Tänä iltana meillä keskustellaa mahdollisesta kolmannesta lapsesta..

ei ehditty toteuttaa ennen vahinkoa. Kiisteltiin lähinnä siitä, kumpi menee...

Meillä on 2 makuuhuoneen asunto, joten materialismiahan se on, jos kaikki eivät mahdu.

Kun nähtävästi melkein kaikissa perheissä mies on se joka jarruttelee. Meillä mies on siitä päivästä asti, kun yhteen mentiin, painostanut koko ajan tekemään lisää lapsia. 2 lasta ollaan saatu 7 vuoden aikana, ja viimeksi eilen hän teki laskelmia kolmennen syntymään!!! Minä siinä sitten hiljaa nyökytän kun en halua että hän loukkaantuu siitä, ettei minulla ole minkäänlaista kuumetta asiaan. Voihan olla että se vauvakuume tulee ja iskee kuin puun takaa, tiedä tuota. Tykkään olla töissä. Selitä sitä nyt sitten tuollaiselle joka harva se päivä haikailee vauvaa.

Ja ilmeisesti niillä naisilla joille " lapset vain tulee" on sellainen tossun alla oleva ukko joka menee niinku emäntä tahtoo.

Minähän sanoin että me keskustellaan mahdollisesta kolmannesta. Eli mietitään onko se järkevää taloudellisesti ja sopiiko se meille molemmille. Mitä kauheaa siinä on?

Minun mielestäni on kuitenkin parempi että keskustellaan siitä, kuin että esimerkiksi väännetään maailmaan 4-5 muksua ja perheellä ei ole työtä, rahaa eikä jaksamistakaan.



Mutta tsemppiä teille jotka olette aloittaneet jo puuhaamaan sitä kolmatta!

nähdä sitten onko toinen ääni kellossa, kun niitä on 5! ;)

Mies ei halua sitä erityisesti, enkä minäkään juhlinut uutisen kuultuani. Aborttia en kuitenkaan halua tehdä. Isommat lapset tällä hetkellä 3 ja 5 v. Onko muilla ollut näin? Ovatko mielipiteet muuttuneet raskauden aikana?

Meillä syyt, miksi ei oltais haluttu kolmatta: a) Mies otti just vastaan matkustelutyön b) Minä palasin töihin vuosi sitten vaativaan työhön, josta en haluaisi jäädä pois c) Ostimme hiljattain asunnon, johon ei mahdu 3 lasta d) emme jaksaisi yövalvomisia enää

Miehen sterilisaatio on melkoisen varma ehkäisykeino...

Joka tapauksessa hienoa että piditte vauvan, eiköhän se siitä vielä iloksi muutu. Ainkain jos siihen siten asennoituu.

Vierailija:

Mies ei halua sitä erityisesti, enkä minäkään juhlinut uutisen kuultuani. Aborttia en kuitenkaan halua tehdä. Isommat lapset tällä hetkellä 3 ja 5 v. Onko muilla ollut näin? Ovatko mielipiteet muuttuneet raskauden aikana?

Meillä syyt, miksi ei oltais haluttu kolmatta: a) Mies otti just vastaan matkustelutyön b) Minä palasin töihin vuosi sitten vaativaan työhön, josta en haluaisi jäädä pois c) Ostimme hiljattain asunnon, johon ei mahdu 3 lasta d) emme jaksaisi yövalvomisia enää

Meillä käydään aina välillä keskusteluja viidennestä, vähän vuoron perään toinen heittelee ideaa ilmoille mutta mitään sen valmiimpaa ei ole tullut saatua aikaiseksi. Toisaalta vauva olisi mitä ihanin uutinen mutta toisaalta taas " alusta" aloittaminen mietityttää. Ja entäs sitten kun viides olisi isompi, alettaisiko sitten puhumaan kuudennesta. Onneksi ikä alkaa tulla pikkuhiljaa vastaan eli tuskin tulee joku kerta tajuttua että lapsia on tusina ympärillä ;)



On sitä tullut vanhimman lapsen kanssa puhuttua että ollaan sitten samaan aikaan synnärillä mutta katsotaan nyt.

teillä on, jos sinne ei mahdu kolmea lasta? Varmaan aika pieni. Meillä on kolme lasta ja 4h+k, eli kaikilla lapsilla ei ole omaa huonetta, mutta kyllä he sinne mahtuvat. Ja enne mahtui yksitoistakin lasta samaan huoneeseen. Ärsyttävää materialismia.

Mä olen saanut luvan kolmanteen. Lapset 5 ja 3v. Alussa mies ei ollut varma haluaako ollenkaan kolmatta ja olin itsekin kahden vaiheilla (mies valvoi paljon ja hoiti lapsia öisin) Alkoi just menkat toisen yrityskierroksen jälkeen ja surettaa vietävästi ja taisi mieskin olla suruissaan (pyysi lupaa yrittää vielä ; ) ) Tällä hetkellä tuntuu aivan käsittämättömältä että on yleensä saanut yhtäkään lasta ja osaan olla heistä todella kiitollinen! Rassaa tämä " yrittäminen" vain liikaa, vaikka ajattelin että saa tulla kun on tullakseen. (ekan kanssa tärppäsi heti, toisen kanssa 3 kk) ARGHHHH! Niin ja onnea teille!

... tänään alkoi menkat :(

jankkaa ja jankkaa, kunnes toinen luovuttaa ja SUOSTUU.

Itselläni aina on ollut neljä alsta haaveena joten keskusteltiin aikamme ja teimme kompromissin johon kummatkin oli tyytyväisiä. Tosin miehen mukaan mentiin ja mies sai " valita" ikäeron, eli en painostanut millään tavalla vaan odotin, että mies on valmis siihen kolmanteen. Ihan omasta aloitteesa mies jätti kumit ostamatta ja nyt sitten odotellaan, että millonkas tämä tenava tahtoo maailmaan. Rv 35+2...

Ensin mies sanoi että semmonen 1½-2 vuotta olis hyvä ikäero. Kun sanoin että kiirettä pitää jos meinaa tuohon ikäeroon keritä, niin mies sitten sano että jos sitten ens syksynä syntys (eli tässä kohta). Kun tuossa jouluntienoilla ilmotin että nyt vois tähdätä siihen syksyyn, niin mies haluasikin odottaa että mahdollinen laskettuaika olisi alkuvuodesta. Nyt on sitä mieltä että kolme vuotta on hyvä ikäero, mutta haluaa silti vielä miettiä. Esikoinen nyt 2v2kk. Alkaa olla huijattu olo.... Mies tietää (on aina tiennyt) että minä haluan paljon lapsia ja haluan että lapset on " tehty" ennen kun täytän 30. Ei taida kovin montaa ehtiä tekemään tätä menoa. (olen 24)

Tiedän tiedän, olen kateellinen ja onneton omassa lapsettomuudessani kieriskelevä nainen, mutta en voi sille mitään, että nuo suunnittelut ja elämän aikatauluttamiset kuulostavat NIIN kauheilta. Elämä on epäreilua, tiedän sen!

Lykkyä pyttyyn teille, että saatte sen lapsen sitten kun mies antaa luvan tai oikeaksi suunniteltu ikäero on käsillä.

Ei tuo ole osoitus toimivasta parisuhteesta, vaan hyvästä tuurista. Molemmat tahtovat samaa, joten asiasta ei tarvitse enempiä keskustella. Entä jos tahtoisitte eri asioita? Pitäisikö toisen - ja kumman? - ilman muuta heti luopua kannastaan, ja olisiko parisuhde sitten hyvä?



Tiettyä outoa eipäs-juupastelua tai ehkä sovinismia olen kyllä minäkin aistivinani, kun naiset puhuvat luvista ja suostumisista. Miten olisi, jos toinen huolellisen harkinnan jälkeen muuttaisi mielensä?

vaikka lapsia olisi kuinka. Joskus on jo ajateltava muutakin elämää, kun lasten kautta elämistä.