Lue keskustelun säännöt.
Minkälaisia ärsyttäviä hetkiä olet kokenut terapiassa?
15.03.2021 |
Itsellä oli terapian aikaan rahat aina loppu, tilanne oli todella paha. Se taloudellinen kurimus aiheutti osaltaan henkistä oirehdintaa. Terapeutti nyökytteli empaattisena mutta ei sanonut oikein mitään. Suoraan sanottuna tuli mieleen, että jos olet kerta niin empaattinen, niin jätäpä tämä käynti laskuttamatta niin saan muutaman kympin enemmän, jolla ostaa vaikka ruokaa. Terapeutti itse kun oli varsin hyvätuloinen. No joo, ymmärrän kyllä että asiat ei tietenkään mene niin, mutta väsyneenä tuli tällainen ajatus mieleen ja ärsytti suunnattomasti. Että mitä tästäkään asiasta puhuu, kun terapeutti ei siihen voi vaikuttaa. Joten jätin sitten puhumatta raha-asioista ja kärvistelin köyhänä.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun terapeutti hymyili ekan kerran ja oli iloinen vasta viimeisen käynnin yhteydessä! Muuten tuntui väsähtäneeltä ja ärsyyntyneeltä. Kävi häntä sääliksi!
Kela-korvaus tekee psykologin apaattiseksi.
Omalla rahalla maksavat saavat parempaa terapiaa ja palvelua!
Tämä on valitettava totuus.
Hyvä ap, ettet puhunut mitään taloushuolistasi.
t. vierestä seurannut
No tämä ei kyllä ole pitänyt lainkaan paikkaansa omalla tai lähimpien ystävieni kohdalla! Yleensä ne ovat ihan samat henkilöt jotka ensin käyvät terapiassa KELA:n kustantamana 3v jonka jälkeen jatkavat terapiaansa jonkun aikaa ihan omakustanteisena.
Ihan höpönpöppöä että terapeuttia kiinnostaisi mistä ne rahat tulee, kunhan tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapeutti ei kuuntele ja kettuilee vielä
Vierailija kirjoitti:
Minä olen käynyt vasta 4 kertaa tällä terapeutilla ja jotenkin vituttaa se kaivelu ja merkitysten tyrkyttäminen asioiden välille, joissa sitä ei ole.
Ymmärrän että sinua ärsyttää tuo, mutta ärsytyksen ei tarvitse tarkoittaa ettei prosessista olisi hyötyä. Itse aloittaessani terapian olin malttamaton ja halusin tuloksia HETI, jolloin en tajunnut syytä sille miksi se tempo oli niin hidasta. Olisin halunnut että terapeutti kertoo heti ongelman syyn ja antaa jonkun helpon keinon parantumiseen, tyyliin "juo lasi maitoa ennen nukkumaanmenoa, ja lue tämä Dalai Laman-kirja niin ongelmasi ratkeaa".
Valitettavasti terapia on prosessi jonka käyntiinsaamisessa menee aikaa. Ymmärtääkseen sinua (ja myös itseymmärryksesi takia) on tarpeellista selvittää kuka olet ja miten olet siihen päätynyt. Hyvin harva mt-ongelma johtuu pelkästä fyysisestä ongelmasta, vaan lähes aina syy on jonkinlaisessa elämän aikana mukaankasvaneessa ongelmassa (kuten trauma tai huono käyttäytymismalli).
Voi toki olla että juuri sinun tapauksessasi terapeutti ei ole kovin osaava ja lahjakas, mutta itse olen ainakin näin jälkikäteen erittäin kiitollinen terapeutilleni asiantuntevasta avusta. En olisi tässä paikassa ilman hänen apuaan.
Tuon aloittajan ongelman rahavaikeuksista tunnistan itsekin. Yleensä apua haetaan hieman liian myöhään: kun mt-ongelmat ovat jo vaikeuttaneet (tai tehneet mahdottomaksi) opintoja tai työntekoa. Siinä vaiheessa kun vihdoinkin on valmis ottamaan vastaan apua, ja aloittamaan terapian, on se taloudellisesti usein todella haastavaa!
Itse tajusin jo varhain etten tule ikinä selviämään ilman terapiaa, joten raavin rahat kasaan muista kohteista: asuin halvimmassa mahdollisessa soluasunnossa, ja kustansin terapian (ja elämäni) opintorahan, yksittäisten työkeikkojen ja opintolainan turvin. Jouduin lainaamaan rahaa myös poikaystävältäni ja vanhemmiltani yhdessä vaiheessa, mutta sitä mukaa kun olo (hitaasti) parani, pystyin myös käymään paremmin töissä ja rahahuoletkin pikkuhiljaa hälvenivät.
Kela:n tukema terapia ei ole itsessään kallista, mutta nollatuloiselle nekin summat ovat tosi kovia. Itse maksoin alkuaikoina 10e/h terapiasta jota oli 2 kertaa viikossa, sekä matkat päälle. Terapeuttini asui eri kaupungissa joten matkoihin meni noin 10e viikko -> about 50e viikko meni ylimääräistä rahaa normielämän rinnalla, joten se parisataa kuussa oli hyvinkin haastavaa saada kasaan!
Vierailija kirjoitti:
Tuon aloittajan ongelman rahavaikeuksista tunnistan itsekin. Yleensä apua haetaan hieman liian myöhään: kun mt-ongelmat ovat jo vaikeuttaneet (tai tehneet mahdottomaksi) opintoja tai työntekoa. Siinä vaiheessa kun vihdoinkin on valmis ottamaan vastaan apua, ja aloittamaan terapian, on se taloudellisesti usein todella haastavaa!
Itse tajusin jo varhain etten tule ikinä selviämään ilman terapiaa, joten raavin rahat kasaan muista kohteista: asuin halvimmassa mahdollisessa soluasunnossa, ja kustansin terapian (ja elämäni) opintorahan, yksittäisten työkeikkojen ja opintolainan turvin. Jouduin lainaamaan rahaa myös poikaystävältäni ja vanhemmiltani yhdessä vaiheessa, mutta sitä mukaa kun olo (hitaasti) parani, pystyin myös käymään paremmin töissä ja rahahuoletkin pikkuhiljaa hälvenivät.
Kela:n tukema terapia ei ole itsessään kallista, mutta nollatuloiselle nekin summat ovat tosi kovia. Itse maksoin alkuaikoina 10e/h terapiasta jota oli 2 kertaa viikossa, sekä matkat päälle. Terapeuttini asui eri kaupungissa joten matkoihin meni noin 10e viikko -> about 50e viikko meni ylimääräistä rahaa normielämän rinnalla, joten se parisataa kuussa oli hyvinkin haastavaa saada kasaan!
Äh nuo luvut menivät sekaisin, mutta siis 10e suunta piti lukea ^ Joskus vähän vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pidin urbaanina legendana sitä, kun ihmiset ihastuu terapeutteihinsa. Mä olen kuitenkin vähän ihastunut psykiatriini.... Se jokseenkin ärsyttävää. Erittäin mukava nuorehko miespsykiatri :/
Minulla oli eräs pitkäaikainen yksityiselämän ongelma, en nyt viitsi sanoa mikä, mutta sitä voisi verrata työttömyyteen tai onnettomaan parisuhteeseen. Terapeuttini ehdotti kerran, että "luon itselleni narratiivia, jossa ongelma on keskeinen, joten se ei tule poistumaan". Eli siis syy, miksi minulla on tämä ongelma, on se, että en haluaisi minulla olevan sitä ongelmaa...
Tämä on enemmänkin hoitavan psykiatrin toteamus, mutta kerron sen nyt kuitenkin. Olen syönyt melko pitkään mielialalääkkeitä, ja kaikki niistä ovat aiheuttaneet erilaisia sivuoireita, sellaisia mitkä näkee paljaalla silmälläkin. Mainitsin sivuoireista psykiatrille, ja hän sanoi, että sivuoireet ovat oikeasti sairauteni oireita, ja niitä hoidetaan lääkkeen määrää lisäämällä! Kuinka ollakaan, että sairauden oireet vaan sattuivat muuttumaan joka kerta kun lääkitystä muutettiin...