Miksihän en ole saanut mitään ilmoitusta terveyskeskuksesta että olen koronan 1. riskiryhmää?
Työkaveri jutteli siitä ajanvarauksesta jotain niin huvikseni katsoin miltä itselläni näyttää ja ajanvaraussysteemissä tuli että voisin varata itselleni rokotusajan jo vaikka ensi viikolle. Olisinko siis pystynyt esim. tammikuussakin hoitamaan rokotuksen pois alta? Minulla on kyllä astma johon käytän kortisonia ja avaavaa lääkettä (lapsesta saakka) mutta en ole pitänyt tautia koskaan kovinkaan vakavana enkä ole käynyt säännöllisesti kontrolleissakaan tms. Reseptin uusimiset ovat hoituneet tai sitten ovat aina kerran-pari esim. 5-10 vuoteen halunneet nähdä minut. Mutta siis en ole ollenkaan saanut ilmoitusta mistään terveyskeskuksesta tms että olisin voinut hakeutua rokotteelle? Miksen?
Kommentit (67)
Itse otat yhteyttä ja varaat ajan.
Vierailija kirjoitti:
Käytätkö kortisonia tablettimuodossa vai hengitettävänä?
Hengitettävänä. Sen käytössäkin oli monen vuoden (vuosikymmenen) tauko kunnes ryhdistäydyin tuossa muutama vuosi sitten ja pyysin uuden reseptin ja nyt korona-aikaan olen pyrkinyt lääkettä aamuin illoin oikeasti käyttämäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Itse otat yhteyttä ja varaat ajan.
Ei mun tarvi kun siellä suora varausmahdollisuus mutta en siis oikeasti tiennyt tuota että saan itse hoitaa tämän. Muuten olisin jäänyt odottamaan rokoteaikaa työn puolesta.
Soita ja varaa aika tai ainakin kysy, onko aiheellinen kohdallasi.
Vierailija kirjoitti:
Soita ja varaa aika tai ainakin kysy, onko aiheellinen kohdallasi.
On se aiheellinen kun mun piti kirjautua sinne ihan pankkitunnuksilla ja henkilötiedoissa nimen vieressä luki se 1. riskiryhmä ja aukesi kaikki ajatkin ensi viikolle mistä olisin voinut valita sopivan jne. En vaan töiden puolesta ensi viikolla pääse mutta ehkä seuraavalla elleivät nyt tauota kokonaan.
Siis mitä?? Itselläkin on hengitettävä lääke astmaan mutta meidän kunnan sivuilla vaan lukee että ilmoitetaan myöhemmin. Ja ilmeisesti soitetaan itse aika. En tiiä. Ehkä jos 5 vuoden päästä käy kysymässä niin josko sais vaikka saman tien.
Jos et syö kortisonia, et ole riskiryhmää 1.
Mulla on kans astma ja jokapäiväinen lääkitys ja uutisten mukaan olisin 2. riskiryhmää. En ole kyllä vilkaissut Kantaa, kun eihän nyt ole vielä 2. riskiryhmää rokotettu, etenkin kun oon iältänikin alle 40.
Vierailija kirjoitti:
Jos et syö kortisonia, et ole riskiryhmää 1.
Kyllä mä sitä käytän hengitettävänä mutta en saa vielä esim. Kelan erityiskorvauksia siitä ts. en ole saanut aikaiseksi hakea kun se käyttö ei ole ollut niin säännöllistä vasta kuin vuoden mitä todennäköisesti haluavat. Viimeksi lääkäri ehdotti kyllä lausuntoa mutta annoin vielä olla kun ei tuo mikään rahaongelma ole.
Kunnat toimivat eri tavoin. Vantaan kaupunki tiedottaa omilla sivuillaan mielestäni aika hyvin, ketkä voivat alkaa varaamaan aikoja.
Ei ainakaan meidän tk:sta mitään soitella. Itse pitää soittaa ja varata aika. Sattumalta kuultiin naapurilta, että nyt voi riskiryhmäläiset varata ajan, ukko sai ensi viikolle. Minullakin on astma, mutta ei ole vielä meidän aika.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans astma ja jokapäiväinen lääkitys ja uutisten mukaan olisin 2. riskiryhmää. En ole kyllä vilkaissut Kantaa, kun eihän nyt ole vielä 2. riskiryhmää rokotettu, etenkin kun oon iältänikin alle 40.
Katso oman kuntasi sivuilta. Mä en ainakaan ole missään kannassa käynyt ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan meidän tk:sta mitään soitella. Itse pitää soittaa ja varata aika. Sattumalta kuultiin naapurilta, että nyt voi riskiryhmäläiset varata ajan, ukko sai ensi viikolle. Minullakin on astma, mutta ei ole vielä meidän aika.
Sitä juuri ihmettelen miten voi olla mahdollista että tällaisia asioita sattumalta kuulee joltain tuttavilta? Siellä oli jopa mun puhelinnumerokin siellä systeemissä, eikö joku automaattinen tekstari olisi paikallaan?
Ei tässä ole juurikaan muita kuin eläkeläisiä ehditty rokottaa, voi olla että sinun ryhmäsi ajanvaraus on auennut tyyliin toissapäivänä. Yleensä näistä asioista tiedotetaan paikallismedioissa, en usko että henk koht kontaktia on tulossa.
Itse kuulun riskiryhmään 1 ja itse seurailin kunnan sivulta milloin voi varata ajan. Varasin sitten ajan ja hain rokotuksen. Ei kai ne ilmoita kuin vanhuksille jos heillekään, ainakaan joka kunnassa.
Eikös astmaatikot ole vasta sitä ryhmää 2.?
Voi hyvä tavaton tuota aloittajaa ja hänen avuttomuuttaan. On siis kyennyt selvittämään oikeutensa rokotukseen, mutta ei ole kyennyt/osannut varata rokotusta itselleen., vaikka on rokotuksen varaussivuilla päässyt niin pitkälle että on kysytty vahvaa tunnistautumista.
Onko aloittaja odottanut, että hänet haetaan rokotukseen kotoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan meidän tk:sta mitään soitella. Itse pitää soittaa ja varata aika. Sattumalta kuultiin naapurilta, että nyt voi riskiryhmäläiset varata ajan, ukko sai ensi viikolle. Minullakin on astma, mutta ei ole vielä meidän aika.
Sitä juuri ihmettelen miten voi olla mahdollista että tällaisia asioita sattumalta kuulee joltain tuttavilta? Siellä oli jopa mun puhelinnumerokin siellä systeemissä, eikö joku automaattinen tekstari olisi paikallaan?
Ja sä kuvittelet, että kaikille sadoilletuhansille riskiryhmäläisille aletaan erikseen soittelemaan? Sen jälkeen, kun ensin on soiteltu läpi kaikki uli 70-vuotiaat? Onnistuu varmaan jossain Multialla, mutta ei ihan oikeasti ainakaan pääkaupunkiseudulla.
Käytätkö kortisonia tablettimuodossa vai hengitettävänä?