Lue keskustelun säännöt.
Eroajatukset pitkässä parisuhteessa
16.03.2021 |
En nyt tiedä kenelle tästä puhuisin niin kirjoitanpa tänne. Jos joku vaikka osaisi auttaa. Sydän hakkaa jo pelkästään tätä kirjoittaessa.
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 7 vuotta. Meillä on kaksi lasta, alle 4-vuotiaita molemmat.
Mies on jäänyt 7 vuoden aikana kiinni muutaman kerran muille flirttailevien viestien lähettelystä. Kerran, pari vuotta sitten, jäi kiinni baari-illan jälkeisestä pussailusta jonkun randomin muijan kanssa. Ehkä sanomattakin selvää, että luottamus on rakoillut tosi pahasti.
Arki kuitenkin on meillä suht hyvää. Katsotaan sarjoja yhdessä, vitsaillaan ja nauretaan. Minusta on vain alkanut tuntua, että en ehkä rakasta häntä enää. En välttämättä ole vuosiin rakastanut. En ainakaan niin kuin parisuhteessa kuuluisi rakastaa. En juurikaan kaipaa häneltä läheisyyttä tai pusuja, ja välillä inhottaa, jos hän sitä pyytää. Selvästi itsekin kaipaisi enemmän läheisyyttä. Minun ei tee mieli harrastaa hänen kanssaan seksiä, mutta silloin kun suostun jokatapauksessa niin on se ihan ok.
En tiedä mitä tällä edes haen. Ero tuntuu ajatuksena toisaalta ihan kamalalta ja toisaalta helpottavalta. En halua pilata lasten elämää. Ollaan kuitenkin 7 vuotta oltu jo yhdessä, joten vaikka en rakastaisikaan enää mitenkään palavasti niin totta kai kiintymys ja sellainen tutun ja turvallisen tunne on vahvaa. Tuntematon pelottaa. Entä jos ero olisikin kamala virhe ja oikeasti pystyisimmekin vanhenemaan yhdessä? Entä jos eron jälkeen en jaksakaan hoitaa lapsia pääosin yksin? He ovat niin pieniä ja toisaalta miehen töidenkään takia vuoroviikot eivät ole mahdollisia.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa erota. Meillä ei ollut lapsia mutta uusi elämä alkoi. Yhtä pitkä suhde tosin. Eikä meillä ollut edes pettelyitä. Meni monta vuotta huonosti siis.
Uskon, että jos meillä ei olisi lapsia niin olisin jo eronnutkin. Tavallaan tajuan, että tuskin ero lapsia pilaa mutta sitten se olisi minun vikani että perhe on rikki ja he joutuvat liikkumaan kodista toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinno sun kannattaa joskus ajatella ootko itse onnellinen. Voihan sitä elämänsä viettää paremmankin ihmisen kainalossa. Lapset ei ole sun vastuulla kuin 50%.
Vierailija kirjoitti:
Niinno sun kannattaa joskus ajatella ootko itse onnellinen. Voihan sitä elämänsä viettää paremmankin ihmisen kainalossa. Lapset ei ole sun vastuulla kuin 50%.
Välillä olen onnellinen. Suurimman osan ajasta en, mutta se nyt tuskin kaikki menee parisuhteenkaan piikkiin. Jos erottaisiin niin en usko, että kaipaisin uutta parisuhdetta vielä pitkään aikaan. Enkä varsinkaan haluaisi lasten elämään ketä tahansa ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Olet huono ihminen.
Okei. Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seitsemän vuotta ei ole pitkä suhde, mutta kannattaa silti erota pettäjästä.
Kannattaisi kokeilla esimerkiksi terapiaa. Eihän se eroa välttämättä estä, mutta voisi olla hyvä tapa saada molemmat ”kartalle” ja omiin ajatuksiin selkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seitsemän vuotta ei ole pitkä suhde, mutta kannattaa silti erota pettäjästä.
Minulle se on. Tosin olen vasta 26.
Vähän samoja ajatuksia täällä, tosin meillä niinkin pitkä suhde takana kuin 25 vuotta, ja tähän liittyy pettämistä myös (minun puoleltani valitettavasti).
En vain uskalla tehdä sitä päätöstä juuri samoista syistä kuin et sinäkään. Ja meillä jo isot lapsetkin. Pääosin meillä on mukavaa yhdessä, mutta mietin myös riittääkö se, vai onko se vain tuttua ja turvallista. Joka tapauksessa luottamukseen on tullut särö, eikä se koskaan entiselleen palaa. Uusi parisuhde tuntuu erittäin epätodennäköiseltä, ainakin tässä vaiheessa, ikääkin jo on.
Ja en tarvitse mitään moralisointia pettämisestäni, tiedän tehneeni väärin enkä siitä ketään syytä, vain itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen oppinut elämässä sen, että kaikki tapahtuu ajallaan. Pyörittele vaan eri ajatuksia, mutta niistä kannattaa miehenkin kanssa puhua. Ei välttämättä erosta, vaan siitä että susta tuntuu ettei kaikki ole hyvin ja et ole onnellinen.
15 vuoden suhteesta eronneena kahden lapsen äitinä suosittelen terapiaa. Sen lopputulema voi olla mikä vain, mutta on tärkeää puhua asioista ja selvittää, mitä on tehtävissä.
Itselleni oli selvää, että erota täytyy, kun ymmärsin, että olen mieluummin yksin kuin ex-mieheni kanssa. Lapsille ero on toki raskas asia, mutta he pärjäävät, kunhan vanhemmat eivät eron myötä käänny toisiaan vastaan. Eli kunhan lapset kokevat, että vanhemmat edelleen yhdessä huolehtivat heistä ja erosta huolimatta kunnioittavat toisiaan, ero ei ihan tutkimustenkin mukaan mitenkään traumatisoi lapsia. Enemmän voi traumatisoida kodin tulehtunut ilmapiiri ja tunne siitä, että vanhemmat ovat yhdessä vain lasten takia.
Itse siis lähdin ja ihan sattumalta löysin uuden rakkauden. Nyt noin 10 vuotta uudessa suhteessa olleena voin sanoa, että kun kunnolla ymmärtää, mitä suhteelta haluaa ja mitä kahden ihmisen henkinen ja fyysinen yhteys voi parhaimmillaan olla, välillä hämmentää, miten ikinä edes menin exäni kanssa yhteen. Hän oli minulle täysin väärä ihminen. Erottuani olen voinut henkisesti ihan älyttömän paljon paremmin. Vaikkei eroaminen todellakaan ole helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi kokeilla esimerkiksi terapiaa. Eihän se eroa välttämättä estä, mutta voisi olla hyvä tapa saada molemmat ”kartalle” ja omiin ajatuksiin selkoa.
Tätä olen myös miettinyt. Toistaiseksi kaikki nämä ajatukset ovat vain oman pään sisällä eikä mies niistä tiedä. Mies on aika dramaattinen ja pelottaa, että jos yrittäisin näistä asioista puhua niin hän ottaisi sen samantien erona. Siksi en ole uskaltanut sanoa näitä ääneen kun oma olo on niin epävarma.
Älä vielä eroa! Lapsesi ovat pieniä, olet täysin äitimoodissa, ehkä väsynyt, ja taustalla epäluottamusta.
Menkää yhdessä terapiaan, tai ainakin keskustelkaa näistä luottamusasioista. Järjestäkää yhteistä aikaa, ja lujittakaa suhdetta yhdessäololla ja luottamuksen syventämisellä. Kyllä se romantiikkakin sieltä palaa pikkuhiljaa.
On luonnollista että pienten lasten vanhemmilla ajatukset eivät ole kaikista romanttisimmat, ja varsinkin jos joku ongelma on taustalla, siitä voi kasvaa isompi kuin se onkaan, jos ei tietoisesti hyväksy erilaisia vaiheita.
Jokatapauksessa ehjä perhe ja pitkä parisuhde on taistelemisen arvoinen, ja reiluuden nimissä on toisellekin osapuolelle annettava mahdollisuus muuttaa käytöstään/parantaa ongelmakohtia...
Nyt kommunikointia peliin miehen kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän samoja ajatuksia täällä, tosin meillä niinkin pitkä suhde takana kuin 25 vuotta, ja tähän liittyy pettämistä myös (minun puoleltani valitettavasti).
En vain uskalla tehdä sitä päätöstä juuri samoista syistä kuin et sinäkään. Ja meillä jo isot lapsetkin. Pääosin meillä on mukavaa yhdessä, mutta mietin myös riittääkö se, vai onko se vain tuttua ja turvallista. Joka tapauksessa luottamukseen on tullut särö, eikä se koskaan entiselleen palaa. Uusi parisuhde tuntuu erittäin epätodennäköiseltä, ainakin tässä vaiheessa, ikääkin jo on.
Ja en tarvitse mitään moralisointia pettämisestäni, tiedän tehneeni väärin enkä siitä ketään syytä, vain itseäni.
Kyllä luottamus on mahdollista korjata ja saada jopa entistä paremmaksi, mutta se vaatii työtä. Rehellisyyttä, avoimuutta, vilpittömyyttä ja kunnioitusta.
Älä anna omien mokailuidesi automaattisesti olla syynä eroon. Ole valmis selvittämään väärintekosi, ja työstämään ongelmia!
Kylläpäs nyt ap:ta kullíkarusellí kutsuu.
Olisikos parempi ratkaisu nyt ensihätään ottaa "tyttöjen loma" Gambíaan tai Jamaíkalle?
Olen aina ihmetellyt miksi joku jaksaa katsoa puolisoa jos se on pannu muiden kanssa. mulla menisi kaikki into ja ilo siihen tyyppiin.
Terapiaan. Ajatukset haudottuna yksin pään sisällä kasvaa järjettömiin mittasuhteisiin, sitten kun niistä saa puhuttua, niin näkee mitä ne oikeasti ovat. Voi olla että ero on se mihin päädytty, voi olla että ei. Jos mies ei suostu pariterapiaan, ero on todennäköisempi.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt miksi joku jaksaa katsoa puolisoa jos se on pannu muiden kanssa. mulla menisi kaikki into ja ilo siihen tyyppiin.
Olisiko rakkaus, sitoutuminen ja yhteinen elämä petetyn puolelta? Ei se anteeksi antaminen todellakaan ole helppoa, mutta jos pettäjä on rehellinen, pahoillaan ja valmis sekä työstämään omaa ongelmaansa että taistelemaan parisuhteensa puolesta, on se todellakin sen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt miksi joku jaksaa katsoa puolisoa jos se on pannu muiden kanssa. mulla menisi kaikki into ja ilo siihen tyyppiin.
Olisiko rakkaus, sitoutuminen ja yhteinen elämä petetyn puolelta? Ei se anteeksi antaminen todellakaan ole helppoa, mutta jos pettäjä on rehellinen, pahoillaan ja valmis sekä työstämään omaa ongelmaansa että taistelemaan parisuhteensa puolesta, on se todellakin sen arvoista.
Onko se rakkautta jos pitää vieras muna laittaa vieraaseen pilluun? Ei se sinne automaattisesti itsestään uppoa.
Kannattaa erota. Meillä ei ollut lapsia mutta uusi elämä alkoi. Yhtä pitkä suhde tosin. Eikä meillä ollut edes pettelyitä. Meni monta vuotta huonosti siis.