Olen ihan varma, että kahden vuoden sisällä maailmantalous romahtaa jotenkin todella vakavalla tavalla
Koska siis 2008 finanssikriisistä alkoi rahanpainanta, jota ei ole lopetettu. Korona lisäsi sitä. Italian pankeissa on kuulemma niin paljon kuraa, ettei mitkään EU:n elvytyspaketit tule estämään pankkikriisiä. Pankkikriisi voi olla niin syvä, että jopa korkokatot ja muut suojaukset pettävät, eli pankki voi vedota force majoure -syyhyn eli ylivoimaiseen esteeseen, jossa se ei vastaa vahingosta (=taloudellinen menetys hirveässä inflaatiossa).
Pelkään myös hyperinflaatiota ja sitä, että maailman rahti seisahtuu Suomen osalta, eli että rahtikuljetukset eivät toimi enää tänne saakka.
Koska rahti aina vakuutetaan, ja talouskriisissä vakuutuksiakaan ei saisi -> rahti jää satamiin.
Vähintään pelkään asuntojen hintojen romahdusta ja sen tasoista koronnousua, että kaikki Suomen taloyhtiölainat syöksevät asuntosijoittajat hirveään kriisiin ja asuntojen hinnat romahtavat mutta taloyhtiölainat eivät.
Sama siis käy talouksien velanotossa ja yrityksille.
En uskalla sijoittaa mihinkään minkä uskon muuten olevan nyt oman arvostuksensa aallonpohjassa ja omaavan siis nousuvaraa reippaasti, (esim. uraani), koska pelkään todella pahaa pörssiromahdusta, ja että kaikkiin yrityksiin liittyy arvostuskupla, joka puhjetessaan pilkkoo osakkeiden arvot. Olen myös varma, että sekä euro, että dollari romahtavat, siksi en voi sijoittaa ulkomaiseenkaan pörssiin. Mutta rahaa ei voi pitää tililläkään inflaation takia.
Mietin, että onko ainoa mahdollinen assetti fyysinen kulta. Ei ole mitään turvallisempaa.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee hyperinflaatio, ne joilla on paljon rahaa on sitä edelleen kun taas köyhä kuolee nälkään kun ei ole varaa ostaa ruokaa koska maito maksaa 100 euroa, liha 500 e kilo, peruna 50 e kilo jne. Eli järki missä?
Ei. Jos tulee hyperinflaatio, maito ei maksa 100e vaan 10 000 euroa, jne. Hyperinflaatiossa rikkaatkin menettävät kaiken, koska luvut ovat järjettömiä. Se on surrealistista aikaa.
En usko, että siihen päästetään asioiden mennä.
No jos noin on, kaikki kuolee nälkään, järki missä?
Ei siinä olekaan järkeä, silti sitä on tapahtunut.
Lue vaikka Saksan hyperinflaatiosta 1920-30 -luvuilla, Venezuelan tilanteesta jne.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jos kaikki maat ovat samassa jamassa ja velkaantuvat niin kuka on sitten loppujen lopuksi "pahasti veloissa"? USA:ta ja Kiinaa molempia kehutaan maailman suurimmiksi markkinoiksi mutta samaan aikaan molemmilla mailla on aivan järkyttävä valtionvelka. Korona on kussut ympäri maapalloa eri maiden muroihin. Luottoluokituksia ei kuitenkaan arvioida puhtaasti numeroiden perusteella vaan verrattaessa muihin maihin. Eli jos kaikki astuu askeleen taaksepäin niin oikeastaan kenelläkään ei finanssikriisin mahdollisuus noussut.
Ja kannattaa muistaa että ennen koronaa finanssikriisiä povattiin öljyn hinnan romahtamisen takia, kiitos Afrikasta löytyneen uuden jättimäisen lähteen joka sai Saudi-Arabian ja Venäjänkin helisemään. Eli toisin sanoen taloudella ei mennyt huonosti siksi että joku tärkeä raaka-aina loppuisi vaan siksi että markkinoilla on ylitarjontaa.
Minua tämmöinen tieto ei ainakaan rauhoita. Jos talouden pyörät pyörisivät, olisiko lisäenergian löytyminen huono asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Mietin myös Bitcoinia,milloin siitä tulee uusi kansainvälinen valuutta ?
Sitten kun sen arvo lasketaan senteissä.
Mitä luulet siitä valuuttana ? Moni tuttava on sijoittanut ,itse en uskalla.
Mitä harvempi sitä käyttää, sitä enemmän sillä on edellytyksiä (mutta ei takeita) säilyttää korkea arvostustaso. Digivaluuttojen arvo romahtaa, jos hyväksytään yleisesti käyttövaluuttana.
Mun silmissäni Bitcoinin arvon takana oleva syy on täysin yksinkertainen: niitäkin (tulee olemaan) rajallinen määrä. Mikäs ois sen arvokkaampaa?
Ap
Se rahallinen määrä ei ensinnäkään ole 21 miljoonaa, eikä sillä todellisuudessa mitään rajaa. Lisäksi korvaavia vaihtoehtoja voi tuottaa loputtomasti, jopa bitcoinia monistamalla, eli bitcoineja on käytännössä rajaton määrä. Lisäksi proof-of-work valuutat ovat autohyperinflationäärisiä alati kasvavan energiankulutuksen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
No minusta metsään on menty jo pitkään. Ymmärrän että sijainnilla on merkitystä, mutta jos katsoo mihin hintaa tietyillä alueilla saa esim. ok kuntoisen kerrostaloasunnon "5 tonnilla", ja samaan aikaan tietyissä kaupungeissa vastaava maksaa "puoli miljoonaa" niin hinnoissa on ilmaa.
On jo ylitetty se raja, ettei ihmisillä toisaalla ole varaa enää ostaa asuntoa, ja toisaalla asunnoilla ei ole enää mitään arvoa.
Lisäksi vanha totuus on se, että kun "tuulipuvut" alkavat sijoittaa (asuntoihin/osakkeisiin/kybervaluuttaan) niin silloin ollaan tuhon tiellä. Enkä tarkoita nyt sellaista pitkäjänteistä touhua, vaan sitä että "kaikki" sijoittavat niin siitä tulee "kupla".
Yhtäkkiä joku "tuntematon" osake voi pompata, vaikka mitään perusteita nousulle ei ole. Sama asunnoissa, toki nyt on korona, mutta asunnon vuokraajia on vähemmän.Sille jolla on vakaa salkku jotain "Elisan" ymv. osakkeita jo pidemmän ajan takaa, ei riski tappiohin ole niin iso mitä ssillä joka nyt sijoittaa opintolainansa johonkin mitä "Musk" tmv. suosittelee.
Samoin se jolla on åerittyjä velattomia sijoitusasuntoja selviää kuivin jaloin, vs. se joka velkavisulla on alkanut asuntosijoittajaksi jne. Eli tilanteita on erilaisia, moni ei enää muista miten "kaikki" voi romahtaa.
Noihin maaseutu-kaupunki asunnon hintaeroihin vaikuttaa myös se, mihin ihmisiä muuttaa. Koko eroa ei voi pistää kuplan piikkiin. Kupla on olemassa, silti, kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee hyperinflaatio, ne joilla on paljon rahaa on sitä edelleen kun taas köyhä kuolee nälkään kun ei ole varaa ostaa ruokaa koska maito maksaa 100 euroa, liha 500 e kilo, peruna 50 e kilo jne. Eli järki missä?
Ei. Jos tulee hyperinflaatio, maito ei maksa 100e vaan 10 000 euroa, jne. Hyperinflaatiossa rikkaatkin menettävät kaiken, koska luvut ovat järjettömiä. Se on surrealistista aikaa.
En usko, että siihen päästetään asioiden mennä.
No jos noin on, kaikki kuolee nälkään, järki missä?
Ei siinä olekaan järkeä, silti sitä on tapahtunut.
Lue vaikka Saksan hyperinflaatiosta 1920-30 -luvuilla, Venezuelan tilanteesta jne.
Olen myös lukenut että Saksa pelkää hyperinflaatiota juuri historian vuoksi. Tuskin antavat mennä siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta tässä on se, että kaikki on ihmisen keksimää. Oli rahaa tai ei, ainoa mikä muuttuu on vain ihmisen käsitys rahasta, jokin numero jossain.
Aurinko nousee silti idästä joka aamu edelleen.
Tässä piilee myös mahdollisuus. Ihmiset päättävät, että raha säilyttää arvonsa ja hyperinflaation ei anneta tulla.
Miten se on päätöksen asia, jos rahaa painetaan liikaa? Ei varmaan kukaan valitse päättää ei-luottaa rahan arvoon, epäilen, etä niin vain tapahtuu. Critical mass -periaatteen kaltaisesti.
Rahan painaminen pitää kyllä lopettaa hallitusti. Siihen vaikuttaa poliittiset päätökset ja keskuspankit.
Siellä on ihmisiä, jotka voivat vaikuttaa suurestikin. Jos siis haluavat.Mutta miten? Ei tämä ole viimeinen kriisi, joka kohtaa. Ja siis jos nyt ajatellaan, että raha uppoaa ihmisten työpaikkojen pelastamiseen, niin olen antanut kertoa itselleni, että nyt luotava raha onkin itseasiassa ns. base moneya eli liittyy pankkien vakavaraisuuteen. Mutta se, miten se minulle kerrottiin ei saanut hommaa näytämään yhtään vakaalta.
Eli jos base moneya luodaan vaikkapa 10 000, niin se sama 10 000 voidaan kierrättää eri lainanhakijoille aina uutena lainanantona monta kertaa, ainakin kymmenen! Ja kun joku ottaa uuden lainan, se luo maailmaan lisää rahaa. Ei vain keskuspankki. Vaan meidän pankkijärjestelmämme.
Lainanannon myötä.
Lisäksi onko niin, että keskuspankit pienentävät taseitaan (tasekin on minulle vaikeaselkoinen, mutta siitä aina puhutaan) myymällä ostamiaan velkakirjoja? Miten kauan niille löytyy ostajia?
En tiedä :/ Siltikin se on ihmisten käsissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kullalla tulee olemaan arvonsa, se on himoittu aine.
Ihmislajilla on sisäinen halu koristaa, koristautua ja koristella.
Jos on malttia odottaa myynnin kanssa, kulta on hyvä sijoituskohde.
Ymmärrät kai, että myös kullan arvo voi romahtaa? Senhän arvo on vain matematiikkaa ja uskoa, ei käypää arvoa.
Metalliin uskominen on yhtä typerää kuin vaikka Finnairiin, vain sillä perusteella että valtio omistaa sen, eikä se voi näin kaatua. Aivan kuten ei voinut Talvivaarakaan.
Lisään vielä, että luonnolliset hyödykkeet ovat käytönnässä ainoa asia, millä on arvoa. Ilmeisesti tämä bitcoin-buumi on saanut liikkeelle käsittämättömän määrän harhauskomuksia, joilla ei ole rationaalista perää.
Kullalla on kyllä muitakin käyttöarvoja, kuin käyttöarvo. Mm. rahan arvon määrittäjänä.
Ei kulta rahan arvoa määritä. Ihmisten tarpeet muuttuvat ja ne muuttuvat tarpeet luovat pohjan hyödykkeiden arvolle, mihin rahan arvo pohjautuu.
Ei tietenkään nyt, mutta entäs, kun tulisi hyperinflaatio joka hajottaisi nykyisen rahajärjestelmämme? Ymmärtääkseni on jo suunniteltu, että silloin luodaan uusi rahajärjestelmä. Sen rahayksiköille pitää määritellä kaikkien yhdessä hyväksymä arvo. Se tehdään kullan avulla. Lisäksi kulta käy arvonsa säilyttävänä maksuvälineenä hyperinflaatiossa. Ja siis kulta on rahaa, dollari ja euro ovat valuuttoja. Eri asia.
Jälkipörssin taloustieteilijät eivät ainakaan kovin huolissaan tuntuneet vielä olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta tässä on se, että kaikki on ihmisen keksimää. Oli rahaa tai ei, ainoa mikä muuttuu on vain ihmisen käsitys rahasta, jokin numero jossain.
Aurinko nousee silti idästä joka aamu edelleen.
Tässä piilee myös mahdollisuus. Ihmiset päättävät, että raha säilyttää arvonsa ja hyperinflaation ei anneta tulla.
Miten se on päätöksen asia, jos rahaa painetaan liikaa? Ei varmaan kukaan valitse päättää ei-luottaa rahan arvoon, epäilen, etä niin vain tapahtuu. Critical mass -periaatteen kaltaisesti.
Rahan painaminen pitää kyllä lopettaa hallitusti. Siihen vaikuttaa poliittiset päätökset ja keskuspankit.
Siellä on ihmisiä, jotka voivat vaikuttaa suurestikin. Jos siis haluavat.Mutta miten? Ei tämä ole viimeinen kriisi, joka kohtaa. Ja siis jos nyt ajatellaan, että raha uppoaa ihmisten työpaikkojen pelastamiseen, niin olen antanut kertoa itselleni, että nyt luotava raha onkin itseasiassa ns. base moneya eli liittyy pankkien vakavaraisuuteen. Mutta se, miten se minulle kerrottiin ei saanut hommaa näytämään yhtään vakaalta.
Eli jos base moneya luodaan vaikkapa 10 000, niin se sama 10 000 voidaan kierrättää eri lainanhakijoille aina uutena lainanantona monta kertaa, ainakin kymmenen! Ja kun joku ottaa uuden lainan, se luo maailmaan lisää rahaa. Ei vain keskuspankki. Vaan meidän pankkijärjestelmämme.
Lainanannon myötä.
Lisäksi onko niin, että keskuspankit pienentävät taseitaan (tasekin on minulle vaikeaselkoinen, mutta siitä aina puhutaan) myymällä ostamiaan velkakirjoja? Miten kauan niille löytyy ostajia?En tiedä :/ Siltikin se on ihmisten käsissä.
Markkinavoimat eivät ole ihmisten käsissä. ...tai, ehkä saattaisivat olla, jos ihminen ei yrittäisi hallita niitä. Mutta onko sekään ihmisen tahto, että markkinatalouteen kuuluu se, että kannattamaton yritys menee konkurssiin ja siitä aiheutuu paljon inhimillistä pahaa?
Nyt tätä ei sallita tapahtua.
Mutta ei ihminen sitä loppumattomiin suitsi, uskoisin.
Ap
Pitänee laittaa säästöt kultaan ja muutamaan timanttikoruun, onpahan sitten edes iloa itselle niitä katsellessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee hyperinflaatio, ne joilla on paljon rahaa on sitä edelleen kun taas köyhä kuolee nälkään kun ei ole varaa ostaa ruokaa koska maito maksaa 100 euroa, liha 500 e kilo, peruna 50 e kilo jne. Eli järki missä?
Ei. Jos tulee hyperinflaatio, maito ei maksa 100e vaan 10 000 euroa, jne. Hyperinflaatiossa rikkaatkin menettävät kaiken, koska luvut ovat järjettömiä. Se on surrealistista aikaa.
En usko, että siihen päästetään asioiden mennä.
No jos noin on, kaikki kuolee nälkään, järki missä?
Ei siinä olekaan järkeä, silti sitä on tapahtunut.
Lue vaikka Saksan hyperinflaatiosta 1920-30 -luvuilla, Venezuelan tilanteesta jne.
Olen myös lukenut että Saksa pelkää hyperinflaatiota juuri historian vuoksi. Tuskin antavat mennä siihen.
Miksi he sitten lähtevät EU:n mukaansa raahaten pelastamaan Italiaa, ettei heidän pankkinsa kaadu? Kun siis Saksan pankit ovat lainanneet Italialle rahaa, jota ne eivätOtalian lähtiessä Eurosta saisi takaisinja se kaataisi ne? Talous puhdistuisi ja hyperinflaatiopeikko siirtyisi kauemmas.
Mutta ei. Maksetaan hirveästi veronmaksajien rahaa köyhdytetään kansa ja pistetään se epäterveeseen pankkitoimintaan.
Se on lisäaskel kohti taloustuhoa. Koska kun se roska romahtaa, jälki on sitä pahempaa, mitä enemmän ihmisiä kupataan köyhiksi ennen sitä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta tässä on se, että kaikki on ihmisen keksimää. Oli rahaa tai ei, ainoa mikä muuttuu on vain ihmisen käsitys rahasta, jokin numero jossain.
Aurinko nousee silti idästä joka aamu edelleen.
Tässä piilee myös mahdollisuus. Ihmiset päättävät, että raha säilyttää arvonsa ja hyperinflaation ei anneta tulla.
Miten se on päätöksen asia, jos rahaa painetaan liikaa? Ei varmaan kukaan valitse päättää ei-luottaa rahan arvoon, epäilen, etä niin vain tapahtuu. Critical mass -periaatteen kaltaisesti.
Rahan painaminen pitää kyllä lopettaa hallitusti. Siihen vaikuttaa poliittiset päätökset ja keskuspankit.
Siellä on ihmisiä, jotka voivat vaikuttaa suurestikin. Jos siis haluavat.Mutta miten? Ei tämä ole viimeinen kriisi, joka kohtaa. Ja siis jos nyt ajatellaan, että raha uppoaa ihmisten työpaikkojen pelastamiseen, niin olen antanut kertoa itselleni, että nyt luotava raha onkin itseasiassa ns. base moneya eli liittyy pankkien vakavaraisuuteen. Mutta se, miten se minulle kerrottiin ei saanut hommaa näytämään yhtään vakaalta.
Eli jos base moneya luodaan vaikkapa 10 000, niin se sama 10 000 voidaan kierrättää eri lainanhakijoille aina uutena lainanantona monta kertaa, ainakin kymmenen! Ja kun joku ottaa uuden lainan, se luo maailmaan lisää rahaa. Ei vain keskuspankki. Vaan meidän pankkijärjestelmämme.
Lainanannon myötä.
Lisäksi onko niin, että keskuspankit pienentävät taseitaan (tasekin on minulle vaikeaselkoinen, mutta siitä aina puhutaan) myymällä ostamiaan velkakirjoja? Miten kauan niille löytyy ostajia?En tiedä :/ Siltikin se on ihmisten käsissä.
Markkinavoimat eivät ole ihmisten käsissä. ...tai, ehkä saattaisivat olla, jos ihminen ei yrittäisi hallita niitä. Mutta onko sekään ihmisen tahto, että markkinatalouteen kuuluu se, että kannattamaton yritys menee konkurssiin ja siitä aiheutuu paljon inhimillistä pahaa?
Nyt tätä ei sallita tapahtua.
Mutta ei ihminen sitä loppumattomiin suitsi, uskoisin.
Ap
Kumpikaan skenaario ei ole kiveen hakattu. Itse luotan hallittuun inflaatioon lähi vuosina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kullalla tulee olemaan arvonsa, se on himoittu aine.
Ihmislajilla on sisäinen halu koristaa, koristautua ja koristella.
Jos on malttia odottaa myynnin kanssa, kulta on hyvä sijoituskohde.
Ymmärrät kai, että myös kullan arvo voi romahtaa? Senhän arvo on vain matematiikkaa ja uskoa, ei käypää arvoa.
Metalliin uskominen on yhtä typerää kuin vaikka Finnairiin, vain sillä perusteella että valtio omistaa sen, eikä se voi näin kaatua. Aivan kuten ei voinut Talvivaarakaan.
Lisään vielä, että luonnolliset hyödykkeet ovat käytönnässä ainoa asia, millä on arvoa. Ilmeisesti tämä bitcoin-buumi on saanut liikkeelle käsittämättömän määrän harhauskomuksia, joilla ei ole rationaalista perää.
Kullalla on kyllä muitakin käyttöarvoja, kuin käyttöarvo. Mm. rahan arvon määrittäjänä.
Ei kulta rahan arvoa määritä. Ihmisten tarpeet muuttuvat ja ne muuttuvat tarpeet luovat pohjan hyödykkeiden arvolle, mihin rahan arvo pohjautuu.
Ei tietenkään nyt, mutta entäs, kun tulisi hyperinflaatio joka hajottaisi nykyisen rahajärjestelmämme? Ymmärtääkseni on jo suunniteltu, että silloin luodaan uusi rahajärjestelmä. Sen rahayksiköille pitää määritellä kaikkien yhdessä hyväksymä arvo. Se tehdään kullan avulla. Lisäksi kulta käy arvonsa säilyttävänä maksuvälineenä hyperinflaatiossa. Ja siis kulta on rahaa, dollari ja euro ovat valuuttoja. Eri asia.
Ei arvon keinotekoinen määritteleminen takaa arvostustasoa suhteessa muihin hyödykkeisiin tai valuuttoihin. Jostain muualta joustaa sitten, jos se keinotekoisesti määritelty arvo on määritelty väärin, eli suhteessa kultaan väärin arvostettu valuutta romahduttaisi talouden. Kultakanta rajoittaisi rahapolitiikan totetusta, mikä edesauttaisi kultaan sidotun valuutan arvon säilymistä. Mitään finanssikuplia tai velkakannan paisumista se ei kuitenkaan estäisi.

ApKumpikaan skenaario ei ole kiveen hakattu. Itse luotan hallittuun inflaatioon lähi vuosina.
En näistä mitään ymmärrä, mutta mulle on kerrottu, kun olen halunnut kuulla, että jos inflaatio nousee, nousevat korot. Korkojen pienikin nousu voisi aiheuttaa tilanteen, jossa inflaatiota ei enää hallita. Joku fiksumpi voisi selittää, miten korkojen nousu nostaa inflaatiota.
Eli se olisi minulle kerrotun mukaan aika äkkiä lumipallo, jossa yksi asia ruokkii toista, joka ruokkii sitä toista.
Kun haluaisimme, että kumpikaan ei juurikaan (yhtään?) kasva. Tai no inflaatiota halutaan vään.
Sekin on asia, minkä jonkun kuulemani lähteen mukaan keskuspankit vain yks kaks keksivät. Että inflaation pitää olla 2%. Eli se ei ole ollut nykyisen rahajärjestelmämme alkuperäinen vaade. Näin minulle on kerrottu.
Sehän heikentää rahan arvoa. Tavallaan se kuulostaa todella pöllöltä, että no onpas hyvä asia! Onko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kullalla tulee olemaan arvonsa, se on himoittu aine.
Ihmislajilla on sisäinen halu koristaa, koristautua ja koristella.
Jos on malttia odottaa myynnin kanssa, kulta on hyvä sijoituskohde.
Ymmärrät kai, että myös kullan arvo voi romahtaa? Senhän arvo on vain matematiikkaa ja uskoa, ei käypää arvoa.
Metalliin uskominen on yhtä typerää kuin vaikka Finnairiin, vain sillä perusteella että valtio omistaa sen, eikä se voi näin kaatua. Aivan kuten ei voinut Talvivaarakaan.
Lisään vielä, että luonnolliset hyödykkeet ovat käytönnässä ainoa asia, millä on arvoa. Ilmeisesti tämä bitcoin-buumi on saanut liikkeelle käsittämättömän määrän harhauskomuksia, joilla ei ole rationaalista perää.
Kullalla on kyllä muitakin käyttöarvoja, kuin käyttöarvo. Mm. rahan arvon määrittäjänä.
Ei kulta rahan arvoa määritä. Ihmisten tarpeet muuttuvat ja ne muuttuvat tarpeet luovat pohjan hyödykkeiden arvolle, mihin rahan arvo pohjautuu.
Ei tietenkään nyt, mutta entäs, kun tulisi hyperinflaatio joka hajottaisi nykyisen rahajärjestelmämme? Ymmärtääkseni on jo suunniteltu, että silloin luodaan uusi rahajärjestelmä. Sen rahayksiköille pitää määritellä kaikkien yhdessä hyväksymä arvo. Se tehdään kullan avulla. Lisäksi kulta käy arvonsa säilyttävänä maksuvälineenä hyperinflaatiossa. Ja siis kulta on rahaa, dollari ja euro ovat valuuttoja. Eri asia.
Ei arvon keinotekoinen määritteleminen takaa arvostustasoa suhteessa muihin hyödykkeisiin tai valuuttoihin. Jostain muualta joustaa sitten, jos se keinotekoisesti määritelty arvo on määritelty väärin, eli suhteessa kultaan väärin arvostettu valuutta romahduttaisi talouden. Kultakanta rajoittaisi rahapolitiikan totetusta, mikä edesauttaisi kultaan sidotun valuutan arvon säilymistä. Mitään finanssikuplia tai velkakannan paisumista se ei kuitenkaan estäisi.
Arvon määritykseen käyttäminen olisi eri asia, kuin kultakannassa oleminen. Kyseessä olisi välivaihe.
Bitcoineilla ja kullasta ei ole mitään hyötyä, jos oikeasti maailmantalous romahtaa. Tilalle tulee luontaistalous=oravannahoilla maksatus. Eli maalliseen mammonaan ja pankkijärjestelmään tukeutuvat tukehtuvat. Ainoastaan ne tahot, jotka elävät luontaistaloudesta=tuottavat omat sapuskansa selviytyvät. Rahalla ei voi ostaa selviytymiskeinoja, kun niillä ei ole enään mitään arvoa tässä tilanteessa. Veikkaan, että Suomi on niitä maita jotka pärjäävät, kun on vielä jotain maatalousinfraa olemassa, mutta se jenkkiläinen kulutusyhteiskunta kokee kovan kohtalon.

Kumpaa se ruoantuottaja mieluummin ottaisi maksuna, mikäli aikoisi myydä jotain, oravannahkaa vai kultaa? Ihmiskunnalla on aina ollut rahaa.
Ensin se ottaisi varmaan tiettyyn pisteeseen saakka turkiksia yms. mutta entäs, kun ei tartte enempää?

Ja siis tuskin oravaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Mietin myös Bitcoinia,milloin siitä tulee uusi kansainvälinen valuutta ?
Sitten kun sen arvo lasketaan senteissä.
Mitä luulet siitä valuuttana ? Moni tuttava on sijoittanut ,itse en uskalla.
Mitä harvempi sitä käyttää, sitä enemmän sillä on edellytyksiä (mutta ei takeita) säilyttää korkea arvostustaso. Digivaluuttojen arvo romahtaa, jos hyväksytään yleisesti käyttövaluuttana.
Mun silmissäni Bitcoinin arvon takana oleva syy on täysin yksinkertainen: niitäkin (tulee olemaan) rajallinen määrä. Mikäs ois sen arvokkaampaa?
Ap
Kai sen johonkin muuhunkin on liityttävä kuin määrään? Voihan sitä joku nörtti keksiä toisenkin softan ja määritellä, että niitä monistetaan vain rajallinen määrä. Arvo nousee heti vai? Tai muut kryptovaluutat. Niitähän on satoja ellei tuhansia erilaisia. Kaikilla rajallinen määrä. Kyllä tuo tuntuu enemmän olevan herran haltuun koko virtuaalivaluutan arvo.