Äiti, koetko olevasi päävastuussa lapsestasi?

Kyllä.

Meillä 50/50, tilanteeseen on päästy puhumalla, empatialla ja hyvällä tahdolla. Osittain työnjako on vain ajatunut uomiinsa, osittain on vähän väännettykin. Esim. Minulle vaatteiden huolto on luontaisempaa ja mielekästäkin (uusien osto, pesu, korjaus jne) ja miehellä ja lapsella yhteinen harrastus, joten luonnollisesti hän hoitaa kulut ja kuskaukset. Sama kotiaskareissa: itse nautin lattioiden pesusta, mies taas tykkää tiskata, jota minä taas inhoan. Vessan siivoamisesta ja kauppareissuista joudutaan toisinaan käymään neuvotteluja, kun kumpaakaan ei huvittaisi :)

Ei lasta voi jakaa 50/50, se on ihan 100% molempien. Ja vanhemman pitää ajatella että lapsi on hänen 100%, eikä ajaella mitä sen lapsen pitäisi sille toiselle olla, ja määritellä toisen puolesta asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä 50/50, tilanteeseen on päästy puhumalla, empatialla ja hyvällä tahdolla. Osittain työnjako on vain ajatunut uomiinsa, osittain on vähän väännettykin. Esim. Minulle vaatteiden huolto on luontaisempaa ja mielekästäkin (uusien osto, pesu, korjaus jne) ja miehellä ja lapsella yhteinen harrastus, joten luonnollisesti hän hoitaa kulut ja kuskaukset. Sama kotiaskareissa: itse nautin lattioiden pesusta, mies taas tykkää tiskata, jota minä taas inhoan. Vessan siivoamisesta ja kauppareissuista joudutaan toisinaan käymään neuvotteluja, kun kumpaakaan ei huvittaisi :)

Lisään tähän vielä, että yleensä hoidettavista asioista puhutaan siten, että molemmat tietää, että kun kumpikin tekee oman osuutensa niin päästään taas elämässä eteenpäin. Esim. "Lapset pitäisi käyttää parturissa ja koko talo pitäisi imuroida. Menetkö sinä parturiin lasten kanssa, niin minä imuroin kodin sillävälin?" Kumman nakin haluat -tyyppisesti

Olen suuremmassa vastuussa, koska puoliso on töissä ja minä hoitovapaalla. Töiden ulkopuolinen aika jaetaan tasapuolisesti ja molempia tyydyttävällä tavalla.

Kyllä, isä hoitaa iltatoimet lähes puoliksi, mutta aika vähänhän se on.

Mies on kotona vain viikonloppuisin ja lomilla, joten luonnollisesti suurin vastuu on minun harteilla.

Ei ehkä ihan mene 50/50, mutta kuitenkin 60/40. Tämä näkyy siis lähinnä siinä että miehelle on vaikeaa tehdä itsenäisesti mitään lasta koskevia päätöksiä, vaan haluaa aina keskustella ja ns. hyväksyttää kaiken ensin minulla. Ei esim. voi ostaa lapselle uusia vaatteita ruokaostosten yhteydessä ellen ole mukana. Tai valita lennosta lapselle välipalaa jos emme olekaan väkipala-aikaan kotona. Ei sinänsä mikään iso juttu, varsinkin kun muuten jaetaan vanhemmuus aika hyvin yhdessä, mutta turhaa ja vähän ärsyttävää tuollainen - kuka teki minusta tämän perheen pomon?

Vierailija kirjoitti:

Meillä 50/50, tilanteeseen on päästy puhumalla, empatialla ja hyvällä tahdolla. Osittain työnjako on vain ajatunut uomiinsa, osittain on vähän väännettykin. Esim. Minulle vaatteiden huolto on luontaisempaa ja mielekästäkin (uusien osto, pesu, korjaus jne) ja miehellä ja lapsella yhteinen harrastus, joten luonnollisesti hän hoitaa kulut ja kuskaukset. Sama kotiaskareissa: itse nautin lattioiden pesusta, mies taas tykkää tiskata, jota minä taas inhoan. Vessan siivoamisesta ja kauppareissuista joudutaan toisinaan käymään neuvotteluja, kun kumpaakaan ei huvittaisi :)

Tilatkaa kamat kotiin, hyvät ihmiset! On niin paljon helpompaa ja mukavampaa ja aikaa säästyy. Kuka vielä nykyään käy kaupassa?

Kyllä olen aina ollut päävastuussa hoitamisen ja kustannusten suhteen. Miehen osuus ehkä 10%. Eron jälkeen miehen osuus on ollut 0.

Kyllä koen. Olemme eronneet ja meillä on vuoroviikot, mutta silti joudun hoitamaan lapsien asioita silloin, kun lapset ovat isällään. Pari viikkoa sitten varasin tyttärelle ajan lääkäriin, vaikka en ollut lasta nähnyt pariin päivään. Pojalla oli joku koulun lippulappu, joka huoltajan piti täyttää ja allekirjoittaa. Isä lähetti kuvan lapusta ja sanoin, mitä mihinkin kohtaan pitää täyttää. Silti se lappu oli seuraavalla viikolla pojan repussa ja poika sanoi, että minun pitää se täyttää, kun isä sanoi niin. 

Olen pääasiallisessa vastuussa lapsista eli toisin sanoen se olen minä, joka olen lapset kasvattanut. Mies on tietysti myös aktiivinen, hoitaa harrastukset ja tekee kotitöitä, mutta minä olen se, joka juttelee, ohjaa, neuvoo, kuuntelee, lohduttaa (enemmän), vetää rajat ja kestää lasten tunne-elämän vaihtelut. Olen yrittänyt vaikka mitä, että tilanne olisi tässä yli vuosikymmenen aikana muuttunut, mutta nyt olen antanut periksi. Miehestä ei vain ole sellaiseen tunne-elämän empatiaan ja sosiaalisiin taitoihin, että hän osaisi esimerkiksi käsitellä lasten kaverisuhteiden ongelmia tai olla tietyllä tavalla herkkä sille hetkelle, kun pitää rajata tai vastaavasti ymmärtää. 

Kotityöt, vaatehuolto ja sellainen on pintapuolista, kun ihan oikeasti vastuu lapsista tarkoittaa lasten kasvun tukemista olemalla tarvittaessa rakastava ja välillä sitten pitää pitää rajoja. Vaatii paljon työtä, että esimerkiksi teinien kanssa päästy siihen, että ne kertovat avoimesti mutta rakentavasti omista tunteista ja ongelmista.

Kyllä, koska yhteiskunta olettaa niin. Isistä harvoin kysellään mitään. Minä nainen olen sen sijaan suurennuslasin alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä ihan mene 50/50, mutta kuitenkin 60/40. Tämä näkyy siis lähinnä siinä että miehelle on vaikeaa tehdä itsenäisesti mitään lasta koskevia päätöksiä, vaan haluaa aina keskustella ja ns. hyväksyttää kaiken ensin minulla. Ei esim. voi ostaa lapselle uusia vaatteita ruokaostosten yhteydessä ellen ole mukana. Tai valita lennosta lapselle välipalaa jos emme olekaan väkipala-aikaan kotona. Ei sinänsä mikään iso juttu, varsinkin kun muuten jaetaan vanhemmuus aika hyvin yhdessä, mutta turhaa ja vähän ärsyttävää tuollainen - kuka teki minusta tämän perheen pomon?

Todennäköisesti sinä teit itsestäsi pomon. Varmaan valitat, että tekee väärin, jos mies kehtaa tehdä jotain itsenäisesti. Olen satavarma. Hyvin hyvin usein tuolla tavalla toimivien miesten taustalta löytyy todella kontrolloiva vaimo.

Tiedän että monessa perheessä tilanne varmasti onkin näin, mutta omalta kohdaltani en aivan vilpittömästi tätä tunnista. Minulle on ihan sama minkälaiset verkkarit lapselle ostetaan tai syökö se lapsi joskus vaikka kylmiä nakkeja välipalaksi. Enkä koe tarvetta miehelleni muuta väittääkään vain häntä kyykyttääkseni.

Minun vastuulla valtaosin koska mies viikot muualla töissä, joskus ei pääse kotiin edes viikonlopuksi jos on kiire. Ei siinä tehdä listoja että kumman vuoro nukuttaa tai kuljettaa harrastukseen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä 50/50, tilanteeseen on päästy puhumalla, empatialla ja hyvällä tahdolla. Osittain työnjako on vain ajatunut uomiinsa, osittain on vähän väännettykin. Esim. Minulle vaatteiden huolto on luontaisempaa ja mielekästäkin (uusien osto, pesu, korjaus jne) ja miehellä ja lapsella yhteinen harrastus, joten luonnollisesti hän hoitaa kulut ja kuskaukset. Sama kotiaskareissa: itse nautin lattioiden pesusta, mies taas tykkää tiskata, jota minä taas inhoan. Vessan siivoamisesta ja kauppareissuista joudutaan toisinaan käymään neuvotteluja, kun kumpaakaan ei huvittaisi :)

Meillä kutakuinkin näin. Koen ehkä olevani prosentin tai kaksi enemmän vastuussa, sillä hoidan ja mietin isoja kuvioita, mikä koulu, mitkä kielivalinnat, mikä harrastus ehkä hitusen enemmän vaikka nekin päätökset tehdään viime kädessä yhdessä. Haluan vaikuttaa ja olen vähän kontrolloiva luonteeltani. Mutta jos minua ei olisi, tiedän, että mies osaisi hoitaa päätökset ja muut loistavasti ihan ilmankin. Arkijutut siivoamisesta ja ruuanlaitosta lasten ulkoilutuksiin jakautuu ihan tasan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, isä hoitaa iltatoimet lähes puoliksi, mutta aika vähänhän se on.

eli sinä makaat kotona ja mies käy töissä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä ihan mene 50/50, mutta kuitenkin 60/40. Tämä näkyy siis lähinnä siinä että miehelle on vaikeaa tehdä itsenäisesti mitään lasta koskevia päätöksiä, vaan haluaa aina keskustella ja ns. hyväksyttää kaiken ensin minulla. Ei esim. voi ostaa lapselle uusia vaatteita ruokaostosten yhteydessä ellen ole mukana. Tai valita lennosta lapselle välipalaa jos emme olekaan väkipala-aikaan kotona. Ei sinänsä mikään iso juttu, varsinkin kun muuten jaetaan vanhemmuus aika hyvin yhdessä, mutta turhaa ja vähän ärsyttävää tuollainen - kuka teki minusta tämän perheen pomon?

Todennäköisesti sinä teit itsestäsi pomon. Varmaan valitat, että tekee väärin, jos mies kehtaa tehdä jotain itsenäisesti. Olen satavarma. Hyvin hyvin usein tuolla tavalla toimivien miesten taustalta löytyy todella kontrolloiva vaimo.

Itellä sama homma oli. Ex-vaimo jaksoi nipottaa ehkä tietämättäänkin jokaisesta päätöksestä jonka tein. Enpä jaksanut kuunnella 5vuoden jälkeen, vaan pakkasin kamat ja lähdin. Nyt on hyvä olla lasten kanssa keskenään.

Olin, lapsi on jo aikuinen. Virheeni oli avioitua ns. perinteisen miehen kanssa.

Jaettu vastuu on sama kuin ei vastuuta lainkaan. Mieluummin olen päävastuussa lapsesta kuin miettisin, miten puolittaa vastuu.