Sinä omintakeinen ja erakko ihminen, mistä saat voimaa elämääsi? Miten täytät elämäsi jos et halua olla ihmisten kanssa?

Minä tein vanhasta autotallista puusepän verstaan ja rakentelen siellä kaikenlaista. Toisinaan teen itselleni, toisinaan myyn töitäni eteenpäin. Teen koko päivän tietokoneella etänä töitä, joten kaipaan vastapainoksi jotain fyysisempää ja semmoista missä oman käden jälki näkyy. 

Asun aika syrjässä, ja vesi on lähellä. Tulee kalasteltua ja liikuttua luonnossa sen minkä verstaalta malttaa olla poissa. Netflixiä katson kun haluan nukahtaa :D 

Saan voimaa kun ei tarvitse kuunnella muita, itsekseen erittäin hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Äsken istutin parvekkeelle yrttejä, joita olen vaalinut helmikuusta saakka. Sitten katselin vähän aikaa kisaileivia naakkoja. Naakat häipyi, joiten katselen tuulessa heiluvia koivunlatvoja.

Minulla on koira ja mies, ja välillä tuntuu että niidenkin aiheuttama sosiaalisuus on liikaa. Silloin pyydän miestä, että lähtevät keskenään mökille että saa olla ihan yksin.

Minulle on tärkeää että on tuo yksi ihminen jota rakastan. Muuta en tarvitse. Aina välillä yritän velvollisuudesta ystävystyä jonkun kanssa, mutta huomaan aina että ainakin naisten ystävyys on sitä, että oksennetaan omat itseaiheutetut murheet toisen niskaan mutta ei koskaan anneta mitään vastineeksi. Jos menet sen toisen kanssa retkelle, sen suu käy koko ajan, puhuen niistä omista asioista, minäminäminäminä. Pilaten koko kokemuksen. En enää suostu menemään retkelle muiden kuin mieheni kanssa. Hän osaa pitää suunsa kiinni ja jos puhuu, puhuu siitä mitä näkee.

Lukeminen ja luontoharrastus ovat elämäni tärkeimpiä asioita. Lisäksi rakastan urheilua. Olen mm. opetellut joogaa ja Pilatesta kirjoista jo joskus teininä, ja sitten kun menin tunnille, opettajat ihmetteli kehonhallintaani "Sähän sanoit ettet ole koskaan tunneilla käynyt!" Meille uskotellaan ihan liikaa että emme voi tehdä mitään itse, yksin, kuten nyt vaikkapa oppia joogaa, vaikka oikeasti se on paitsi mahdollista, myös helppoa, jos osaa lukea, ymmärtää lukemansa ja osaa tiedostaa ruumiinsa. Se, että on todella kytköksissä omaan ruumiiseensa on muuten yksi suurimpia olemassa olevia mielihyvän lähteitä. Itse menetin tuon kytköksen pariksi vuodeksi masennuslääkkeiden takia ja nyt kun olen saanut sen takaisin, oikein vellon siinä.

Ruonalaitto ja leipominen on kanssa kivaa.

Minä myös harrastan "kehoni kuuntelua". Siinä riittää virkettä ja tekemistä 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovana loukkaantujana ja itseeni ottajana, en jaksa ihmisten kanssa olla. Erittäin todennäköisesti ihmiset eivät lähtökohtaisesti halua loukata ja olla ilkeitä, mutta usein näin kuitenkin käy ja huomaan murehtivani joko toisten ilkeyttä tai omaa turhanherkkyyttäni. En mahda tälle mitään, joten parempi pysyä erossa ihmisjoukosta ja suojelen näin omaa mielenrauhaani. En nyt erakoksi itseäni sanoisi kuitenkaan. Koirat ovat kaikkein parasta seuraa.

Tuo ajattelutapa on persoonallisuushäiriö/ osa sellaista joka on hoidettavissa, mutta jos elät noin tyytyväisenä niin tietysti sekin on hyvä.

Mutta oikeasti jotkut ihmiset ovat päällepäsmäreitä. Eivät tarkoita pahalla mutta heidän on pakko kommentoida ja tuoda esille oma mielipide vaikka voisivat olla hiljaa. Näitä ihmisiä kammoan.

Olen tosi sosiaalinen, mutta en tykkää ihmisistä. Ihmiset ovat ilkeitä paskoja. Vietän aika paljon aikaa mielikuvituksessa.

Aloitus kuvaa hyvin ainakin sitä, miksi olen erakko.

Hieman passiivisaggressivinen ja asenteellinen aloitus, jota seuraa alentuva hyvää tarkoittava neuvo.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ekstroverttejä hiertää erakot niin paljon. Pelkäävätkö, että jäävät yksin, jos kaikki muuttuvatkin erakoiksi? Erikoinen ajatuksen kulku olisi sekin. 

Saan voimaa taiteesta, eläimistä ja luonnosta. Ei ole työtä, lapsia tai puolisoa. Somessa kyllä kirjoittelen, kuten näkyy. 

Tosin nyt olen tehnyt liikaa sitäkin, koska ärsyynnyin. Parin viikon tai vuoden tauko on taas paikallaan. 

Pakkososiaalisuus on vain meille opetettu illuusio. Ei ihminen oikeasti tarvitse sen seitsemänsataa "ystävää". Pari riittää. Terveisin, introvertti

Vierailija kirjoitti:

Olen arkisin työporukan kanssa tekemisissä, mutta sosiaalisuus uuvuttaa pahemmin kuin fyysinen työ, jota teen. Viikottain näen läheisiä sukulaisia ja päivittäin watsappaillaan, puolison kanssa sitten jaan päivän puheen aiheet. Eli en ole täysin syrjäytynyt erakko, vaikka introvertin perikuva olenkin. Ei tapailla ihmisiä tai käydä missään, jossa on ihmisiä laumoittain, seuraan ennemmin koirieni eleitä ja käytöksiä ja jaan jutut läheisten kanssa. Ammennan voimaa arkeen lähes 2 hehtaarin kokoisesta tontista jossa riittää puuhaa ja luonnon äänistä. Voin paremmin kuin koskaan ikinä, kun muutin pois ihmisvilinästä ja jos en rakastaisi työtäni ja ei tarvitsisi rahasta huolehtia, niin lopettaisin työtkin.

Pidän itseäni ekstro-/ tai ambiverttinä, mutta en minäkään noin tiivistä kanssakäymistä ihmisten kanssa jaksa. Sosiaalisen työn päälle päivittäiset yhteydenpidot ja jokaviikkoiset tapaamiset? Et ole kyllä erakkoa nähnytkään.