Hei te jotka ette ole olleet lapsena päiväkodissa tmv!

Kuuntelin aina ihmetellen kavereiden kertomuksia siitä, miten aamulla mennään jonnekin. Minusta se oli vain tosi kummallista ja mietin, miksei niiden äidit leiki niiden kanssa kotona. Ja ajattelin, että niillä täytyy olla tosi ikävää kun eivät pääse meidän pihaan leikkimään myös päivällä.



En ihan tajunnut, että kai ne siellä päiväkodissakin ulkoilevat :D

Paitsi 4- ja 5 v. seurakunnan kerhossa ja 6 v. eskarissa. Lisäksi meillä oli lapsia hoidossa.



Olen sosiaalinen ( esim. 8 kk aikana kun olen ollut kotiäitinä tullut > 10 uutta kaveria), pidän hyvin puolta itsestäni, puhun muiden päälle, tykkään olla esillä, esitän vähän liikaakin omia mielipiteitäni myös isossa joukossa. Toisaalta tahdon että muut pitävät minusta.



Uskon myös että enemmänkin temperamentista johtuvaa.

Temperamentti vaikuttaa myös vanhempien ratkaisuihin. Arka ja yksin viihtyvä lapsi pidetään mieluummin kotona, koska hän nauttii siitä, kun taas jatkuvasti muiden seuraan kitisevä lapsi viedään sitten sinne muiden luo.

En osannut juuri solmia kaverisuhteita lainkaan. Mulla on 4 vuotias lapsi päiväkodissa ja hän on todella reipas. Olen iloinen, että hän osaa olla ikäistensä seurassa ja on pidetty leikkikaveri, jota en itse ujoudeltani ollut.

Minulla oli hyvin paljon kavereita ja olisin siis PALJON mielummin leikkinyt näiden " omien" kavereiden kanssa kun ollut hoidossa jossa ei pystynyt kavereitaan valitsemaan.







t.7

seurakunnan kerhossa tosin kävin muutamana vuotena muiden pihan lasten kanssa.

Olin käytännössä katsoen kotona koulun alkuun asti. Äitini oli kotona ja välillä meille tuli tuttu ja turvallinen hoitotäti jos vanhempani kävivät teatterissa jne.



Eskarissa olin puolipäivää, mutta en viihtynyt enkä siis enää mennyt sinne.



Olen avoin ja sosiaalinen, tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ja osaan ottaa muut ihmiset huomioon. Ketjua lukiessani kyllä tuli se mieleen, että en puhu muiden päälle enkä kovin kärkkäästi keskeytä (muuta kuin väittelyssä) - mutta se voi johtua myös ihan kotikasvatuksesta.

eli kotihoidossa melkein kouluikään asti, ujo ja aikuisenakin ei-pärjäävä sosiaalisissa tilanteissa. Katson, että hoitoratkaisu ei ole ollut minun kohdallani hyvä, mutta sitä enemmän uskon kaiken johtuvan synnynnäisestä temperamentistani sekä kotiympäristöstä. Eli perheenjäsenten suhtautuminen minuun ei koskaan mitenkään tukenut repertuaarin laajentamista hitaasti lämpenevästä perustemperamentista muihin suuntiin - ennemmin päinvastoin.

ja olen ollut menevä ja vilkas aina. Utelias ja puhelias. Tykkään olla isossa väkijoukossa ja huomionpisteenä. Em kuitenkaan ole mikään ADHD-tapaus, vaan ihan normaalisti on oppi mennyt päähän ja m-paperit tuli kirjoitettua lukiosta.



Eli lapsonen vaan päiväkotiin! Mulla oli siellä tosi kivaa ja parasta päiväkodissa oli ehdottomasti hyvät tilat askarrella. Meillä oli erillinen puutyöpajakin.



Oi voi - kun vielä aikuisenakin pääsisi päiväkotiin vaikkapa päiväksi!

En ollut päivääkään hoidossa ennen kouluunmenoa, olen loppuvuodesta syntynyt ja vielä keskosena, joten olin sekä pieni rääpäle että nuorempikin kuin luokkakaverit. Äiti meni töihin, kun olin noin kymmenen.



Koulussa olin aina kolmen parhaan joukossa, kirjoitin ällän paperit ja yliopistotutkinto on takataskussa. Hyvä työ, hyvä palkka ja yleensä minusta sanotaan, että olen sosiaalisesti lahjakas ja hyvä junailemaan asioita. Työnarkomaanin itsessäni tunnistan, mikä on ehdoton miinus, samaten olen vähän turhankin pragmaattinen eli panen kaikkeen aina vain juuri sen panoksen, jolla selviää. Kiltti olen myös ollut ja herkästi huomaan auttavani vähän liikaakin, mutta nämä ovat kyllä myös luonteenpiirteitä ja kotona opittua, koska me ollaan kaikki tässä kohtaa vähän liian hellämielisiä.



Minulla on kaksi lasta, esikoinen 4 ja kuopus 2, enkä aio heittää nyt ihan heti hoitoon laittaa. Hyvin vakavissani mietin, että en laittaisi kuin vasta eskariin. Lapset ovat todella terveitä (kummallakin takana tasan yksi antibioottikuuri!) ja reippaita, isompi harrastaa jo kaikenlaista, sekä kerhossa että harrastuksissa on kehuttu hänen sosiaalisuuttaan ja pärjäävyyttään. Leikkii kaikkien lasten kanssa aina sovussa, myös naapurin reilusti vanhempien lasten kanssa. On aika itsenäinen luonne ja olen ihan varma, että osa itsenäisyydestä ja luovuudesta rusentuisi päiväkodin rutiineihin. Kuopus on vähän rauhallisempi luonne, mutta esimerkiksi puistossa hakee aina kontaktia muihin lapsiin.

Olen ollut päivähoidossa 9 kuisesta asti.

Kuljin välillä isän mukana hänen sekalaisissa töissään, pääsin tätien kanssa lääkärireissulle, mummon mukana hierojalle ja milloin kenenkin kyytiin. Äiti oli kotona, mutta liikuttiin paljon joka paikassa. Monissa kyläpaikoissa ja sukulaisissa ym. Isä olisi voinut jättää viemättä toisen naisensa luo, koska siitä tuli ihan kauhea riita kun äiti sai tietää.

ja olen ujo ja en tykkää olla paikoissa, jossa paljon ihmisiä.

En ollut päivähoidossa ja olin ihan ylä-asteellakin ujo ja pelkäsin tilanteita joissa jouduin esille. Murrosiässä muutuin täysin. Olen nykyisin todella sosiaalinen ja töissä ihmettelevät kun kerron lapsuudestani; sanovat että ei uskoisi.



Lapsen päiväkodissa kun katsoo lapsia niin siellä on niitä ujoja jotka vaipuvat maan alle kun heille sanoo hei ja sitten on niitä jotka ujostelematta kyselevät vaikka mitä. Eli ei päiväkodilla ole sen kanssa mitään tekemistä. Joskus voi jopa pahentaa.