös, että pölyttäjät pääsevät hommiin. Jos hedelmä alkaa kehittyä, mutta sitten näivettyy pois, tarkoittaa se ettei pölytys ole onnistunut kunnolla.

Itse en siis ole noita partenokarppisia lajikkeita kasvattanut, mutta niiden kasvatus onnistuisi kukinnan ajankin harson alla.

Irtonaisissa ketjuissa on ollut aiemmin tosi hyviä vinkkejä, niitä on vaan hankala löytää. Toivottavasti ihmiset jakaisivat kokemuksiaan ja haaveitaan täällä, niin kaikki löytyisivät samasta paikasta :)

Squash, zucchini ja black beauty ovat lajikkeet. Pölyttäjiä pitäisi riittää, suunta on etelä (ei ihan suora). Lannoitin satokesänä pelkällä kanankakalla ja sadottomana kokeilin puutarhalannoitusta. Ehkäpä pitääkin pitäytyä kanankakassa taas ja katsoa onko sillä vaikutusta. Harsovinkki on hyvä, kiitos!

Kanankakkapehku voi olla se salaisuus! Itselläni on ollut hevosta. :)

Mutta niistä pölyttäjistä: Vaikka niitä olisikin yleisesti pihassa paljon, niin joskus vaan käy niin, että ratkaisevalla hetkellä kukinnan aikaan on viileää tai sateista ja pölyttäjät ei ole liikkeellä. Jos tällaista epäilee, niin voi käydä itse pensselin kanssa hommissa. 😙

Mulla hyvin usein ihan ensimmäinen kukinta ei tuota satoa, mutta seuraava kukinta ja siitä edespäin loppukesän syötävää tulee yli äyräiden, ja perhe huokaisee helpotuksesta, kun satokausi on lopulta ohi. 😄

  • ylös 18
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Viime vuonna kärkkäisestä ostetusta kukkaseoksesta paljastui aivan ihana seittihopeasilmä. Keräsin sen kuivuneita siemeniä talteen loppukesällä ja toivon, että niistä kasvattaminen onnistuu tänä vuonna.

Siementen kerääminen on taito, jonka aion tänä vuonna oppia!

  • ylös 18
  • alas 0
Vierailija

Lumikello kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi ap:lle kiitos ketjun aloittaimisesta! Toivottavasti tänne riittäisi höpinää, kun vastaava taisi ainakin viime keväänä kuivahtaa kasaan... 🤔

Sitten tuo kesäkurpitsa: Oletko kokeillut partenokarppista lajiketta? Se tuottaa satoa ilman hyönteispölytystä, eli huononakin kesänä pitäisi sadon onnistua.

Toisekseen kurpitsat vaatii paljon vettä ja ravinteita ja lämpimän kasvupaikan. Itse pidän kurpitsan taimet niin kauan harson alla kunnes alkavat kukkia. Kukinnan alkaessa otan harsot pois, jos on lämmintä, tai nostan reunat ylös, että pölyttäjät pääsevät hommiin. Jos hedelmä alkaa kehittyä, mutta sitten näivettyy pois, tarkoittaa se ettei pölytys ole onnistunut kunnolla.

Itse en siis ole noita partenokarppisia lajikkeita kasvattanut, mutta niiden kasvatus onnistuisi kukinnan ajankin harson alla.

Irtonaisissa ketjuissa on ollut aiemmin tosi hyviä vinkkejä, niitä on vaan hankala löytää. Toivottavasti ihmiset jakaisivat kokemuksiaan ja haaveitaan täällä, niin kaikki löytyisivät samasta paikasta :)

Squash, zucchini ja black beauty ovat lajikkeet. Pölyttäjiä pitäisi riittää, suunta on etelä (ei ihan suora). Lannoitin satokesänä pelkällä kanankakalla ja sadottomana kokeilin puutarhalannoitusta. Ehkäpä pitääkin pitäytyä kanankakassa taas ja katsoa onko sillä vaikutusta. Harsovinkki on hyvä, kiitos!

Kanankakkapehku voi olla se salaisuus! Itselläni on ollut hevosta. :)

Mutta niistä pölyttäjistä: Vaikka niitä olisikin yleisesti pihassa paljon, niin joskus vaan käy niin, että ratkaisevalla hetkellä kukinnan aikaan on viileää tai sateista ja pölyttäjät ei ole liikkeellä. Jos tällaista epäilee, niin voi käydä itse pensselin kanssa hommissa. 😙

Mulla hyvin usein ihan ensimmäinen kukinta ei tuota satoa, mutta seuraava kukinta ja siitä edespäin loppukesän syötävää tulee yli äyräiden, ja perhe huokaisee helpotuksesta, kun satokausi on lopulta ohi. 😄

Onneksi kesäkurpitsaa voi pakastaa :)

Vierailija

Osaako joku kasvien periytymistiedettä? Miksi tuottavan puun hedelmistä ei tulee samaa lajiketta?

Vierailija

Dahlioita ehdottomasti meille taas, yritin talvettaa mutta kuivuivat pahasti, iskin nyt multaan. Saa nähdä lähteekö.

Ja munakoisot (patio baby) on tulossa

Vierailija

Asterix, Obelix ja Idefix odottelevat jo lämpimiä kelejä purkeissaan.

Oon jo useampana vuonna ostanut eri tahoilta kolmen kappaleen tarjouksesta pensastomaatin taimet. Riippumatta siitä mihin ne sijoitan kesää odottamaan ne tuppaavat kasvamaan niin, että yhdestä tulee suuri ja rehevä, yksi on ns. normaali ja yksi jää kitukasvuiseksi, siitä nimet. Lajike on yleensä tarzan.

Nyt olen vielä kahden vaiheilla, laitanko talvikurpitsan esikasvatukseen, vai laitanko suorakylvönä myöhemmin, kumpaakin tapaa on samalla alueella asuvat suositelleet. Toki suorakylvöllä pääsisi vähemmällä vaivalla.

Kasvatuslavojen rakentelua olisi tiedossa kunhan lumet sulaa, jos tänä vuonna saisi itsekin porkkanoita, nauriita+muita herkkuja, eikä kaikki menisi myyrien suihin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Asterix, Obelix ja Idefix odottelevat jo lämpimiä kelejä purkeissaan.

Oon jo useampana vuonna ostanut eri tahoilta kolmen kappaleen tarjouksesta pensastomaatin taimet. Riippumatta siitä mihin ne sijoitan kesää odottamaan ne tuppaavat kasvamaan niin, että yhdestä tulee suuri ja rehevä, yksi on ns. normaali ja yksi jää kitukasvuiseksi, siitä nimet. Lajike on yleensä tarzan.

Aika omituista :p

Kokeile laittaa kitukasvuisille muovia alkuun "kasvihuoneeksi" jos innostuisivat kasvuun?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ja munakoisot (patio baby) on tulossa

Oletko saanut aiemmin munakoisosatoa?

Kerro vinkkisi!

Vierailija

Kesäkurpitsa tarvitsee paljon voimaa. Itse laitan hevosenlantaa jossa osa palanutta ja pieni osa ei. Tai puolikypsää kompostia. Kaivan sen syvälle maahan, päälle multaa ja taimet. Pidän myös harson alla kunnes alkavat kukkia. 

Tomaateissa puhutaan latvomisesta. Se kannattaa tehdä heinäkuun lopulla tai elokuun alussa ja poistaa myös alimmaisia lehtiä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Osaako joku kasvien periytymistiedettä? Miksi tuottavan puun hedelmistä ei tulee samaa lajiketta?

Koska puu on vartettu eli ympätty toisen lajikkeen runkoon. Omajuurisesta tulee samaa lajiketta ellei sitten ole kukintavaiheessa risteytynyt pölyttäjän ansiosta toiseen lajikkeeseen.

  • ylös 10
  • alas 9

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla