Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Puolisosi haluaa lapsen, sinä et - millä ehdoilla suostuisit silti?
15.03.2021 |
Kysymys otsikossa. Meillä on nimittäin tällainen keskustelu ollut jo pidempään pöydällä.
Miehellä on kova vauvakuume ja mulla ei. Mun ”ei” kuitenkaan ei ole mikään lopullinen, vaan voisin kuvitella lapsia vaikka muutaman vuoden päästä. Nyt ei biologinen kello vielä tikitä ja ajatus vauvasta enemmän hirvittää kun innostaa.
Mies kuitenkin kärttää kovasti lasta ja haluaisi tätä hoitaa. Mietin, onko mitään järkeä suostua lapsentekoon ns miehen mieliksi ennenkuin itse sitä haluaa? Voinko luottaa siihen, että mies myös lapsen hoitaisi ja kantaisi jopa päävastuun (vauva-ajan jälkeen) kuten lupaa?
Olen todella kunniainhimoinen urani suhteen, joka on ollut kovassa nousussa. Lisäksi kilpailen harrastamassani lajissa enkä ole vielä valmis luopumaan tästä tulostenkin ollessa koko ajan nousujohteisia. Pelkään että pahimmassa tapauksessa miehen innostus vauvaan lopahtaa (kuten monessa muussakin projektissaan) ja itse jään kotiin katkeroitumaan lapsen kanssa joka hänen mielinsi tehtiin. Näin karrikoidusti, mutta silti.
Kommentit (44)
normaali mies ei koskaan painosta naista niin isoon asiaan kuin raskausteen ja äitiyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisi alle nelikymppinen, päihteetön ja terve, ja rakastaisin. Suostuisin.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi alle nelikymppinen, päihteetön ja terve, ja rakastaisin. Suostuisin.
No helpollapa irtoaa. Monenlainen hiihtäjä mahtuu tuon kuvauksen alle, ja niistä kaikista ei ole isäksi.
Alue: Aihe vapaa
Aika usein ihmiset myös siivuttavat tällaisissa tilanteissa hälytysmerkit, eli tuo jahkailu ja ehkä ei vielä- meininki voi viestiä siitä, että tilanteen sijasta se ihminen ei olekaan oikea! Jos lapsi tuntuu vieraalta ajatukselta suhteeseen, niin itseään kannattaa kuulostella, miksi se ei tunnu ajankohtaiselta tai luontevalta. Itselleni kävi niin kahdesti, eli miehet yrittivät painostaa tai salavihkaa maanitella lastenhankintaan ja kummallakin kerralla vasta eron yhteydessä valkeni että herramunjumalani mihin olisin joutunut, jos olisin sen lapsen pykännyt. Molemmat olivat hyvää isämateriaalia, mutta LAPSELLE, sen sijaan äidin eli minun kohteluni olisi ollut se kiinnostavin osa.
Toinen miehistä olisi kaventanut lapsen varjolla elämääni niin paljon kuin pystyy, koska hän oli ihmeissään jo suhteen alkuvaiheessa siitä, että olin niin menevää sorttia (harrastin, opiskelin ja laaja kaveripiiri, reissasin myös paljon ihan suomen sisällä) Hän alkoi puhua, miten lasten saamisen jälkeen alkaisin sitten asettua aloilleni ja miten tärkeää on aina tulla yöksi kotiin (vaikka helikopterilta rovaniemeltä helsinkiin koska hän sanoo niin). Siinä valmistuessa tajusin, että mies alkoi sitten sanelemaan mihin saan ja millaisiin paikkoihin hakea töihin ja miksi työpaikan pikkujoulut ovat sitten ehdoton nounou jos aikoo perheellistyä.. Toinen mies taas harjoitti piilevää taloudellista väkivaltaa, ja heitti kaikki menot ja kulut excelliin tehden minulle velkalistaa kaikesta. Jos sille miehelle olisin tullut raskaaksi, niin hankinnat menisi varmasti kaikki sillä logiikalla millä voi kiusata minua eniten. Eli mies olisi kiusannut minua lapselle tulevilla hankinnoilla joko ostamalla jotain aivan tarpeetonta tai sitten tarpeellista, mutta väärän värisenä tai kokoisena tai pelannut menot niin, että minulle ei olisi jäänyt käyttörahaa yhtään itseeni. Kun puhuttiin tästä, niin mies vaikeana silitteli päätään ja naureskeli miten ei voisi rahallisesti tulla vastaan, koska muuten sijoituksiin ei jäisi niin paljoa rahaa ja naisena pitää kuitenkin tiedostaa millainen kuluerä lapsi on. Kun kysyin oliko mies ajatellut, miten se kuluerä muodostuu muutaman vuoden töissäolemattomuudesta, niin hän ei osannutkaan vastata mitään. Rahankäyttöni oli jo suhteen aikana hänelle punainen viiva, eli hän arvosteli rahankäyttöäni ja pisti minut hyväksyttämään kaiken. Kerrankin kun heitin vanhat kengät pois ja ostin uudet tilalle, niin hän nalkutti siitä viikon! Muut pitivät miestä loistosaaliina, itse halusin hänestä nopeasti eroon.
Nämäkin asiat kirkastuivat kun sain hieman etäisyyttä, mutta itselläni ei tasalleen kummankaan kohdalla tuntunut siltä, että lapsi olisi fiksu vaihtoehto. Tämäkin kirjoitettu on jälkiviisautta, eli en silloin itse tilanteessa tajunnut mitään, vaan järkeistin noi asiat jälkikäteen. Toisekseen tästä ei edes hirveästi vieläkään puhuta: olennainen osa isyyttä on olla isä lapselleen, mutta isän roolia vanhempien parisuhteessa ei hirveästi keskusteluissa sivuta?