Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin lapsia, mutten isovanhempia
14.03.2021 |
Toivoisin saavani lapsia, mutta haaveitani jarruttaa ajatus siitä, millaista arki isovanhempien kanssa olisi.
Minun vanhemmat eivät ole isovanhempia. Voin kuvitella, miten äitini "sekoaisi", jos kuulisi tulevansa mummuksi. Äitini on aina puuttunut elämääni ja valintoihini ja se on ollut todella raskasta. Mummuna homma menisi ihan uusiin sfääreihin, olen siitä ihan varma. Tulisi neuvoja, kuinka pitää toimia ja arvosteluja, miten minä teen asiat aivan väärin.
Mieheni vanhemmat ovat jo isovanhempia (eli mieheni siskolla on lapsia). En pidä siitä, miten lapsille sysätään herkkuja vanhempien kiellosta huolimatta. Niitä karkkeja, leivoksia ja sipsejä, niitä vain jostain syystä isovanhempien on pakko saada antaa. Mieheni vanhemmista puolestaan isä on se, joka ahkerasti kommentoi (lue: arvostelee) lasten kasvatukseen liittyviä asioita. Ihan pyytämättä.
Että onpa sitten mukavaa olla se hankala miniä ja tytär, joka ei osaa olla kiitollinen isovanhempien tarjoamasta tuesta...
Kommentit (6)
Ei niiden tarvi teidän elämässä mukana olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi eivät koskaan ole vain sinun lapsiasi, aina he saavat vaikutteita myös muilta. Jos tuota ei hyväksy vanhemmuus on aika rasittavaa enkä suosittele vanhemmaksi ryhtymistä.
Haluat pitää lapset itselläsi, etkä
" jakaa" heitä isovanhempien kanssa.
Ajatteppa: isovanhemmat voivat parhaimmillaan antaa lapsille jotain aineetonta, eri elämää, mihin itse et pystyisikään, koska olet liian lähellä lapsiasi, päivittäin.
Minulla on ollut tosi rankkaa anopin kanssa, hän on vaatinut lapsia luokseen alvariinsa, keksinyt menoja lasten kanssa meiltä kysymättä, kantanut kamaa, nillittänyt lasten vaatteista ja kamoista,udellut lapsilta jatkuvasti minun äitiydestäni ( antaako se äiti edes kasviksia).
Silti hän on vain sivujuonne siinä hienossa kertomuksessa mikä lasten kasvattaminen teineiksi on ollut. Liikuttavia muistoja on kasapäin eikä anoppi kuulu muistoihini.Rajoja on kuitenkin voitu vetää vaikka siitäkin on riitaa tullut. Vaikka hän on paljon lasten kanssa ollutkin, hän on ulkopuolinen jota voi helposti olla ajattelematta jos niin päättää.
Minusta kirjoituksesi on merkki siitä, että olet löytänyt rajasi. Et jaksa elämääsi rajoittavaa kaikkeen puuttumista ja arvostelua.
Se, ettei hanki lapsia on toki vaihtoehto, mutta jos lapsia haluaa eikä jaksa isovanhempien jatkuvaa puuttumista, on kerrottava ja alettava ylläpitää niitä rajoja. Tämä ei ole helppoa ja voi johtaa välirikkoon, mutta myös siihen, että sinä päätät omastasi ja te yhdessä perheenne elämästä. Te voitte elää juuri niin kuin haluatte ja olla yhteydessä muihin ihmisiin tavalla, joka sopii kaikille eikä polje kenenkään itsemääräämisoikeutta tai kuormita henkisesti.
Opettelen rajojen asettamista itse hieman erilaisessa tilanteessa, ja voin vain sanoa, että se on vaikeaa, mutta sen arvoista!
No miksi niiden tarvis isovanhempia olla jos eivät halua?